Miksi työttömiä syytetään siitä että töitä ei ole? Ja kiusataan vielä päälle.
Eihän se työttömien vika ole, että kaikille 500 000 ei löydy töitä? Onko noi poliitikot jotenkin lopullisesti seonneita , eihän tässä maassa ole enää mitään järkeä.
Kommentit (28)
Se on oikeistolainen ajattelumalli. Yksilö olkoon vastuussa ihan kaikesta.
Itse en kyseistä ajattelutapaa kannata, sillä sehän on todella naivi.
Koska heikko ei voi kiusata vahvempaansa.
Koska näiden kunniakansalaisten mielestä muut ihmiset ovat laiskureita jos eivät ole kasvattamassa heidän rahapussiaan ja varmistamassa että heidän etuoikeutettu asemansa säilyy. Heillä itsellään toki on Jumalalta saatu oikeus tienata satoja tuhansia, jopa miljoonia vuodessa.
Miksi kautta aikain on kiusattu sitä heikointa? heikko ei voi taistella takaisin, jos kiusattaisiin jotakuta joka on yhtä vahva kuin itsekin, voi saada itse turpaansa.
Sitä olen jaksanut hämmästellä paljon.
Tai sitten tämä jatkuva huutelu. "mene töihin!" MINNE?! Missä on se työ mihin vaan mennään?
Itse olen onnekas, että olen saanut töitä. On ollut hetki, jolloin näytti todella synkältä.
Laiska vaan oot prkl!
Parasta oli joskus kun työkkäri pakotti kurssille joka oli työkkärin tiloissa. Siitä sitten käveli ohi vanhahko mies joka huusi meille että menkää töihin luuserit. Ensinnäkin mitä tässä yritetään kun oli cv/työnhakukurssi ja toisekseen mitä se mies teki työkkärissä ellei itse ole työtön/työnantaja.
Suomessa on ollut ihan sairas ilmapiiri jo vuosikymmenen. Osaako kukaan niistäkään kävyistä kuvitella, että millaista on elää koko nuori aikuisuutensa tässä tilanteessa?
Työttömät on pidettävä polvillaan ja peloissaan, muutenhan joku voisi keksiä, että työttömyyttä on aiheutettu huonolla talouspolitiikalla.
No se johtuu siitä etteivät hallitus ja oikeistolaiset yleensä oikeasti kykene eikä tiedä keinoa jolla saisi työllisyyden nousuun. On helpompi siis kiertää koko ongelman syy, eli liian vähät työpaikat ja syyttää siitä työttömiä.
Suurin osa näistä syyttäjistä ei tee sitä pahuuttaan vaan tyhmyyttään.
No miksi te äänestätte oikeistopuolueita, kuten kepu, kokoomus ja persut? Nyt mennään markkinatalouden ehdoilla. Vaikka kapitalismi onkin henkitoreissaan, syönyt itse itsensä.
Noh, onneksi se nyt on varmaa että ei se tilanne työttömiä pieksemällä miksikään muutu ja järjestelmä tulee lopulta romahtamaan omaan mahdottomuuteensa. Jääräpäisimmänkin urpon on lopulta hyväksyttävä että koko järjestelmä pitää uudistaa pohjia myöten, työtä jakaa ja käsitys työllisyydestä ja työttömyydestä (ja varsinkin nykyisenkaltaisesta "kokopäivätyöstä") muuttaa.
Miksi tällainen aloitus pitää tehdä monta kertaa viikossa?
Kasvattakaa itsetunto. Jos joku marisee ja nillittää ja se on mielestänne aiheetonta, antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Vierailija kirjoitti:
No se johtuu siitä etteivät hallitus ja oikeistolaiset yleensä oikeasti kykene eikä tiedä keinoa jolla saisi työllisyyden nousuun. On helpompi siis kiertää koko ongelman syy, eli liian vähät työpaikat ja syyttää siitä työttömiä.
Suurin osa näistä syyttäjistä ei tee sitä pahuuttaan vaan tyhmyyttään.
On siis mahdollista että Juha Sipiläkään ei ole täysin paha ihminen, vaan vain älyltään rajoittunut. Tosin en sulkisi pahuutta pois, en millään muotoa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen aloitus pitää tehdä monta kertaa viikossa?
