Pahinta vanhemmuudessa on se...

Niin....sanoppa.

Onneksi niitä tilanteita arten lapsillani on myös toinen huoltaja ja voin kömpiä peiton alle.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi niitä tilanteita arten lapsillani on myös toinen huoltaja ja voin kömpiä peiton alle.

Jos mun mies sattuisi joskus olemaankin kotona, niin en mä siellä peiton alla saisi rauhassa olla kuitenkaan. Lapset tulis hakemaan mut sieltä pois.

Ap

Eli lapset pitävät sinut elämänsyrjässä kiinni, kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli lapset pitävät sinut elämänsyrjässä kiinni, kamalaa.

Niin. Haudassa saa sitten levätä ja olla itsekseen. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi niitä tilanteita arten lapsillani on myös toinen huoltaja ja voin kömpiä peiton alle.

Jos mun mies sattuisi joskus olemaankin kotona, niin en mä siellä peiton alla saisi rauhassa olla kuitenkaan. Lapset tulis hakemaan mut sieltä pois.

Ap

Jaa... mä luulen että se on hiukan tottumis kysymys jo pienestä asti lapset ovat meillä tottuneet pyytämään ja saamaan apua kummalta tahansa vanhemmista ja jos vanhempi nukuu ei häntä kovin pienestä häiritä etenkään jos se toinen on kuitenkin saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi niitä tilanteita arten lapsillani on myös toinen huoltaja ja voin kömpiä peiton alle.

Jos mun mies sattuisi joskus olemaankin kotona, niin en mä siellä peiton alla saisi rauhassa olla kuitenkaan. Lapset tulis hakemaan mut sieltä pois.

Ap

Jaa... mä luulen että se on hiukan tottumis kysymys jo pienestä asti lapset ovat meillä tottuneet pyytämään ja saamaan apua kummalta tahansa vanhemmista ja jos vanhempi nukuu ei häntä kovin pienestä häiritä etenkään jos se toinen on kuitenkin saatavilla.

Joo, kyllä se on tottumiskysymys. Lapset hakeutuu aina vain mun luokse. Vain minä kelpaan. Koska iskä on niin vähän kotona. Vauvana esikoinen vierasti sitä jossain vaiheessa, kun oli niin paljon pois.

Vierailija kirjoitti:

että kun elämä potkii päähä ja masentaa, niin et voi vain mönkiä peiton alle piiloon ja nuolemaan haavojas. Sun pitää tehdä ruokaa, ulkoilla ladten kanssa, siivota, tehdä iltatoimet, laittaa nukkumaan, lohduttaa, olla turvallinen ja vahva.

Tiedätkö, monet joilla elämä on oikeasti kolhinut pahoin (esim. mies kuollut) ovat onnellisia tuosta rutiinien - ja rakkauden - pysymisestä elämässä. Ne pikkumurheetkin menee paremmin mittasuhteisiin kun katselee uutta elämää ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

että kun elämä potkii päähä ja masentaa, niin et voi vain mönkiä peiton alle piiloon ja nuolemaan haavojas. Sun pitää tehdä ruokaa, ulkoilla ladten kanssa, siivota, tehdä iltatoimet, laittaa nukkumaan, lohduttaa, olla turvallinen ja vahva.

Tiedätkö, monet joilla elämä on oikeasti kolhinut pahoin (esim. mies kuollut) ovat onnellisia tuosta rutiinien - ja rakkauden - pysymisestä elämässä. Ne pikkumurheetkin menee paremmin mittasuhteisiin kun katselee uutta elämää ympärillä.

Jaa.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

että kun elämä potkii päähä ja masentaa, niin et voi vain mönkiä peiton alle piiloon ja nuolemaan haavojas. Sun pitää tehdä ruokaa, ulkoilla ladten kanssa, siivota, tehdä iltatoimet, laittaa nukkumaan, lohduttaa, olla turvallinen ja vahva.

Tiedätkö, monet joilla elämä on oikeasti kolhinut pahoin (esim. mies kuollut) ovat onnellisia tuosta rutiinien - ja rakkauden - pysymisestä elämässä. Ne pikkumurheetkin menee paremmin mittasuhteisiin kun katselee uutta elämää ympärillä.

