Miksi juuri sinun työsi on niin stressaavaa?

Oon it-alalla koodarina. Työni on stressaavaa koska on monia projekteja päällekkäin, kaikissa jatkuva krooninen kiire ja hätä, lisäksi monet työtavat kuten Scrum ovat turhaa työtä ja palavereita valtavasti teettäviä. Oon kerran jo kokenut burnoutin ja toista kohti tässä ollaan taas hyvää vauhtia menossa...

Kiire, kylmyys, raskaat kuormat, pelko. Aivan liian vähäinen palautumisaika ja lyhyet unet. Pitkät työputket 9pv/80 tuntia ja silloinkin voi olla vain yksi vapaapäivä 😧 kunnes uusi putki alkaa.

Perhe-elämää ei enää ole.

Minun työssäni on jatkuva väkivallan uhka, joka ikävä kyllä ajoittain myös konkretisoituu. Olen huomannut, että nuorempana kestin uhantunnetta paremmin, samoin fyysisiä voimankäyttötilanteita, vaikka niissä saattoi tulla turpaankin. Mutta nyt kuormitun ja jo pelkästä ajatuksesta, ikä tekee. Työskentelen psykiatrisessa sairaalassa suljetulla ja levottomalla osastolla. Myös jatkuva sosiaalinen työ psykoottisten ihmisten kanssa on stressaavaa. Vahvuuksia aivan erinomainen työyhteistö, joka on auttanut ja tukenut.

Alanvaihto siis mitä ilmeisimmin edessä. 

Kertokaapas te ihmiset, jotka eivät  väkivaltauhan alla joudu työskentelemään: voisitteko kuvitella tekevänne sellaista työtä?

Aiemmin ajattelin, että suurin stressi voi tulla vain esimiestyöstä, mutta nyt asiantuntijan roolissa huomaa, että omat hankaluutensa ne on siinäkin. Asioita pitäisi ns. tietää ja tehdä oikein tiukoissa aikatauluissa.

Yksilöllistä taitaa olla. En koe nykyistä työtä stressaavaksi ja olin tosi helpottunu kun pääsin tähän hommaan. Työkaverit tuntuu silti painivan burniksen partaalla. Edellisessä ammatissa oli toisin päin.

Kuvittele 24 aktiivista lasta koko ajan ympärilläsi ja näistä lapsista pidät koko ajan huolta ja pyrit vielä opettamaan ja kasvattamaan heitä. Pidän työstäni, mutta kyllä myös stressaa.

Työ sinänsä ihan ok, mutta minulla ei ole ketään tuuraajaa. Kesälomat viikon pätkissä jos ehtii, sairastumista ei voi ajatellakaan. Nytkin on kesälomaa pari viikkoa vielä jäljellä. Olen kateellinen niille, jotka voi lomailla vaikka neljä viikkoa putkeen. Voihan olla, että kitisen turhasta, mutta alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään tämä tilanne. Samoin ylityöt täytyisi pitää vapaana tunti tunnista, niitäkin on kertynyt muutama päivä.

Päiväkotityössä olen. Kädet ei vaan enää riitä. Riittämättömyyden tunnetta, jatkuvaa meteliä, silmät pitäisi olla selässäkin ja mielellään takaraivollakin vaikkei ole. Hyvä jos vessaan kerkeää juoksupissalle.

Teen kuukausittian n. 100 000euron edestä ostoja jotka toivon että käy kaupaksi. Jos ei käy niin raha menee hukkaan mutta yleensä osaan ostaa oikein. Toki simmat isoja joten siksi stressaa. Tuo yksi stressaava asia. Toki olen lisäksi vastuussa useamman ihmisen elannosta yms. Moni muukin työtehtävä vastuullista.

Valtiolla virkamiehenä. Vaaditaan maisterintutkinto, mutta palkka on alle 4000€. Lomarahoista leikataan ja lomia uhataan lyhentää. Etätöissäkin pitää kirjautua sisään töihin. Tosi stressaavaa.

