Muita jotka ei kehtaa kertoa kaikkea edes terapeutille?

Kyllä. Miten voisin sanoa niitä asioita ääneen, kun en saata edes ajatella niitä.

Häpeä on ehkä yksi tärkeimmistä asioista käsitellä terapiassa. Ja ihan normaalia ja luonnollista! Kerro rohkeasti terapeutille, että on asioita, joista hävettää puhua.

Kävin parikymppisenä psykoterapiassa, jossa terapeuttini oli itseäni vain muutaman vuoden vanhempi mies. Muuten ok, mutten pystynyt puhumaan hänelle joistakin seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista. En vain kehdannut. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi ehkä kannattanut valita joku "vanha viisas nainen" -tyyppinen terapeutti, jolla olisi itsekin ollut kokemusta siitä, mitä on olla (epävarma) nuori nainen. 

Ystäväni masentui/uupui vuosituhannen vaihteessa. Joutui ihan osastohoitoonkin. Hän kertoi, ettei kehtaa puhua todellisista mieltään vaivaavista asioista lääkäreille/terapeuteille.

Asiaa lähdettiin sitten purkamaan kahdella tavalla:

1) ystäväni aloitti taideterapian. Ei tarvinnut puhua mitään, vaan sai eri tekniikoilla toteuttaa jotakin jonka koi oleelliseksi. Hän kertoi, miten oli esim. itkenyt vuolaasti jossakin vaiheessa. Myös oli repinyt joitakin töitä, ja sutannut.

2) minä ja joillakin kerroilla eräs toinen ystävä meni mukaan terapeutin luo. Ystäväni puhui minulle, ja terapeutti kuuli samalla.

Minun kuullen terapeutti ei sanonut mitään ystävästä, mutta muistan että kysyi seuraavia asioita minulta: onko jokin sanamuoto minusta yllättävä vai odottamani sekä yhdellä kerralla kysyi, olenko tavannut mainitun henkilön

Vierailija kirjoitti:

Häpeä on ehkä yksi tärkeimmistä asioista käsitellä terapiassa. Ja ihan normaalia ja luonnollista! Kerro rohkeasti terapeutille, että on asioita, joista hävettää puhua.

Sama kuin ap:llä ja tämän olen sanonut terapeutille. Terapeutti totesi, ettei se välttämättä edes ole kovin oleellista kertooko vai ei, kunhan itsellä on turvallinen olo. Asoita ei saa tekemättömiksi mutta niitä voi yrittää käsitellä muuten.

Mulla sama. Häpeän esim sitä että mulla on vaan yksi kaveri ja terapeuttini luulee että mulla on kavereita (monikossa). On myös muita asioita joista en ole kehdannut kertoa. Tuntuu ihan tyhmältä 😑

Jos ei kerro, ei saa apua.

Vähänkin jos itsestä tuntuu että jokin asia olis hyvä terapeutin susta tietää niin suosittelen kertomaan vaikka hävettäiskin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Häpeän esim sitä että mulla on vaan yksi kaveri ja terapeuttini luulee että mulla on kavereita (monikossa). On myös muita asioita joista en ole kehdannut kertoa. Tuntuu ihan tyhmältä 😑

Kuulostaa siltä että sun yks dilemma on se, että mietit mitä muut susta miettii? paljasta ja ylläty :)

Antaa mennä vaan! Juuri ne asiat, jotka blurraat pois häveten tärkeitä!

Kävin nuorena sosiaaliterapeutillla,joka oli todella empaattinen ja ymmärsi minua puolesta sanasta,mutta edes hänelle en kehdannut kertoa epämääräisestä seurusteluhistoriastani.

Vierailija kirjoitti:

Kävin parikymppisenä psykoterapiassa, jossa terapeuttini oli itseäni vain muutaman vuoden vanhempi mies. Muuten ok, mutten pystynyt puhumaan hänelle joistakin seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista. En vain kehdannut. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi ehkä kannattanut valita joku "vanha viisas nainen" -tyyppinen terapeutti, jolla olisi itsekin ollut kokemusta siitä, mitä on olla (epävarma) nuori nainen. 

Minulla on terapeuttina jotain 5v vanhempi mies (itse siis nainen) ja muistan silloin kun selasin minduusta terapeutteja joihin olla yhteydessä, hän vaikutti sopivimmalta, VAIKKA vähän ahdisti se ettei hän ollut nainen.

Onhan se ollut todella vaikeaa kertoa varsinkin seksiin liittyvistä ongelmista, olen äärimmäisen estynyt persoona ja ai herranjumala miten paljon vaikeampaa noista asioista on puhua miehelle. 🙈

Mutta nyt kun tätä asiakassuhdetta tarkastelee, niin se päätös jonka tein joskus kauan ennen ammattiavun piirissä olemista, "älä IKINÄ paljasta koko tarinaa itsestäsi", on nyt näemmä paljastettu hänelle ihan kokonaisuudessaan. Edes paras ystäväni ei tiedä esim miksi minua on kiusattu, mutta terapeutti tietää nyt viime käynnin jälkeen ihan kaiken. Alusta loppuun koko luurankokaappini sisällön, im asti.

Eikä minkään kipupisteen esiintuominen ole ollut helppoa.

Kävin vuosia psykodynaamisessa terapiassa PTSD:n ja sen aiheuttaman masennuksen takia. Traumani liittyy seksuaaliseen hyväksikäyttöön. En saanut sanottua hyväksikäytöstä varmaan kahta sanaa, eikä terapeutti tietenkään kysynyt, kun roolinsa oli passiivinen.