Oulun Sokoksen kosmetiikkaosastolta ei näemmä saa vahingossakaan palvelua
Olen jo useampaan otteeseen yrittänyt käydä ostamassa sieltä baremineralssin puuteria. Tarvitsisin kuitenkin apua oikean sävyisen puuterin valintaan. Meno on täysin samanlainen kuin pian lopettavalla stokkalla. Myyjät juttelevat keskenään, ja jos sattuvat katsomaan asiakkaaseen, katse tulee nenän vartta pitkin. Tämähän ei varsinaisesti mikään yllätys ole, sillä osa myyjistä on stokkan entisiä myyjiä. Eri brändien edustajat ovat sen sijaan hyvin avuliaita ja auttavat valitsemaan sopivat tuotteet - siis ainakin auttaisivat, silloin kuin ovat paikalla/elleivät olisi ylityöllistettyjä varsinaisten myyjien juoruillessa kassalla.
Rehellisesti sanottuna ei tee edes mieli mennä pyytämään palvelua, mutta meninpä taannoin kuitenkin. Hyvät jutut oli ilmeisesti kesken, sillä sain useamman lähes murhaavan katseen. Yksi myyjistä suostui jopa lähtemän esittelemään tuotetta, muttei tiennyt siitä mitään ja selvästi hinkui takaisin tiskin taakse.
Jäi ostamatta.
Jostain se sopivan värinen meikkipohja pitäisi nyt ostaa, mutta muualla ei sitä Oulussa myydä. On uskomatonta, miten ei opittu mitään Stokkan virheistä. Toki arvon myyjät ovat ilmeisesti itse sen verta parempaa väkeä, ettei palvelua tule taaskaan herumaan meille taviksille. Äitini,50-vuotias rouva kyllä saa palvelua kummastakin liikkeestä sillä sekunnilla kun astuu ovesta sisään.
T. 25-vuotias nainen joka kaipaisi myös sitä palvelua
Kommentit (58)
Sokokselle siirtyi tosiaan iso liuta vanhoja Stokkan myyjiä. Hetken voin huokaista, koska Stokkalle jääneet vanhat myyjät sekä uudet nuoremmat ovat enimmäkseen suhteellisen positiivisia ja palvelualttiita. Kyllä, minulla on huonoja kokemuksia joistakin myyjistä, mutta nyt en hetkeen tarvitse heidän apuaan. Muutamaa taas koitan vältellä, onnesi palvelutaso on vielä suht ok vaikka tavaratalon sulkeminen lähestyykin.
Tampereella taas tuntuu siltä, että pitäisi olla todella pukeutunut ja laitettu, että sitä palvelua saisi, niin Stocalla kuin Sokoksella. Onneksi Stoccalla on yksi virolainen myyjä, joka on tosi ystävällinen ja avulias, pitäisikin oikeastaan laittaa hänestä hyvää palautetta eteenpäin. Mitenkähän nämä naapurimaasta tulleet ovatkin niin hyviä asiakaspalvelussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku Sokoksen työntekijä alapeukuttamassa. Ei taida ola töissä kiirettä? :D
Alapeukutan lähinnä oululaisten typeryydelle. Ja en ole Sokoksella töissä.
Jospa alapeukuttaisit oululaisten yritysten typeryydellä. Vaikka et olisi nimenomaan Sokoksella töissä, arvelisin sinun olevan joko S-ryhmällä taikka ihan yleisesti asiakaspalvelijana jossain. Ei kukaan normaalijärjellä varusteltu syytä asiakasta surkeasta palvelusta!
Oulussa on vähän eri meininki kuin Helsingissä. Hyvätuloiset kulkevat tuulipuvussa ja ajavat Toyotaa. Ei todellakaan mitään Helsingin keskustan kiiltokuvameininkiä muutamia nousukkaita lukuunottamatta. Asiakaspalvelijat ovat ilmeisesti sitä mieltä että porukan pitäisi muuttua "heidän tasoisekseen" eli tuoksi Helsingin keskustan porukaksi.
Älkää nyt tulkitko väärin, minusta Helsingissä on ihana käydä ja silloin pukeudun itsekin eri tavalla. Mutta oulussa tahdon olla rennosti - mutta silti tunkea rahaa kosmetiikkaan ja kivoihin vaatteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa palautetta.
