Mitä mieltä olet työ/koulukaverista, joka viihtyy omissa oloissaan?

Että hän viihtyy omissa oloissaan? Työporukka ei ottanut häntä hyvin porukkaan mukaan? Kokee, että kaipaa päivässä oman hetken, jotta jaksaa taas töitä/teitä?

Sinusta ennemminkin ajattelisin jotakin tällaisella aloituksella, voithan vaikka seuraavalla kerralla kysyä haluaako hän liittyä seuraanne.

On ehkä luonteeltaan ujo tai sitten introvertti, joka haluaa pysytellä muuten vain erossa sosiaalisista tilanteista niiden epämukavuuden takia. Tai sitten ei ole uutena oikein tutustunut tarpeeksi hyvin kehenkään, että uskaltaisi tunkea mihinkään kuppikuntaan mukaan juoruamaan. Oli miten oli, niin anna olla rauhassa vaan. Kyllä se hakeutuu seuraan sitten, kun siltä tuntuu.

Mä oon semmonen. Tykkään kyllä ihmisistä, mutta varsinkin työpaikalla tykkään pitää mielessä vaan ne työt ja olla sitten itseksekseni, en osaa tai halua seurustella työn ohessa suurempia. Eikä kiinnostakkaan, ystävät ja sosiaalinen minä on sitten siellä työajan ulkopuolella. Töissä olen kyllä ystävällinen, hoidan perus kuulumisenvaihdot yms. pakolliset hymyillen, kohteliaasti ja ajattelen positiivisesti muista enkä ärsyynny jos joku haluaa mulle enemmänkin höpötellä. 

En vaan itse oo koskaan ollu semmonen höpöttelijä, enkä sille mitään voi. 

Huonoja kokemuksia entisen työpaikan työyhteisössä jossa ämmät juoruavat toisistaan minkä kerkeävät eikä tahdo olla osallisena tälläisessä 40vuotiaiden draamassa?

Miksi ajattelisin mitään erityistä tuolla perusteella? Ihan tavallista, kaikki ei halua aina tunkea muiden seuraan.

Aivan tavallista tuollainen, mitä kummallista tuosta nyt pitäisi löytää?

En oikein mitään mieltä, jokainen saa olla sellainen kuin on. Itekki joskus vetäydyn mielelläni yksinäisyyteen. Toki joskus saattasin just lounaalla/kahvilla mennä kysyyn saanko liittyä seuraan.

Vierailija kirjoitti:

Esim. juttelee kyllä kaikille kohteliaasti, mutta saattaa mennä syömään ja istumaan hieman etäämmäs muista. Aloittanut siis vasta pari viikkoa sitten työpaikalla.

Minä istuin lehtilaatikossa kuulosuojaimet päässä kaikki tauot, koska tuoleja ei ollut muualla kuin pöydän ympärillä, eikä kiinnostanut mennä ahtaaseen pöytään istumaan, eikä muutenkaan kuunnella muiden juttuja. Etenkin syödessäni tykkään olla rauhassa ja söin jokaisella tauolla, koska työ oli fyysistä ja kuntoilen myös vapaa-ajallani paljon.

Eipä suoraan sanottuna kiinnostanut paskaakaan kyseinen työ tai se mitä minusta tuolla ajateltiin. Onneksi koulutuksen kautta parempiin hommiin.

Käy sääliksi että on niin epävarma. Jollei löydy jotain oikeeta diagnoosia kuten introvertismi niin tykkään ottaa tälläiset ihmiset "projektiksi", eli ohjaan pois kuorestaan. Kyllä on hyvä että joku ihminen huomaa kun toinen vetäytyy ja ottaa asiakseen tukea tätä syrjäytyvää, mitä tomerammin sen parempi.

Haluaa mahdollisesti tarkoituksella pitää pientä etäisyyttä (työkavereihin). Liiallinen tuttavallisuus nimittäin saattaa aikaa myöten muuttua rasitteeksi ja halveksunnaksi. Taitaa olla aika viksu kaveri.

Voi kun pääsisi muista eroon lounaalla. Haluaa irtaantua lounaalla työyhteisöstä on yksi monista vaihtoehdoista. Mutta meillä vain pieni pyöreä pöytä ja mielelläni söisin omissa oloissani. Kun toiset puhuu joku paskaa muista ihmisistä tai työasioita. En halua lounaalla kumpaakaan. Ei ole muita naisia, ts. miehet osaa kyllä juoruta. 

Itse entisessä työpaikassa olin samantyylinen. Olin 10-15v nuorempi kuin muut työntekijät, vaikka ei sen nyt pitäisi vaikuttaa mihinkään mutta en ehkä ollut niin sitoutunut paikkaan ja ihmisiin, kuin muut, koska tiesin lähteväni myöhemmin opiskelemaan. En kuitenkaan tuntenut mitään ulkopuolisuudentunteita, päivän aikana  rupateltiin muiden kanssa ja naurettiin välillä jopa vedet silmissä, kun oli niin hauskaa. Sitten kun tuli 45 min ruokatauon aika niin menin aina ulos yksin jonnekin lounaalle. 

Usein ne puheet olivat kuitenkin aika negatiivissävytteisiä, valittamista töistä ym. niin töiden lomassa se vielä meni mutta ajatus, että 45 min joka päivä olisi kuunnellut sitä tuntui ahdistavalta niin mieluummin otin sen oman hetken ja lähdin aina ruokatuoksi muualle. Varmasti muut ihmettelivät samaa kuin ap mutta en toisaalta hirveästi välittänyt siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Käy sääliksi että on niin epävarma. Jollei löydy jotain oikeeta diagnoosia kuten introvertismi niin tykkään ottaa tälläiset ihmiset "projektiksi", eli ohjaan pois kuorestaan. Kyllä on hyvä että joku ihminen huomaa kun toinen vetäytyy ja ottaa asiakseen tukea tätä syrjäytyvää, mitä tomerammin sen parempi.

Ite välillä rauhaa kaipaavana pyrkisi blokkaan tollasen kiusaajan (kyllä, saattaisin kokea toimintasi kiusaamisena) elämästäni.