Voiko introvertista, sosiaalisten tilanteiden kammoisesta ujosta tulla hyvä äiti?

Höpsistä! Voi olla että ujoudesta ja introventtiudesta on hyötyä lapselle siten, että hän oppii tarkastelemaan maailmaa omin silmin ja vetämään itse omat johtopäätöksensä. Lapselle ei ole hyväksi jos vanhempi tunkee koko ajan repliikkejä ja näkemyksiään lapsen päähän. Rauhallisempi ihminen myös jaksaa usein keskustella paremmin lasten kanssa.

Itse pelkäsin sitä, etten osaa lässyttää lapsille. En sitten lässyttänyt ja lapsista kasvoi ihan täysipäisiä ja asioita kyseenalaistavia nuoria.

Lapsi saa sosiaalisia kontakteja päiväkodista, kerhoista tms. Oot vaan rakastava äiti niin hyvin menee :)

Saattaa hyvin käydä niin, että lapsesi kautta tutustut mukaviin ihmisiin erilaisissa tilanteissa. Mene mukaan rohkeasti esim. lapsi-vanhempi-tilaisuuksiin. Etene pienin askelin, ensin mukaan johonkin pienryhmään ja siitä vaan eteenpäin. Ei introvertius tai ekstrovertius sinänsä tee äidistä hyvää tai huonoa.

Et nyt ihan introvertti ole tai täysin sosiaalisia tilanteita kammoa. Löysithän lapsellesikin isän jostain. Ja lapset kuten koiratkin esim. yhdistävät; jutun juurta löytyy aina.

Minä olen introvertti ja tämä piirre on korostunut nyt lapsen kanssa ollessa. Joka puolella minua painostetaan tutustumaan muihin äiteihin, jotta lapsi saisi seuraa. Kaltaiselleni ihmiselle tuollaiset ehdotukset ovat utopistisia. En minä kestä mitään väkisintutustumista ja yhteydenpitoa ihmisten kanssa, jotka eivät minua kiinnosta vaan joiden seura rasittaa.

Lapsi on epäsosiaalinen, mutta kokonaan en ota syytä niskoilleni. Onhan hän päivähoidossa ja isäkin löytyy.

Jospa isä hoitaa lapsen viemisen sosiaalisiin tilateisiin ja käy vanhempaillat ja joulujuhlat, harrastusten mokkapalamyynnit ja talkoot.