Miten siitä muka pääsee yli ettei kelpaa joillekin?

Ajan kanssa unohtuu.

juna kulkee, juna kulkee

Vierailija kirjoitti:

Ajan kanssa unohtuu.

Ja paskat.

Olipas taas niin erinomaisia neuvoja.

Sen ku tietäs.. Itse räpiköin samassa tilanteessa. Viisaat, neuvokaa, please..

Ajattele että on olemassa miehiä jotka ei kelpaa kenellekkään. Joten sulla on kuitenkin ihan hyvin asiat.

Musta itsestäni tuntuu tällä hetkellä täysin samalta. Tapailin yhtä miestä muutaman kuukauden ja noin kuukausi sitten juttumme lopahti. Olin pitkään aikaan jostain ihmisestä tosissani kiinnostunut. En vain saanut suutani auki ja sanottua hänelle suoraan, miten paljon hänestä välitän. Minusta alkoi tuntua, ettei hän halua muuta kuin yhtä asiaa, joten itseäni suojellakseni lopetin jutun. Ei mennyt kuin pari viikkoa ja kuulin että hän seurustelee. Silloin mussa jokin kolahti ja pahasti. Olin todella surullinen. Juttelimme sen jälkeen asiasta niin hän sanoi, että oli minusta kiinnostunut myös, mutta minusta ei ottanut koskaan selkoa. Niin typerään hommaan siis juttumme kaatui, siihen ettei kumpikaan saanut sanotuksi, mitä toisesta ajattelee. Mietin myös puhuuko hän totta vai sanoiko minulle välittäneensä minusta vain, että minulle tulisi parempi mieli. No sitten meni muutama päivä ja luin hänen facebookista, että hän muuttaa naisen kanssa yhteen. Siis aivan naurettavan nopeeta toimintaa, mutta kyllä se silti taas paskalta tuntui. Jos hän olisi yksin, ei olisi tuntunut läheskään niin pahalta.

Tämä oli jo KOLMAS kerta putkeen, kun mies, jota tapailen ja oikeasti välitän, alkaakin yhtäkkiä vakavaan suhteeseen toisen naisen kanssa. Kyllä se saa itsessäni miettimään, et mikä helkutti mussa on vikana?! Olen pienen lapsen yh-äiti, joten se voi olla suuri syy. Ja kyllä se tosi kurjalta tuntuu, kyllä se itsetuntoani laskee. Tämän viimisimmän jutun jälkeen iski hetkeksi kauhee epätoivo, että mulla ei oo oikeutta onneen ja kukaan mies ei tahdo mun kanssa olla.

Sitten latasin taas Tinderin pitkästä aikaa ja siellä aloin heti saamaan paljon huomiota ja juttuseuraa. Selkeät kusipäät karsin kyl heti juttukamuista pois. Yks mukavan oloinen tyyppi pyys mua treffeille. Päätin suostua, koska ajattelin, että kerran täs ny vaa eletään. Samana päivänä kun treffit oli illalle sovittu olin kotona ihan hajalla ja mietin ettei yhtään huvittais mennä. Mut onneks menin! Mies ehdotti, että mennään kävelylle ja tultiin heti tosi hyvin juttuun. Nyt meillä on sovittuna jo toiset treffit. :) vaikka tästä ei tulisikaan mitään niin ainakin piristyin todella paljon hänen tapaamisestaan.

Kehotan jatkossa puhumaan suoraan ihastukselle asioista heti kun alkaa tunteina tulemaan. Siinä välttyy paljon enemmän sydänsuruilta kun lopettaa jutun heti alkuunsa, jos mies ei tahdokaan jutulta enempää. Ja tuota Tinderiä myös suosittelen. Itsekin yllätyin erittäin positiivisesti treffeistä joilla kävin. Olen kuullut myös 2 tapauksesta, joissa tuttuni ovat löytäneet seurustelukumppanin sieltä. Ainakin se on aina kiva huomata, miten paljon huomiota kuitenkin saa miehiltä siellä, jos ei muuta.

