Mikä hemmetti tässä mättää - onko muiden elämä yhtä vaikeaa vai olemmeko kontrollifriikkejä?

Ei voi olla noin hankalaa.

Sadevarusteet on keksitty.

siis mulla sama ongelma. Aina keksin 100 syytä miks ei vois jotain tehdä kun sitten kaikki menee pieleen. Nyt tehtin suunnittelematon juhannusreissu miehen aloitteesta ja lähdin vaan mukaan ilman odotuksia ja huolta huomisesta ja oli tosi mukava ja rento reissu...

Mutta en oikeastaan koe sitä kontrollifriikkiytenä, vaan silkkana saamattomuutena. Jos todella haluaa tavata, niin silloin kaikki luettelemasi asiat ovat pelkkiä tekosyitä.

Siis lähinnähän tuossa oli kyse vain aikataulujen yhteensovittamisesta.. tai siis että niitä ei saa sovitettua yhteen :) Ainoa asia mikä kuulosti oudolle oli tämä : - molempien pitää tarkkaan suhteellistaa tapaamisia sopiessaan kuinka monena iltana viikossa voi ylipäänsä nähdä ystäviä tai olla pois kotoa ja miten paljon pitää hoitaa rutiineja tai parisuhteita, muista asioista puhumattakaan



Ymmärrän kyllä, että perheellisenä ei voi olla tapaamassa ystäviään joka ilta, mutta että ihan lasketaan mikä on se oikea määrä olla pois kotoa ja minkä verran parisuhdetta pitää hoitaa :)

den toimivuuden (mietin juuri tuollaisia " mitä jos lapsi on väsynyt ja kiukkuinen" -juttuja, sillä niin monet tapaamiset ovat menneet ihan myttyyn, kun väkisin on väsynyttä lasta niihin raahannut). Lisäksi olen sitä mietä, että jos ihmiset vaan antavat mennä, niin usein joku osa-alue kärsii (parisuhde, kotona lapsen kanssa rauhassa vietetty aika), sillä aikuisiällä siinä palapelissä on todellakin monta palaa. Jos pitää tehdä työtä, harrastaa, tavata ystäviä, olla perheellinen ja parisuhteellinen, ja pitää huolta näistä kaikista osa-alueista, niin onhan siinä yhteensovittamista.



Mutta, mutta ei sen nyt ihan noin vaikeaa pitäisi olla. Miksei se, jonka lapsi (lapset) eivät ole tarhassa, tule sen luokse, jonka lapsi on tarhassa (ja potentiaalisesti väsynyt illalla)? Sitten jos tämä lapsi on väsynyt, voi hänet laittaa sänkyyn omassa kodissa? Ja jos tämä on se autollinen osapuoli, joka ei uskalla ajaa isoja teitä, niin eikö hän pääse yksin tai lapsineen sitten niillä julkisilla toisen luo? Ja jos kerran on mahdollista tavata myös ilman lapsia kaljan ääressä, niin miksi ei sitten voisi tavata ilman lapsia kahvin tai teen ääressä, jolloin tämä ei vaikuttaisi seuraavan aamun lääkäriin tai muuhun menoon (tai juoda vain yhden tuopin)? Tai miksi ette mene lapsinenne harrastamaan jotain sisätiloihin, jos sadetta pelkäätte; onhan muitakin vaihtoehtoja kuin uiminen? En tiedä missä asutte, mutta ainakin Pk-seudulta löytyy jos jonkinmoista harrastusta, puuhaa ja nähtävyyttä lapsiperheille myös sisätiloissa...Tai miksi ette tapaa puolessa välissä matkaa ja mene jäätelöille koko konkkaronkka?



Vaikka elämää on hyvä mielestäni suunnitella, niin tuollainen projektiluonteisuus ja kaikkien lankojen käsissä pitely kuulostaa kyllä paitsi tosi raskaalta myös pidemmän päälle ihan mahdottomalta. Silloin pienistäkin asioista tulee tosi vaikeita, ja lopulta onkin helpompi vain jäädä kotiin kuin tehdä mitään. Jos yksi kaverin tapaaminen vaatii noin paljon suunnittelua ja pohtimista, ei varmaan kovin eloisa sosiaalinen elämä pidemmän päälle ole. Sitäpaitsi silloin ihminen pettyy turhasta ja pienestäkin, ja odotukset - jotka ovat tosi korkealla kun kaiken pitää toimia - eivät varmaan juuri koskaan täysin täyty.

Mitä väliä, jos joskus lapsi kiukuttelee kaverin luona (onhan se v' mäistä)? Ainakin olet sitten nähnyt kaverin pikaisesti, vaikka väsyneen, kiukuttelevan lapsen kanssa pitäisikin lähteä piakkoin kotiin. Ja sitten taas toisella kerralla tapaaminen onnistuu paremmin. Lasten kanssa välillä ei kaikki ole niin sujuvaa; mitä sitten?



Relaa nyt vähän ja hengahdä! Et voi kontrolloida kaikkea.

Vierailija:

- arkisin toisen lapsi on tarhassa; illaksi on vaikea sopia mitään lapsen kanssa, kun ei tiedä nukkuuko hän tänään siellä kunnollisia päiväunia vai ei (vaihtelee) => jos ei ole nukkunut, on väsynyt ja kiukuttelee ja menee aikaisin nukkumaan

Ainahan ne lapset kiukuttelee, mielestäni vähän tekosyy.