Eivät asiakkaat ole vastuussa yrityksen palvelusta! Itse neuvoisin äänestämään jaloillanne.
Voi luoja. Oletko tosissasi vai täysi urpo? Vai kilpailijalla töissä? Stockka lopetti jo Oulussa, haluatte ilmeisesti Sokoksestakin eroon? Ja ei, en asu Oulussa enkä ole s-ketjulla duunissa.
Paradoksisesti totesit itsekin ettei kilpailijoita ole. Stokkan asiakaspalvelun taso oli yleisesti tiedossa, mutta sille ei tehty mitään koko sen olemassaolon aikana vaikka allekirjoittanut itse pisti useampaan otteeseen palautetta. Ei se ole asiakkaiden vika, että liikkeet kaivavat omaa hautaansa. Se on liikkeiden ihan oma vika, että palkkaavat ala-arvoista, täysin ammattitaidotonta henkilökuntaa. Aivan varmasti olisi ollut osaavampiakin myyjiä Oulussa, vaan lähes kaikki ovat aikaisdmmin olleet joko Stokkalla tai Pukumiehessä.
Sokos on muuten ihan täysi floppi noin muutoinkin. Vaateosasto on hyvä ja laaja, mutta palvelu on sielläkin niin ja näin. Herkku taas omituinen, sillä se ei ole profiloitunut mihinkään. Sieltä ei saa erikoistuotteita tarpeesti laajasti ollakseen erikoismyymälä, toisaalta sieltä ei myöskään saa markettitasoisesti sitä tavaraa. Pyysin, että tilaisivat nyhtökauraa, johon totesivat yksioikoisesti ei tilata. Tuoretiski on hyvä, mutta salaatit samoja kuin prismassa.
Floppi.
Mihin ne pisti Sokoksen myyjät, jos koko Stockan porukka menikin Sokokselle töihin?
Nyhtökauraa ei edes saa mistään liikkeistä, enkä usko että olet tuollaisen vastauksen saanut kyselyysi.
Taidat olla kilpailijan leivissä. Tai käsittämätön änkyrä.
Palautteen antaminen liikkeelle A ei tuottanut tulosta, meinaat että liike B on siihen syyllinen?
Samalla logiikalla et anna palautetta edes liikkeille C, D, E, F ja G, koska A ei palautteeseesi reagointut toivomallasi tavalla?
Täh? Miten niin mihin pistivät Sokoksen myyjät? Ei täällä ollut Sokosta ennen tätä Valkean liikettä. Tai siis oli toki, mutta siitä on aikaa. Ne slkuperäisen Sokoksen myyjät ovat taitaneet siirtyä eläkkeelle. Jos puhuit pukumiehen myyjistä, niin he siirtyivät Sokokselle. Pukumies oli niin pieni liike, ettei siellä tuhottomasti myyjiä ollut. Eli palkkasivat loput Stokkalta.
Sokokselta on kerrottu, etteivät tilaa nyhtökauraa ja sain todellakin vastaukseksi että "ei tilata". Siinä se, harmi jos ei sovi sinun kuvaasi sokoksesta.
En ole kilpailijan leivissä.
Palautteen antaminen ei ratkaissut ongelmaa Stokkalla, joten miten ihmeessä se ratkaisisi ongelman Sokoksella kun ongelmana ovat ne myyjät ja heidän palveluvihamielinen asenteensa?
Meinaat että Stokkan entiset rivimyyjät käsittelee Sokoksen asiakaspalautteet?
Vierailija kirjoitti:
Sokokselle siirtyi tosiaan iso liuta vanhoja Stokkan myyjiä. Hetken voin huokaista, koska Stokkalle jääneet vanhat myyjät sekä uudet nuoremmat ovat enimmäkseen suhteellisen positiivisia ja palvelualttiita. Kyllä, minulla on huonoja kokemuksia joistakin myyjistä, mutta nyt en hetkeen tarvitse heidän apuaan. Muutamaa taas koitan vältellä, onnesi palvelutaso on vielä suht ok vaikka tavaratalon sulkeminen lähestyykin.
Ainakin silloin kun siellä on eräs vanha myyjä töissä niin meno on täysin sama kuin ennenkin. En ole sen ulkopuolella viitsinyt käydä.
