Elämä on... ja varsinkin työelämä.

Täällä oli avaus siitä, jottei nykynuoret uskalla tehdä lapsia, ku mikään ei ole varmaa. Ei mullakaan ole mikään ole ollu ikinä varmaa. Olen todella köyhästä perheestä. Meillä oli pulaa ruoasta ja ihan kaikesta. Jotenkin aina selvittiin. Mitään nykymukavuuksia ei -70 luvulla ollu kotona. Saunaa ei voitu toisinaan lämmittää, kun ei ollu polttopuita. Siis emme peseytyneet. Muistan kun saimme ekan television ja puhelimen saati oli yhtä Juhlaa.

Mutta näiltä pohjilta olen päässyt kuitenkin ihan hyvään tilanteeseen. Minulla on viisi lasta. Joista esikoinen on 25 v ja juniori 4 v. On maksettu oktalo ja maksettu huvila tunturissa. Olen käynyt vain opistoasteen koulutuksen. Muutamaan otteeseen olen ollut yrittäjä (sekin nähty). Nykyään teen pätkätöitä milloin missän. Olen maarakennuskoneenkuljettaja. Vuosiansiot pyörii 25-40tuhannen välillä. Olen milloin missäkin työmaalla konetta ajamassa. Mies on kaivosmies ja ansiot 50tuhatta per vuosi. Isännällä (vain alempi duunarikoulutus) putkimiehen ammattikoulutus -80 luvulta. Mutta suht hyvin tienaa kaivoksella.

Kyllä sitä pärjää ilman vuosikausien yliopistokoulutustakin. (arvostan kaikkia ammattialoja, tietenkin) Ainakin meillä on oikein hyvä tilanne. Ihmetteln vaan miksi Suomessa yleensä eniten arvostetaan ihmisiä jotka opiskelleet paljon ja varsinkin yliopistossa. Kuitenkin meille jokaiselle on tarvetta.

Mulla vielä näin 45 vuotiaana vahva luotto itseeni ja tulevaan. Hyvällä asenteella olen aina pärjännyt. En edes haluaisi mitään vakityötä. Paremmin jaksaa, kun tarttuu pätkiin ja tapaa aina uusia konemiehiä. ;)