Jaa.

Ap.

Näin minun ystäväpiirissäni. Mietipä minkä kokoisia nuo sinun peiton alle vievät murheesi oikeasti ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

että kun elämä potkii päähä ja masentaa, niin et voi vain mönkiä peiton alle piiloon ja nuolemaan haavojas. Sun pitää tehdä ruokaa, ulkoilla ladten kanssa, siivota, tehdä iltatoimet, laittaa nukkumaan, lohduttaa, olla turvallinen ja vahva.

Tiedätkö, monet joilla elämä on oikeasti kolhinut pahoin (esim. mies kuollut) ovat onnellisia tuosta rutiinien - ja rakkauden - pysymisestä elämässä. Ne pikkumurheetkin menee paremmin mittasuhteisiin kun katselee uutta elämää ympärillä.

Jaa.

Ap.

Näin minun ystäväpiirissäni. Mietipä minkä kokoisia nuo sinun peiton alle vievät murheesi oikeasti ovat.

En osaa eritellä. Olen vain niin totaalisen loppu ja väsynyt. Varmasti muillakin on suurempia murheita, mutta ei se mua auta. Olen vain niin yksin kaikkien asioiden kanssa aina vain ja aina vain. En ole kenellekään mitenkään eritysen tärkeä, paitsi lapsilleni olen kaikkein tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

että kun elämä potkii päähä ja masentaa, niin et voi vain mönkiä peiton alle piiloon ja nuolemaan haavojas. Sun pitää tehdä ruokaa, ulkoilla ladten kanssa, siivota, tehdä iltatoimet, laittaa nukkumaan, lohduttaa, olla turvallinen ja vahva.

Tiedätkö, monet joilla elämä on oikeasti kolhinut pahoin (esim. mies kuollut) ovat onnellisia tuosta rutiinien - ja rakkauden - pysymisestä elämässä. Ne pikkumurheetkin menee paremmin mittasuhteisiin kun katselee uutta elämää ympärillä.

Jaa.

Ap.

Näin minun ystäväpiirissäni. Mietipä minkä kokoisia nuo sinun peiton alle vievät murheesi oikeasti ovat.

En osaa eritellä. Olen vain niin totaalisen loppu ja väsynyt. Varmasti muillakin on suurempia murheita, mutta ei se mua auta. Olen vain niin yksin kaikkien asioiden kanssa aina vain ja aina vain. En ole kenellekään mitenkään eritysen tärkeä, paitsi lapsilleni olen kaikkein tärkein.

Ja olisit onnellisempi jos noita ihmisiä joille olet se kaikkein tärkein ei olisi maailmassa? Väsynyt saa olla mutta itsesääliin ei kannata jäädä rypemään. Jos masennus jatkuu hae apua, jos hetkellinen uupumus hae voimaa itsellesi kivoista asioista, luonnossa kävelystä tms.

Ymmärrän sua ap. Itsellä samoja tunteita joskus... tosin mulla vaan yksi lapsi, mutta yh olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

että kun elämä potkii päähä ja masentaa, niin et voi vain mönkiä peiton alle piiloon ja nuolemaan haavojas. Sun pitää tehdä ruokaa, ulkoilla ladten kanssa, siivota, tehdä iltatoimet, laittaa nukkumaan, lohduttaa, olla turvallinen ja vahva.

Tiedätkö, monet joilla elämä on oikeasti kolhinut pahoin (esim. mies kuollut) ovat onnellisia tuosta rutiinien - ja rakkauden - pysymisestä elämässä. Ne pikkumurheetkin menee paremmin mittasuhteisiin kun katselee uutta elämää ympärillä.

Jaa.

Ap.

Näin minun ystäväpiirissäni. Mietipä minkä kokoisia nuo sinun peiton alle vievät murheesi oikeasti ovat.

