Mitä kirjoitan kirjeeseen teini-ikäiselle pojalleni?

No jätitkö perheen? Mikä laukaisi eron? Riippuu ihan siitä kannattaako kirjottaa yhtään mitään

Vierailija kirjoitti:

No jätitkö perheen? Mikä laukaisi eron? Riippuu ihan siitä kannattaako kirjottaa yhtään mitään

Halusin erota, ja tarkoituksena oli että lapset asuvat vuoroviikoin, tähän eksäkin suostui - tosin myöhemmin painosti ja huijasi minut muuhun, ja menimme sitten oikeuteen asti näistä. Olen siis todella joutunut tappelemaan että saan (nuoremmat) lapset luokseni edes n. 1/3 kuukaudesta (ei minun valinta, olisin halunnut 50%, mutta tuomari päätti toisin).

Eroa suunnittelin ja pohdin vuosia, ja yritin jatkaa lasten vuoksi. Ja tosissani yritin muuttaa tilannetta vuosia keskustelmalla ongelmista miehen kanssa. Mutta lopuksi en enää kestänyt sitä vuosia jatkunutta minun (ja lasten) manipulointia, eristämistä, psyykkistä pahoinpitelyä, taloudellista sekasortoa (johon en saanut vaikuttaa) ja lopuksi fyysistäkin pahoinpitelyä.

Olen pojalleni vähän myöhemmin kertonut noista pahoinpitelystäkin (kun ei uskonut muita syitä eroon), mutta hän ei sitäkään uskonut, vaan ajattelee että minä haluan vain mustamaalata isää.

Isä on tehnyt kaikkensa sekoittaakseen ja huonontaakseen minun ja lasten välejä, nuorempia sisaruksiakaan en välillä tavannut kuukausiin, vaikka oli käräjäoikeuden päätös jonka mukaan lapsilla on oikeus tavata minua vajaa viikko jokatoinen viikko. Vasta kun eksä sai käräjäoikeuden uhkasakon joillei hän anna lapsien tavata minua tapaamiset ovat alkaneet sujua päätöksen mukaisesti. Mutta nuohan ei koske yli 12-vuotiasta, siis täytäntöönpano, eli kukaan ei voi pakottaa yli 12-vuotiasta lasta tapaamaan toista vanhempaa, jos hän ei sitä halua.

Jos mies on harrastanut myös sinua kohtaan mm. manipulointia, ei voi olettaa, että 16-v. osaisi siltä suojautua. Ja usein nuo pers.häiriöiset vaikuttavat ulospäin ihan tavallisilta, jopa mukavilta ja yhteistyöhaluisilta, joten valitettavasti veikkaukseni on, että mikään "psykologiapu" ei sinua auta. Ainoastaan käräjäoikeuden päätökset saattavat vaikuttaa, mutta tokihan mies voi haastaa sinut oikeuteen ties mistä kauheuksista (sepitetyistä), joita pienemmät lapsesi luonasi kohtaavat. Mietin, onkohan noiden luonnevikaisten omaisille jotain yhdistystä tms., jospa koettaisit hakea apua sitä kautta?

Juurikin näin, ei lapset pysty suojautumaan oman vanhemman manipuloinnilta.

Olen hakenut apua lastensuojelusta (muutkin kuin minä on tehnyt lastensuojeluilmoituksia, mm. koulu), lastenvalvojilta, neuvolasta, psykiatriselta poliklinikalta (koululääkärin lapsesta tekemällä lähetteellä), yksityisiltä psykiatreilta ja psykologeilta, oikeuspsykiatrilta. Kukaan ei voi auttaa, koska näin vaikeisiin asioihin ei vain ole pätevyyttä ja osaamista, eivät tiedä mitä voisivat tehdä.

Mutta nyt siis sain yhdestä paikasta ehdotuksen että voisin kirjoittaa pojalle kirjeen. En vain tiedä mitä kaikkea pitäisi kirjoittaa... Tietysti pahoitella ja pyytää anteeksi kaikkea mitä hän on joutunut läpikäymään (vaikka olenkin vain osasyyllinen). Mutta mitä muuta?

4 vielä. Sinuna keskittyisin lähinnä ajamaan pienempien lasten asioita. Onko heistä tehty siis lastensuojeluilmoituksia ja mitä kaikkea mainitsit? Homman nimihän on se, että sen jälkeen kun ovat riittävän isoja, et heitä enää juuri tule näkemään tuon manipuloinnin takia. Keskity nyt siihen, että heidän asiansa tulisivat reilaan ja että näkisit heitä vielä sittenkin, kun ovat teinejä. Käytännössä muuta vaihtoehtoa ei liene kuin että lastensuojelun ym. avulla pääset heidän lähivanhemmakseen. Kun heidän ei ole ns. pakko nähdä sinua enää, isä pitää kyllä huolen, että eivät haluakaan. Toki voit kirjoittaa 16-vuotiaalle, mutta kaikki menee isän asettaman suodatuksen läpi. Tietysti kannattaa jotain viestejä lähetellä pitkin matkaa ettei koe, että olet unohtanut, mutta se ahaa-elämys, että minullahan on äitikin, voi tulla vasta sitten, kun lapsi on kasvanut aikuiseksi ja asuu ilman isäänsä. Ja silloin tietysti pitäisi olla jonkinlainen muistikuva, että kyllähän se äiti minuun yritti pitää yhteyttä. Sillä nyt ei ole minusta lopulta niin väliä, mitä kirjoitat, mutta sinun kannattaisi ehkä kirjoitella usein ja arkisiakin asioita. Jos kirjoitat paperikirjeen, sinun pitäisi jotenkin varmistaa, ettei se joudu isän käsiin.

Juu, lapsista on moni taho tehnyt lastensuojeluilmoituksia. En pääse lähivanhemmaksi, sitä on jo oikeudessa yritetty, mutta työhönsä leipääntynyt käräjätuomari sekä hovioikeuden tuomareiden mielestä kaikki on lapsilla hyvin isällään (tuomareita ei siis yhtään kiinnostunut katsoa pintaa syvemmälle, eivätkä he osaa tunnistaa vieraannuttamista ja manipulointia lapsissa). Lastensuojelukin on aikalailla nostanut kätensä pystyyn, sanovat vain että he "eivät tiedä kuka puhuu totta, ja kuka ei", joten vaikka ovat huolissaan lapsista ja lasten voinnista, niin mitään eivät pysty tekemään. Ja totta puhuen tuntuu, ettei heitä oikein kiinnostakaan koska tilanne on heistä niin vaikea (eikä heillä ole työkaluja). Sijoittamista toki on väläytelty, ja minä olenkin ollut sen kannalla, mutta eksä on taas saanut puhutettua lastensuojelun pois siitä "ideasta".

Niin, tiedän kyllä, että kaikki menee isän suodatuksen läpi. Mutta ehkä isä ei kuitenkaan pysty estämään kirjeen lukemista...

Taisaisesti (kerran tai pari viikossa) kyllä lähetän tekstaria pojalle.

Onko sinulla 4 kokemusta vastaavasta (tekstistäsi kuulostaa että olisi)? Niin äärimmäisen surullista, kun joutuu elämään toivossa, että ehkä lapsi sitten joskus aikuisena tajuaa asioita ja alkaa olla yhteydessä.

up