Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tuntuu, että hyvän maun raja on ylittynyt työpaikalla ja tunnen itseni huonoksi.

Vierailija
12.09.2016 |

Aluksi oli hauskaa enkä ottanut tosissani henkilön juttuja.
On kova heittämään huulta ja tykkää olla huomion keskipisteenä.
Melkoinen naistennaurattaja.
Olen kuulemma tyhmä ja aivokuollut. Heittää vitsejä työkavereille kuinka onnettomuusaltis olen ja keksii tarinoita miten missäkin tilanteessa voisin epäonnistua ja miten.
Naureskelee ja jatkuvasti jollain tavalla tuo tyhmyyttäni esiin vitseissään.
Olen nuori ja teen mokia. Olen melko itsekriiittinen ja yritän tehdä parhaani. Saan kyllä kehujakin ja olen saanut vastuuta melkoisesti sekä kehittynyt hurjasti joten saan olla tyytyväinen itseeni ja työpaikkaani.
Pidän kyllä työkavereista ja osaan nauraa itselleni.
On vain alkanut tuntumaan, että koko pilkkaaminen on mennyt yli.
Siihen on jokainen työkaverikin tullut mukaan ja nauravat.
Toisaalta minäkin nauran tai sitten sanon, etten jaksa noita juttuja.

En enää tunne itseäni kovin hyväksi työntekijäksi, tuntuu todella idiootilta ja ahdistaa.
Hän aina kyllä vetoaa, etten saa ottaa niin tosissaan ja tiedän, että vain tykkää kiusata leikillään mutta kun pilkka osuu aina minuun niin en pysty olla ottamatta enää henkilökohtaisesti.
Kun näytän, että alkaa tympimään niin hetken on todella mukava ja kohta sama taas jatkuu.

Tunnen tästä todella ristiriitaisesti. Ymmärrän kyllä, että minusta on hauska tehdä pilkkaa ja nauran itsekin niille mutta liikaa on liikaa. Rupee tuntumaan inhottavalta.
Minua on muutenkin kai helppo pompotella ja alistaa. En kuitenkaan ymmärrä mitä tuolla käytöksellään hakee. Tuskin minusta eroonkaan haluaa.
Firman osakas ja miespuolinen henkilö kyseessä.

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

mä löysin hyvän artikkelin tosta kun mietin tota pilkan kohteeks joutumista äskettäin. oota niin etin sen sulle!

Vierailija
2/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://www.succeedsocially.com/tease

tässä se artikkeli. lue toi niin saat ajateltavaa :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on häirintää joten ota yhteys luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun. Kirjaa sanomiset ja pyydä todistajien lausunto. Tai suutu kunnolla, ja käske henkilön lopettaa!

Vierailija
4/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja sitten voisin vielä sanoo mun oman kommentin aiheesta. mulla on yks kaveri, miespuolinen, jonka huomaan usein leikin varjolla piikittelevän mua. se on tavallaan merkki siitä että se pitää musta, ehkä jopa enemmän kuin kaverina?, mutta samalla se on paha asia koska se ärsyttää mua ja saa mulle huonon olon itsestäni. mietin altistanko itse itseni pelleksi? ehkä vähän. koitan miettiä tätä, mutta toisaalta haluan olla oma itseni. joten nyt oon kokeillu sitä että kun tää mies alkaa kiusaamaan ja härnäämään mua, en mee yhtään mukaan. en ees naura. esitän tosikkoa ja jatkan muita juttuja. teen kans itsestäni etäisemmän ja siten sellasen että mua kunnioitetaan enemmän. tää on vasta vaiheessa. mä en ihan tiedä mitä tollasten härnääjien mielessä pyörii. sit on myös näitä sovinistisimpia tyyppejä jotka kohtelee vaan naisia noin. ton artikkelin pointti oli että pitää vetää rajat. toivottavasti luit sen.

Vierailija
5/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja jos rajan veto ja etäisyys ja asiallisuus ei toimi sit on aika mennä työsuojeluvaltuutetulle tms. munkin mielestä.

Vierailija
6/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit sanoa suoraan, että nyt menee hyvän maun rajan yli/alkaa mennä kiusaamisen puolelle. Ilmoitat selkeästi, että tuollainen ei tunnu enää mukavalta.

