Miksi parisuhteessa riidat tuppaa kasaantumaan aina yhdelle päivälle?

Tappavan tasaisesti riidellään

Just silleen, että on monta ihanaa päivää ja sit on se tai niitä päiviä, kun kaikesta tulee kinaa. Siinä vaiheessa tietää, että on katseltu toisen naamaa taas liikaa ja pitää ottaa vähän omaa aikaa, eli mennä tapaamaan esim. omia kavereita tai jotain muuta, mutta ei ainakaan viettää enempää aikaa kumppanin kanssa. Pieni ikävä silloin tällöin puhdistaa ilmaa.

Me taas ei riidellä juuri koskaan. Ei mitään tarvetta. Monesti ollaan eri mieltä asioista, mutta mitä niistä riitelemään. Kai sitä eri mieltä saa olla.

Mutta mielestäni asiat pitää ottaa esille silloin kun ne harmittaa, ei niin, että erimielisyyden tullessa kaivetaan esiin kaikki kuukauden aikana pattiin ottaneet asiat.

Ettei vain ole sykronoitunut samaan taajuuteen kuin kuukautiset?

Kun tulee se päivä että hermo on valmiiksi kireällä, niin silloin riita alkaa pienimmästäkin ärsytyksestä.

Ihme asenne, että tottakai kotielämään kuuluu toistuva riitely, mahdollisesti vielä huudon ja paiskelun kera. Meillä ei varsinaisesti riidellä, mitä nyt toi toinen puolisko saa kaiken maailman melttareita ulospäin melko vähäpätöisistä syistä. Se raivoaminen on kuulemma "avunpyyntö", mutta mikään apuhan ei kelpaa.

Onko teillä riitelynne tiedostavilla tapariitelijöillä jotain diagnooseja, oletteko esim. epävakaita? Oletteko hakeneet apua itsellenne? Pidättekö käyttäytymistänne aivan tavallisena ts. onko koko tuttavapiiri samanlainen? Oletteko muilla tavoin impulsiivisia? Käytättekö päihteitä?  Riideltiinkö lapsuudenkodeissanne jatkuvasti?

Ollaan kyl molemmat sellaisia että puhutaan tarvittaessa suu puhtaaksi, sanotaan suoraan jos joku asia särähtää korvaan tai ärsyttää.. Mut näiden harmittomien väittelyiden lisäksi on myös nää kunnon tappelupäivät.

Menee useampi kuukausi hyvin,sitten tulee nahistelupäivä ja taas monta kuukautta ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ihme asenne, että tottakai kotielämään kuuluu toistuva riitely, mahdollisesti vielä huudon ja paiskelun kera. Meillä ei varsinaisesti riidellä, mitä nyt toi toinen puolisko saa kaiken maailman melttareita ulospäin melko vähäpätöisistä syistä. Se raivoaminen on kuulemma "avunpyyntö", mutta mikään apuhan ei kelpaa.

Onko teillä riitelynne tiedostavilla tapariitelijöillä jotain diagnooseja, oletteko esim. epävakaita? Oletteko hakeneet apua itsellenne? Pidättekö käyttäytymistänne aivan tavallisena ts. onko koko tuttavapiiri samanlainen? Oletteko muilla tavoin impulsiivisia? Käytättekö päihteitä?  Riideltiinkö lapsuudenkodeissanne jatkuvasti?

Ei riidelty. Sinä sen sijaan vaikutat siltä, että riitelet silloinkin, kun esität asiallista.

Ihan oikeasti, moralisoiminen tällä asialla häiritsee. Riitelijöitä on kahta lajia, ja pidättelijät eivät ole sinänsä yhtään parempia kansalaisia. Olen elänyt sellaisen kanssa. Kaikki oli muka aina hyvin ja tasaisesti, mutta jotenkin vain piti tissutella autotallissa. Kai siinä tasaisesti silloin meneekin, kemiallisin keinoin. Minä olin sitten se hankalikko, kun reagoin palautteen puuttumiseen. Ja sattumoisin, olin se perheen raitis. Kas, kun ei jäänyt koskaan myrkkyä sielun pohjalle, kun se ajoittain tuuletetaan sieltä pois.  Nyt kyllä harmittaa se, että oli pakko lopulta ottaa ero. Pidä varasi, että aikasi esitettyäsi ylimielistä toisen "avunpyyntöä" kohtaan, sinulle valkenee, että siellä sellainen ihan oikeasti oli, kaiken inhoamasi keskellä. Sitten vain voi olla liian myöhäistä. 