Markettikosmetiikan puolella taasen on ollut hyviä myyjiä. Olisin Stokkaltakin mielelläni ostanut siltä kalliimmalta puolelta mutta minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa palautetta.
Eivät asiakkaat ole vastuussa yrityksen palvelusta! Itse neuvoisin äänestämään jaloillanne.
Voi luoja. Oletko tosissasi vai täysi urpo? Vai kilpailijalla töissä? Stockka lopetti jo Oulussa, haluatte ilmeisesti Sokoksestakin eroon? Ja ei, en asu Oulussa enkä ole s-ketjulla duunissa.
Paradoksisesti totesit itsekin ettei kilpailijoita ole. Stokkan asiakaspalvelun taso oli yleisesti tiedossa, mutta sille ei tehty mitään koko sen olemassaolon aikana vaikka allekirjoittanut itse pisti useampaan otteeseen palautetta. Ei se ole asiakkaiden vika, että liikkeet kaivavat omaa hautaansa. Se on liikkeiden ihan oma vika, että palkkaavat ala-arvoista, täysin ammattitaidotonta henkilökuntaa. Aivan varmasti olisi ollut osaavampiakin myyjiä Oulussa, vaan lähes kaikki ovat aikaisdmmin olleet joko Stokkalla tai Pukumiehessä.
Sokos on muuten ihan täysi floppi noin muutoinkin. Vaateosasto on hyvä ja laaja, mutta palvelu on sielläkin niin ja näin. Herkku taas omituinen, sillä se ei ole profiloitunut mihinkään. Sieltä ei saa erikoistuotteita tarpeesti laajasti ollakseen erikoismyymälä, toisaalta sieltä ei myöskään saa markettitasoisesti sitä tavaraa. Pyysin, että tilaisivat nyhtökauraa, johon totesivat yksioikoisesti ei tilata. Tuoretiski on hyvä, mutta salaatit samoja kuin prismassa.
Floppi.
Mihin ne pisti Sokoksen myyjät, jos koko Stockan porukka menikin Sokokselle töihin?
Nyhtökauraa ei edes saa mistään liikkeistä, enkä usko että olet tuollaisen vastauksen saanut kyselyysi.
Taidat olla kilpailijan leivissä. Tai käsittämätön änkyrä.
Palautteen antaminen liikkeelle A ei tuottanut tulosta, meinaat että liike B on siihen syyllinen?
Samalla logiikalla et anna palautetta edes liikkeille C, D, E, F ja G, koska A ei palautteeseesi reagointut toivomallasi tavalla?
Täh? Miten niin mihin pistivät Sokoksen myyjät? Ei täällä ollut Sokosta ennen tätä Valkean liikettä. Tai siis oli toki, mutta siitä on aikaa. Ne slkuperäisen Sokoksen myyjät ovat taitaneet siirtyä eläkkeelle. Jos puhuit pukumiehen myyjistä, niin he siirtyivät Sokokselle. Pukumies oli niin pieni liike, ettei siellä tuhottomasti myyjiä ollut. Eli palkkasivat loput Stokkalta.
Sokokselta on kerrottu, etteivät tilaa nyhtökauraa ja sain todellakin vastaukseksi että "ei tilata". Siinä se, harmi jos ei sovi sinun kuvaasi sokoksesta.
En ole kilpailijan leivissä.
Palautteen antaminen ei ratkaissut ongelmaa Stokkalla, joten miten ihmeessä se ratkaisisi ongelman Sokoksella kun ongelmana ovat ne myyjät ja heidän palveluvihamielinen asenteensa?
Kuka sinulle niin sanoi Sokoksella nyhtökaurasta?
Voihan ne sieltä Sokokselta vaikka lukea tätä ketjua ja asiakkaiden kokemuksia. Ja sitten päättää lähteäkkö tämän ketjun alapeukuttajien linjalle että asiakkaat ovat tyhmiä, vai tehdäkö asialle jotain.

Tuskin ne rivimyyjät käsitteli palautetta Stokkallakaan, mutta toki pistivät palautteen käytäntöön. Eli alkoivat puhua rumasti asiakkaista.
Vierailija kirjoitti:
Voihan ne sieltä Sokokselta vaikka lukea tätä ketjua ja asiakkaiden kokemuksia. Ja sitten päättää lähteäkkö tämän ketjun alapeukuttajien linjalle että asiakkaat ovat tyhmiä, vai tehdäkö asialle jotain.
