Miten suhtaudutte siihen, kun lapsi koko ajan haluaa jotain tavaraa?

Joo, se on varmaan kiva tavara. Sit kun sulla on synttärit /joulu voit toivoa lahjaksi.

Jos tavara on minustakin tarpeellinen, voi sen ansaita jolllain sovitulla jutulla.

Jätän huomiotta tai sanon, että voi toivoa sitten synttäri- tai joululahjaksi. Meillä 3-vuotias on nyt aloittanut "mä haluan nyt ostaa tän ja tän ja tän". Yleensä on kyllä sitä mieltä, että mummo ostaa(mummo osatakin lähes kaiken mitä lapsi pyytää. Sillä se sitä varmaan puhuukin). Rasittavaahan tuo on.

Joskus saattoi haluamansa lelun saadakin, esim. synttärilahjaksi tai jouluna, toisinaan taas ei. Olen huomannut, että vaikka jonkun haluamansa saakin, ei se välttämättä kauaa kiinnosta ja sitten taas halutaan jotain muuta. 

Ton lahjaksi toivomisen lisäksi ollaan myös puhuttu että sitten jos haluaa uutta niin jostain vanhasta täytyy luopua. Sillain yleensä selviää mitä todella haluaa ja mitä haluaa vain hetken mielijohteesta. Oon sanonut monesti myös kylmästi ei, koska ei ole nyt lelurahaa mukana, jos kaupassa halunnut jotain. Sekin on toiminut että sanoo että omilla säästämilläsi rahoilla saat ostaa ja sitten on ihmetelty kun ei ne kolikot riitä siihen uuteen kalleimpaan leluun, mutta oltu todella iloisia kun lastenkirppikseltä on saanut käytettynä vastaavia ja paljon muutakin parilla kolikolla.

Olen kertonut että kaupoissa, lehdissä ja mainoksissa näkyy paljon kivaa tavaraa, mutta kaikkea ei voi saada. Lahjoja voi toivoa jouluna ja synttärilahjaksi. Muuten voi säästää ja ostaa omilla rahoilla.

Olemme myös puhuneet siitä, että meille ei osteta koko ajan uusia leluja vaikka naapurin tytölle ostetaan. Kivan leikin saa aikaiseksi 10 barbilla, siihen ei tarvita 50 erilaista eikä aina sitä uusinta myyntiin tullutta mallia.

;)?!?!!?

Vierailija kirjoitti:

;)?!?!!?

No !!!??!!??!!? ja ??!!??!

Olen kertonut lapselle, montako tuntia äidin täytyy tehdä töitä, että se lelu voidaan ostaa. Tai näytän, että tämä määrä ruokaa maksaa saman verran kuin lelu, kumpi olisi fiksumpi ostos?

Parempi, että haluaa tavaraa, eikä jaa sitä

Minusta tuo on luonnollista lapselta. Mä yleensä sanon esim., että joo se on tosi ihana. Eli osoitan että ymmärrän lapsen toiveen, vaikka lelua ei hankitakaan (paitsi joskus harvoin). Mun lapset eivät siis mangu ja marise, vaan hehkuttavat jotain ja eivät oletakaan automaattisesti saavansa sitä.

Mä oon huomannut että jotkut vanhemmat ahdistuvat lapsen "materialismista" ja yrittävät saada toivomisen loppumaan, jopa tiuskaisevat että pitäiskö aina jotain saada. Mun mielestä se ei ole hyvä. Saa toivoa, mutta toive ei tarkoita ostamista.

Tositoiveisiin säästetään tai saa joulu- tai synttärilahjaksi. Joskus ostetaan pienempää kamaa ihan siksi, että lapsi on vaan niin ihana.

Miten olisi piirrustusta, askarrtelua tai vaiikka legoja. Mullla oli pikkkuautoja ja kuvitteliin aina auuto liiikkuu johonkin suuuntaan ja hinkkasin sitä pitkiin latttiaaa ja sit alllko vtuttaaa ja heitin sen seinäään.

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi piirrustusta, askarrtelua tai vaiikka legoja. Mullla oli pikkkuautoja ja kuvitteliin aina auuto liiikkuu johonkin suuuntaan ja hinkkasin sitä pitkiin latttiaaa ja sit alllko vtuttaaa ja heitin sen seinäään.

Muuistan kun päiiväkodisssa oli aiiina kiissseliä ja muovailuvahaaaa.

Just eilen sanoin 16 vuotiaalle, ettei haluamalla ja kinuamalla ole mitään ennenkään saanut.

Sitten hän mietti ja rupes sovittelemaan, että jos hän seuraavasta tilistään maksaisi puolet ja mä maksaisin puolet. Katsotaan, kun se tili tulee, että mitä mieltä on sitten.

Pienestä pitäen mä olen näin heidän kanssaan toiminut. Kyllähän nuo haluaa vaikka mitä.. Jotain voin välillä ostaakin noin vaan, mutta suurinta osaa saavat itse rahoittaa. Joko pienenä säästellä isovanhemmilta saaduista rahoista.. Aika usein asia unohtuu tai mielenkiinnon kohde on muuttunut parissa viikossa.

Meillä pääsääntöisesti saa kans tavaraa joulu- ja synttärilahjoiksi. Mutta jos kesällä halutaan esim uimapatja niin ei oo reilua sanoa että odota joulua tai synttäreitä jotka on helmikuussa. Sitten keksitään joku toinen "ansaintamalli" tai sitten vaan hankitaan mikäli joku muukin perheessä ko. tavaraa kaipaa ja on järkevä ostos.

Lapsi tarvitsee vanhemman aikaa ja yhteistä tekemistä.

Mä yleensä sanon, että voidaan etsiä kirpparilta ja ostaa jos tulee vastaan. Yleensä onkin unohtanut koko toiveen, kun seuraavan kerran kirpparille mennään. Joskus joku on jäänyt mieleen eikä kirpparilta ole löytynyt, niin ollaan lapsen kanssa myyty hänen vanhoja lelujaan, ja ostettu niillä rahoilla se uusi tilalle.

Ihan kannattaa ottaa keskustelun kannalta koko homma. Tietenkin se kitiseminen pitää kitkeä pois, mutta meillä esimerkiksi haaveiltiin yhdessä lelukuvaston äärellä: toi olis tosi ihana, eiks ole joo ja kato tuota, tällä vois leikkiä sitä ja tätä...

Ihminen nyt vaan tarvitsee unelmia. Pienen lapsen kanssa niiden haaveiden jakaminen vaan on helpompaa, koska ne ovat niin konkreettisia. Tässä myös opetellaan sitä, että maailmassa on paljon asioita, joita voi haluta, mutta tarvitseeko niitä?

Juteltiin ja naurettiin sellaisellekin asialle, että jos saiskin ihan kaikki lelukuvaston tavarat, niin eihän niillä ehtisi leikkiä ja tarvitsisi hirveen ison talon...

Nyt nuo on jo isoja roikaleita ja jos jotain oikeasti halutaan, niin se osataan perustella, siitä keskustellaan ja asian rahoittamisesta puhutaan.

Terveisin yks äiti, jonka mielestä kasvatus tapahtuu koko ajan

Leiki sen lapsesi kanssa äläkä nysvää somessa.

Ei se ole roinaa vailla vaan sinua.

Vierailija kirjoitti:

Leiki sen lapsesi kanssa äläkä nysvää somessa.

Ei se ole roinaa vailla vaan sinua.

Mun mielestä on aina yhtä huvittavaa, kun keskustelupalstoilla käyvät ihmiset vittuilevat toisille kävijöille keskustelupalstoilla käymisestä ;)