Lue keskustelun säännöt.
Loukkaisiko sinua jos ystäväsi toimisi näin?
24.09.2016 |
Sinun lapsellesi tapahtuisi jotain minkä vuoksi hänet vietäis ambulanssilla sairaalaan. Olisit ilmoittanut tilanteen olevan paha ja olet huolissasi.
Ystäväsi tekisi selväksi, että on menossa nukkumaan ja laittaa:tsemppiä!
Näin suunnilleen tapahtui. En huoleltani siinä asiaa sen enempää miettinyt, mutta nyt jälkikäteen kun tilanne on ohi (lapseni ei ole enää pieni vaan nuori ja hänelle aloitettiin laajemmat tutkimukset eli täydessä tiedossa emme ole vieläkään siitä mikä oli syy) ja huomaan ettei tuo ystävä ole kertaakaan kysynyt asiasta. Ei vointeja, ei mitään.
Tuosta on kulunut jo useita viikkoja.
Kun itse huomasin asian se lääkärirumban keskellä niin en tiennyt loukkaantuako vai ei.
Yleensä pidämme yhteyttä vähintään viikottain ja ihan aina kun heillä on ollut mitä vaan murhetta tai vastaavaa huolta niin olen kysynyt tilannetta. En ole tunkeillut vaan ymmärtänyt ettei huolien keskellä aina jaksa vastata vaan muutoin osoittanut sen, että ovat ajatuksissani ja vastailee kun kerkinee. Aidosti ollut kiinnostunut voinnistaan ja jaksamisestaan.
Vuosia sitten meinasin itse kuolla ja tämä samainen kaveri katosi silloinkin maan uumeniin.
Oli sentään samassa sairaalassa töissä eikä viitsinyt poiketa.
En tiedä. Jotenkin olisin vaan toivonut, että häntä olisi hieman edes kiinnostanut kun niin vuosia tunnettu ja nyt en tiedä oikein kuuluuko minun olla jälleen se kuka kyselee perään, että missä lady on ja miksi ei mitään kuulu? Eli pitääkö hänen olla nyt ykkönen mielessäni kun on huoli yhä lapsestani?
Olen joo varmaan herkkänäkin, mutta silti.
Kommentit (10)
Ei ole välttämättä kysymys ollenkaan siitä, että kaverisi ei välitä muusta kuin itsestään. Joillekin ihmisille sairastaminen, kuolemanvaara ja kuolema ovat yksinkertaisesti niin vaikeita asioita, ettei heillä ole muita keinoja niiden käsittelemiseen kuin pysyä niistä erossa. Tyttäristäni keskimmäinen on tällainen. Hän ei tee sitä ilkeyttään tai välinpitämättömyyttään. Mutta kyllä hänkin huolta kantaa, vaikka ei saakaan sanoja itsestään ulos.
Keskity sinä lapsesi selviämiseen ja anna kaverisi olla äläkä kanna hänelle kaunaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho. Jos oli samassa paikassa töissä eikä poikennut?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole välttämättä kysymys ollenkaan siitä, että kaverisi ei välitä muusta kuin itsestään. Joillekin ihmisille sairastaminen, kuolemanvaara ja kuolema ovat yksinkertaisesti niin vaikeita asioita, ettei heillä ole muita keinoja niiden käsittelemiseen kuin pysyä niistä erossa. Tyttäristäni keskimmäinen on tällainen. Hän ei tee sitä ilkeyttään tai välinpitämättömyyttään. Mutta kyllä hänkin huolta kantaa, vaikka ei saakaan sanoja itsestään ulos.
Keskity sinä lapsesi selviämiseen ja anna kaverisi olla äläkä kanna hänelle kaunaa.
En kanna kaunaa. Olen aidosti hämmästynyt. Tiedän, että on vastaavanlaisia ihmisiä mitä tyttäresi on ja heidät erottaa kyllä. Tämä henkilö on itse sairaalassa töissä ja kuolemankin kanssa tekemisissä ihan työkseen ja nimenomaan alaikäisten kuolemien kanssa.
Kohtaa lapsensa menettäneitä vanhempia työkseen ja toki se koskettaa ja sattuu hoitohenkilökuntaakin kun lapsi menehtyy, joten niiden asioiden kanssa hän on kyllä joutunut oppia elämään ja kohtaamaan.