Työssäni pitäisi olla ihan fyysisesti monessa paikassa samaan aikaan. Olet aina väärä ihminen, väärässä paikassa ja väärään aikaan.

Työssäni on paljon muuttuvia tilanteita, joihin on osattava tarttua ja toimittava niiden mukaan. Jokainen aikataulumuutos vaikuttaa lumipalloefektillä työpäivään.

Koen työssäni lähes päivittäin sanallista uhkaa ja fyysistä ehkä viikottain. Työturvallisuus on muutenkin hyvin rajallisesti työnantajan vaikutusalueella.

Työssäni vaaditaan ehdotonta tarkkuutta ja huolellisuutta, vaikka esitiedot on usein huterat.

Näen paljon korjattavia asioita työssäni, mutta kehitysehdotuksia ei kuuntele kukaan.

Työ tulee iltaisin sänkyyn mukaan ja vie yöunet. Vuorotyö tappaa sosiaalisen elämän ilman nukkumisvaikeuksiakin.

Huono esimies, ei mitään johtamistaitoja, unohtelee, sekoilee jne. Lähityökaveria nillittävä "pikkupomo" joka oikeasti tasavertaisessa asemassa kanssani. Luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Nainen on melkein eläkeiässä ja kertoo työpaikalla intiimeistä hetkistä miehensä kanssa. Ällöttää. Pitää miestään jumalan vertaisena "meidän Pertti".

Joo, tänään taas paha päivä, pikkasen stressaa.

Minut palkattiin alunperin oman alani hommiin, jossa työskentelin enimmäkseen yksin. Työnkuvani on laajentunut salakavalasti kahdessa vuodessa niin, että oman luovan työni lisäksi myös opetan muita, pidän erilaisia koulutuksia sekä vastaan lähes kaikesta markkinoinnista yksin. Tähän kuuluu myös erilaisille messuille ja festareille valmistautumista ja siellä feissaamista.

Tyypillisen työpäivän vietän avokonttorissa, jossa on päivittäin 5-9 mielenterveyspotilasta sekä äänekäs, lähes taukoamatta huutava tulostin. Paperihommiin (joita on rutosti) jäävä aika on kerrallaan hyvässä lykyssä 10 min, kunnes joku tarvitsee tai kysyy taas jotain. Luova työ joka vaatii hiljaisuutta, on vaan tuossa ympäristössä hyvin hankala toteuttaa. Projekteja on useita päällekkäin ja deadlinet vaan paukkuu.

Tämän lisäksi vastaan uuden työparin perehdyttämisestä ja välillä opiskelijoista/harjoittelijoista. Työpari on aivan käsittämätön tumpelo, rasittava iilimato ja ammattivalittaja. Tulen nykyään pahalle päälle jo hänen ajattelemisestaan. Olen joutunut esimiehen tehtäviin huomaamattani pikkuhiljaa, mutta työnimike tai palkka ei ole muuttunut mihinkään. Pitäisi pyytää lisää palkkaa, mutta olen nössö. Määräaikaisia työsopimuksia on tehty jo 4, töissä olen ollut hieman vajaa 2 vuotta.

Ai saatana kun vituttaa jo nyt mennä huomenna töihin.

Mun stressi syntyy siitä, että en voi tehdä töitä niin hyvin kuin haluaisin, koska on niin monta hommaa, jotka pitää ehtiä. Osan töistä joutuu tekemään sinne päin, koska tunnit päivässä ei riitä kaikkeen. Onneksi en ole kirurgi. Ei tule ruumiita, vaikka olisi vähän vähemmän tasokasta työnjälki. Mitään kamalaa ei tapahdu keskinkertaisen työn jäljiltä. Vain oma harmistus itseen syö mielialaa. Yritänkin muuttaa omaa suhtautumista. Jos työnantaja antaa liikaa tehtäviä, niin sitten se ei voi odottaa priimaa koko ajan samalla ajalla ja palkalla.