Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oulun Sokoksen kosmetiikkaosastolta ei näemmä saa vahingossakaan palvelua

Vierailija
09.09.2016 |

Olen jo useampaan otteeseen yrittänyt käydä ostamassa sieltä baremineralssin puuteria. Tarvitsisin kuitenkin apua oikean sävyisen puuterin valintaan. Meno on täysin samanlainen kuin pian lopettavalla stokkalla. Myyjät juttelevat keskenään, ja jos sattuvat katsomaan asiakkaaseen, katse tulee nenän vartta pitkin. Tämähän ei varsinaisesti mikään yllätys ole, sillä osa myyjistä on stokkan entisiä myyjiä. Eri brändien edustajat ovat sen sijaan hyvin avuliaita ja auttavat valitsemaan sopivat tuotteet - siis ainakin auttaisivat, silloin kuin ovat paikalla/elleivät olisi ylityöllistettyjä varsinaisten myyjien juoruillessa kassalla.
Rehellisesti sanottuna ei tee edes mieli mennä pyytämään palvelua, mutta meninpä taannoin kuitenkin. Hyvät jutut oli ilmeisesti kesken, sillä sain useamman lähes murhaavan katseen. Yksi myyjistä suostui jopa lähtemän esittelemään tuotetta, muttei tiennyt siitä mitään ja selvästi hinkui takaisin tiskin taakse.

Jäi ostamatta.

Jostain se sopivan värinen meikkipohja pitäisi nyt ostaa, mutta muualla ei sitä Oulussa myydä. On uskomatonta, miten ei opittu mitään Stokkan virheistä. Toki arvon myyjät ovat ilmeisesti itse sen verta parempaa väkeä, ettei palvelua tule taaskaan herumaan meille taviksille. Äitini,50-vuotias rouva kyllä saa palvelua kummastakin liikkeestä sillä sekunnilla kun astuu ovesta sisään.

T. 25-vuotias nainen joka kaipaisi myös sitä palvelua

Kommentit (58)

Vierailija
1/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämähän on ihan normaalia toimintaa. Ei ne siellä asiakkaita varten töissä ole. Omat viikonloppumenot ja muut harrastukset on paljon tärkeempiä kuin jotkut typerät asiakkaat. Tai sitten ollaan tärkeen näkösenä joku laatikko auki ja etitään varmaan sitä omaa elämää sieltä, mutta ei vahingossakaan katota, että täällä olis asiakkaitakin.

Vierailija
2/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on sama kokemus Sokoksen myyjistä, vaikka olen 50-vuotias nainen...mutta pukeuden kirpparivaatteisiin, enkä meikkaa. Tarvitsemani tuotteet saan halvemmalla Tokmannilta tai Minimanista, siispä en enää Sokoksen myyjien keskinäisiä juorutuokioita häiritse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laittakaa palautetta.

Vierailija
4/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen huomannut että kaikki vanhemmatkaan henkilöt eivät palvelua saa, vaan ne varakkaan _näköiset_ ja tutut.

Vierailija
5/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa palautetta.

Miksi ihmeessä? Jos tämä on heidän palvelukonseptinsa, niin ovat hyvä ja toteuttavat sinua. Minua ei sinne asiakkaaksi kaivata, asioin jatkossa erittäin mielelläni netissä/Kicksissä tai vaikka Cittarissa.

Vierailija
6/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa palautetta.

Eivät asiakkaat ole vastuussa yrityksen palvelusta! Itse neuvoisin äänestämään jaloillanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/58 |

Kannattaako asiasta sitten edes vinkua nettipalstoillakaan, jos olet jo päätöksesi tehnyt?

Vierailija
8/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa palautetta.

Eivät asiakkaat ole vastuussa yrityksen palvelusta! Itse neuvoisin äänestämään jaloillanne.

