Muita joille sosiaaliset tilanteet tuottavat vaikeuksia?

Tunnistan itsessäni samoja juttuja. Ja hyvin usein sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen takki on ihan tyhjä, mietin paljon omaa käyttäytymistäni ja tunnen itseni huonoksi kun en osannut taaskaan käyttäytyä.

Olen alkanut tekemään niin että valikoin seurani sen mukaan missä seurassa mulla on hyvä olla ja jätän menemättä sellaisten seuraan joiden kanssa mulla ei ole niin hyvä olla. 

Melkein kuin olisin itse kirjoittanut aloituksen.. arki on todella raskasta kun aina saa miettiä miten selviäisin näistä tilanteista. Itselleni on tuttujenkin ihmisten kanssa keskustelu toisinaan todella haastavaa. Saatan miettiä esimerkiksi koko illan ja seuraavan aamun, että nyt sanon työkaverille näin ja näin , ihan sanasta sanaan, mutta en vaan saa sanottua vaikka olisi tärkeäkin asia kyseessä. Sitten mietin taas jälkikäteen pitkäänkin että miksen sanonut tai miksi sanoin niin ja näin. Änkytystä olen myös alkanut huomaamaan, eikä se kyllä yhtään auta asiaa :/ jokunen vuosi sitten olin sosiaalisissa tilanteissa kuin omassa elementissäni mutta ne ajat ovat jääneet kyllä taakse..

Vierailija kirjoitti:

Tästä aiheesta on mielestäni tosi vaikea löytää tietoa. Googleen kun laittaa, niin tarjoaa lähes poikkeuksetta vain sosiaalisten tilanteiden pelkoa, josta ei ole kyse.

Löytyykö täältä siis muita joille sosiaaliset tilanteet ovat hankalia?

- On vaikea pysyä perässä keskustelussa/keskusteluissa jos on isossa ryhmässä. Hankaluuksia myös näissä tilanteissa saada suunvuoroa, en tiedä missä välissä voin puhua tai en vain osaa ottaa puheenvuoroa. Odotan sopivaa taukoa muiden puheessa, mutta isossa ryhmässä tai aktiivisten keskustelijoiden kanssa sitä ei aina tule. Ei ole kyse siitä, etteikö minulla olisi sanottavaa, en vain osaa sanoa sitä mihinkään väliin. Jään usein ns. "jalkoihin" keskusteluissa, esim. usein monet puhuvat päälleni, ja jään helposti ulkopuolisen sivustaseuraajan rooliin keskusteluissa.

- Vaikeaa ylläpitää ns. "small talkia". Joidenkin ihmisten kanssa yleisluontoinen jutustelu on helpompaa, mutta monien kanssa se tuottaa vaikeuksia, enkä keksi sanottavaa tai en osaa muiden sanomisista jatkaa luontevasti keskustelua. Tunnelma menee usein vaivaantuneeksi. Haluaisin kovasti kyllä jutella ja keksiä sanottavaa ja olla luonteva, eli kyse ei ole siitä etteikö minua kiinnostaisi.

- Silmiin katsominen tuntuu vaikealta. Varsinkin jos sitä alkaa ajattelemaan. Silmiin katsominen on kohteliasta, mutta tuntuu vaivaannuttavalta katsoa liian pitkään, enkä sen jälkeen tiedä mihin minun kuuluisi katsoa. En tiedä mikä on ns. "sopivan pituinen" aika katsoa silmiin keskustellessa.

- Menen helposti jumiin sosiaalisissa tilanteissa, jos en tiedä tarkkaan miten minun kuuluisi toimia. Olen epävarma, mutta olen huomannut että se linkittyy isosti juuri niihin tilanteisiin, joissa en tiedä mitä minun kuuluisi tehdä tai mitä voin tehdä/mitä en voi tehdä ja mitä minulta odotetaan. Minulla on kyllä myös huono itsetunto. Uudet tilanteet ahdistavat, jos en tiedä mitä tapahtuu tai mitä minun kuuluu tehdä. 

