Epäilen, että lapseni on erityislapsi, myiden ihmisten palautteiden johdosta en ole enää tekemisissä juuri kenenkään kanssa

Mitä lapsesi siis tekee?

Miksi et voisi ihan suoraan kertoa, mistä on kysymys? Niin ihmisten ei tarvitsisi taivastella, kun tietäisivät syyn. Sinä et ole tainnut saada ihan kokonaan käsiteltyä lapsesi erityispiirteiden aiheuttamia tunteita. Voisi olla hyvä jutella niistä jonkun kanssa. Tunnetko ketään samassa tilanteessa olevaa? Vertaistuki on parasta!

Ei ole vielä koska lapsi on reilusti alle kouluiän. Hänellä on myös lieviä autisminkirjon piirteitä. Niiden perusteella voisin kuvitella, että tulevaisuudessa sosiaaliset suhteet tulevat aiheuttamaan päänvaivaa.

Ei minusta nyt mitään apua ollut. Kunhan vaan halusin vastata.

Miten lapsi itse kokee nuo tilanteet/kommentit (jos kuulee niitä)?

Minkä ikäinen lapsesi on?

Tuttavan lapsi sai diagnoosin. Äiti oli jaksamaton, lapsi sai hyppiä pitkin seiniä, lastensuojelu kävi opettamassa rytmiä, luottotiedot menivät, mies oli yksi lapsi lisää hoidettavaksi ja tuli ero. Yksi juttu oli, nimittäin minä en nähnyt lapsessa mitään erityistä vaan perheen olosuhteissa! Hoidin lasta kun äti pyysi. Laitoin ruokaa, laitoin päiväunille, kielsin ja lapsi oli aivan ihmeissään, että miten joku aikuinen oikeasti kieltää. Lapsi kuunteli, eikä ollut edes uhmakas ja oli kivaa seuraa. En vieläkään ymmärrä, että miksi tämä lapsi saikaan diagnoosin ellei sitten siksi, että äiti ei jaksanut ja osannut olla äitinä, isästä nyt puhumattakaan. No vanhempia ei tarvitse syyllistää ja kyllä olen tavannut ilkeitä sekä oikeasti  rasittaviakin lapsiakin...

Äidistä tuli yh, toi lapselel ok isäpuolen, lapsi kasvoi, aloitti koulun ja nyt heillä menee kohtuullisen hyvin.

En nyt tosiaan tiedä mitä lapsesi tekee tai miten ihmiset päivittelevät, mutta tuskin tarkoittavat pahaa. Eikö lapsen "normaalista" poikkeavasta käytöksestä ole fiksua sanoa lapsen vanhemmalle, jotta tämä tietää näin käyneen? Mistä tuttusi voivat tietää oirehtiiko lapsi lähelläsi vai ei. Ja varmaan ottavat asian esille jotta voisit kertoa lapsen aspergerista tms. niin osaisivat siitä eteenpäin ottaa sen itsekin huomioon? En nyt ymmärrä mistä olet vetäny herneet nenääsi. Pitäisikö kaikista vastoinkäymisistä olla täysin hiljaa? Niinhän niitä kiusaajiakin syntyy kun hyssytellään "eihän se nyt oikeasti tarkoittanut" ja tilanteeseen ei puututa. Tai lapsi ei saa tarvitsemaansa apua kun näitä asioita ei haluta tiedostaa.

Asiaton kritiikki sitten on asia erikseen ja semmoisten ihmisten kanssa ei tarvitsekaan olla tekemisissä, pärjäätte paremmin ilman. Kuulostaa vain siltä, että pidät kaiken sisälläsi. Kannattaisi keskustella asiasta avoimesti niin helpottaisi oloasi ja muiden suhtautumista.

Et ole ainoa. Minäkin hylkäsin suuren osan sukua, kun en jaksanut päivittelyä ja sitä että minua pidettiin huonona äitinä. Kaverit tuntuivat pelkältä ylimääräiseltä rasitteelta, kun lapsi vei paljon voimia. Olisiko teillä päin vertaisryhmiä, tai jotain sellaista juttua, jossa kaikki lapset olisivat erityisiä ja heidän sisaruksiaan. Esim asperger-yhdistyksen kokoontumisia, erityisliikuntaryhmiä lapsille. Itse vietän hiljaiseloa kotona. Vanhempi as-lapsi on muuttanut kotoa ja nuorempi +kaksi nenttiä vielä kotona. Voimia. Muista että olet hyvä äiti.