Voi luoja. Oletko tosissasi vai täysi urpo? Vai kilpailijalla töissä? Stockka lopetti jo Oulussa, haluatte ilmeisesti Sokoksestakin eroon? Ja ei, en asu Oulussa enkä ole s-ketjulla duunissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ideaparkilla on Kicks josta myös mielestäni saa tuota puuteria! Ja sieltä tullaan heti palvelemaan kyllä jos ei ruuhkaa ole.

Vierailija
10/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helsingissä saa, mutta siellä on taka-aasialaimen kampaamonaikkonen häiriköimässä ja seurailemassa miesasiakasta kun on niin rakastunut tähän.

Hakeeko se poisheitettyjä käytettyjä hajusteita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä yritin Lahdessa ostaa valokynää toissa päivänä, mutta ei siitä mitään tullut. En ollut varma sävystä, joten kahden erilaisen kanssa menin kassajonoon. Kun viimein pääsin tiskille, siinä olikin tuuraamassa joltain muulta. Hän pahoitteli ettei ymmärrä kosmetiikasta mitään, mutta viittasi että siinä onkin yksi myyjä, helpotuksen huokaus.

Paitsi että tämä myyjä otti asiakkaan "lennosta" kun sellainen oli siihen tupsahtanut. Otti, vaikka näki minut.

Suutuin ja sanoin, ettei ole todellista! Tuurannut myyjä pahoitteli nolona mutta minä jätin valokynät siihen ja marssin ulos.

T: 33v ja hyvinpukenut asiakas

Vierailija
12/58 |

Oliko tuo yksittäinen palvelutilanne, vai onko toiminta aina tuollaista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa palautetta.

Eivät asiakkaat ole vastuussa yrityksen palvelusta! Itse neuvoisin äänestämään jaloillanne.

Voi luoja. Oletko tosissasi vai täysi urpo? Vai kilpailijalla töissä? Stockka lopetti jo Oulussa, haluatte ilmeisesti Sokoksestakin eroon? Ja ei, en asu Oulussa enkä ole s-ketjulla duunissa.

Paradoksisesti totesit itsekin ettei kilpailijoita ole. Stokkan asiakaspalvelun taso oli yleisesti tiedossa, mutta sille ei tehty mitään koko sen olemassaolon aikana vaikka allekirjoittanut itse pisti useampaan otteeseen palautetta. Ei se ole asiakkaiden vika, että liikkeet kaivavat omaa hautaansa. Se on liikkeiden ihan oma vika, että palkkaavat ala-arvoista, täysin ammattitaidotonta henkilökuntaa. Aivan varmasti olisi ollut osaavampiakin myyjiä Oulussa, vaan lähes kaikki ovat aikaisdmmin olleet joko Stokkalla tai Pukumiehessä.

Sokos on muuten ihan täysi floppi noin muutoinkin. Vaateosasto on hyvä ja laaja, mutta palvelu on sielläkin niin ja näin. Herkku taas omituinen, sillä se ei ole profiloitunut mihinkään. Sieltä ei saa erikoistuotteita tarpeesti laajasti ollakseen erikoismyymälä, toisaalta sieltä ei myöskään saa markettitasoisesti sitä tavaraa. Pyysin, että tilaisivat nyhtökauraa, johon totesivat yksioikoisesti ei tilata. Tuoretiski on hyvä, mutta salaatit samoja kuin prismassa.

Floppi.

Vierailija
14/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ideaparkilla on Kicks josta myös mielestäni saa tuota puuteria! Ja sieltä tullaan heti palvelemaan kyllä jos ei ruuhkaa ole.

Kicksillä on pari hyvää tuotetta, kuten anastasian kulmavärit. Vaan eihän se kilpaile mitenkään Sokoksen kanssa. Ei mitenkään. Muutenkin tyrkyttävät aina sitä omaa roskaa, beautyblenderiä ei ole valikoimissa ja se heidän omansa on täys susi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä on joku Sokoksen työntekijä alapeukuttamassa. Ei taida ola töissä kiirettä? :D

Vierailija
16/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa palautetta.

