Lue keskustelun säännöt.
Silmiin katsomisen vaikeus
29.08.2016 |
Sama vaiva on siis ollut pienestä pitäen, läheisten kanssa ei ollut ongelmaa mutta esim. lapsesta asti, kun muut tapittivat opettajaa/valmentajaa silmiin niin itse katsoin aina muistiinpanoja tai taululle. Vastaavasti, jos olen erehtynyt katsomaan silmiin niin huomaan kuinka vastapuoli vaivaantuu ja katsoo jatkossa kaikkia muita paitsi itseäni, joten en usko, että olen kuvittelut vain toisen vaivaantuvan.
Yleensähän mielenterveysongelmaisilla tai monilla voi olla vaikeuksia katsoa silmiin mutta olen kuitenkin (ainakin lapsena ;-D) ollut ihan "normaali" ja ollut paljon kavereita. Tämä on nolo ongelma, enkä ymmärrä miten aikuisena voi taistella jonkin näinkin yksinkertaisen asian kanssa mutta tämä vaikuttaa jo todella paljon elämääni. Esim. jos istun vaikka tuntemattoman ihmisen vieressä niin ei ole ongelmaa keksiä puheenaiheita ja pystyn olemaan suhteellisen oma itseni. Mutta, jos taas joku tulee istumaan minua vastapäätä niin saan aikaan sisäisen paniikin, siis ahdistaa, että on "tarkkailtavana", ja pitäisi osata ylläpitää katsekontaktia koko ajan, usein lähdenkin tällaisesta tilanteesta nopeasti pois.
Teen siis tällä hetkellä etätöitä, ja pelottaa oikeastaan todella paljon ajatuskin, että joskus pitäisi mennä "oikeisiin" töihin, kun en kestäisi kahvitaukoja. Myöskin esim. ajatus ensitreffeistä jonkun tuntemattoman henkilön kanssa vastakkain istuen kahvilassa on suorastaan ahdistava. Tällä hetkellä on poikaystävä mutta sekin on muodostunut kaverisuhteesta, eikä niin, että olisimme käyneet treffeillä.
En ole oikeastaan ikinä tavannut ketään henkilöä, jolla olisi näin hankalaa silmiin katsominen. Voiko sitä kenties jotenkin harjoitella, vai mistä nämä ongelmat voivat kieliä?
Kommentit (18)
Mä oon ollut samanlainen.
Lopulta aikuisena vaan opettelin. Just huomasin jossain lääkärissä että hei, täähän sujuu ihan luontevasti! Vuosia siihen meni.
Matkan varrella käytin mm sellaisia kikkoja, että katsoin toista oikeastaan kulmakarvoihin silmien sijaan, ja että nostin silmälasini otsalle. Siitä tuli semmoinen vaikutelma että todella keskityn keskystelukumppaniini, vaikka vaan hämärsin itselleni hänen kasvonsa vähemmän kiusaannuttavaksi mössöksi. Vieläkin rakastan aurinkolaseja ja käytän niitä aina kun mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko ahdistusta tai huonoa itsetuntoa tai muuta. Oli samoja ongelmia aiemmin mutta sain itsevarmuutta niin ongelmatkin lähtivät.
Ihan normaalin vaihtelun rajoissa.
Itsekään en halua juuri silmiin katsella.
Ympäristö häviää silloin liian paljon.
Mulla taas on niin suora katsekontakti, että mun luullaan aina flirttailevan.
Minä tuijotan aina herkeämättä keskustelukumppania silmiin, kun hän puhuu. Sitten kun on minun vuoroni puhua, niin en vaan pysty ollenkaan, vaan katselen muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut samanlainen.
Lopulta aikuisena vaan opettelin. Just huomasin jossain lääkärissä että hei, täähän sujuu ihan luontevasti! Vuosia siihen meni.
Matkan varrella käytin mm sellaisia kikkoja, että katsoin toista oikeastaan kulmakarvoihin silmien sijaan, ja että nostin silmälasini otsalle. Siitä tuli semmoinen vaikutelma että todella keskityn keskystelukumppaniini, vaikka vaan hämärsin itselleni hänen kasvonsa vähemmän kiusaannuttavaksi mössöksi. Vieläkin rakastan aurinkolaseja ja käytän niitä aina kun mahdollista.
Mulla on ehkä niin, että jos itse puhun niin helpompi katsoa silmiin, tosin silloinkin välillä vaikea keskittyä sanomaan, jos toinen tapittaa suoraan silmiin. Sitten taas, jos toinen selostaa pitkälti niin tulee tunne, että tuijotan ja pitää välillä alkaa tuijottamaan vaikka omia kynsiä. Todella kiusallista. Koen kuitenkin olevani hyvä kuuntelija ja kiinnostunut toisista ihmisistä ja asioista niin silmiin katsomattomuus varmasti usein tulkitaan välinpitämättömyytenä. Aurinkolasit pelastaa kyllä paljon, välillä mietin, että olisi ihanaa asua jossakin aurinkoisessa paikassa, niin aurinkolaseja saisi pitää hiukan useammin. Jep, säälittävää. :)
Harjoittele taitoa vaikka uutistenlukijoiden kanssa :) Kokeiltu niksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aurinkolasit laukussa ympäri vuoden ja käytän, koska on todella valonarat silmät! 😎
Autismin kirjon -ihmisillä on tuota ongelmaa. aspergereilla voi olla myös poikkeava katsekontakti. Itselläni myös, tiedän tunteen mitä kuvailit. Itselle tulee vaivaantunut olo joissakin tilanteissa, joissa kahden vaikka kahvilassa ja toinem istuu vastapäätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjon -ihmisillä on tuota ongelmaa. aspergereilla voi olla myös poikkeava katsekontakti. Itselläni myös, tiedän tunteen mitä kuvailit. Itselle tulee vaivaantunut olo joissakin tilanteissa, joissa kahden vaikka kahvilassa ja toinem istuu vastapäätä.