Eivät ihmiset voi tietää mistä on kyse jos et ole kertonut. Jos lapsen käytöksessä on "vikaa", ei ole yhtään omituista huomauttaa siitä, mutta yritä tajuta että tuskin nuo ihmiset tietävät mistä se sinun lapsellasi johtuu. Auttaisi varmaan kun puhuisit asioista.

Asia on hoidossa koulun kautta. Ei minun tarvitse selitellä asiaa muille, tutuille ja puolitutuille. Heille ei kuulu perheeni henkilökohtaiset asiat. Tarpeeksi rankkaa muutenkin, kun on huoli omasta rakkaasta lapsesta.

Tarkoitan sitä, että jos kaupassa tulee tuttu vastaan, kun olen siellä lapseni kanssa, pysähdymme juttelemaan, lapseni tervehtii tuttavaani ja seisoo vieressä hiljaa kuulumistenvaihdon ajan, kun tuttavani kysyy lapselta jotain, lapsi vastaa yhdellä sanalla niin tuttava alkaa päivitellä, että onpas hiljainen lapsi, eikö se koskaan puhu enempää, onko kissa vienyt kielen, jne. Lapsi reagoi olemalla hiljaa. Lapsi on arka sosiaalisissa tilanteissa, lämpenee hitaasti, eikä ala selittämään suuna päänä asioitaan vieraille. Tällainen introvertti piirre ei miellytä juuri ketään, hiljaisuuden takia päivittelevät usein. Kotona kyllä puhuu ja paljonkin.

Jos minun tuttavani lapsi vaikka tekisi jotain pahaa, rikkoisi jotain, tms. ei tulisi mieleenkään kommentoida yhtään mitään. Olisin hiljaa, enkä olisi huomaavinani mitään.

Ap

Jos lapsen erityisyys tosiaan ilmenee ulkopuolisille vain arkuutena tms. niin ei minun mielestäni kannata alkaa selittämään kaikille puolitutuillekin erityislapsiepäilyjä. Siitä vain lähtee juorut liikkeelle.

Tuo on kyllä valitettavan yleistä ihan tavallistenkin lasten kanssa, että jos lapsi ei täytä jotakin ihannekuvaa, niin sitten jotkut kokevat asiakseen päivitellä asiaa lapsen kuullen. Oli sitten kyse ujoudesta, nirsoudesta, vilkkaudesta tms. Tietenkään kaikkea ei pidä eikä saa lakaista maton alle ja esim. jos lapsi tekee jotain vaarallista tai vaikka satuttaa muita niin siihen pitääkin myös muiden kuin lapsen vanhemman puuttua. Mutta tuollaiset ujoudet ja muut ovat kyllä sen tyyppisiä asioita että ne ei päivittelemällä korjaudu, vaan päinvastoin. Ei siitä ole mitään hyötyä, että lapsi saa jatkuvasti kuulla muilta olevansa tietynlainen, ei-toivotunlainen.

Harmi, että olette joutuneet vähentämään menoja tämän asian takia. Toivottavasti keksitte ratkaisun ja löytäisitte iloa elämäänne!

Kiitos nro 9 kirjoittaja. Vastauksesi antoi voimia. Olit ymmärtänyt täysin mitä tarkoitin.

En käsitä, mikä oikeus muilla on kommentoida kenenkään toisen lapsen erityispiirteitä, kun kyse ei ole vaarasta, vaan "miten ihmeessä on noin hiljainen/arka/villi lapsi" ja aihetta jaaritellaan joka kantilta. Ja lapsi seisoo vieressä kun vieraat puhuvat hänestä kolmannessa persoonassa. Eivät tajua miltä lapsesta tuntuu. Kuinkahan moni puhuisi seurassa kolmannesta aikuisesta hänen aikanaan!!?? Lapsesta saa puhua kyllä, välittämättä miltä pienestä ihmisestä tuntuu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Asia on hoidossa koulun kautta. Ei minun tarvitse selitellä asiaa muille, tutuille ja puolitutuille. Heille ei kuulu perheeni henkilökohtaiset asiat. Tarpeeksi rankkaa muutenkin, kun on huoli omasta rakkaasta lapsesta.