Mä olen pahalla päällä yleisesti, jos töissä stressiä tai jotain muuta epäonnea elämässä (tyyliin autonrengas puhkeaa, jääkaappi sanoo itsensä irti, puhelin mennyt pillunpäreiksi asfaltille tms.). Silloin yleensä toinenkin reagoi toisen happamaan naamaan ja tiuskimiseen samalla tavalla ja soppa on valmis.

Vierailija kirjoitti:

Ihme asenne, että tottakai kotielämään kuuluu toistuva riitely, mahdollisesti vielä huudon ja paiskelun kera. Meillä ei varsinaisesti riidellä, mitä nyt toi toinen puolisko saa kaiken maailman melttareita ulospäin melko vähäpätöisistä syistä. Se raivoaminen on kuulemma "avunpyyntö", mutta mikään apuhan ei kelpaa.

Onko teillä riitelynne tiedostavilla tapariitelijöillä jotain diagnooseja, oletteko esim. epävakaita? Oletteko hakeneet apua itsellenne? Pidättekö käyttäytymistänne aivan tavallisena ts. onko koko tuttavapiiri samanlainen? Oletteko muilla tavoin impulsiivisia? Käytättekö päihteitä?  Riideltiinkö lapsuudenkodeissanne jatkuvasti?

Siis säkö olet yhtä aurinkoa 24/7? Elämässäsi ei ikinä vituta mikään?

Oon muutama päivä ennen kuukautisten alkua aivan hermoheikko. Tällöin pienikin asia ärsyttää ja jopa masentaa, ja mies yleensä provosoi entisestään vaikka näkee minun olevan huonolla tuulella ja itkuinen. Riitojahan siitä sitten syntyy.

Yleensä se kestää pari päivää, koska mieheltä loppuu kärsivällisyys käsitellä asia loppuun asti saman päivän aikana ja minä puolestani en pääse yli yhdestäkään riidasta ilman, että se on koluttu loppuun asti. 

Eli meidän kohdalla syy riitojen kasautumiselle on se, että minun mielialani heittelevät niin voimakkaasti kuukauden eri aikoina. Normaaleina päivinä pystyn pitämään malttini, eikä miehellekään tule kiusausta alkaa ärsyttää lisää, jolloin keskustelut eivät pääty riitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme asenne, että tottakai kotielämään kuuluu toistuva riitely, mahdollisesti vielä huudon ja paiskelun kera. Meillä ei varsinaisesti riidellä, mitä nyt toi toinen puolisko saa kaiken maailman melttareita ulospäin melko vähäpätöisistä syistä. Se raivoaminen on kuulemma "avunpyyntö", mutta mikään apuhan ei kelpaa.

Onko teillä riitelynne tiedostavilla tapariitelijöillä jotain diagnooseja, oletteko esim. epävakaita? Oletteko hakeneet apua itsellenne? Pidättekö käyttäytymistänne aivan tavallisena ts. onko koko tuttavapiiri samanlainen? Oletteko muilla tavoin impulsiivisia? Käytättekö päihteitä?  Riideltiinkö lapsuudenkodeissanne jatkuvasti?

Ei riidelty. Sinä sen sijaan vaikutat siltä, että riitelet silloinkin, kun esität asiallista.

Ihan oikeasti, moralisoiminen tällä asialla häiritsee. Riitelijöitä on kahta lajia, ja pidättelijät eivät ole sinänsä yhtään parempia kansalaisia. Olen elänyt sellaisen kanssa. Kaikki oli muka aina hyvin ja tasaisesti, mutta jotenkin vain piti tissutella autotallissa. Kai siinä tasaisesti silloin meneekin, kemiallisin keinoin. Minä olin sitten se hankalikko, kun reagoin palautteen puuttumiseen. Ja sattumoisin, olin se perheen raitis. Kas, kun ei jäänyt koskaan myrkkyä sielun pohjalle, kun se ajoittain tuuletetaan sieltä pois.  Nyt kyllä harmittaa se, että oli pakko lopulta ottaa ero. Pidä varasi, että aikasi esitettyäsi ylimielistä toisen "avunpyyntöä" kohtaan, sinulle valkenee, että siellä sellainen ihan oikeasti oli, kaiken inhoamasi keskellä. Sitten vain voi olla liian myöhäistä. 