Jos tyyppi/ryhmä on hyvä, he pyytävät heti anteeksi. Jos eivät, tai jos nälvintä jatkuu, niin viet asian eteenpäin työpaikkakiusaamisena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

ja sitten voisin vielä sanoo mun oman kommentin aiheesta. mulla on yks kaveri, miespuolinen, jonka huomaan usein leikin varjolla piikittelevän mua. se on tavallaan merkki siitä että se pitää musta, ehkä jopa enemmän kuin kaverina?, mutta samalla se on paha asia koska se ärsyttää mua ja saa mulle huonon olon itsestäni. mietin altistanko itse itseni pelleksi? ehkä vähän. koitan miettiä tätä, mutta toisaalta haluan olla oma itseni. joten nyt oon kokeillu sitä että kun tää mies alkaa kiusaamaan ja härnäämään mua, en mee yhtään mukaan. en ees naura. esitän tosikkoa ja jatkan muita juttuja. teen kans itsestäni etäisemmän ja siten sellasen että mua kunnioitetaan enemmän. tää on vasta vaiheessa. mä en ihan tiedä mitä tollasten härnääjien mielessä pyörii. sit on myös näitä sovinistisimpia tyyppejä jotka kohtelee vaan naisia noin. ton artikkelin pointti oli että pitää vetää rajat. toivottavasti luit sen.

Olen melko varma myös, että mies välittää kyllä ja pitää minusta. Kaverina tai ehkä enemmänkin mutta ei etene asian kanssa sen enempää.

Kyselee paljon kyllä miten voin ja muutenkin elämästäni haluaa tietää.

Osaa olla mukava ja fiksukin. Välillä vain alkaa oikeasti ottamaan päähän kun härnääminen menee yli.

Tuntuu vain liian henkilökohtaiselta väillä. Kun huomaa, että suutun niin nöyrtyy kyllä, katse on anteeksi pyytävä ja hiljenee.

Tai sitten sanoo, ettei hän tarkoita tms. Tai heittää lisää huulta tms.

Pidän kyllä edelleen työkavereistani, ovat melko ihania mutta välillä meininki ja jutut paisuvat liian levottomiksi ja tuntuu, että olen kohdevalossa jossa jokainen osoittelee ja nauravat raikuen ryhmässä.

En tiedä kuinka ääliönä he minua oikeasti pitävät vai olettavatko, että on ok pitää jatkuvana pilkankohteena.

Alan oikeasti uskomaan huonouteeni kun sitä viljellään nauraen joka ikinen päivä. Ainiin, sehän oli vain vitsiä.

Ap

Vierailija
8/22 |

tosi ikävää tuo. mut nyt vaan jämpti asenne tohon touhuun. teet itsestäs henkilön jota kunnioitetaan enemmän. eli kun tulee joku läppä, voisit vaikka hymähtää vaan ja jatkaa omia puuhiasi. sitku seuraava kommentti on "no heiii se oli vitsi" voisit sanoa ihan suoraan että alkaa riittää tää jo. vakavalla naamalla. muutu vältteleväks äläkä naura sitä tekonaurua muiden mukana enää. ehdotus

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja niinku tos artikkelis sanottiin, tee selväks että alkaa riittää KOKONAAN tää pilkan aiheena oleminen, eikä vaan just nyt. koska muuten se jatkuu.

Vierailija
10/22 |

Näin itseasiassa olen tehnytkin. On hyvä, etten ole ujo tuossa porukassa ja osaan sanoa takaisin sekä vittuilla. Tosin en tee sitä usein enkä niin rankalla kädellä.

Olen myös hiljaa tai näytän etten pidä käytöksestä juurikin sillä, että etäännyn enkä naura. Se toki auttaa hetkeksi mutta kohta istumme taas saman kahvipöydän ääressä nauramassa minulle.

Edelleen, se on kyllä hauskaa välillä minustakin ja voin nauraa mutta jatkuvasti en pysty suodattamaan ja ottamaan kaikkea vastaan.

Saatan sanoa jo huomenna suoraan. En raivoa mutta voin vähän selittää tilannettani omasta näkökulmastani jos vaikka ymmärtäisivät tilanteen.

Toisaalta olen niellyt aika paljon siksi, etteivät luule minua liian herkäksi ja eivät uskalla kohta sanoa mitään minkä voisin ottaa loukkaavana. Tykkään rennosta ilmapiiristä ja pieni vinoilu on hauskaa.