Rosemaryv kirjoitti:

Musta itsestäni tuntuu tällä hetkellä täysin samalta. Tapailin yhtä miestä muutaman kuukauden ja noin kuukausi sitten juttumme lopahti. Olin pitkään aikaan jostain ihmisestä tosissani kiinnostunut. En vain saanut suutani auki ja sanottua hänelle suoraan, miten paljon hänestä välitän. Minusta alkoi tuntua, ettei hän halua muuta kuin yhtä asiaa, joten itseäni suojellakseni lopetin jutun. Ei mennyt kuin pari viikkoa ja kuulin että hän seurustelee. Silloin mussa jokin kolahti ja pahasti. Olin todella surullinen. Juttelimme sen jälkeen asiasta niin hän sanoi, että oli minusta kiinnostunut myös, mutta minusta ei ottanut koskaan selkoa. Niin typerään hommaan siis juttumme kaatui, siihen ettei kumpikaan saanut sanotuksi, mitä toisesta ajattelee. Mietin myös puhuuko hän totta vai sanoiko minulle välittäneensä minusta vain, että minulle tulisi parempi mieli. No sitten meni muutama päivä ja luin hänen facebookista, että hän muuttaa naisen kanssa yhteen. Siis aivan naurettavan nopeeta toimintaa, mutta kyllä se silti taas paskalta tuntui. Jos hän olisi yksin, ei olisi tuntunut läheskään niin pahalta.

Tämä oli jo KOLMAS kerta putkeen, kun mies, jota tapailen ja oikeasti välitän, alkaakin yhtäkkiä vakavaan suhteeseen toisen naisen kanssa. Kyllä se saa itsessäni miettimään, et mikä helkutti mussa on vikana?! Olen pienen lapsen yh-äiti, joten se voi olla suuri syy. Ja kyllä se tosi kurjalta tuntuu, kyllä se itsetuntoani laskee. Tämän viimisimmän jutun jälkeen iski hetkeksi kauhee epätoivo, että mulla ei oo oikeutta onneen ja kukaan mies ei tahdo mun kanssa olla.

Sitten latasin taas Tinderin pitkästä aikaa ja siellä aloin heti saamaan paljon huomiota ja juttuseuraa. Selkeät kusipäät karsin kyl heti juttukamuista pois. Yks mukavan oloinen tyyppi pyys mua treffeille. Päätin suostua, koska ajattelin, että kerran täs ny vaa eletään. Samana päivänä kun treffit oli illalle sovittu olin kotona ihan hajalla ja mietin ettei yhtään huvittais mennä. Mut onneks menin! Mies ehdotti, että mennään kävelylle ja tultiin heti tosi hyvin juttuun. Nyt meillä on sovittuna jo toiset treffit. :) vaikka tästä ei tulisikaan mitään niin ainakin piristyin todella paljon hänen tapaamisestaan.

Kehotan jatkossa puhumaan suoraan ihastukselle asioista heti kun alkaa tunteina tulemaan. Siinä välttyy paljon enemmän sydänsuruilta kun lopettaa jutun heti alkuunsa, jos mies ei tahdokaan jutulta enempää. Ja tuota Tinderiä myös suosittelen. Itsekin yllätyin erittäin positiivisesti treffeistä joilla kävin. Olen kuullut myös 2 tapauksesta, joissa tuttuni ovat löytäneet seurustelukumppanin sieltä. Ainakin se on aina kiva huomata, miten paljon huomiota kuitenkin saa miehiltä siellä, jos ei muuta.

Ei millään pahalla, mutta tuo Tinderihän on juurikin sellainen sovellus, että sieltä on äärimmäisen helppo kalastella aina parempia apajia.

Olen pahoillani siitä että sinulla on nyt vaikeaa, mutta päivän kerrallaan elämä jatkuu.

Pitää vaan opetella päästämään irti, se on elämän vaikeimpia mutta myös tärkeimpiä opetuksia. Jokainen koettelemus jättää jälkensä ja vie eteenpäin. Edessäsi voi olla vaikka mitä ihmeellistä mitä et olisi ilman tätä kokemusta päässyt.

Sinä selviät kyllä.

Eihän siitä koskaan pääse yli. Tai mä en ainakaan. Ikää 27 vuotta enkä ole ikinä kelvannut kenellekkään. En halua olla yksin. Ajatuskin loppuelämästä yksin tuntuu kamalalta mutta minkäs teet. Tinderin kautta olen tavannut vuoden sisällä 22 miestä enkä kelvannut kenellekkään. Ihan helvetin masentavaa. En tiedä mistä muualta kaltaiseni rumilus löytäisi miehen ellei netistä. Olen jo luovuttanut, kun en kerta kelpaa, en kelpaa.

Mä taas en tajua miksei pääsisi. Tietenkään kaikki ei tykkää kaikista, enkä todellakaan kuvittele olevani täydellinen nainen jokaiselle miehelle. Enhän minäkään ihastu ja rakastu kuin muutamaan ihmiseen elämäni aikana, en kai mä voi odottaa että kaikki joista minä kiinnostun, ihastuu minuun. Sehän on ihan hullua ajatellakaan, että pitäisi "kelvata" kaikille.