Tiedoksi: olen raitis, en naukkaile autotallissa enkä yhtään missään muuallakaan, ei ole koskaan kiinnostanut. Noin minunkin myrkkyjä päästelevä puoliso perustelee, että pitää tuulettaa höyryt ulos ja sanoa todella pahastikin. Tosin jos joku muu asettaa sanansa jotenkin huonosti, siitä kyllä ollaan katkeria vuositolkulla. Kyllä, olen oikeastikin sitä mieltä, että käsittämättömän raivarin saanut ihminen, jolla vaikuttaa olevan yhteys todellisuuteen katki, tarvitsee aivan aidosti apua, mutta ammattiapua. Ainakaan se ei pitemmän päälle auta mitenkään, että myötäilee, niinkuin kaikki sisältö, mitä sieltä tulisi olisi järkevää. Ja ei, en leimaa tällä ihmistä täysin hulluksi, paljon pienempiinkin ongelmiin voi hakea keskusteluapua. Tässä on se jutun moraali: jos pitää saada apua, sitä pitää myös ottaa. Olisi helpompaa suhtautua loivemmin riitelykäytökseen, jos ei se sama riitelijä olisi niin moralisti kaikkien muiden ihmisten pienempienkin vikojen suhteen. Ja kyllä, ottaa todella päähän, mutta pidän parempana pysyä asiallisena siitä huolimatta, sillä päästelyllä tuppaa olemaan pitkät jäljet ja ajattelen enemmän niin, että se likaa, mikä tulee suusta ulos, ei mikä jää sisälle. Ja täytyy olla vielä hieman eri mieltä: pidättelyyn, tarkemmin huonoja tekoja kohtaan tunnettuun vastenmielisyyteen, perustuu kokonaan se, että ihmiset, joiden mieleen juolahtaa impulssinomaisesti inhottavia asioita, eivät toteuta niitä. Siksi heitä ei ole esimerkiksi vankiloissa. Tärkeä taito, siis.

Ja kyllä, näen ihmisen siellä kaiken inhoamani keskellä, en vain yllä siihen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme asenne, että tottakai kotielämään kuuluu toistuva riitely, mahdollisesti vielä huudon ja paiskelun kera. Meillä ei varsinaisesti riidellä, mitä nyt toi toinen puolisko saa kaiken maailman melttareita ulospäin melko vähäpätöisistä syistä. Se raivoaminen on kuulemma "avunpyyntö", mutta mikään apuhan ei kelpaa.

Onko teillä riitelynne tiedostavilla tapariitelijöillä jotain diagnooseja, oletteko esim. epävakaita? Oletteko hakeneet apua itsellenne? Pidättekö käyttäytymistänne aivan tavallisena ts. onko koko tuttavapiiri samanlainen? Oletteko muilla tavoin impulsiivisia? Käytättekö päihteitä?  Riideltiinkö lapsuudenkodeissanne jatkuvasti?

Ei riidelty. Sinä sen sijaan vaikutat siltä, että riitelet silloinkin, kun esität asiallista.

Ihan oikeasti, moralisoiminen tällä asialla häiritsee. Riitelijöitä on kahta lajia, ja pidättelijät eivät ole sinänsä yhtään parempia kansalaisia. Olen elänyt sellaisen kanssa. Kaikki oli muka aina hyvin ja tasaisesti, mutta jotenkin vain piti tissutella autotallissa. Kai siinä tasaisesti silloin meneekin, kemiallisin keinoin. Minä olin sitten se hankalikko, kun reagoin palautteen puuttumiseen. Ja sattumoisin, olin se perheen raitis. Kas, kun ei jäänyt koskaan myrkkyä sielun pohjalle, kun se ajoittain tuuletetaan sieltä pois.  Nyt kyllä harmittaa se, että oli pakko lopulta ottaa ero. Pidä varasi, että aikasi esitettyäsi ylimielistä toisen "avunpyyntöä" kohtaan, sinulle valkenee, että siellä sellainen ihan oikeasti oli, kaiken inhoamasi keskellä. Sitten vain voi olla liian myöhäistä. 

