Miten avio-/avoliitossa elävät olette etukäteen varautuneet puolisonne mahdolliseen kuolemaan?

Olen kirjoittanut muistopuheen ja kohta on kutsut hautajaisiinkin saatu rustattua. Arkkua olen yrittänyt udella, että mistäköhän tykkäisi. Seuraavaksi varmaan kirjoitan ylös hautakiven tekstin, en vain vielä ole keksinyt mitä siihen laittaisi. Riippuu ehkä kuolintavasta. Jos henkilö sairastuisi, voisi teksti "sanoinhan, että olen kipeä" olla hauska. Hautaismusiikistakaan en vielä tiedä.

Olen siis valmistautunut suunnittelemalla hautajaisia.

Tehnyt hallintaoikeustestamentin.

Tällä hetkellä ei ole tarvetta tuohon, mutta kun alkaa olemaan yhteistä omaisuutta enemmän yms, ollaan sovittu, että tehdään testamentit toistemme hyväksi ja lisäksi menemme naimisiin, koska se tuo meidän tapauksessamme myös tiettyä turvaa (toisella lapsia ja toisella ei).

Ollaan avioliitossa. Meillä on keskinäinen testamentti ja edunvalvontasopimukset. Kummallakin on ensisijaisena edunvalvojana puoliso, sitten toissijaisena aikuiset lapset numerojärjestyksessä. Lapset tietävät nämä oleelliset asiat ja myös sen millä logiikalla heidät on järjestetty edunvalvontasopimukseen, ettei tule myöhemmin riitoja. Ollaan myös puhuttu yhdessä miehen kanssa suunnilleen hautajaisjärjestelyt, ne pitäisi vielä laittaa paperille. En tiedä voiko juridisesti tämä paremmin valmistautuakaan, ja henkiseen puoleen taas tuskin juuri voi valmistautua. Ollaan 5-kymppinen pari, ja toivon mukaan vielä on ainakin muutama vuosikymmen jäljellä yhteistä aikaa, vaikka eihän sitä koskaan tiedä.

Tällä hetkellä ei ole tarvetta tuohon, mutta kun alkaa olemaan yhteistä omaisuutta enemmän yms, ollaan sovittu, että tehdään testamentit toistemme hyväksi ja lisäksi menemme naimisiin, koska se tuo meidän tapauksessamme myös tiettyä turvaa (toisella lapsia ja toisella ei).

No meillä on asuntolainassa pariturva. Muuten ei ole varauduttu, kun ei siihen mitenkään voi varautua. Isäni kuoli vasta ja äiti jäi leskeksi, joten asia on riipaissut läheltä. Suruun ja ikävään ei voi varautua mitenkään.

Meillä on keskusteltu lähinnä käytännön asioista: toisen hautaamiseen liittyvistä toiveista. Lisäksi molemmilla on tietysti henkivakuutukset, jotka tapaturmaisen kuoleman sattuessa takaavat, ettei (rankasti asuntovelkainen) talo mene henkiinjäävän alta. 

Muuten en ole suonut asialle ajatustakaan, jokainen meistä kuolee ennemmin tai myöhemmin, ja sen sijaan, että itkisin jo valmiiksi hänen kuolemaansa, nauran mieluummin hänen kanssaan. 

Meillä on molemminpuolinen henkivakuutus, ettei kumpikaan joudu hankaluuksiin talolainan kanssa, jos jää yksin. Olemme sopineet mihin haluamme tulla haudatuksi. En sure mitään etukäteen, mutta ymmärrän, että joskus jokainen lähtee täältä.

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä ei ole tarvetta tuohon, mutta kun alkaa olemaan yhteistä omaisuutta enemmän yms, ollaan sovittu, että tehdään testamentit toistemme hyväksi ja lisäksi menemme naimisiin, koska se tuo meidän tapauksessamme myös tiettyä turvaa (toisella lapsia ja toisella ei).

Voi hoitaa myös testamentilla.

Ollaan realisteja ja voidaan puhua kaikesta, myös kuolemasta. Avioliitto takaa tietyn taloudellisen turvan, ja henkivakuutus lisää. Surua ei voi surra etukäteen, joten sitä on turha pohtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä ei ole tarvetta tuohon, mutta kun alkaa olemaan yhteistä omaisuutta enemmän yms, ollaan sovittu, että tehdään testamentit toistemme hyväksi ja lisäksi menemme naimisiin, koska se tuo meidän tapauksessamme myös tiettyä turvaa (toisella lapsia ja toisella ei).

Voi hoitaa myös testamentilla.

Niin voi, mutta se on helpompi vähintään riitauttaa kuin mitä leskenoikeus.

Olen varautunut että itse kuolen ja myös puolison kuolemaan muuten paitsi henkisesti. En varmaan ikinä ole tunnepuolella valmis asiaan.

Kaikki omistukset on puoliksi ja molemmilla on iso henkivakuutus. Keskinäistä testamenttia ei tehdä, lapselle menee kuolleen osuus kokonaan. Puolikas omaisuudesta riittää hyvin elämiseen. Talo on velaton. Hautausasiat on puhuttu selviksi.

Kyllä, viimeksi eilen siitä puhuttiin. Mies sanoi että kumpi tahansa meistä kuolee, on toisen vaan jatkettava elämistä, eihän siinä muu auta, kun on lapset ja talo. Mies on varma että kuolee ensin koska hän on mua kymmenen vuotta vanhempi ja reumasairas. Minä taas pelkään kuolevana koska tahansa koska olen lihava ja minulla on kipuja jatkuvasti ja olen aina uupunut, ja sitä on jatkunut vuosia, lääkärit ei löydä mitään vikaa. Pelkään että jos mulla onkin piilevänä joku tauti mitä lääkärit vaan eivät ole osanneet epäillä. Ei toki minunikäiseni nelikymppisen pitäisi kuolla vielä pitkään aikaan.

Pelkään myös sitä että vanhemani kuolevat, että äiti jää yksin, tai isäpuoli. He ovat vasta vähän yli 60, mutta eivät ihan terveitä kumpikaan, joku sydänjuttu voi tulla koska vaan. Minä niin haluaisin että minä näkisin lapsenlapseni ja että myös vanhempani näkisivät heidät, miehen vanhemmat kun ovat molemmat jo kuolleet.

Meillä on molemmilla henkivakuutukset, muuten ei olla käytännössä varauduttu.

Avioliitto ja hyvät henkivakuutukset tuo turvaa taloudellisesti. Tiedetään minne halutaan haudatuksi ja muutama tärkeä seikka, tuskin muutoin voi varautukaan. Toivottavia aikaa yhdessä vielä jäljellä, mä 33 ja mies 30.

Miehellä on useampia eläke- ja henkivakuutuksia työn puolesta. Olen edunsaaja jos noin päin sattuisi. MInulla pieni säästöhenkivakuutus mutta tuosta ei paljoa mies kostuisi. Onneksi molemmilla on hyvät tulot ja menot sen verran pienet ettei taloudellista katastrofia tulisi. Suru tietenkin olisi kova, mieluummin on ajattelematta, huolehtii nyt ensin nuo vanhat vanhemmat.