Oon luuseri
Sairastuin syvään masennukseen 30vuotiaana. Työhistoria rikkonainen. Lapset kerkesin ennen sairastumista hankkimaan. Mutta niitäkään en olisi saanut tehdä. Ei tästä enää nousta. Mies on mutta pelottaa että sairauteni vaikuttaa lasten tulevaan menestykseen elämässä paljonkin.
Kommentit (4)
Ei syyllistä enää. Mutta alussa haukkui hulluksi kun sairastuin. Nykyään ihan ok. Lähinnä tämän palstan mielipiteet tulleet mieleen jäädäkseen. Olen luuseri,laiska jne.. Vanhempienkin pettymyksen aistii kun tulevat käymään ja en jaksa esittää reipasta ja puheliasta tai koko ajan touhua jotain.
Ap
Ota rauhallisesti. Lapsista kasvaa fiksuja tai ei tai pärjäävät tai ei usein ihan aikuisista riippumatta. Sairautesi voi vaikuttaa, mutta miksi tuomita häviöön? Hankalista oloista kasvaa selviytyjiä. pystytkö nykyään tukemaan lapsiasi? Muista kertoa heille, että sairautesi ei ole heidän vikansa eivätkä he siihen ole vaikutin tai parannus.
Kun lapset tietävät, että rakastat heitä...se on se tärkein. Kyllä vanhempi saa olla heikko.
Voimia sinulle. Saa olla heikko, mutta saa olla vahvakin. Ole itsellesi armollinen.
Lapset ovat lahja. Ja niin ovat välittävät aikuiset lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Ei syyllistä enää. Mutta alussa haukkui hulluksi kun sairastuin. Nykyään ihan ok. Lähinnä tämän palstan mielipiteet tulleet mieleen jäädäkseen. Olen luuseri,laiska jne.. Vanhempienkin pettymyksen aistii kun tulevat käymään ja en jaksa esittää reipasta ja puheliasta tai koko ajan touhua jotain.
Ap
Ei tämän palstan kirjotuksista kannatta välittää. Ei masennukseen sairastunut ole mikään luuseri. Masentunut ei vaan aina jaksa ja muiden on tätä vaikea ymmärtää.
Itsellä onneksi vain ajoittaista masennusta. Silloin kaikki tuntuu turhalta. Onneksi saan itseni aina nostettua ylös sieltä. Pahimpina hetkinä toivon kuolemaa. Mut tiedän että jaksettava on, kun on kaksi rakasta lasta.
Miten niin et olisi saanut tehdä? Syyllistääkö mies sua jostain? Ei kuulosta hyvältä suhteelta. Voimia <3