Tiedoksi: olen raitis, en naukkaile autotallissa enkä yhtään missään muuallakaan, ei ole koskaan kiinnostanut. Noin minunkin myrkkyjä päästelevä puoliso perustelee, että pitää tuulettaa höyryt ulos ja sanoa todella pahastikin. Tosin jos joku muu asettaa sanansa jotenkin huonosti, siitä kyllä ollaan katkeria vuositolkulla. Kyllä, olen oikeastikin sitä mieltä, että käsittämättömän raivarin saanut ihminen, jolla vaikuttaa olevan yhteys todellisuuteen katki, tarvitsee aivan aidosti apua, mutta ammattiapua. Ainakaan se ei pitemmän päälle auta mitenkään, että myötäilee, niinkuin kaikki sisältö, mitä sieltä tulisi olisi järkevää. Ja ei, en leimaa tällä ihmistä täysin hulluksi, paljon pienempiinkin ongelmiin voi hakea keskusteluapua. Tässä on se jutun moraali: jos pitää saada apua, sitä pitää myös ottaa. Olisi helpompaa suhtautua loivemmin riitelykäytökseen, jos ei se sama riitelijä olisi niin moralisti kaikkien muiden ihmisten pienempienkin vikojen suhteen. Ja kyllä, ottaa todella päähän, mutta pidän parempana pysyä asiallisena siitä huolimatta, sillä päästelyllä tuppaa olemaan pitkät jäljet ja ajattelen enemmän niin, että se likaa, mikä tulee suusta ulos, ei mikä jää sisälle. Ja täytyy olla vielä hieman eri mieltä: pidättelyyn, tarkemmin huonoja tekoja kohtaan tunnettuun vastenmielisyyteen, perustuu kokonaan se, että ihmiset, joiden mieleen juolahtaa impulssinomaisesti inhottavia asioita, eivät toteuta niitä. Siksi heitä ei ole esimerkiksi vankiloissa. Tärkeä taito, siis.

Ja kyllä, näen ihmisen siellä kaiken inhoamani keskellä, en vain yllä siihen ihmiseen.

Pidäkkeetön raivottaminen ja pienet, arkiset nahistelut ovat ihan eri asioita. Tuo sinun puolisosi tosiaan käyttäytyy vähän epävakaan tavoin, eikä sellaista kannata rinnastaa arkiriitoihin, joissa kummallakin pysyy rajat siinä mitä saa tehdä tai sanoa.

Kuka nyt mitäkin riitelyksi tulkitsee. Minäkin tunnen yhden, joka leuhkii sillä, ettei ikinä riitele ja parisuhde on yhtä kuhertelua. Paitsi että ei ole, vaan puolisot nälvivät ja harrastavat sen tason passiivis-aggressiivista syyllistämistä toisilleen, että sivullista huimaa. Eivät he sitä varmaan itse edes tajua, mutta hrrr....

Enkä nyt tarkoita, että pitäisi riidellä heittelemällä astioita tai läimimällä. Ei pidä, aikuinen osaa kyllä valita, miten riitelee. Myöskin toisen henkilöönkäypä ilkeily ja mollaaminen ovat no-go-zonea, jos meinaa pysyä pitkään hyvässä liitossa.

Mutta toki se arkinen ja normaalillakin äänellä tapahtuva kinaaminen on määriteltävissä riitelyksi!

Sille, miksi riitely tuppaa kasaantumaan, voi olla moniakin syitä:

- kun on saanut sanottua yhdestä kaivelemaan jääneestä asiasta, kynnys sanoa samaan syssyyn toisestakin laskee.

- jos kokee jääneensä alakynteen, katkeruus saa kaivamaan esiin uusia harmin aiheita, jopa "kostamaan", vaikkei tietoisesti tajuakaan pyrkivänsä tasaamaan pistejakoa.

- ihan kostamattakin käy helposti niin, että kun on edellisestä riidasta ärtynyt, ärtyy helposti uudestaan.

Joku mainitsi, että riitoja tulee herkemmin, kun on oltu vähän liikaa kahdestaan, ja hakee alitajuisesri vaihtelua. Niinkin se on! Ja niin, että hakee alitajuisesti syytä ottaa etäisyytä hetkeksi sekä omaa aikaa. Varsinkin lapsiperheissä näin, ja olisi tosi hyvä kehittää tilalle tapa sanoa ihan suoraan, että "nyt mä tartten vähän omaa aikaa, olo on kireä, eikä tää sitten liity sinuun millään tavalla!" Ehkäisisi kuulkaa kummasti parisuhderistiriitoja tuollainen kyky!

N49, yhdessä miehensä kanssa jo 29,5 vuotta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme asenne, että tottakai kotielämään kuuluu toistuva riitely, mahdollisesti vielä huudon ja paiskelun kera. Meillä ei varsinaisesti riidellä, mitä nyt toi toinen puolisko saa kaiken maailman melttareita ulospäin melko vähäpätöisistä syistä. Se raivoaminen on kuulemma "avunpyyntö", mutta mikään apuhan ei kelpaa.