Nyt vaan on mielestäni menty jo yli ja nöyryytetty vaikka tiedän, että pitävät minua kivana likkana eivätkä pahaa tarkoita.

Tuolle miehelle voisin kyllä avautua tosiaan tässä joku kerta jos tunnen vielä ahdistusta pilkan keskellä.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |

kuulostaa ihan hyvältä. selitä asia niinkun se on. että tykkäät rennosta ilmapiiristä ja vinoilu on ihan ok, mutta jotain rajaa. että nyt tuntuu oikeesti että sinä oot aina pilkan aiheena, ja se vaikuttaa sun työhönkin jo.

Vierailija
12/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joissain työyhteisöissä elää "rakkaudesta se hevonenkin potkii" -kulttuuri eivätkä nämä ihmiset ymmärrä, ettei jatkuva naurun aiheena oleminen tunnu mukavalta useimmista ihmisistä. Se, mikä on mielestäni erityisen halveksuttavaa, on se, että parkkiintuneempien konkareiden sijaan huumori kohdistetaan usein nuoriin ja kokemattomiin työntekijöihin. Mielestäni vasta taloon tulleita ja vielä työssään epävarmoja ihmisiä pitäisi kohdella hienotunteisesti ja antaa heille aikaa tutustua työyhteisöön ja sen käytänteisiin. Tuntuu erittäin omituiselta, että aikuiset ihmiset pitävät kunnian- ja pitämisenosoituksena sitä, että kiusaavat ja nälvivät jotain henkilöä. Tässä maassa avoin tykkääminen ja arvostaminen tulkitaan helposti mielistelyksi ja heikkoudeksi. Olisi jo korkea aika päästä tästä junttimeiningistä eroon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

.

Vierailija
14/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano, että vitsit ei enää tunnu hauskoilta. Jos jatkaa, älä anna huomiota. Älä ainakaan naura. Ala vältellä koko ihmistä. Kysyttäessä kerrot syyn.

Vierailija
16/22 |
12.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

!

Vierailija
17/22 |
29.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua pilkataan usein töissä tiettyjen "huumorintajuisten" suosittujen ihmisten taholta. Kyseessä on heidän viljelemänsä hassunhauska huumori, jossa älykkyyteni kyseenalaistetaan ja siitä heitetään vitsiä. Jos sanon, että en hyväksy tällaista, on vika aina sitten minussa, kun möksähdän ja olen niin tosikko. Kun tätä nyt on vuosia jatkunut, en enää oikein jaksaisi tuollaista kuunnella. Ilmeisesti olen tyhmä ja nämä humoristit ovat niitä, jotka toimivat oikein, koskapa toisen ihmisen arvostelu sallitaan ja sitä pidetään "hyvän tyypin" läpänheittona.

Vierailija
18/22 |
29.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo että ap sanoo, että ymmärtää kyllä, että hänelle nauretaan. Se ei kuulosta kivalta, miksi hänelle erityisesti saisi/pitäisi nauraa? Ja hänen mukana, ettei ole tosikko ja tylsä. Ei! 

Vierailija
19/22 |
29.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot suoraan että nyt riittää, ei vitsailla enää sinun osaamisesta noin, koska nyt ei tunnu enää hyvältä. Ala nauhottaa noita tilanteita jos yhtään tuntuu että sinua ei oteta tosissaan. Jos jatkuu, vie asia työsuojeluun.

Kaikilla työntekijöillä on muuten oikeus vaatia riittävää opastusta ja koulutusta työtehtäviin. Monesti näissä säästetään niin että perehdytys sysätään kollegoille ja on tosi henkilöstä kiinni miten hyvin se hoidetaan. Jos haluat opastusta ja osaamista, voit kysyä siltä joka teillä hommat osaa hyvin tai jos ei riittävästi kouluteta niin voit pyytää esimieheltä parempaa opastusta ja työohjeita.

Vierailija
20/22 |
29.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katso sitä ihmistä suoraan silmiin samalla K sanot suoraan LOPETA, tuo on inhottavaa. Olis kannattanut sanoa jo aikaisemmin, mutta yleensä kiusaaminen etenee liian pitkälle vähitellen, huomaamatta..

Miten esimies suhtautuu asiaan? Hän on ensimmäinen jonka kanssa sinun pitää keskustella.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi kolme