Voitko kertoa lisää tosta, oletko itse päässyt jollakin keinolla vaivasta eroon? Itsellä todettiin siis ADD näin aikuisena ja sehän kuului kai jollakin tavalla autisminkirjoon, jospa näillä olisi jokin yhteys?
Voi että. Olen treffaillut yhtä miestä, jolla on selvästi vaikeuksia katsoa minuun ja kerran hän jopa sanoi suoraan ettei pysty. Taisin yrittää vähän tunkeakin siinä hänen näkökenttäänsä, jolloin hän astui syrjemmälle ja sanoi ettei voi katsoa minuun niin suoraan.
Tulkitsin, että joko hän pitää minua niin vastenmielisen näköisenä, että ei siksi voi katsoa, tai sitten että hänellä on vaikeuksia kokea läheisyyttä kanssani. Olen ollut asiasta todella huolissani. Voisikohan hänelläkin olla jokin muu syy, miksi ei voi katsoa ihmisiä ylipäätään silmiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi että. Olen treffaillut yhtä miestä, jolla on selvästi vaikeuksia katsoa minuun ja kerran hän jopa sanoi suoraan ettei pysty. Taisin yrittää vähän tunkeakin siinä hänen näkökenttäänsä, jolloin hän astui syrjemmälle ja sanoi ettei voi katsoa minuun niin suoraan.
Tulkitsin, että joko hän pitää minua niin vastenmielisen näköisenä, että ei siksi voi katsoa, tai sitten että hänellä on vaikeuksia kokea läheisyyttä kanssani. Olen ollut asiasta todella huolissani. Voisikohan hänelläkin olla jokin muu syy, miksi ei voi katsoa ihmisiä ylipäätään silmiin?
Ehkä miehellä on samaa ongelmaa kuin minulla, eikä ole vielä keksinyt mistä vaiva johtuu. Tai sitten hän on vain todella ujo ja epävarma, eikä (vielä) uskalla tuijottaa silmiisi. (Silmäthän on sielun peili) Luultavasti syy ei todellakaan ole siinä, että olisit jotenkin vastenmielesne näköinen, usein jopa päinvastoin, kauniita ihmisiä on vielä vaikeampi katsoa silmiin, kun pelkää tulevansa tuomituksi. Naurettavaa. Ap
En osaa vieläkään katsoa silmiin, vaikka olen yrittänyt opetella ja ikää on 56 vuotta. Olen jo luovuttanut enkä enää viitsi yrittää. Joskus kun yritin katsoa silmiin, niin tuntui, että tuijotan ja niin varmaan vastapuolikin ajatteli. En edes tiedä, miksi silmiin katsomista pidetään niin tärkeänä. Ihan yliarvostettu juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ainakin kun tuota on, on taustalla tunne että se toinen "näkee lävitseni" eli että miten huono ja häpeällinen olen. Jos on itsellä hyvä olo niin on helpompi katsoa silmiin. Ja siis järjellä tiedän etten ole huonompi kuin muut tms mutta toisinaan tuntuu siltä enkä halua muiden siis näkevän minua.
Olen 52 v ja vaikeuksia yhä. Pystyn jo paremmin katsomaan toista hänen puhuessaan, jonkin aikaa ainakin. Kun puhun itse ja yritän katsoa silmiin, sotkeennun ajatuksissa ja sanoissa enkä pysty keskittymään.
Minulla ei ole add-diagnoosia mutta lääkärin mukaan sellaisen piirteitä. Tuo katseongelma on yksi niistä.
Olen harjoitellut mm. kaupan kassojen kanssa. Alussa ja lopussa otan lyhyen katsekontaktin, jos sellainen tarjoutuu. Alkuun tuntui aivan hienolta, että edes tuon verran onnistui. Eivät kassat tiedä kuinka onnelliseksi saivat minut.
Kotiäitivuosina menetin katsekontaktikyvyn. Aloin jotenkin häpeämään itseäni. Lastakaan ei tule tarpeeksi silmäiltyä.
Nyt yritän opetella uudelleen. Alun perin olen katsonut muita silmiin mielelläni.
Vierailija kirjoitti:
En osaa vieläkään katsoa silmiin, vaikka olen yrittänyt opetella ja ikää on 56 vuotta. Olen jo luovuttanut enkä enää viitsi yrittää. Joskus kun yritin katsoa silmiin, niin tuntui, että tuijotan ja niin varmaan vastapuolikin ajatteli. En edes tiedä, miksi silmiin katsomista pidetään niin tärkeänä. Ihan yliarvostettu juttu.
Monissa kulttuureissahan silmiin katsominen on pahasta. Niin, itsellä ainakin niin että pystyn paremmin keskittymään puhumiseen ja kuunteluun, jollei tarvitsisi tuijottaa silmiä. Ap
Up