Miten suhtaudutte siihen, kun lapsi koko ajan haluaa jotain tavaraa?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on luonnollista lapselta. Mä yleensä sanon esim., että joo se on tosi ihana. Eli osoitan että ymmärrän lapsen toiveen, vaikka lelua ei hankitakaan (paitsi joskus harvoin). Mun lapset eivät siis mangu ja marise, vaan hehkuttavat jotain ja eivät oletakaan automaattisesti saavansa sitä.

Mä oon huomannut että jotkut vanhemmat ahdistuvat lapsen "materialismista" ja yrittävät saada toivomisen loppumaan, jopa tiuskaisevat että pitäiskö aina jotain saada. Mun mielestä se ei ole hyvä. Saa toivoa, mutta toive ei tarkoita ostamista.

Tämä on fiksusti kirjoitettu.

Tämä on hyvin lempeää pettymyksiin opettamista. Tuo, että ollaan lapsen kanssa samaa mieltä tarkoittaa sitä, että hyväksyy lapsen haluamiset. Jos jatkuvasti kivahtaa takaisin, että ei todellakaan ole varaa ja lopeta niin siitä tulee jotain hävettävää ja salaista.

Ja siitä seuraa, että on kuten äitini joka ostaa "salaa" vaatteita yms joiden oikean hinnan tietää kun kertoo sen ääneen sanonut kolmella.

Sanon että no voit toivoa sitä sitten synntärilahjaksi tai joululahjaksi.

Mä yleensä ihastelen sitä tavaraa hänen kanssaan ja kuuntelen sitä hehkutusta. Ei me kyllä juuri mitään osteta. Jos lapsi suoraan kysyy että ostetaanko niin sitten selitän että tässä kuussa ei oo budjettia leluihin, voidaan katsoa ajankohtana x. Joistain leluista olen suoraan sanonut ettei tulla ikinä ostamaan ja perustellut miksi. Esim liian kallis lelu huonosta materiaalista.

Tuo on minusta tosi hyvä neuvo, että sitä haluttua asiaa voi tutkia ja ihastella ja fiilistellä yhdessä. Lapsi voi tehdä vaikka leikekirjaa unelmistaan ja sitä voi sitten yhdessä aika ajoin selailla. Vähän niin kuin jotkut aikuiset kokoaa kuvia esim. sisustus- ja remonttiunelmistaan.

Parasta tässä on se, että leikekirja paljastaa myös sen, miten joku aiemmin tosi upealta tuntunut juttu ei myöhemmin enää houkuttelekaan. Olen itse koettanut monessa yhteydessä konkretisoida lapselle, että ihan kaikki menee joskus ohi, hyvässä ja pahassa. He ovat itsekin oppineet havainnoimaan tällaisia tilanteita. ”Muistatko äiti kun mä silloin halusin/pelkäsin/toivoin kamalasti asiaa X ja nyt se tuntuu ihan hassulta että mä ajattelin silloin niin...”

Hintoja voi myös vertailla yhdessä ihan ilman ostoaikeita. Silloin näkee, mitä mikäkin maksaa suhteessa johonkin toiseen unelmaan.

Joissakin haaveissa meillä on sovittu, että sitä varten voi tienata itse rahaa (vanhemmilta) tekemällä jotakin. Näistä suorituksista pidetään kirjaa ja kun raja on ylitetty, se asia hankitaan tai jos mieli on ehtinyt muuttua (kuten usein käy), saman rahan voi käyttää johonkin muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Sanon että no voit toivoa sitä sitten synntärilahjaksi tai joululahjaksi.

Meillä on lapsen synttärit muutama päivä joulun jälkeen. Joten yksi viikko vuodesta olisi sitä lahjavyöryä eikä koko vuonna sitten mitään. Joten annetaan välillä esim. nimipäivälahjoja tai muuta pientä.

Siinä vaiheessa, kun lapsi halusi käytännössä ihan kaikkea, niin sanoin "aina saa haluta", jos oli turha rihkama. Järkevän kohdalla katsottiin onko oikeasti tarvetta ja laitettiin muistiin tai otettiin kuva. Sitten sopivalla hetkellä katsottiin, että tässä on budjetti, valitse näistä tärkeistä/järkevistä sen mitä budjetilla saa. Ihan itsestään se turhimman haluaminen sitten loppui ja järkevimmistäkin sitten mielummin laitettiin muistiin. Jonkinlainen rahan arvon ymmärrys kaupan päälle.

