Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, jos pikkulapsivaiheessa ero tuntuu hyvältä ajatukselta
13.09.2016 |
Mies on monella tapaa hyvä mies -ahkera ja työssäkäyvä, hoitaa paljon lasta ja on kotona. On ulkonäöllisesti kiinnostava. Toisaalta ei ole lainkaan kunnianhimoinen eikä siten ymmärrä omia ambitioitani, eikä ole keskustelukykyinen. Nämä olisivat sinällään pikkuseikkoja, mutta hiertävät arjessamme kuitenkin paljon. Hänen lapsuudenperheessään ei ole keskusteltu vaan keskustelukulttuuri ollut jokseenkin passiivisaggressiivista -esim. erimielisyyksiin mies reagoi hiljaisuudella ja mykkäkoululla. Oikeastaan mistään asiasta ei osaa/pysty rakentavasti keskustella tai ääneen ajatella sitä. Tämä on aika iso juttu.
Toisaalta sitten arkemme on suht kivaa -emme hirveästi riitele ja teemme asioita perheenä paljon. Meillä on paljon mukavia, läheisiä sukulaisia. Mietin kuitenkin usein eroa. Haluaisimme molemmat toisen lapsen, mutta tuntuu väärältä tehdä lapsi tilanteeseen, jossa ei oikeastaan ole enää vilpittömästi toisen kanssa (rakasta toista). Uskon, että miehellä samankaltaisia tunteita. Kannattaako lähteä etsimään uutta onnea, jolloin ydinperhe särkyy - vai jatkaa näin ja erota ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa?
Olemme vähän reilu kolmekymppisiä.
Kommentit (11)
Ja mies muuttui tuollaiseksi (vääränlaiseksi) juuri sillä hetkellä kun vauva syntyi?
Kyllä se elämä aina yllättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi alunperin menit yhteen tuollaisen sinulle epäsopivan miehen kanssa?
Jos nyt eroatte, löydätte helposti uudet kumppanit, mutta jos teillä on ikää enemmän ja useampi lapsi niin sitten on tilanne jo toinen, varsinkin sinulla.
Nyt tuhlaatte vain lyhyttä ainutlaatuista elämäänne väärän ihmisen kanssa. Lapsikin on niin pieni ettei ydinperhettä jää kaipaamaan jos hoidatte eron sivistyneesti ja lapsi säilyttää kaikki läheisensä.
Kohdista katse hetkeksi omasta navasta peiliin. Ja löydät vastauksen.
Vierailija kirjoitti:
Ja mies muuttui tuollaiseksi (vääränlaiseksi) juuri sillä hetkellä kun vauva syntyi?
Kyllä se elämä aina yllättää.
Lapsemmne on kyllä reilusti vauvaiän ylittänyt, tosin pieni vielä. Ei varmaan muuttunut, mutta kahdestaan elellen suhde on aikamoista huumaa, eikä sellaisessa aikuiselämässä toisen huonot puolet välttämättä samoin tule esille. Ap
Mua auttoi ajatus siitä, kuinka kamalaa lapselle on se, ettei näe enää toista vanhempaansa päivittäin. En halunnut riistää lapselta sitä iloa, kun isä/äiti tulee kotiin, leikkii ja peittelee. Jos toinen on ollut vaikkapa reissussa, lapsi on kysellyt perään ja ikävöinyt. Olisi ollut kamalaa yrittää selittää lapselle, että eron takia sellainen tilanne on pysyvä. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Jos kotona on lapsellekin huono ilmapiiri, päätös pitää tehdä sen perusteella. Meillä on ollut aika samanlainen tilanne kuin teillä. Varsinkin pikkulapsivaiheessa nuo asiat tuntui välillä ylitsepääsemättömiltä, mutta jälkikäteen olen ollut tyytyväinen siihen, että ollaan pysytty yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaikki on kerran muuten kunnossa, älä anna järjettömän biologian tuhota perhettäsi.
On nimittäin ihmiseen ja muihin eläimiin evoluutiossa kehittynyt ominaisuus, että kun naaraalla on pienet pennut, se suhtautuu uroksiin vihamielisesti eikä päästä niitä lähelleen. Sillä ominaisuudella on vuosimiljoonien aikana varmistettu jälkeläisten eloonjäänti, ja se ei ole meistä lähtenyt vaikka nykymaailmassa meille tarpeeton onkin.
Ymmärrä tuo tunne ja odota muutama vuosi, se menee ohi.
Siinä taas yksi kurppa joka hajottaa perheen huvikseen.
No sulle voi sanoa, että eroa ihmeessä ja anna miehellesi mahdollisuus löytää kunnon nainen vierelleen. Saattaa muuten löytää sen ulkomailta. Suomessa sun kaltaisia siskoja on 13 tusinassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa taas palstalassukat voimalla liikkeellä (7 ja 8)...
Ap, mieti, mikä on sinulle tärkeää. Jos koet nuivettuvassi henkisesti parisuhteessa, jossa ei keskustella, niin voisitko hankkia keskusteluseuraa kavereistasi ja keskittyä miehen kanssa enemmän lapseen ja vaikkapa seksiin tms.?
Jos et voi, ja keskustelun puute on sinusta oikein paha asia, niin sitten eroat. Pahapa sitä on sivusta sanoa, miten olennaisia tuollaiset jutut ovat jollekin.
Itse yrittäisin vielä. Parisuhdeterapiastakin voisi olla apua, herättelisi miestä huomaamaan, miten hän on oppinut omasta lapsuudenkodistaan ikäviä tapoja haudata ristiriitoja.
Parisuhdeterapiaa voi kysyä perheneuvolasta tai seurakunnilta. Suosittelen lämpimästi! Tietäisitpä ainakin tehneesi työtä suhteenne eteen.
PS: ei se parisuhde koskaan pysy muuttumattomana. Jokaisen suhde arkistuu jossakin määrin ensihuuman mentyä 2-3 vuodessa ohitse. Jos tavoittelet ikuista ensiromantiikkaa, joudut vaihtamaan miestä muutaman vuoden välein. Oletko ihan varma, ettei kyse nyt ole vain tästä? Kauanko olette kaikkiaan olleet yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä suosittelisin, että kävisitte jossain pariterapiassa. Miehesi voi oppia kommunikoimaan vähän enemmän. Tosin hedelmällisiä keskusteluja ei varmaan kannata odottaa, mutta sen tehtävän ajaa hyvä ystävä. Yksi ihminen on hyvin harvoin kaikinpuolin täydellinen. Jos minä olisin sinä, niin jatkaisin hänen kanssaan ja tekisin sen toisen lapsen jos lapsia haluaa. Ei ole mitenkään varma homma, että löytäisit uutta siihen. Eikä minusta muutenkaan ole hyvä, että on eri isät. Jos ero tulee myöhemmin, niin sitten tulee. Mutta sinä teet nämä ratkaisut itse.
Eikö elämä olekaan satua, jossa kaikki menee aina tismalleen oikein niin kuin saduissa kirjoitetaan?
Grow up!