Onko teillä riitelynne tiedostavilla tapariitelijöillä jotain diagnooseja, oletteko esim. epävakaita? Oletteko hakeneet apua itsellenne? Pidättekö käyttäytymistänne aivan tavallisena ts. onko koko tuttavapiiri samanlainen? Oletteko muilla tavoin impulsiivisia? Käytättekö päihteitä?  Riideltiinkö lapsuudenkodeissanne jatkuvasti?

Ei riidelty. Sinä sen sijaan vaikutat siltä, että riitelet silloinkin, kun esität asiallista.

Ihan oikeasti, moralisoiminen tällä asialla häiritsee. Riitelijöitä on kahta lajia, ja pidättelijät eivät ole sinänsä yhtään parempia kansalaisia. Olen elänyt sellaisen kanssa. Kaikki oli muka aina hyvin ja tasaisesti, mutta jotenkin vain piti tissutella autotallissa. Kai siinä tasaisesti silloin meneekin, kemiallisin keinoin. Minä olin sitten se hankalikko, kun reagoin palautteen puuttumiseen. Ja sattumoisin, olin se perheen raitis. Kas, kun ei jäänyt koskaan myrkkyä sielun pohjalle, kun se ajoittain tuuletetaan sieltä pois.  Nyt kyllä harmittaa se, että oli pakko lopulta ottaa ero. Pidä varasi, että aikasi esitettyäsi ylimielistä toisen "avunpyyntöä" kohtaan, sinulle valkenee, että siellä sellainen ihan oikeasti oli, kaiken inhoamasi keskellä. Sitten vain voi olla liian myöhäistä. 

Tiedoksi: olen raitis, en naukkaile autotallissa enkä yhtään missään muuallakaan, ei ole koskaan kiinnostanut. Noin minunkin myrkkyjä päästelevä puoliso perustelee, että pitää tuulettaa höyryt ulos ja sanoa todella pahastikin. Tosin jos joku muu asettaa sanansa jotenkin huonosti, siitä kyllä ollaan katkeria vuositolkulla. Kyllä, olen oikeastikin sitä mieltä, että käsittämättömän raivarin saanut ihminen, jolla vaikuttaa olevan yhteys todellisuuteen katki, tarvitsee aivan aidosti apua, mutta ammattiapua. Ainakaan se ei pitemmän päälle auta mitenkään, että myötäilee, niinkuin kaikki sisältö, mitä sieltä tulisi olisi järkevää. Ja ei, en leimaa tällä ihmistä täysin hulluksi, paljon pienempiinkin ongelmiin voi hakea keskusteluapua. Tässä on se jutun moraali: jos pitää saada apua, sitä pitää myös ottaa. Olisi helpompaa suhtautua loivemmin riitelykäytökseen, jos ei se sama riitelijä olisi niin moralisti kaikkien muiden ihmisten pienempienkin vikojen suhteen. Ja kyllä, ottaa todella päähän, mutta pidän parempana pysyä asiallisena siitä huolimatta, sillä päästelyllä tuppaa olemaan pitkät jäljet ja ajattelen enemmän niin, että se likaa, mikä tulee suusta ulos, ei mikä jää sisälle. Ja täytyy olla vielä hieman eri mieltä: pidättelyyn, tarkemmin huonoja tekoja kohtaan tunnettuun vastenmielisyyteen, perustuu kokonaan se, että ihmiset, joiden mieleen juolahtaa impulssinomaisesti inhottavia asioita, eivät toteuta niitä. Siksi heitä ei ole esimerkiksi vankiloissa. Tärkeä taito, siis.

Ja kyllä, näen ihmisen siellä kaiken inhoamani keskellä, en vain yllä siihen ihmiseen.

Pidäkkeetön raivottaminen ja pienet, arkiset nahistelut ovat ihan eri asioita. Tuo sinun puolisosi tosiaan käyttäytyy vähän epävakaan tavoin, eikä sellaista kannata rinnastaa arkiriitoihin, joissa kummallakin pysyy rajat siinä mitä saa tehdä tai sanoa.

Eli päästelijöilläkin on selkeät päästörajat? Tärkeä näkökulma, koska tuokin minunkin mieheni itse sanoittaa vain vähän hermostuvansa ja vähän päästelevänsä höyryjä.

Meillä riideltiin n. joka toinen kuukausi. Aina sattui osumaan kuukautisten ajankohtaan.