Jossain Tinderissä kun tyrkyttää itseään epätoivoisesti niin pitää olla tarpeeksi kova kestämään kusipäiden arvostelut ja sen ettei kelpaa kaikille. Tai sitten pitää pysyä pois tuollaisilta lihamarkkinoilta.

Kukaan ei kelpaa kaikille ja se on fakta mikä pitää vain hyväksyä.

Ensin pitää tutustua itseensä ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja miettiä mitä haluaa elämältä. 

Ja jos joku random kusipää sanoo jotain ilkeää ja arvostelee niin turha sitä on jäädä vatvomaan.

Vierailija kirjoitti:

Eihän siitä koskaan pääse yli. Tai mä en ainakaan. Ikää 27 vuotta enkä ole ikinä kelvannut kenellekkään. En halua olla yksin. Ajatuskin loppuelämästä yksin tuntuu kamalalta mutta minkäs teet. Tinderin kautta olen tavannut vuoden sisällä 22 miestä enkä kelvannut kenellekkään. Ihan helvetin masentavaa. En tiedä mistä muualta kaltaiseni rumilus löytäisi miehen ellei netistä. Olen jo luovuttanut, kun en kerta kelpaa, en kelpaa.

Oho, jopas jotakin. Ovatko kuvasi paljonkin kaunistelevia? Jos sanot että se olisi rumuudesta kiinni, tarkoitan että tuleeko ulkonäkösi yllätyksenä miehille? Sanooko miehet jotain syyksi? Kysytkö?

Minäkin olen ollut yksin pitkään.

Miksi ihmeessä pitäisi kelvata kaikille?

Täysin sama tilanne täällä, tuntuu niin pahalta että mies vain jatkaa elämäänsä uuden ihastuksen kanssa,aivan kuin mulla ei olisi koskaan ollut mitää merkitystä hänelle

Rosemaryv kirjoitti:

Musta itsestäni tuntuu tällä hetkellä täysin samalta. Tapailin yhtä miestä muutaman kuukauden ja noin kuukausi sitten juttumme lopahti. Olin pitkään aikaan jostain ihmisestä tosissani kiinnostunut. En vain saanut suutani auki ja sanottua hänelle suoraan, miten paljon hänestä välitän. Minusta alkoi tuntua, ettei hän halua muuta kuin yhtä asiaa, joten itseäni suojellakseni lopetin jutun. Ei mennyt kuin pari viikkoa ja kuulin että hän seurustelee. Silloin mussa jokin kolahti ja pahasti. Olin todella surullinen. Juttelimme sen jälkeen asiasta niin hän sanoi, että oli minusta kiinnostunut myös, mutta minusta ei ottanut koskaan selkoa. Niin typerään hommaan siis juttumme kaatui, siihen ettei kumpikaan saanut sanotuksi, mitä toisesta ajattelee. Mietin myös puhuuko hän totta vai sanoiko minulle välittäneensä minusta vain, että minulle tulisi parempi mieli. No sitten meni muutama päivä ja luin hänen facebookista, että hän muuttaa naisen kanssa yhteen. Siis aivan naurettavan nopeeta toimintaa, mutta kyllä se silti taas paskalta tuntui. Jos hän olisi yksin, ei olisi tuntunut läheskään niin pahalta.

Tämä oli jo KOLMAS kerta putkeen, kun mies, jota tapailen ja oikeasti välitän, alkaakin yhtäkkiä vakavaan suhteeseen toisen naisen kanssa. Kyllä se saa itsessäni miettimään, et mikä helkutti mussa on vikana?! Olen pienen lapsen yh-äiti, joten se voi olla suuri syy. Ja kyllä se tosi kurjalta tuntuu, kyllä se itsetuntoani laskee. Tämän viimisimmän jutun jälkeen iski hetkeksi kauhee epätoivo, että mulla ei oo oikeutta onneen ja kukaan mies ei tahdo mun kanssa olla.

Sitten latasin taas Tinderin pitkästä aikaa ja siellä aloin heti saamaan paljon huomiota ja juttuseuraa. Selkeät kusipäät karsin kyl heti juttukamuista pois. Yks mukavan oloinen tyyppi pyys mua treffeille. Päätin suostua, koska ajattelin, että kerran täs ny vaa eletään. Samana päivänä kun treffit oli illalle sovittu olin kotona ihan hajalla ja mietin ettei yhtään huvittais mennä. Mut onneks menin! Mies ehdotti, että mennään kävelylle ja tultiin heti tosi hyvin juttuun. Nyt meillä on sovittuna jo toiset treffit. :) vaikka tästä ei tulisikaan mitään niin ainakin piristyin todella paljon hänen tapaamisestaan.

