Lue keskustelun säännöt.
2-vuotias pelkää muita lapsia
10.08.2016 |
Meidän esikoinen on luonteeltaan ujo ja arka kodin ulkopuolella ja pelkää muita lapsia. Käymme jatkuvasti leikkipuistoissa, sisäleikkipaikoissa, tapahtumissa, kirjastossa jne, mutta lapsi vain pelkää toisia lapsia. Mitä enemmän lapsia ja mitä villimpää ja äänekkäämpää meno on, sitä enemmän lapsi pelkää. Pari kertaa esim. pahimpaan ruuhka-aikaan ei ole suostunut tulemaan sisäleikkipaikkoihin, vaan alkaa itkeä pois pois, joten ei olla tuollaisissa tilanteissa pakotettu. Muuten rohkaistaan lasta ja muutamia kertoja hän on innostunut leikkimään kahdestaan jonkun toisen rauhallisen lapsen kanssa, mutta useimmiten lapsi vain säikkyy ja välttelee toisia lapsia.
Miten kannattaisi toimia? Miten rohkaista lasta? Lapsi saattaa lähteä esim. hiekkalaatikolta pois, jos tulee seuraa. Kiikkumaan ei uskalla mennä, jos joku kiikkuu vieressä. Liukumäessä alkaa itkeä, kun huomaa jonkun toisen tulevan perässä. Muilla tällaista?
Kommentit (10)
Kannattaisko olla vähän vähemmän? Siis niitä paikkoja ja niissä vähemmän lapsia? Tyyliin yksi ensin kotona. Ei meillä käyty sisäleikkipuistoissa kun joskus eskari-iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No eihän tuo tervettä ole.
Höpöhöpö! Lapset ovat erilaisia luonteeltaa, ja tuo arkuus aika yleistä perheen ensimmäisillä lapsilla, kun ei ole vanhempia sisaruksia positiivisessa mielessä altistamassa reippaampiin sosiaalisiin tilanteisiin.
Oma lapseni on hyvin Ap:n lapsen kaltainen, eli vaikka pienestä lähtien käytin juuri tuollaisissa aktiviteeteissä, niin oli kovin ujo tutustumaan tilanteeseen/muihin lapsiin itse, ja helposti stressaantui, jos melutaso nousi kovaksi. Varsinkin toisten lasten itkeminen sai omanikin itkemään. Nyt lapsemme on reipas 3-vuotias, joka leikkii jo tuttujen lasten kanssa sekä pienellä kannustuksella esim. uusien tarhakavereidenkin parissa. Edelleen se perusluonne on sama, eli ei hakua olla ensimmäisenä säntäämässä uusiin tilanteisiin, vaan haluaa ensin vähän tarkkailla sivusta, mitä tapahtuu.
Meillä siis lapsi meni 2-vuotiaana perhepäivähoitoon, jossa sai opetella rauhassa neljän lapsen pienryhmässä myös niitä sosiaalisia taitoja, jotka karttuivatkin vuoden aikana hurjasti. Suosittelen, että jos vain mahdollista, niin kodin ulkopuolinen hoito kannattaa aloittaa jossain pienemmässä hoitoyksikössä. Ja ei kannata ottaa siis paineita, vaan kyllä lapsi pikku hiljaa reipastuu, kun ikää tulee. Eivät kaikki voi olla niitä rohkeita ja ulospäin suuntautuneita rämäpäitä, ja miksi pitäisikään :)
Meidän tyttö oli tuollainen. Meni sitten aikanaan ohi ja nyt onkin ihan erilainen lapsi. Omalla painollaan kannustettiin mukaan, mutta ei pakotettu. En koskaan keksinyt mistä johtuisi, muuta kuin että lapsi oli vähän rauhallisempi ja arempi tapaus.
Sinuna pyrkisin käymään esimerkiksi muiden kotona ja pyytämään teille leikkimään. Näin lapsi saa leikkiä vähän rauhallisemmassa paikassa. Perhekahvilat ja tavalliset leikkipuistotkin ovat hyviä paikkoja, niissä kun on välillä hyvinkin rauhallista ja lapsi saa leikkiä pienemmissä porukoissa omanikäistensä kanssa.