Eivät asiakkaat ole vastuussa yrityksen palvelusta! Itse neuvoisin äänestämään jaloillanne.

Voi luoja. Oletko tosissasi vai täysi urpo? Vai kilpailijalla töissä? Stockka lopetti jo Oulussa, haluatte ilmeisesti Sokoksestakin eroon? Ja ei, en asu Oulussa enkä ole s-ketjulla duunissa.

Paradoksisesti totesit itsekin ettei kilpailijoita ole. Stokkan asiakaspalvelun taso oli yleisesti tiedossa, mutta sille ei tehty mitään koko sen olemassaolon aikana vaikka allekirjoittanut itse pisti useampaan otteeseen palautetta. Ei se ole asiakkaiden vika, että liikkeet kaivavat omaa hautaansa. Se on liikkeiden ihan oma vika, että palkkaavat ala-arvoista, täysin ammattitaidotonta henkilökuntaa. Aivan varmasti olisi ollut osaavampiakin myyjiä Oulussa, vaan lähes kaikki ovat aikaisdmmin olleet joko Stokkalla tai Pukumiehessä.

Sokos on muuten ihan täysi floppi noin muutoinkin. Vaateosasto on hyvä ja laaja, mutta palvelu on sielläkin niin ja näin. Herkku taas omituinen, sillä se ei ole profiloitunut mihinkään. Sieltä ei saa erikoistuotteita tarpeesti laajasti ollakseen erikoismyymälä, toisaalta sieltä ei myöskään saa markettitasoisesti sitä tavaraa. Pyysin, että tilaisivat nyhtökauraa, johon totesivat yksioikoisesti ei tilata. Tuoretiski on hyvä, mutta salaatit samoja kuin prismassa.

Floppi.

Mihin ne pisti Sokoksen myyjät, jos koko Stockan porukka menikin Sokokselle töihin?

Nyhtökauraa ei edes saa mistään liikkeistä, enkä usko että olet tuollaisen vastauksen saanut kyselyysi.

Taidat olla kilpailijan leivissä. Tai käsittämätön änkyrä.

Palautteen antaminen liikkeelle A ei tuottanut tulosta, meinaat että liike B  on siihen syyllinen?

Samalla logiikalla et anna palautetta edes liikkeille C, D, E, F ja G, koska A ei palautteeseesi reagointut toivomallasi tavalla?

Vierailija
17/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ideaparkilla on Kicks josta myös mielestäni saa tuota puuteria! Ja sieltä tullaan heti palvelemaan kyllä jos ei ruuhkaa ole.

Joo tullaan, mutta jotenkin ammattitaitoisesti? :D ei todellakaan. Saati sitten heidän hintamaailma joka on ihan omassa luokassaan eikä mitenkään perusteltu.

Vierailija
18/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä on joku Sokoksen työntekijä alapeukuttamassa. Ei taida ola töissä kiirettä? :D

Alapeukutan lähinnä oululaisten typeryydelle. Ja en ole Sokoksella töissä.

Vierailija
19/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä yritin Lahdessa ostaa valokynää toissa päivänä, mutta ei siitä mitään tullut. En ollut varma sävystä, joten kahden erilaisen kanssa menin kassajonoon. Kun viimein pääsin tiskille, siinä olikin tuuraamassa joltain muulta. Hän pahoitteli ettei ymmärrä kosmetiikasta mitään, mutta viittasi että siinä onkin yksi myyjä, helpotuksen huokaus.

Paitsi että tämä myyjä otti asiakkaan "lennosta" kun sellainen oli siihen tupsahtanut. Otti, vaikka näki minut.

Suutuin ja sanoin, ettei ole todellista! Tuurannut myyjä pahoitteli nolona mutta minä jätin valokynät siihen ja marssin ulos.

T: 33v ja hyvinpukenut asiakas

Oliko tuo yksittäinen palvelutilanne, vai onko toiminta aina tuollaista?