Kehotan jatkossa puhumaan suoraan ihastukselle asioista heti kun alkaa tunteina tulemaan. Siinä välttyy paljon enemmän sydänsuruilta kun lopettaa jutun heti alkuunsa, jos mies ei tahdokaan jutulta enempää. Ja tuota Tinderiä myös suosittelen. Itsekin yllätyin erittäin positiivisesti treffeistä joilla kävin. Olen kuullut myös 2 tapauksesta, joissa tuttuni ovat löytäneet seurustelukumppanin sieltä. Ainakin se on aina kiva huomata, miten paljon huomiota kuitenkin saa miehiltä siellä, jos ei muuta.

Jos molemmilla olisi kiinnostusta riittänyt tarpeeksi, niin varmasti olisitte päätyneet yhteen. Mies ei olisi luovuttanut sinun suhteen noin helpolla. Kipinää vain ei ollut tarpeeksi. Kuulostaa siltä, että hän ei vain halunnut tosiaan loukata sinua. Ei siis todella kannata jäädä haikailemaan perään. Sitten kun löydät sen oikean, niin se vaan lyö tulta ja juttu etenee vaikka olisitte kuinka ujoja ja vaikka olisi mitä mutkia matkassa. Ei se lopahda siihen, että toisesta ei muka saa selkoa.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en tajua miksei pääsisi. Tietenkään kaikki ei tykkää kaikista, enkä todellakaan kuvittele olevani täydellinen nainen jokaiselle miehelle. Enhän minäkään ihastu ja rakastu kuin muutamaan ihmiseen elämäni aikana, en kai mä voi odottaa että kaikki joista minä kiinnostun, ihastuu minuun. Sehän on ihan hullua ajatellakaan, että pitäisi "kelvata" kaikille.

Tämä on, rajusti yksinkertaistettuna, ero hyvän itsetunnon ja huonon itsetunnon, tarvitsevuuden ja ei-tarvitsevuuden välillä.

Jos ei usko, että voisi kelvata kenellekään, deittailu on nöyryyttävää ja turhauttavaa pettymyksen välttelyä, toisen ihmisen miellyttämistä, omien tarpeiden kieltämistä, liehittelyä, takertumista ja joustamista. Kaikesta paistaa läpi subteksti: "Minun on saatava sinut pitämään minusta, koska en kestä, jos en kelpaa sinulle." Tällainen tarvitsevuus on todella epäviehättävä ominaisuus muiden paitsi vielä tarvitsevampien ihmisten mielestä ja johtaa usein torjuntaan.

Jos taas uskoo, että itsellä on paljon hyviä ominaisuuksia, joita monet arvostavat ja pitävät viehättävinä, deittailusta tulee vain prosessi, jonka avulla löydetään joku näistä monista ihmisistä – joku, joka pystyy vastaavasti tarjoamaan sellaista, mitä itse kaipaa. Jos joku yksittäinen deitti ei tällaiseksi ihmiseksi paljastu, mitäpä tuosta. Pelissä ei ollut niin paljon, että se minäkuvaa heilauttaisi suuntaan tai toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Miten hitossa pääsee yli siitä, että minä en riitä joillekin miehille? Että ne etsii minua parempaa ja sopivampaa? Miten tämän voi hyväksyä?! Itsetunto ihan pohjamudissa taas.

Irrota omanarvontuntosi miesten hyväksynnästä ja rakkaudesta. Muuten olet vaarassa ajautua yhteen kilttimiehen kanssa, ja se tietää enemmän tai vähemmän onnetonta parisuhdetta. Lisäksi oma tarvitsevuutesi on eräs niistä syistä, jonka vuoksi tulet torjutuksi. Tarvitsevuus ei ole miehille ehkä ihan niin iso turn-off kuin naisille, mutta harva siitä pitää.

Kelpaako sulle muka kaikki? Jos kelpaa, niin katso peiliin ja nosta rimaa, mieti mitä todella haluat mieheltä.

Se, että et saanut suhdetta jonkun ihastuksesi kanssa ei maailmaa kaada. Opi arvostamaan itseäsi, sisäisesti ja ulkoisesti. Sitten vasta voit kohdata kumppanin, jonka kanssa saisit tasavertaisen suhteen. Se, että vaan haluaa suhteen vaikka toista ei kiinnosta on itsetuhoista. Näin kliseistä se on, mutta älä luovuta. Nauti elämästä ja hoida itseäsi. Itsekin aloin seurustekemaan 24-vuotiaana ja nyt tuo eka seurustelukumppanini on mieheni. Joo, oisin voinut olla suhteessa, mutta en nähnyt yhteistä tulevaisuutta ehdokkaiden kohdalla, niin olin mieluummin yksin.