Onnellinen mutta totaalisen hermoraunio :'(

Uusi mies on ihana ja todella tärkeä, toivottavasti asia ei muutu koskaan. Menkat olivat ja menivät, en ole raskaana, mutta olen aivan hermoraunio :( Mies aina luulee että olen häntä jättämässä jos suutun. Selitä siinä vittuuntuneena, että en kulta halua sinusta eroon, mutta nyt haluan vihata koko maailmaa ja elämää, jotta pääsen tästä tunteesta ylikin.

En tiedä miksi olen aivan loppu hermojeni kanssa :( Ehkä jatkuva työttömyys ja loputon kehä, jossa en helvetti jaksaisi pyöriä ympyrää päivästä toiseen. Rahan kanssa ei ole akuuttia hätää, en vain halua olla aina työtön. Vituttaa ja suututtaa. Joskus harvoin pääsee haastatteluun ja sekin tuntuu unelta. Lopputulos on täyttä paskaa. Töiden suhteen minulla ei ole enää pienintäkään toivon ripettä. Luen naama peruslukemilla toistuvat ilmoitukset: "et tullut valituksi, sori ja hyvää ja jatkoa." En enää edes REAGOI. Miksi reagoisin, kun en ylläty pätkän vertaa! En minä toimeton ole, opiskelen kyllä, mutta se on sellaista hyvin omatoimista puuhaa eli toisin sanoen ei tunnu miltään. Aivan kuin en tekisi yhtään mitään, vaikka teen kyllä. Vaadin itseltäni paljon, tiedän sen, ja hyvä niin. En halua elää elämääni tehden jotain lepsuhommia ja löhöillen ja laiskotellen pitkin pituuttani. Haluan olla ahkera ja hyödyllinen, OIKEASTI hyödyllinen enkä vain hyvä lisäapu jossain paskaduunissa. Ei tee mieli tavata miehen kavereita tai sukulaisia, en halua kertoa tilanteestani kenellekään. Vituttaa, vituttaa ja vituttaa.

En ole vielä siinä vaiheessa, että haluaisin avautua isosti tunteistani miehelle. Tietenkin hän tietää tunteistani, mutta ei varmaan puoliakaan. Ajattelen paljon kauniita asioita miehestä, mutta vitutus jyrää kaiken alleen.

En tunne tekeväni mitään, ja silti tarvitsen hermolomaa :( Tekee mieli raivota. HUOH.

Väsyttääkin, mutta vitut minä nukun. Nyt selailen työilmoituksia ja vihaan maailmaa.