Tarkoitan sitä, että jos kaupassa tulee tuttu vastaan, kun olen siellä lapseni kanssa, pysähdymme juttelemaan, lapseni tervehtii tuttavaani ja seisoo vieressä hiljaa kuulumistenvaihdon ajan, kun tuttavani kysyy lapselta jotain, lapsi vastaa yhdellä sanalla niin tuttava alkaa päivitellä, että onpas hiljainen lapsi, eikö se koskaan puhu enempää, onko kissa vienyt kielen, jne. Lapsi reagoi olemalla hiljaa. Lapsi on arka sosiaalisissa tilanteissa, lämpenee hitaasti, eikä ala selittämään suuna päänä asioitaan vieraille. Tällainen introvertti piirre ei miellytä juuri ketään, hiljaisuuden takia päivittelevät usein. Kotona kyllä puhuu ja paljonkin.

Jos minun tuttavani lapsi vaikka tekisi jotain pahaa, rikkoisi jotain, tms. ei tulisi mieleenkään kommentoida yhtään mitään. Olisin hiljaa, enkä olisi huomaavinani mitään.

Ap

Tämän outojen ihmisten seurassa tapahtuvan hiljaisuuden takiako siis epäilet, että lapsessasi olisi jotain vikaa? Vai oliko muita syitä vielä siis? Minkä ikäinen lapsi on?

Mun nettidiagnoosi on, että lapsi on täysin normaali. Nuo tuollaiset aikuiset taas on sosiaalisesti lahjattomia törppöjä.

Meitä on moneen junaan, niin lapsia kuin aikuisiakin. Minä ja mieheni sekä miehen sisarukset ollaan oltu tuollaisia pienenä eikä aikuisenakaan suuna päänä heti pölötetä vieraassa seurassa. Ollaan tarkkailijatyyppejä ja hitaammin lämpeneviä, tutummassa seurassa puheliaitakin. Meidän lapsi on samanlaisen oloinen, mut ei meillä kellään oo mitään diagnoosia. Ihan normaaleja kait ollaan kaikesta huolimatta. :-)

Samantapaisia kokemuksia, sillä poikkeuksella että olen kertonut asiasta avoimesti muille. Minun lapsellani on adhd/aspergertyyppisiä piirteitä, lopullista diagnoosia ei ole vielä saanut, mutta jotain neurologista siis on ja todella haastavaa käytöstä. Oma kokemukseni on, että kun kerron lapsen erityisyydestä ja meidän perheen vaikeuksista, alkaa välittömästi vähättely, että ihan tavallinen lapsi, tarvitsee vaan rytmiä/kuria/liikuntaa/gluteenitonta/unta/mitälie jne. Koen tuon todella ikävänä vähättelynä ja arvosteluna, koska siinähän käytännössä sanotaan että minä en vaan ole osannut kasvattaa. Tämä toiminta toistuu uudestaan ja uudestaan, ihan hyvinä kavereinakin kokemiltani ihmisiltä. Ei huvita mennä minnekään kylään arvostelun pelossa. En jaksa niitä mulkoiluja, kun minä en osaa kasvattaa lastani.

ITse koin, as-lapsen äitinä, että jopa asiantuntijoiden silmissä lapselta odotettiin täydellisempää käytöstä kuin normilapsilta. Kaikkeen kiukutteluun ja uhmaan oltiin heti puuttumassa, vaikka ne ovat normaaleja tiloja kaikille lapsille. Minäkin valikoin tarkkaan, kenelle kerroin. Joidenkin oli vaikea uskoa, että lapsessa oli jotain vikaa, kun ei sitä huomannut. No nämä olivat juuri niitä, jotka hyväksyivät lapsen omana itsenään, kaikkine vikoineen. Koeta tosiaan etsiä vertaistukiryhmiä paikkakunnaltasi. Voit ihan rohkeasti ottaa osaa ilman diagnoosiakin, epäily jo riittää. Samalla pitää varautua myös siihen, ikävät puoletkin kerron, että jos jollain on vaikea, hän saattaa väheksyä hyvätasoista lasta, kuten meidän osalla kävi yhden vanhemman kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