Omasta tilanteestani on jo vuosia ja tilanteeni oli hälyttävä. Silloin en olisi edes tajunnut kenenkään vierailuista mitään, mutta kun tilanne alkoi kääntyä parempaan niin olisihan se ollut mieltä lämmittävää jos hän olisi poikennut.
Tämä vaan tuntuu niin yksipuoliselta ystävyydeltä. Häntä ei vaan kiinnosta. Olen alkanut huomaamaan hänen muuttuneen koko ajan yhä pinnallisemmaksi. Hänellä ei mene hyvin, mutta yrittää uskotella itselleen niin jos esim omistaa jotain mitä toisella ei ole. Sellaistakin mitä se toinen ei edes koe tarvitsevansa niin hän jotenkin tuntuu ajattelevan, että ne muut sanoo vaan ettei tarvitse, mutta oikeesti haluaisivat kanssa ja ovat siksi kateita. :/
Ihan kun se onnellisuus olisi jostain hankinnasta kiinni minkä periaatteessa kuka vaan voisi hankkia jos niin haluaa.
Tiedän aika hyvin mistä tuollainen kilpaileva asetelma hänellä johtuu ja sen juuret on jossain paljon isommassa asiassa. Hänelläkin olisi mahdollisuus päättää toisin, mutta en tiedä miksi ei niin tee. Muuta kuin pelko.
Tämä tapahtuma vaan sai minut ajattelemaan, että kannattaako minun jatkaa sellaista ystävyyssuhdetta mikä perustuu vain siihen mitä on milloinkin saanut. Itselläni kun on aivan kaikkea paitsi terveyttä. Sitä ei voi rahalla ostaa, mutta olen yrittänyt opetella olemaan silti onnellinen siitä mitä on ja nimenomaan se on onni läheisistä ja etenkin lapsista. Olen toki onnellinen kauniista kodista ja siitä ettemme elä puutteessa, mutta etusijalle menee läheiset. Enkä siksi vaan kykene ymmärtämään ettei voisi viikkojen kuluessa edes viestillä kysyä, että onko kaikki ok. Etenkin jos on kaikki asiat itsellään niin hyvin ja onnellisesti (eikä ole vinoilua) kun haluaa ulospäin näyttää. Muuten voisi pahoitella ettei ole ollut yhteyksissä, vaikkapa siksi, että itsellään on murheita ja ajatukset niissä.
Lähestyisin häntä viestillä/puhelulla, mutta en tiedä mitä sanoa. Tuntuisi hölmöltä olla se kuka kysyy, että mitä kuuluu?
Pitää miettiä vielä, mutta ajatukseni on yhä enemmän nuoreni terveydessä (aikamme menee lääkäreissä )kun mikä ystävää vaivaa.
Ap
Kiittää vastauksista!
Jos fiilis on tuo, ei varmaan kannata jatkaa. Kuulostaa siltä, ettet pidä siitä, millainen tämä ystävä on.
Tuo, jos on työkseen tekemisissä vastaavan kanssa selittää kyllä, ettei ehkä vapaa-ajalla sitten enää jaksaisi samaa.