Jos haluaa kirjan tai palapelin, niin ne ostetaan. Myöskin voi saada kirpparilta jos on järkevä lelu, hinnoiltaan/toiminnaltaan. Muuten täytyy odottaa jouluun, synttäreihin tai nimppareihin. Tai reippaustarrataulun maaliin (sata tarraa).

Meillä isompi haluaisi kaupasta kaikkea samaa, mitä kavereilla on ja lisäksi kaikkea muutakin, mikä vaan näyttää kivalta. Onhan se aika rasittavaa perustella samaa asiaa koko ajan, mutta ehkä niistä keskusteluista on nyt viimeinkin jäänyt jotain lapsen mieleen. Viime kerralla sanoi, että "äiti, tuo lelu ois kiva, mutta en mä silti ehkä jaksais leikkiä sillä kovin kauaa". Eli ollaan juteltu, että mikä oikeesti olisi kiva ja tarpeellinen ja millä oikeasti olisi käyttöä. Ja lisäksi sitä, mihin kaikkeen äidin ja isän palkan pitää riittää ja myös sitä, ettei millään kukaan voi ostaa kaikkea, mitä kavereillakin ja mitä niillä loppujen lopuksi edes tekisi.

Meillä lapset eivät kinua mitään leluja, koska aina on toimittu niin, että jotain paljon toivottua voi saada vain jouluna ja synttärinä. Joskus, jos kirpparilla tulee vastaan jotain mitä todella haluaisivat, voin ostaa. Nykylapset elävät muutenkin yltäkylläisyydessä. Monet lapset eivät osaa arvostaa materiaa enää ollenkaan, aina pitäisi vain saada uutta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kannattaa ottaa keskustelun kannalta koko homma. Tietenkin se kitiseminen pitää kitkeä pois, mutta meillä esimerkiksi haaveiltiin yhdessä lelukuvaston äärellä: toi olis tosi ihana, eiks ole joo ja kato tuota, tällä vois leikkiä sitä ja tätä...

Ihminen nyt vaan tarvitsee unelmia. Pienen lapsen kanssa niiden haaveiden jakaminen vaan on helpompaa, koska ne ovat niin konkreettisia. Tässä myös opetellaan sitä, että maailmassa on paljon asioita, joita voi haluta, mutta tarvitseeko niitä?

Juteltiin ja naurettiin sellaisellekin asialle, että jos saiskin ihan kaikki lelukuvaston tavarat, niin eihän niillä ehtisi leikkiä ja tarvitsisi hirveen ison talon...

Nyt nuo on jo isoja roikaleita ja jos jotain oikeasti halutaan, niin se osataan perustella, siitä keskustellaan ja asian rahoittamisesta puhutaan.

Terveisin yks äiti, jonka mielestä kasvatus tapahtuu koko ajan

Näin meilläkin on tehty, haluta saa, miksei saisi, minäkin haluan milloin mitäkin, sitten mietittiin onko se tarpeellista, tulisiko sillä leikittyä, mites se rahoitetaan, olisko niille rahoille parempaa käyttöä.

No, nyt nuo ovat aikuisia ja eivät halua mitään, neljä lautasta, lasia, lusikkaa riittää.

Meillä meidän vanhempien on tapana sanoa lapsille että "Kyllä sitä haluta voi, mutta ei aina voi saada mitä haluaa" kun lapsi haluaa jotain ja sitten siitä ei enää puhuta. Luonnollisestikaan emme koskaan hanki lapsille mitään, mitä he haluavat, että heistä ei tule hemmoteltuja.

Sanon lapselle yleensä jonkun näistä kommenteista, riippuen mitä haluaa

- Mieti onko sinulla paikkaa sille, mistä vanhasta tavarasta olet valmis luopumaan että saat tilaa uudelle

- Voit säästää siihen kuukausirahastasi

- Voit pyytää sitä synttäri- tai joululahjaksi

- Sinulla on jo lähes samanlainen tavara

- Sinulla on ollut lähes samanlainen eikä se kestänyt, se on huonoa laatua

Kaikelle ei ole tilaa, kaikkea ei tarvi ja kaikkea ei viitsi ostaa muutenkaan, jos toivottu tavara on jokin vähän aikaa kestävä turhake.