En osaa eritellä. Olen vain niin totaalisen loppu ja väsynyt. Varmasti muillakin on suurempia murheita, mutta ei se mua auta. Olen vain niin yksin kaikkien asioiden kanssa aina vain ja aina vain. En ole kenellekään mitenkään eritysen tärkeä, paitsi lapsilleni olen kaikkein tärkein.

Ja olisit onnellisempi jos noita ihmisiä joille olet se kaikkein tärkein ei olisi maailmassa? Väsynyt saa olla mutta itsesääliin ei kannata jäädä rypemään. Jos masennus jatkuu hae apua, jos hetkellinen uupumus hae voimaa itsellesi kivoista asioista, luonnossa kävelystä tms.

Apua, enhän mä niin sanonut! Lapset on mulle tärkeintä elämässä. Mutta jos saisi edes joskus rauhaa ja omaa aikaa. Tuntuu niin epäreilulta. Onko kaikilla muilla osallistuvat miehet. :(

Kyllä se on todella raskasta, kun olisi valtava tarve olla rauhassa ja itkeä itkemistään ja silti vain pitää yrittää olla reipas ja hoitaa ne lapset ja kotityöt. Joskus itse menen pahimmassa hädässä vessaan itkemään, laitan kuulokkeet päälle ja kuuntelen muutaman biisin. Lapsille huudan oven läpi, että vessarauha äidille. Sitten vain pyyhin kyyneleet ja jatkan siitä mihin jäin. 

PS. On lapsellista alkaa vertailemaan murheita. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on todella raskasta, kun olisi valtava tarve olla rauhassa ja itkeä itkemistään ja silti vain pitää yrittää olla reipas ja hoitaa ne lapset ja kotityöt. Joskus itse menen pahimmassa hädässä vessaan itkemään, laitan kuulokkeet päälle ja kuuntelen muutaman biisin. Lapsille huudan oven läpi, että vessarauha äidille. Sitten vain pyyhin kyyneleet ja jatkan siitä mihin jäin. 

PS. On lapsellista alkaa vertailemaan murheita. 

Mulla kanssa vessa on pakopaikka, jos on ihan loppu. Siellä saa kyyneleet tulla. Tosin ei sielläkään kauan saa olla, kun tullaan jo huutelemaan äitiä ja paukuttamaan ovea. Tai sitten syttyy kauhea riita mitä pitää mennä sovittelemaan.

Kaikkein kamalinta vanhemmuudessa on että lapset hankkivat puolison ja tämän puolison mielestä kaikki mitä teet on väärin, jos otat lastenlapset hoitoon kaappaat ne ja hoidat väärin, jos et ota olet itsekäs, jos ostat jotain lastenlapsille ostat vääränlaista, jos et olet pihi ja välinpitämätön.

Pikkulapsi ajasta, parista vuodesta nyt selviää kun priorisoi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein kamalinta vanhemmuudessa on että lapset hankkivat puolison ja tämän puolison mielestä kaikki mitä teet on väärin, jos otat lastenlapset hoitoon kaappaat ne ja hoidat väärin, jos et ota olet itsekäs, jos ostat jotain lastenlapsille ostat vääränlaista, jos et olet pihi ja välinpitämätön.

Pikkulapsi ajasta, parista vuodesta nyt selviää kun priorisoi.

No mä tänään priorisoin. Laitoin ruokaa pöytään. Yhtään mitään muuta en sitten jaksanutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lapset pitävät sinut elämänsyrjässä kiinni, kamalaa.

Niin. Haudassa saa sitten levätä ja olla itsekseen. :)

Eipä siitä ilosta sitten enää pysty nauttimaan, vaikka saakin.

Ap, nyt kissa pöydälle miehen kanssa ja sanot että et enää jaksa.

Jos mies ei suostu auttamaan, niin mene neuvolaan ja kerro että on paha olla ja väsy, yritä sitä kautta saada esim. tukiperhe tai muuta apua. (niin, ja ehkä voi myös miettiä, kannattaisiko jättää mies, joka ei näe vaimonsa tuskaa tai suostu kompromisseihin)

Kuinka vanhoja lapset, voisiko sinulle olla synnytyksen jälkeinen masennus?