Minä ainakin kyselisin ystäväni perään, ja jos ystäväni ei kyselisi minun perääni niim en pitäisi enää ainakaan niim hyvänä ystävänä. Keskity nyt lapseesi ja katsot, jos vaikka ystävä ottaisi sinuun yhteyttä. Älä ainakaan sinä häneen. Voihan sille olla järkevä selityskin, mutta ymmärrän, että sinäkin tarvitsisit nyt tukea. Toiv lapsesi paranee. Voimia
N23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
outo ystävä jos ei kiinnosta sinun hyvinvoiti
No eihän tuo nyt mikään ystävä ole. Oma ystäväni on sairaalassa töissä, joten työkseen hänkin huolehtii ihmisistä. Silti kävi toisella osastolla päivittäin katsomassa äitiäni kahden viikon ajan ja piti minut ajan tasalla, kun olin itse silloin töissä toisella puolella Suomea. Jos minulle sattuisi jotain, tiedän että hän olisi vierelläni. Ja kyllä me kysellään toisiltamme jopa lemmikkieläinten kuulumiset ja toistemme lapset ovat kuin omia, joten jos jollekin mukuloista jotain tapahtuisi, olisimme todellakin huolissamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samanlainen kokemus. Olimme todella läheisiä sinä keväänä ja tapasimme usean kerran lämpimissä väleissä. Sain loppukeväästä sydäninfarktin (tapaamistamme seuraavana päivänä) ja hän kysyi kerran-pari tänä sairaala-aikana tekstiviestillä vointiani, . Soitin hänelle sairaalasta päästyäni eikä hän vaikuttanut olevan huolissaan yhtään mistään, puhui normaalisti muita asioita. Olin ihmeissäni. Leikkaussalissa pohdin paniikissa vain tätä hänen reaktiota ja kuinka yksinäiseksi itseni tunsin. Hän ei vain enää välittänyt. Itkin joka yö sairaalassa kun hän ei edes kirjoita vaikka vietimme aikaa infarktista edeltävänä päivänä. Hän asui 3 km päässä sairaalasta, eikä tullut edes käymään. Sydämessäni jokin kuoli myös tähän ihmiseen. En ollut hänelle tärkeä millään muotoa. Kesällä kyselin tätä asiaa ja saamatta mitään selitystä (paitsi että hänellä oli kuulemma töitä silloin infarktin saatuani toisella paikkakunnalla, missä ei ilmeisesti puhelimet toimi??!! Hänen viestinsä oli koruton: Olin saaressa töissä, 12 päivää kesti keikka. Sä oletit että mä makoilen illat sohvalla 3 kilsan päässä ja tuijotan puhelinta. Tästäkin huomaa miten eri planeetalta meidän maailmat ja arki on) päätin lopettaa ystävyytemme. Nyt kun olimme yhteydessä loppuvuodesta, kun halusin siivota kaikki ahdistavat asiat pois menneisyydestäni, niin kysyin tätä asiaa. Hän sanoi vielä että oli ollut jossain saaressa töissä jossa puhelimet eivät juuri toimineet. Että se ei poistanut sitä etteikö hän olisi ajatellut asiaa. Ja että kai minä olisin voinut tukea paremmin Ja että hän vain ajatteli että minä olen siellä hyvässä hoidossa.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Jatkaisitteko ystävyyttä ? Olen aivan rikki tästä kamalasta välinpitämättömyydestä. Tuntuu etten halua enää koskaan kuulla hänestä. Mitä ihmettä tehdä kun eihän ihminen ole koskaan vain virheidensä summa. Voiko hän olla narsisti? Voiko tästä enää toipua? Jos hän olisi sairaalassa, valvoisin käytävällä kukkien kanssa ja odottaisin kunnes hän on kunnossa en koskaan jättäisi tällä tavoin rakasta ihmistä pulaan. Eikö niin että minulla oli tästä ihmisestä vain jokin haavekuva päässä eikä hän kertakaikkiaan täyttänyt niitä saappaita. Eikö niin että minun pitäisi vain unohtaa? Sydämeni on niin rikki edelleen. Siitä on kohta vuosi.
En nyt kyllä ihan ystäväksi tuota henkilöä sanoisi. Etäinen tuttu pikemminkin.
Ok, teidän mielestä olisi ihan ok, että vuosia vanha ystävä ei noteeraisi millään tavalla sitä, että lapsenne joutuu sairaalaan! Ettei kysy vointia tai syytä miksi näin, että mikä lapsella on.
Vetää hiljaiseksi. Itselle läheiset merkkaa todella paljon ja on kaikkea muuta tärkeämpää ja kyllä osoittaisin välittämiseni edes tekstarilla kysyen, että : löytyikö syytä ja mahdollisesti toipuuko hän.
Tässä kun ei ollut aivan selvää sekään.
Itse hän kyllä laittanut oikein kuvia jos olleet sairaalassa ja tarvinnut ympärilleen ihmisiä lauman. Suunnitellustakin lääkärikäynnistä tehty iso numero.
Olen kovin yksin ja olin todella huolissani ja jaksamiseni aivan rajoilla, mutta ei näyttänyt kiinnostavan viestin vertaa.
On se sitten vissiin totta, että ihmiset eivät nykyään välitä kun omasta perseestään. :/
Ap