Toiminko väärin? (koskee miehen exää)
Tilanne on siis se, että olen ollut mieheni kanssa n. puoli vuotta yhdessä. Emme ole ikinä existä kovin syväluotaisesti puhuneet, yleisellä tasolla kyllä ja kerrottu viimeisimpien erojen syyt yms. Nimiä ei olla ikinä kerrottu eikä sen tarkempia ajankohtia edellisistä parisuhteista, ei ole ollut tarvetta.
No, miehellä kuitenkin on ollut exä jonka kanssa pisti poikki koska tapasi minut. He eivät seurustelleet mutta jotain juttua heillä oli yli vuoden verran. Exä on about samanikäinen kuin minä, ja asumme suht. pienellä paikkakunnalla, joten todennäköistä on, että tiedän vähintään nimeltä tämän exän. Mies on aina toisinaan ottanut juuri tämän exän puheeksi silloin kun on halunnut selittää omaa käytöstään minun kanssani. Viimeisimmän kerran hän paljasti että tämä exä on ottanut paljon yhteyttä meidän suhteemme aikana, pommittanut ja purkanut pahaa mieltään heidän eronsa vuoksi. Ja paljasti asian siis monta kuukautta myöhemmin. Samassa keskustelussa hän myös puoliksi tosissaan ehdotti, että voidaan joskus ottaa tämä hänen exänsä mukaan meidän leikkeihin ja kuvaili tyypin ulkonäköä. Sanoi myös etten saa kysellä enempää tarkentavia tietoja exästä, koska se on hänelle herkkä paikka hänen särjettyään tämän tytön sydämen. No suutuin hirveästi kun mies kehtasi ehdottaa tälläistä mutta sovimme sitten riidan ja mies vakuutteli että tietää päätöksensä ja on todellakin vaan mun kanssa, enkä sitä nyt niin epäilekään etteikö asia todella näin olisi.
Mua jäi silti vaivaamaan tuo keskustelu ja sen jälkeen mulle on tullut jokseenkin pakkomielle selvittää että kuka tämä exä on. Somesta ei ainakaan löydy vastausta, enkä hänen puhelimellekkaan ole menossa. Mies on kuitenkin hänet ottanut esille keskusteluissa monesti ja tuo viimeisin meni ihan yli. Päätin sitten ottaa asian esille kysymällä että vieläkö on tullut viestiä sieltä suunnalta, ei kuulemma, ja totesin sitten heti perään että vaivaa se kun en tiedä kuka kyseessä, kun hänestä kuitenkin ollaan puhuttu. Tuntisin oloni niin typeräksi, jos kyseessä olisi joku tyttö kenet tiedän tai pahimmillaan, kenen kanssa saatan joskus törmäillä jossain. Kukaan ystävistäni tai tutuimmista kavereista hän ei ole, mutta silti. Meillä tuli sitten kunnon väännöt asiasta, mies ärsyyntyi ja kysyi miksi pakko ottaa asia esille kun pitkään aikaan ei ole ollut mitään puhetta. Itselläni meni vähän jankkaamiseksi siitä, että haluan tietää ja en ymmärrä miksi pitää salailla, en kuitenkaan vaadi mitään muuta kuin haluisin vaan tietää sen nimen. Ei kertonut, luovutin.
Haluisin kuulla teidän mielipiteenne asiasta. Toiminko väärin kun rupesin kyselemään tämän yhden tietyn exän nimeä joka on ollut kuitenkin jollain tapaa läsnä miehen jutuissa koko suhteemme ajan?
Kommentit (28)
Mieshän on täysi urpo jos ehdottaa jotain kimppakivaa eksän kanssa. Ei selkeästi ole itsekään ko. naisesta täysin yli, eli ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Siis mihin teidän leikkeihin? Kimppapanoon?
On ihan inhimillistä olla utelias. itse en voisi pidätellä vaan selvittäisin kyllä kenestä on kysymys.
Jep, kimppakivaan hyvinkin. -Ap
Täh. No aika vammainen mies. Minkäikäisiä olette?
Vierailija kirjoitti:
Täh. No aika vammainen mies. Minkäikäisiä olette?
Mä olen 22 ja mies 33.
Kyllä olet unelmamiehen itsellesi kaapannut.
33-vuotias :D Ja käyttäytyy kuin häthätää 20-vuotias. Kannattaisi miettiä suhteen jatkumista. Ei paljon ota sinun tunteitasi huomioon, vaan ottaa kaikki asiat oikutteluna ja vielä kiusaa päälle "oisko kolmenkimppa mitään".
Lisäksi pidän yli kolmekymppistä miestä joka on vain parikymppisten kanssa niin jotenkin outona, jos muun ikäiset ei kelpaa. Ei taida olla pääkopassa ja tunneasioissa kaikki kohdallaan.
En käsitä ylipäätään, että siis miksi exän henkilöllisyys tarvitsisi pysyä salassa? Jotain hämärää ehdottomasti mun korvaan on tossa salailussa.
En tosiaan ymmärrä, että miksi exän henkilöllisyys on suurikin salaisuus. Todella epäilyttävää ja loukkaavaa.
Eiköhän mies edelleen pyöritä exäänsäkin, kerta niin salaista on. Ei näes halua, että pystyisitte ottamaan yhteyttä toisiinne, siksei nimeäkään kerro. Ja kuka muka olisi valmis pyytämään mukaan kimppakivaan exänsä jonka "sydämen on särkenyt"? Valoja päälle hoi!
Vierailija kirjoitti:
En käsitä ylipäätään, että siis miksi exän henkilöllisyys tarvitsisi pysyä salassa? Jotain hämärää ehdottomasti mun korvaan on tossa salailussa.