Jos esimerkiksi alkaa pelottaa niin jääkää rauhassa katselemaan touhua kauempaa. Ehkä lapsi sitten innostuukin menemään mukaan.
Vierailija kirjoitti:
No eihän tuo tervettä ole.
Ja sinulle vielä, että oletpa mahtavan empaattinen ja kannustava ihminen; kun Ap pyytää apua ongelmaansa, sinä tulet leimaamaan hänen lapsensa jotenkin epäterveeksi. Tosi rakentavaa, varmasti tulee tuollaisesta hyvä mieli :(
Meillä kaikilla on haasteita vanhemmuuden kanssa ja se huolen taso on ihan omaa luokkansa, jos omalla lapsella on jotain ongelmia. Eli tuetaan toisiamme eikä lytätä!
T. nro4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän 2-vuotias on osittain samanlainen. Olen aatellut hänen vain olevan samanlainen kuin äitinsä: en minäkään pidä sellaisista lapsista jotka mölyävät ja huutavat koko ajan sekä hyppivät pitkin seiniä. Perhepäivähoitajalla tulee kuitenkin hyvin toimeen muiden lasten kanssa kun eivät saa elää kuin pellossa siellä.
Kuulostaa meidän lapselta! Nyt nelivuotiaana perusluonne on edelleen sama, isot ja meluisat joukot pelottaa eikä useinkaan innostu leikkimään vieraiden lasten kanssa. Päiväkodissa on oppinut sietämään ryhmässä oloa, ja siellä leikkii "omien" kavereiden kanssa, eli hänellä on muutama lapsi josta pitää ja joiden kanssa leikkii. Raisuja leikkejä ja huutoa vierastaa edelleen. Sisäleikkipuistot, huvipuistot ym. ovat mieleisiä paikkoja nykyään, sietokyky on kasvanut. Lapsi on fiksu ja empaattinen, ja tykkää kovasti aikuisten seurasta. Vauvoja kammosi jossain vaiheessa koska hän koki ne kovaäänisiksi ja arvaamattomiksi :D
Joskus on on hankalia tilanteita esim. synttäreillä, leikkipaikoissa ym. kun lapsi menee lukkoon kovassa hälyssä ja tuntemattomien lasten keskellä. Päiväkodissa on suhtauduttu hyvin hitaastilämpeävyyteen eikä kukaan ole ilmaissut huolta, että lapsi olisi jotenkin epänormaali. Uskoisin että perusluonne säilyy mutta pelko helpottaa kun ikää tulee. Kannattaa viedä reippaasti lasta tutustumaan "pelottaviin' tilanteisiin, ei pakottamalla mutta pikkuhiljaa tutkaillen jotta lapsi tajuaa että tilanne on aivan turvallinen. Ainoa mikä mua vanhempana ärsyttää on se, että joillakin toisilla vanhemilla ei ole ymmärrystä että kaikki eivät ole niin rohkeita ja reippaita kuin heidän kullannuppunsa, tökeröä kun ihmetellään lapsen tarvetta omaan tilaan ja pitkään tutustumiseen,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli arka taapero. Meni hoitoon 1,5-vuotiaana, ja vasta vuoden kuluttua uskalsi puhua siellä ylipäätään kenellekään. Pelkäsi kovia ääniä. Kouluiässä sitten jo hyvinkin sosiaalinen, kaikkien kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli arka taapero. Meni hoitoon 1,5-vuotiaana, ja vasta vuoden kuluttua uskalsi puhua siellä ylipäätään kenellekään. Pelkäsi kovia ääniä. Kouluiässä sitten jo hyvinkin sosiaalinen, kaikkien kaveri.
Lisään vielä, että siinä 3-4 -v liikuntaleikkikoulussa ainoana lapsista edellytti vanhemman olevan paikalla liikuntasalin reunalla.
Up!