Kun juttelen jonkun kanssa, tajunta pysähtyy ja tuntuu etten saa happea!?
Mitä tämä on, osaako joku kertoa tai onko kohtalotovereita?
Kun juttelen jonkun muun kuin aivan ydinperheeseen kuuluvan kanssa, vaikka tutustakin aiheesta, jossain vaiheessa aivot tilttaa ja menee lukkoon, tuntuu että vain tuijotan vastapuolta, rupeaa jotenkin hengästyttämään.
Mistä johtuu? Tulee kiitettävän nolo olo kun ensin puhut ihan asiallisesti ja yht'äkkiä on kuin ei tajuaisi mistään mitään ja vain tuijottaminen toista tyhmänä.
Apua, mikä avuksi?!
Kommentit (7)
Juuri näin itsellänikin. Tulee ajatuskatkoja kesken lauseen ja välillä tuntuu, että huippaa kun katsottava keskustelukumppania. Mitään fyysistä vikaa ei itsessäni ole, tutkittu monet kerrat.
Paniikkihäiriö.
Muuten tuota sattuu vain rakastuneena sen tunteen kohteen seurassa. Itse puhun vaikka väkivaltaiselle jengiläiselle kylmän rauhallisesti ja sujuvasti, mutta joskus hänen lähellään... henki salpautuu. 💓
Paniikkihäiriö, minulla ilmenee myös noin. Ei tosin aina, mutta joskus joidenkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole niin tuttuja, mutta jotka kuitenkin tunnen jollain tavalla.
Minulla tämä johtuu ilmeisesti traumaperäisestä stressireaktiosta, ilmenee tietynlaisissa tilanteissa, jotka liittyvät tuohon traumaan.
Todella inhottavia tilanteita. Tunnistan jo vähän paremmin tilanteen ja olen apua hakenut mm. hypnoosista.
Vierailija kirjoitti:
paniikkihäiriö mahdollisesti? Oireilee monin tavoin, myös noin.
Tämäkin käynyt mielessä. Mutta voiko olla ettei muita oireita olisi? On ollut tilanteita joissa sen olisin uskonut tulevan esiin. Tämä kohdentuu minulla nimenomaan kahdenkeskisiin tilanteisiin, ympärillä voi toki olla muitakin mutta kontakti tapahtuu tämän yhden henkilön kanssa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin itsellänikin. Tulee ajatuskatkoja kesken lauseen ja välillä tuntuu, että huippaa kun katsottava keskustelukumppania. Mitään fyysistä vikaa ei itsessäni ole, tutkittu monet kerrat.
Kuulostaa tutulta! Oletko keksinyt mikä helpottaa? Itse olen miettinyt että jännitänkö esim. yläkertaan jotenkin tai unohdan hengittää, siinä hetkessä kun tilanne on jo päällä tämän miettiminen tulee eteen ja on jo liian myöhäistä paljon analysoida.
Ajattelin kokeilla tietoista rentoutumista niissä tilanteissa joissa ennakointi on mahdollista. Jos katson henkilön ohi johonkin niin auttaa sen hetken. Kun taas katson keskustelukumppaniin sama tila on päällä.
Tuo paniikkihäiriö ajatus, voi jukra.
AP
Vierailija kirjoitti:
Paniikkihäiriö, minulla ilmenee myös noin. Ei tosin aina, mutta joskus joidenkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole niin tuttuja, mutta jotka kuitenkin tunnen jollain tavalla.
Minulla tämä johtuu ilmeisesti traumaperäisestä stressireaktiosta, ilmenee tietynlaisissa tilanteissa, jotka liittyvät tuohon traumaan.
Todella inhottavia tilanteita. Tunnistan jo vähän paremmin tilanteen ja olen apua hakenut mm. hypnoosista.
Saanko kysyä kuinka tuo traumaperäinen stressireaktio sinulla todettiin ja sitten siihen liittyvä paniikkihäiriö?
AP
paniikkihäiriö mahdollisesti? Oireilee monin tavoin, myös noin.