- Minulla ei ole lähes lainkaan ystäviä. Pitkien, syvempien ystävyyssuhteiden luominen on vaikeaa, jään aina ihmisten kanssa todella pinnalliselle tasolle tutustuessa, eli ollaan muodollisen kohteliaita ja jutellaan, muttei tule mitään sen syvempää yhteyttä. Minulla on aiemmin ollut paljonkin ystäviä, mutta kaikki ovat ajallaan hiipuneet ja kuivuneet kasaan. Koen yhteydenpidon usein todella raskaaksi. Väsyn myös nopeasti sosiaalisissa tilanteissa, joissa on paljon minulle vieraita ihmisiä ja joissa joutuu kauheasti keskittymään small talkiin ja sosiaalisiin normeihin. Tuttujen ihmisten kanssa on kanssakäyminen helpompaa ja ihan mielelläni teen juttuja yhdessä, osallistun tapahtumiin tai vietän aikaa tuttujen ihmisten tai ystävien kanssa.

- Minun on vaikea toimia lasten kanssa, he ovat niin ennakoimattomia, enkä osaa esim. heittäytyä leikkiin tai esittää leikissä tai keksiä tarinoita.

En kuitenkaan koe omaavani asperger-piirteitä, sillä olen motorisesti ollut aina taitava, lapsena olin suht sosiaalinen, minulla on loistava kasvomuisti, olen todella empatiakykyinen ja hyvä kuuntelija. Tykkään enemmän kuunnella kuin itse puhua. Ymmärrän ja toimin sosiaalisten normien mukaan, mutta minun on toisinaan haastavaa poimia rivien välistä viestejä, ymmärtää abstrakteja sanontoja tai lausahduksia (esim. runot, lyriikat) ja ymmärtää vitsejä. Olen stressiherkkä ja todella paljon aistiärsykkeitä sisältävät tilanteet ovat todella kuormittavia.

Näitä tilanteita tulee päivittäin, joten ne häiritsevät ja haluaisin ymmärtää miksi ne ovat minulle vaikeita. Olen varma, etten ole ainoa, joten olisi kiva kuulla muiden kokemuksia tai vaikeuksia aiheeseen liittyen. Kertokaa myös jos teillä on jokin diagnoosi tai jos olette saaneet selvyyttä näihin vaikeuksiin. Vertaistukea siis etsin. 

Jos olet nainen, niin on hyvin mahdollista että olet asperger. Naiset joilla on asperger ovat tutkitusti keskivertomiehen tasolla sosiaalisilta taidoiltaan.

Hankkikaa vähän pajaa käsiinne ennen sosiaalisia tilanteita eikä hermostuta yhtään niin paljon.

tai menkää Goalle etsimään itseänne.

Vierailija kirjoitti:

Melkein kuin olisin itse kirjoittanut aloituksen.. arki on todella raskasta kun aina saa miettiä miten selviäisin näistä tilanteista. Itselleni on tuttujenkin ihmisten kanssa keskustelu toisinaan todella haastavaa. Saatan miettiä esimerkiksi koko illan ja seuraavan aamun, että nyt sanon työkaverille näin ja näin , ihan sanasta sanaan, mutta en vaan saa sanottua vaikka olisi tärkeäkin asia kyseessä. Sitten mietin taas jälkikäteen pitkäänkin että miksen sanonut tai miksi sanoin niin ja näin. Änkytystä olen myös alkanut huomaamaan, eikä se kyllä yhtään auta asiaa :/ jokunen vuosi sitten olin sosiaalisissa tilanteissa kuin omassa elementissäni mutta ne ajat ovat jääneet kyllä taakse..

Tämä kuulostaa myös ihan minulta. Jos tulee jotain äkillisiä tilanteita, missä pitäisi keksiä jotain nasevaa sanottavaa tai yhtään mitään edes, niin en yleensä keksi vaan menen jumiin. En osaa pitää puoliani, en osaa sanoa lujasti tai vahvasti ja minua siksi yleensä pompotellaan. Mietin myös hyvin tarkkaan mitä sanon, ja pelkään sanovani jotain väärää tai epäkohteliasta tai typerää. Arki on siis myöskin todella raskasta. Puhelinsoitot vieraille ihmisille ahdistavat, kun haluaisin etukäteen tarkasti miettiä miten sanon asiani ja ennakoida keskustelun kulun. 