Niin, sitä palautetta ei missään nimessä siis kannata laittaa, vaan vinkua palvelusta av-palstalla.
En ihan jaksa uskoa , että Sokoksen johdolla on tehtävänään seurata mammapalstaa.

Valitettavasti henkilökunta ei ole minulle niin tuttua ettäkö osaisin nimetä ko. henkilön. Mies oli, ja täytti joko liha tai- jogurttihyllyä, en nyt muista. Tämä oli silloin kun nyhtökaura tuli.

Jos niin ahdistaa niin käy lyö linkki tänne keskusteluun. Sillähän siitä selviät!
Pukumiehen kempparissa on aina ollut huono palvelu. Stockmannilla sai alussa mielestäni ihan hyvää palvelua, mutta aika nopeaa alkoi ilmeisesti olla itseisarvo se myyjän titteli ilman palvelualttiutta. Sokokselle en ole edes viitsinyt vaivautua. Ostan kicksistä osa mitä tarvitsen ja loput toisesta kaupungista.
Johtuisiko tuo paikallisten myyjien nokkavuus siitä, että ovat muuttaneet Ouluun jostain perähikiältä ja ovat mielestään uransa huipulla jossain sokoksen kempparimyyjänä.
Mulla tulee mieleen tällaisesta vaan että halutaan mollata ko. firmaa, varsinaisesti palvelua ei edes haluta paremmaksi kuten tässäkään. Somessa tätä näkee paljon. Muuten olisit laittanut suoraan palautetta ko. paikkaan. Sekin onnistuisi persettä siirtämättä - netissä.
Olen nyt 4-5 kertaa käynyt Oulun Sokoksella kosmetiikkaosastolla ja joka kerta on tultu melkein heti kysymään tarvinko apua. En siis tosiaan allekirjoita ap:n väitettä. Muuten olen aika tyytymätön tuohon tavarataloon, mutta eipä ole meikkipuolesta valittamista. Ja oon ihan tavallinen nelikymppinen tennari/farkkutakkieukko.
Kosmetiikkapuolella olen saanut todella hyvää palvelua, mutta kampaamon puolelle on otettu selkeitä moukkia, jotka haukkuivat kollegaansa tämän selän takana, mutta asiakkaiden kuullen.
Olin Oulun Ideaparkissa etsimässä mineraalimeikkiä ja Kicksissä myyjä suositteli BareMineralua, kokeili kasvoihini muutama sävyä löytääkseen oikean (olin meikittömänä liikenteessä) ja opetti käyttötavan sudilla. Suositteli myös ostamaan alkuun näytekappalleen (10 €) koska normipakkaukset kalliita.
Myös Sokokselta saanut aina palvelua ja olen tosiaan keskustassa töiden jäljeltä liikenteessä meikittömänä ja sporttivaayteissa, koska pyöräilen töihin.
N32
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa palautetta.
Eivät asiakkaat ole vastuussa yrityksen palvelusta! Itse neuvoisin äänestämään jaloillanne.
Voi luoja. Oletko tosissasi vai täysi urpo? Vai kilpailijalla töissä? Stockka lopetti jo Oulussa, haluatte ilmeisesti Sokoksestakin eroon? Ja ei, en asu Oulussa enkä ole s-ketjulla duunissa.
Paradoksisesti totesit itsekin ettei kilpailijoita ole. Stokkan asiakaspalvelun taso oli yleisesti tiedossa, mutta sille ei tehty mitään koko sen olemassaolon aikana vaikka allekirjoittanut itse pisti useampaan otteeseen palautetta. Ei se ole asiakkaiden vika, että liikkeet kaivavat omaa hautaansa. Se on liikkeiden ihan oma vika, että palkkaavat ala-arvoista, täysin ammattitaidotonta henkilökuntaa. Aivan varmasti olisi ollut osaavampiakin myyjiä Oulussa, vaan lähes kaikki ovat aikaisdmmin olleet joko Stokkalla tai Pukumiehessä.