ITse koin, as-lapsen äitinä, että jopa asiantuntijoiden silmissä lapselta odotettiin täydellisempää käytöstä kuin normilapsilta. Kaikkeen kiukutteluun ja uhmaan oltiin heti puuttumassa, vaikka ne ovat normaaleja tiloja kaikille lapsille. Minäkin valikoin tarkkaan, kenelle kerroin. Joidenkin oli vaikea uskoa, että lapsessa oli jotain vikaa, kun ei sitä huomannut. No nämä olivat juuri niitä, jotka hyväksyivät lapsen omana itsenään, kaikkine vikoineen. Koeta tosiaan etsiä vertaistukiryhmiä paikkakunnaltasi. Voit ihan rohkeasti ottaa osaa ilman diagnoosiakin, epäily jo riittää. Samalla pitää varautua myös siihen, ikävät puoletkin kerron, että jos jollain on vaikea, hän saattaa väheksyä hyvätasoista lasta, kuten meidän osalla kävi yhden vanhemman kohdalla. 

Täytyy myöntää, että minulle tuo oli vaikeaa. Kun tuntui, että kaikilla muilla oli kotonaan joku lehtiartikkelien malliesimerkki asperger-lapsesta, pikkuprofessori, joka on kiinnostunut jostain asiasta. Ja minulla oli vähän väliä raivokohtauksia saava jumittaja, josta ei ikinä saatu hyvää palautetta. Kysyin kerran opettajalta, että löytääkö hän lapsestani mitään hyvää. Opettajalla meni aikaa vastaamiseen kauan...

Mutta silti suosittelen noita tapaamisia. Itse yritän etsiä kaveria nuoremmalle as-lapselle, joka on paljon helpompi kuin veljensä. Lapselle kelpaa kuka vaan, mutta lapsekkuutensa vuoksi ei tahdo kelvata kaveriksi.

Olen siis tuo nro 6

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia on hoidossa koulun kautta. Ei minun tarvitse selitellä asiaa muille, tutuille ja puolitutuille. Heille ei kuulu perheeni henkilökohtaiset asiat. Tarpeeksi rankkaa muutenkin, kun on huoli omasta rakkaasta lapsesta.

Tarkoitan sitä, että jos kaupassa tulee tuttu vastaan, kun olen siellä lapseni kanssa, pysähdymme juttelemaan, lapseni tervehtii tuttavaani ja seisoo vieressä hiljaa kuulumistenvaihdon ajan, kun tuttavani kysyy lapselta jotain, lapsi vastaa yhdellä sanalla niin tuttava alkaa päivitellä, että onpas hiljainen lapsi, eikö se koskaan puhu enempää, onko kissa vienyt kielen, jne. Lapsi reagoi olemalla hiljaa. Lapsi on arka sosiaalisissa tilanteissa, lämpenee hitaasti, eikä ala selittämään suuna päänä asioitaan vieraille. Tällainen introvertti piirre ei miellytä juuri ketään, hiljaisuuden takia päivittelevät usein. Kotona kyllä puhuu ja paljonkin.

Jos minun tuttavani lapsi vaikka tekisi jotain pahaa, rikkoisi jotain, tms. ei tulisi mieleenkään kommentoida yhtään mitään. Olisin hiljaa, enkä olisi huomaavinani mitään.

Ap

Tämän outojen ihmisten seurassa tapahtuvan hiljaisuuden takiako siis epäilet, että lapsessasi olisi jotain vikaa? Vai oliko muita syitä vielä siis? Minkä ikäinen lapsi on?

Mun nettidiagnoosi on, että lapsi on täysin normaali. Nuo tuollaiset aikuiset taas on sosiaalisesti lahjattomia törppöjä.