Kasvattakaa itsetunto. Jos joku marisee ja nillittää ja se on mielestänne aiheetonta, antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Jos olisi pelkkää puhetta niin mitäs siitä, mutta työttömiä kyykytetään rahallisesti ja muillakin älyttömyyksillä.
En mä vaan tiedä, mutta mulla on ainakin täysi työ vältellä työpaikkoja. Töitä ois, mutku elämä on kauheen lyhyt semmoseen... Ehkä sit ku ansiosidonnainen loppuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällainen aloitus pitää tehdä monta kertaa viikossa?
Kasvattakaa itsetunto. Jos joku marisee ja nillittää ja se on mielestänne aiheetonta, antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Jos olisi pelkkää puhetta niin mitäs siitä, mutta työttömiä kyykytetään rahallisesti ja muillakin älyttömyyksillä.
Niinno. Aika harva rakastaa työtään niin paljon, että tekisi sitä ainakaan isossa mittakaavassa, jos saman määrän rahaa saisi tekemättäkin. Itse pidän työstäni ja voisin vapaaehtoishommina sitä tehdä satunnaisesti, mutta mutta... jonkinlainen elintasoero on ihan paikallaan työssäkäyvien ja työttömien välillä.
Vai mitä tarkoitat rahallisella kyykyttämisellä?
Niinhän se on. Ne joilla on omaisuutta ja yrityksiä, pelkäävät että heidän etuoikeutensa viedään elleivät syytä yhteiskunnan huono-osaisia. Nämä porhothan käyttävät yhteiskuntaa hyväkseen, suosivat kavereitaan/sukulaisiaan, kiertävät veroja, nostavat kaikenlaisia tukia ja pistävät rahaa piiloon Panamaan sen kun ehtivät.
Suora lainaus Kauppalehdestä: "Suomessa jaetaan suoria yritystukia vuosittain noin 1,3 miljardia euroa. Lisäksi yritysten toimintaan vaikuttavia verotukia on noin kuuden miljardin euron edestä." Ja HS: sta: "Suomen valtiolta jää vuosittain saamatta sille kuuluvia verotuloja 4–8 miljardia euroa."
Huomaatteko? Harva työttömiä soimaava puhuu näistä veronmaksajien varakkaille yksityisyrityksille suuntamista tuista ja rikkaiden veronkierrosta samaan aikaan kuin työttömyyskorvauksista ja toimeentulotuista. Miksiköhän rikkaat eivät selviä ilman veronmaksajien rahaa kuten vapaassa markkinataloudessa pitäisi? Miksi varakas piilottaa tulojaan verottajalta ja sitten esiintyy suureen ääneen julkisuudessa "nettomaksajana"?
Ne taas, joilla on edes työpaikka vaikka paskapalkalla, ehdollistetaan vihaamaan työttömiä, koska kun YT-vasara käy, he ovat nopeasti samassa ryhmässä työttömien kanssa taistelemassa samoista niukoista sosiaalituista.
Kyse on siitä että nuo hyvävelikerhon porhot yrittävät heittää meille muille hiekkaa silmille, ettemme näkisi kuinka homma oikeasti pyörii ja minne noin 15 miljardia euroa veroistamme vuosittain menee. Hallitus on palkattu hokemaan "on pakko säästää, on pakko säästää, velka kasvaa, velka kasvaa" mutta heillä on sormet ristissä selän takana ja salaa he kuiskuttelevat keskenään "on pakko säästää kaikesta muusta kuin mun kaverien yritystuista...heh heheheee".
Minä olen ollut pitkään samassa vakityöpaikassa, mutta etsinyt aktiivisesti uutta työtä, koska haluan pois tuolta nykyisestä. En ole saanut mitään. Osa hakemistani paikoista on jätetty kokonaan täyttämättä kesken rekryprosessin, koska on huomattu ettei olekaan rahaa palkata ketään. Minua ei kukaan syyllistä, vaikka en löydä töitä, koska olen jo töissä. Mutta jos muuten tilanteeni olisi identtinen, paitsi että olisin työtön, niin saisin paljon syyllistämistä niskaani. Vaikka siis toimisin silloin muuten ihan samoin kuin nyt. Jos töitä ei ole, niin töitä ei ole, vaikka seisoisi päällään ja itkisi ja tekisi tuhat sirkustemppua.
Sepä se