Sokos on muuten ihan täysi floppi noin muutoinkin. Vaateosasto on hyvä ja laaja, mutta palvelu on sielläkin niin ja näin. Herkku taas omituinen, sillä se ei ole profiloitunut mihinkään. Sieltä ei saa erikoistuotteita tarpeesti laajasti ollakseen erikoismyymälä, toisaalta sieltä ei myöskään saa markettitasoisesti sitä tavaraa. Pyysin, että tilaisivat nyhtökauraa, johon totesivat yksioikoisesti ei tilata. Tuoretiski on hyvä, mutta salaatit samoja kuin prismassa.
Floppi.
Mihin ne pisti Sokoksen myyjät, jos koko Stockan porukka menikin Sokokselle töihin?
Nyhtökauraa ei edes saa mistään liikkeistä, enkä usko että olet tuollaisen vastauksen saanut kyselyysi.
Taidat olla kilpailijan leivissä. Tai käsittämätön änkyrä.
Palautteen antaminen liikkeelle A ei tuottanut tulosta, meinaat että liike B on siihen syyllinen?
Samalla logiikalla et anna palautetta edes liikkeille C, D, E, F ja G, koska A ei palautteeseesi reagointut toivomallasi tavalla?
Täh? Miten niin mihin pistivät Sokoksen myyjät? Ei täällä ollut Sokosta ennen tätä Valkean liikettä. Tai siis oli toki, mutta siitä on aikaa. Ne slkuperäisen Sokoksen myyjät ovat taitaneet siirtyä eläkkeelle. Jos puhuit pukumiehen myyjistä, niin he siirtyivät Sokokselle. Pukumies oli niin pieni liike, ettei siellä tuhottomasti myyjiä ollut. Eli palkkasivat loput Stokkalta.
Sokokselta on kerrottu, etteivät tilaa nyhtökauraa ja sain todellakin vastaukseksi että "ei tilata". Siinä se, harmi jos ei sovi sinun kuvaasi sokoksesta.
En ole kilpailijan leivissä.
Palautteen antaminen ei ratkaissut ongelmaa Stokkalla, joten miten ihmeessä se ratkaisisi ongelman Sokoksella kun ongelmana ovat ne myyjät ja heidän palveluvihamielinen asenteensa?
Kuka sinulle niin sanoi Sokoksella nyhtökaurasta?
Valitettavasti henkilökunta ei ole minulle niin tuttua ettäkö osaisin nimetä ko. henkilön. Mies oli, ja täytti joko liha tai- jogurttihyllyä, en nyt muista. Tämä oli silloin kun nyhtökaura tuli.
Hyllyntäyttäjä ei vastaa valikoimasta. Osoitapas tuotetoiveet seuraavan kerran ihan sähköpostilla haluamaasi liikkeeseen liikkeen johdolle. Enkä usko edelleenkään vastauksen olleen väittämäsi muotoinen.
Ja edelleenkään nyhtökauraa ei minkään liikkeen hyllyillä ole jatkuvasti saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Pukumiehen kempparissa on aina ollut huono palvelu. Stockmannilla sai alussa mielestäni ihan hyvää palvelua, mutta aika nopeaa alkoi ilmeisesti olla itseisarvo se myyjän titteli ilman palvelualttiutta. Sokokselle en ole edes viitsinyt vaivautua. Ostan kicksistä osa mitä tarvitsen ja loput toisesta kaupungista.
Johtuisiko tuo paikallisten myyjien nokkavuus siitä, että ovat muuttaneet Ouluun jostain perähikiältä ja ovat mielestään uransa huipulla jossain sokoksen kempparimyyjänä.
Aika perähikiää se Oulukin tuntuu olevan , jos ette osaa edes asiakaspalautetta asiakkaina liikkeille antaa.
Tämän vuoksi en osta meikkejä sen enempää stockalta kuin sokokseltakaan. Kyllähän noihin meikkeihin aika paljon vuoden aikana saisi näissäkin liikkeissä tuhlattua rahaa, sillä karsastan nykyään halpoja kestämättömiä merkkejä. Sen sijaan ostan meikit joko laivalta tai ulkomailta, eikä ongelma tosiaankaan ole se hinta.
Heh, no enpä itse ole ostanutkaan sieltä varmaan mitään. Muistin vaan että tuota Bare Mineralssia siellä on. Tilaan netistä ne mitä ei marketista löydy :) Sokoksella en käy koskaan...