Meitä on moneen junaan, niin lapsia kuin aikuisiakin. Minä ja mieheni sekä miehen sisarukset ollaan oltu tuollaisia pienenä eikä aikuisenakaan suuna päänä heti pölötetä vieraassa seurassa. Ollaan tarkkailijatyyppejä ja hitaammin lämpeneviä, tutummassa seurassa puheliaitakin. Meidän lapsi on samanlaisen oloinen, mut ei meillä kellään oo mitään diagnoosia. Ihan normaaleja kait ollaan kaikesta huolimatta. :-)

Just niin.

Mun nuorin lapsi ei uuuri puhu edes tutuille aikuisille. Eikä tod ole erityislapsi,

6: Meillä as on tykännyt pari vuotta nuoremman veljensä kavereiden kanssa touhuta. Lisäksi erityiskoulusta löytyi kavereita, monentasoisia, mutta kaikkia yhdisti se, että jotain ongelmia on. 

Omalla siskollani on erityislapsi. Diagnoosina lähinnä ADHD, mutta pienenä (nyt kouluikäinen) on väläytelty jotain autismiin viittaavaa.

Tälle pojalle ei saanut huomauttaa mistään. Kun meillä kyläilivät, paukutteli ovia kerrostaloasunnossamme jatkuvasti ja takoi seiniä, ikkunoita ym. Kun kielsin, niin sisko raivostui.

Nyt meillä ei ole välejä. Minulla ei ole siskoa. Ei siskonpoikaa, josta välitän.

Että on nämä asiat vaikeita joskus sukulaisillekin. Sinulle äitinä toki eritoten, vähättelemättä. Kunhan kerroin yhden tarinan. Tsemppiä, jaksamista ja paljon vertaistukea, sukulaisten tukea ja ystäviä.

Miten muuten olisi parasta suhtautua noihin ihmettelijöihin? Siis ettei tekisi asiasta liian numeroa ja ettei lapsi kokisi huonommuutta tms. sitten kun alkaa enempi ymmärtää, samalla saisi puolustettua omaa lastaan?

Meillä on 1,5-vuotias lapsi, joka vierastaa kovin uusia ihmisiä ja tuttujakin saattaa joskus ensin hetken vierastaa. Oon sanonut, että hän on vain sellainen hitaammin lämpiävä ja että pitäähän sitä ensin vähän tarkkaan kattoa, että kukas toi nyt onkaan. :-)

Miettikää asiaa toiselta kannalta. Vaikka lapsenne on erityislapsi hänen pitää oppia elämään riittävän ihmisiksi selvitäkseen aikuisten maailmassa. Huolehtikaa siitä, älkää lapsuusajan pikkujutuista! Käyttäkää kaikki tarmonne lapsenne kuntouttamiseen kohti hyvää aikuisuutta. Siihen hän tarvitsee paljon tukea ja opastusta ja jopa rautalangasta vääntämistä. Eli kertokaa lapsellenne selvin sanoin, että yhdellä sanalla vastaaminen tulkitaan muiden mielissä epäkohteliaisuutena tai jopa ylimielisyytenä ja opettakaa miten kysymyksiin vastataan.

Mulle tulee jotenkin mielikuva, että aloittaja ja perhe asuisivat kovinkin pienellä paikkakunnalla, kun ihmiset noin kovasti kommentoivat. Meillä on myös as-lapsi, eikä kukaan näillä kulmilla sano mitään, tosin ei muullakaan tavalla näkyvästi erilaisista ihmisistä paljoa tehdä huomioita.

Mutta tuota eristyksissä olemisen tunnetta, sitä on kyllä varmaan kaikilla. Tutkimuksiin hakeutumisesta voisi olla hyötyä, vaikeuksille tulee nimet ja sitten tulee pääsy erilaisiin tukitoimiin ja on mahdollisuus saada enemmän tukea myös kouluun. Itse pääsin äskettäin myös vanhempainryhmään, jossa voi keskustella muiden vanhempien kanssa, joiden lapsilla on neuropsykiatrinen diagnoosi, vetäjät vastaavat kysymyksiin ja sieltä saa myös tosi paljon materiaalia. Mun mielestä kannattaisi hakea dg:a ja ottaa selvää, mitä palveluita sielläpäin on saatavilla.