- oluttapaamista kahdestaan ei voi sopia, kun kahtena aamuna sattuu olemaan lääkäri tai vastaava

En ymmärtänyt, siis aamullako sitä olutta juotaisiin? Kai sitä voi illalla pari ottaa ja aamulla voi silti ajaa? Mikä olutkiintiö?

- mutta sataa ja sadetta luvattu koko viikoksi

- toinen pelkää uimista, joten sekään ei onnistu

Sadevaatteet on keksitty. Uimista pelkäävä voi pidellä pyyhettä rannalla?

- asumme eri puolilla pääkauounkiseutua, joten joutuisin menemään lapseni kanssa kaksilla eri julkisilla lähemmäs heitä; heillä on auto, mutta ystäväni ei uskalla ajaa isoja teitä; koko porukalla emme edes mahtuisi kyytiin

Tämähän on vaan järjestelykysymys. Moni liikkuu useammankin lapsen kanssa julkisilla ja vaihtaa välissä, ei pitäisi olla ongelma. Ajopelolle ei tietysti mitään voi, mutta ajamiseen tulee varmuutta vain ajamisella.

- molempien pitää tarkkaan suhteellistaa tapaamisia sopiessaan kuinka monena iltana viikossa voi ylipäänsä nähdä ystäviä tai olla pois kotoa ja miten paljon pitää hoitaa rutiineja tai parisuhteita, muista asioista puhumattakaan

Lienee todellisuutta useimmissa lapsiperheissä, nainen saa tapella omista menoistaan. Helpompaa kun lapsia on vain yksi, vaikeutuu perhekoon kasvaessa.

- tähän päälle vielä työaikataulut, niin aikamoista palapeliä; ja meillä on sentään vain yksi lapsi ja ystävälläni kaksi

Jos molemmat vuorotöissä niin ymmärrän että on hankalampaa.

Mitä johtopäätöksiä tästä tekisitte? Tämä on ihan avoin kysymys, minulla itselläni ei ole mitään vastausta, muuta kuin että joku tässä mättää.

Sanoisin, että rutiinia tarvitaan lisää, samoin hieman ikävyyden sietokykyä (sinne bussiin vaan jne.)

Kiitos mielenkiintoisista kommenteista. Taidatte olla oikeassa. Olen/olemme selvästi molemmat tahoillamme liian joustamattomia ja " mukavuudenhaluisia" ja EHDOTTOMASTI kontrollifriikkejä.



Ja ehkä me emme sitten oikeasti niin paljon välitä toistemme näkemisestä :-( vaan käymme valtataistelua siitä kumpi tulee vastaan ja mihin asti



t.ap

ja teette elämästänne hankalaa.



Mullakin on tuttuja, jotka valittavat että koskaan ei mihinkään pääse, kun on nää lapset.



Sitten on niitä, joiden kanssa saadaan sovittua helpostikin näkemiset. Ja näitä hankalia ei tee mieli edes pyytää. Jo valmiiksi arvaa, kuinka ohjelma on valmiiksi suunniteltu ja kaikki on hirveen vaikeeta.

kontrollointi on ihan muuta sitte..

sitte itkette täällä kun ei ole enää ystäviä!

syyllistytään kaverin kanssa ihan samaan. Kumpikaan ei viitsisi lähteä kotoaan ja kärttää sitä toista luokseen. Se toinen laskee että minä siellä kävin viimeksikin ja miksi aina minä, ja sanoo sitten syyksi että lapsi ei jaksa iltavisiittejä, kun oikeasti itse on töiden jälkeen poikki.

Eikö molemmat voi tulla puoliväliin?

tai ensi viikolla vasta.

Meidän perheessä hoidetaan ystävätapaamiset yleensä, että sovimme jo parit treffit etukäteen. Yleensä käymme koko perhe toisen perheen luona joko ihan normaalisti grillaamassa tai syömässä joko arkena tai viikonloppuna. Sovimme ajat yleensä lasten päiväunien jälkeen, jolloin on otollisin aika. Lapset ja miehet leikkivät pihalla ja äidit laittelevat ruokaa ja vaihtavat kuulumisia. Näin ei mene kenenkään " kiintiöistä" mitään ja kaikilla on kivaa. Harvat sinkkuystävät tulevat suosiolla meille ja ovat osa meidän arkeamme.

ettei mun tartte joka kerta miettiä erikseen miten me tänään joku tapaaminen hoidettaisiin, aikataulut, jaksaminen jne. Tämmöinen " rakenne" helpottaa arkea, ettei tartte koko ajan miettiä ja " ylibuukata" , ja sit, hups, ollaankin ihan väsyneitä koko perhe joka viikko jo torstaihin mennessä.



Tiedän kokemuksesta että lapseni 3v tarvitsee vielä ne päiväunet, ja haluan säästää omia hermojani sillä, etten vie kitisevää ja väsähtänyttä lasta joka viikko bussissa.



Sit jokaisella on varmaan kavereita, joilla on jo järjestys ja jotka eivät siitä poikkea, ja ainoa joka joustaa olet sinä. Nimimerkillä monen vuoden kokemus parhaasta ystävästäni - matka on aina näemmä pidempi meidän suuntaan kuin toisinpäin