No niin mustakin. Mies vaan perusteli sen niin, a. että sillä ei ole mitään merkitystä koska se on menneisyyttä, b. en kuulemma kuitenkaan tiedä tyttöä vaikka hän nimen sanoisikin ja c. hän ei halua joutua tilille vanhoista jutuista jotka oli ennen mua. No, en sitä vaatisikaan, ei mua oikeasti edes kiinnosta mitä kaikkea hän on säätänyt ja kenenkin kanssa menneisyydessään, tämän viimoisimman henkilöllisyyden selvittämisestä tullut nyt vaan joku pakkomielle mulle. -Ap
Välillä sitä vaan miettii, onko itse kuitenkin vaan oikukas ja epävarma. No jälkimmäistä ainakin, miehen kanssa alku on ollut hankala kaikin puolin vaikka hän on ihanin mies ikinä. Kohtelee mua muutoin oikeasti todella kiltisti ja kunnioittavasti.
Mulle on ollut vaan todella vaikeaa se kun mies on niin niin tarkka yksityisyydestään. Häntä ei somesta löydä omalla nimellään edes facebookista, vaikka siellä on. Ei halua puhua asioista menneisyydessään, esim. exät, eikä puhu kavereistaan hirveästi nimillä jos jotain vähä arkaluontoisempaa tietoa mulle heistä jakaa. Meillä oli aluksi vaikeuksia sen takia kun mies halusi pitää suhteen salassa ystäviltään tms, kylläkin vain tapailimme silloin. Sittemmin on tuonut mut julki kun olemme alkaneet seurustelemaan ja esitellyt kavereilleen ja julkisesti olemme liikkuneet. Olen yrittänyt tivata että miksi niin tarkka yksityisyydestään ihan kaikin tavoin, onko jotain tapahtunut joskus, onko hänellä "stalkkereita" tms.. mutta ei kuulemma, ei vain halua olla esillä aillä tavalla tai tuoda asioitaan esille. Jaahas. -Ap
Mies ja exä ei seurustellu, petipuuhia vaan? Kuvailee sulle sen ulkonäköö ja ehdottelee kimppakivaa, mut ei sit kuitenkaan kerro kuka se on. Ja sekö ei selviäis, jos suostuisit ? Ja exä ois ihan halukas. Jospa tekisit vähän välipalaa ja keksisit samalla paremman stoorin.
Hyyyiiiii. Mies heti vaihtoon. Miksi edes katselet tuollaista?

No petipuuhia joo, satunnaista hengailua ilman sitoumuksia kuulemma. Sanoi että jos exä vielä laittaa viestiä niin sitten kertoo tämän nimen. En kyllä tiedä miten tästä paremman stoorin keksisi, valitettavasti ihan todellinen tilanne. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Hyyyiiiii. Mies heti vaihtoon. Miksi edes katselet tuollaista?
Yksinkertaisesti koska rakastan niin paljon. Meillä on todella hauskaa yhdessä ja mieletön kemia. Miehessä niiiiin paljon hyvää ja tekee mut oikeasti onnelliseksi, aina silloin kun en muista kuinka salaperäinen hän onkaan. -Ap
Vaikuttaa siltä että miehellä on edelleen todella hauskaa myös tämän nimettömän mysteerisen "exänsä" kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Välillä sitä vaan miettii, onko itse kuitenkin vaan oikukas ja epävarma. No jälkimmäistä ainakin, miehen kanssa alku on ollut hankala kaikin puolin vaikka hän on ihanin mies ikinä. Kohtelee mua muutoin oikeasti todella kiltisti ja kunnioittavasti.
Mulle on ollut vaan todella vaikeaa se kun mies on niin niin tarkka yksityisyydestään. Häntä ei somesta löydä omalla nimellään edes facebookista, vaikka siellä on. Ei halua puhua asioista menneisyydessään, esim. exät, eikä puhu kavereistaan hirveästi nimillä jos jotain vähä arkaluontoisempaa tietoa mulle heistä jakaa. Meillä oli aluksi vaikeuksia sen takia kun mies halusi pitää suhteen salassa ystäviltään tms, kylläkin vain tapailimme silloin. Sittemmin on tuonut mut julki kun olemme alkaneet seurustelemaan ja esitellyt kavereilleen ja julkisesti olemme liikkuneet. Olen yrittänyt tivata että miksi niin tarkka yksityisyydestään ihan kaikin tavoin, onko jotain tapahtunut joskus, onko hänellä "stalkkereita" tms.. mutta ei kuulemma, ei vain halua olla esillä aillä tavalla tai tuoda asioitaan esille. Jaahas. -Ap
Minulla on tällainen tuttu. FB-nimi johtuu siitä, ettei mies jää kiinni naisille joita pyörittää samaan aikaan. Joku logiikka siinä on olevinaan.
Jaa jaa, miehen exä vaan himoitsee suakinko. Kaitpa mies on muistanu hehkuttaa miten älyttömän haluttava ja kaunis oot. Mut oisko kimppakiva kivempaa , jos kuvio ois 2 miestä ja 1 nainen?
Onko mies tinderissä? Moni tuttu vaihtanut nimensä facebookissa sen vuoksi, koska fb on yhteydessä tinderiin ja silloin paljastuisi koko nimi. Eli Minna Möttönen vaihtaa facessa nimensä vaikka minnuliiniksi tai Minna magiaksi tms "salanimeksi".
Siis mihin teidän leikkeihin? Kimppapanoon?
On ihan inhimillistä olla utelias. itse en voisi pidätellä vaan selvittäisin kyllä kenestä on kysymys.