Sama tyyli Helsingin Sokoksella Manskulla. Nyt oli nämä jotkut meikkipäivät ja halusin ostaa kalliin silmänympärysvoiteen. Jouduin keskeyttämään myyjän keskustelun paikalla olevan esittelijän kanssa - mitäs asiakkaista, kun he tutut tapaavat pitkästä aikaa! Stockalla sen sijaan oli todella ystävällinen myyjä, joka pelasti senkin päivän ja sain haluamani silmänympärysvoiteen.

Mielenkiintoinen ilmiö tämä: miten saan karkotettua ostavat asiakkaat!

Vierailija
20/58 |
09.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa palautetta.

Eivät asiakkaat ole vastuussa yrityksen palvelusta! Itse neuvoisin äänestämään jaloillanne.

Voi luoja. Oletko tosissasi vai täysi urpo? Vai kilpailijalla töissä? Stockka lopetti jo Oulussa, haluatte ilmeisesti Sokoksestakin eroon? Ja ei, en asu Oulussa enkä ole s-ketjulla duunissa.

Paradoksisesti totesit itsekin ettei kilpailijoita ole. Stokkan asiakaspalvelun taso oli yleisesti tiedossa, mutta sille ei tehty mitään koko sen olemassaolon aikana vaikka allekirjoittanut itse pisti useampaan otteeseen palautetta. Ei se ole asiakkaiden vika, että liikkeet kaivavat omaa hautaansa. Se on liikkeiden ihan oma vika, että palkkaavat ala-arvoista, täysin ammattitaidotonta henkilökuntaa. Aivan varmasti olisi ollut osaavampiakin myyjiä Oulussa, vaan lähes kaikki ovat aikaisdmmin olleet joko Stokkalla tai Pukumiehessä.

Sokos on muuten ihan täysi floppi noin muutoinkin. Vaateosasto on hyvä ja laaja, mutta palvelu on sielläkin niin ja näin. Herkku taas omituinen, sillä se ei ole profiloitunut mihinkään. Sieltä ei saa erikoistuotteita tarpeesti laajasti ollakseen erikoismyymälä, toisaalta sieltä ei myöskään saa markettitasoisesti sitä tavaraa. Pyysin, että tilaisivat nyhtökauraa, johon totesivat yksioikoisesti ei tilata. Tuoretiski on hyvä, mutta salaatit samoja kuin prismassa.

Floppi.

Mihin ne pisti Sokoksen myyjät, jos koko Stockan porukka menikin Sokokselle töihin?

Nyhtökauraa ei edes saa mistään liikkeistä, enkä usko että olet tuollaisen vastauksen saanut kyselyysi.

Taidat olla kilpailijan leivissä. Tai käsittämätön änkyrä.

Palautteen antaminen liikkeelle A ei tuottanut tulosta, meinaat että liike B  on siihen syyllinen?

Samalla logiikalla et anna palautetta edes liikkeille C, D, E, F ja G, koska A ei palautteeseesi reagointut toivomallasi tavalla?

Täh? Miten niin mihin pistivät Sokoksen myyjät? Ei täällä ollut Sokosta ennen tätä Valkean liikettä. Tai siis oli toki, mutta siitä on aikaa. Ne slkuperäisen Sokoksen myyjät ovat taitaneet siirtyä eläkkeelle. Jos puhuit pukumiehen myyjistä, niin he siirtyivät Sokokselle. Pukumies oli niin pieni liike, ettei siellä tuhottomasti myyjiä ollut. Eli palkkasivat loput Stokkalta.

Sokokselta on kerrottu, etteivät tilaa nyhtökauraa ja sain todellakin vastaukseksi että "ei tilata". Siinä se, harmi jos ei sovi sinun kuvaasi sokoksesta.

En ole kilpailijan leivissä.

Palautteen antaminen ei ratkaissut ongelmaa Stokkalla, joten miten ihmeessä se ratkaisisi ongelman Sokoksella kun ongelmana ovat ne myyjät ja heidän palveluvihamielinen asenteensa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä kuusi