Järkeviin toiveisiin olen myöntynyt, mutta en useinkaan sellaisiin, mitkä tulevat hetken mielijohteesta. Ja usein kysyn myös perusteluita toivomukselle. Joskus olen sanonut "ja minä haluaisin Aruballe" ja lapsi alkaa kysellä missä se on, ja unohtaa mitä oli juuri haluamassa. Tai jos olen tylymmällä päällä, saatan sanoa "Sitten kun olet töissä, niin saat ostaa niin paljon kuin rahoillasi saa."

Olen ilmoittanut ettei uutta tule ellei  luovu vanhasta.

Se on sama vaikka haluaisi kuun taivaalta. MINÄ päätän mitä ostetaan, koska mun rahat, ei sen 5-vuotiaan.

Eli: ei tartte välittää moisesta. ei tee susta huonompaa vanhempaa ellet osta kaikkea mitä muksu keksii vaatia. Jos ostat, kannattaa konsultoida psykiatria.

Yleensä uteliaisuus ja lapsen halun kuuleminen riittää. Aijaa, millainen se on? Missä oot nähnyt? Mitä sillä voi tehdä? Kuulostaapa hienolta! Ootko saanut kokeilla X:n luona? Teillä oli varmaan kivaa. Mitä tekisit jos meillä olisi sellainen? Onko niitä eri värisiä? Jaa-a, voihan se olla että meillä joskus onkin, jos se on sellainen mikä tuntuu tärkeimmältä seuraavan kerran kun leluja hankitaan / lahjaa toivotaan. Haluatko piirtää tai kirjoittaa muistiin? Katsotaan sitten. Voisko tuolla sun olemassa olevalla lelulla Y tehdä vähän samaa...?

Vierailija kirjoitti:

;)?!?!!?

Aloin hihittämään täle viestille, niin outo eikä liity mitenkään asiaan

Meillä lapsi haluaa varsin harvoin mitään tavaraa, joten yleensä hankitaan se, mitä osaa haluta ja mitä tarvitsee. Edes joululahjaksi reppana ei keksinyt haluta kuin suklaata,  sukkia ja kirjoja. Läppäri, tabletti, kännykkä sekä tarvittavat harrastusvälineet ja vaatteet jo on, niin eipä sitä paljon muuta tarvitsekaan. Jo pienenä lapsena ostin lapselle melkein mitä keksi kinuta - taisi olla kolme lelua, mitkä on saanut mankumalla. Ostettiin laatuleluja kohtuumäärä, ne riittivät ihan hyvin ja samoilla leluilla leikki vuosikaudet. 

Vierailija kirjoitti:

Jätän huomiotta tai sanon, että voi toivoa sitten synttäri- tai joululahjaksi. Meillä 3-vuotias on nyt aloittanut "mä haluan nyt ostaa tän ja tän ja tän". Yleensä on kyllä sitä mieltä, että mummo ostaa(mummo osatakin lähes kaiken mitä lapsi pyytää. Sillä se sitä varmaan puhuukin). Rasittavaahan tuo on.

Tuo tapa kannattaa lopettaa heti, koska muuten lapsesta kasvaa pettymyksiin kykenemätön aikuinen.

Mummo varmaan loukkaantuu, mutta antaa loukkaantua. Tärkeintä on lapsen hyvinvointi.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kannattaa ottaa keskustelun kannalta koko homma. Tietenkin se kitiseminen pitää kitkeä pois, mutta meillä esimerkiksi haaveiltiin yhdessä lelukuvaston äärellä: toi olis tosi ihana, eiks ole joo ja kato tuota, tällä vois leikkiä sitä ja tätä...

Ihminen nyt vaan tarvitsee unelmia. Pienen lapsen kanssa niiden haaveiden jakaminen vaan on helpompaa, koska ne ovat niin konkreettisia. Tässä myös opetellaan sitä, että maailmassa on paljon asioita, joita voi haluta, mutta tarvitseeko niitä?

Juteltiin ja naurettiin sellaisellekin asialle, että jos saiskin ihan kaikki lelukuvaston tavarat, niin eihän niillä ehtisi leikkiä ja tarvitsisi hirveen ison talon...

Nyt nuo on jo isoja roikaleita ja jos jotain oikeasti halutaan, niin se osataan perustella, siitä keskustellaan ja asian rahoittamisesta puhutaan.

Terveisin yks äiti, jonka mielestä kasvatus tapahtuu koko ajan

Ihana kommentti!

Toi lelukuvastokuvaus oli kiva😀

Isän poika. Kyllähän sitä aina saa "tavaraa" haluta.

SZinkkis