Asiaa ei auta sekään, että olen nuorena hakeutunut todella todella todella sosiaaliselle ja ihmisläheiselle alalle, jossa ei todellakaan ole pilkuntarkkoja toimintatapoja, joita voisi opetella, vaan tilanteet vaihtuvat päivittäin ja päivänkin aikana jatkuvasti. Pärjäsin teoriaopinnoissa loistavasti, mutta harjoitteluiden tultua olen ihan hukassa, enkä pärjää ollenkaan. Sen myötä paljolti alkanut näitä piirteitä itsessä myös pohtimaan. Ne ovat voimistuneet pikkuhiljaa iän myötä, vaikka nuori (24) nainen toki olen edelleen.

AP

Mä olen täysin samanlainen. Tuleeko sulle, Ap, silmiin katsoessa sellainen olo että omat silmät nykii? Tai jos joudut yllättäen huomion keskipisteeksi?

Aloitus kuvaa oikein hyvin itseäni. Inhoan sosiaalisia tilanteita kaikkien muiden paitsi ihan lähimpien perheenjäsenten kanssa ja sitten on joitakin poikkeushenkilöitä, joiden kanssa nimenomaan kahden kesken saatan viihtyä oikein hyvin, mutta nämä henkilöt ovat harvassa. Duunin takia joutuu melkein pakosta syömään rauhoittavia, jotta jaksaa ne pakolliset sosiaaliset jututu jotenkin läpi. Kaikki juhlatilaisuudet ovat ihan hirveitä tai sitten pitää olla kunnolla päissään jotta viihtyisi. Minulla on myös motorista kömpelyyttä, joten varmaan lievästä aspergerista omalla kohdallani kyse. Terv. M48

Itselleni tuottaa vaikeuksia puolituttujen näkeminen esim jossain kadulla. Olen hyvin tarkkaavainen ja usein huomaan että toinen osapuoli katsoo minua vaatien että minä keksisin jotain sanottavaa, ja kun yritän päästä kiusallisesta hiljaisuudesta eroon, niin sanon aina jotain tyhmää. Helpointa on kun keskustelu siirtyy vaiheeseen jossa, noh , ylipäätään keskustellaan, eikä vain kysellä kuulumisia tai yritetä väkisin keksiä sanottavaa. Tuo tarkkaavaisuuteni kääntyy minua vastaan.

Tuttujen kanssa osaan kyllä keskustella, sillä olen hyvä kuuntelija. Kannattaa muistaa että kuunteleminen on parempi kuin puhuminen. Itse tosin aina unohdan tuon hermostuksissani. Jos nyt jotain voin kertoa persoonallisuudestani, niin olen herkkä, introvertti, mutta ystävällinen ja avulias. Tosin aika vähän kaipaan ihmisiä ympärilleni, koska en jaksa sitä sosiaalista sirkusta, joka aiheuttaa niin paljon päänvaivaa.

Olet vaan introvertti. Ja itsetunnossasi saattaa olla parantamisen varaa.

Nostellaanpa.

Tuo on vanhentunut käsitys että aspergereilla ei olisi empatiakykyä. Nykykäsityksen mukaan empatia on heillä keskivertoa voimakkaampaa, kyse onkin enemmän siitä että assien sosiaalinen ilmaisu empatialle on poikkeavaa kuten muukin sosiaalinen kanssakäyminen. Lisäksi naiset ovat alidiagnosoituja.

Aspergerkin voi ilmetä hyvin monella tavalla.

Tuota, näin assinaisena pakko sanoa että se että koet toimivasi sosiaalisten normien mukaan ei vielä tarkoita että näin on muiden silmissä. Minäkin koin tekeväni asiat oikein normien mukaan, kunnes aikuisiällä diagnoosin myötä totuus paljastui.

Up