kysymys ankarien äitien tyttärille. Kohteletteko omia lapsianne samoin?

Mun äiti oli kauhea kotifasisti ja huomaan että mitä vanhemmaksi tuun sen samanlaisempaa on omakin ulosanti ja toiminta. Pitää ihan keskittyä pitämään turpa kiinni.

En kohtele samalla tavalla omia lapsiani kuin ankarat vanhempani.

Annan tehdä omia valintoja ja haluan kannustaa lasta saamaan oman näköisensä elämän ja että voisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Loukkaamatta muita, toki. Itseltä jäänyt juuri pois tuo sellaisen elämän kuin minä haluan eläminen. En tajunnut mitä se tarkoittaa edes.

Mutta se minua harmittaa, että puhun lapsille yhtä rumasti kuin koin äitini puhuvan minulle. Äiti loi minusta arvottoman. En siis osaa arvostaa muita kun puhun heille ilmeisesti. Pelkään myös raivareitani, joita äitini myöskin kohdisti minuun. En ilmeisesti osaa ratkaista vaikeita tilanteita lasten kanssa millään tavalla.

Välillä mietin, miten äiti tämän ongelman hoitaisi ja tein päinvastoin. Ainakin omat lapset sanovat, että heillä on ollut onnellinen lapsuus. Olen myös kehottanut heitä kysymään, jos joku asia lapsuudessa on jäänyt askarruttamaan. Kaikkea en tietenkään voi muistaa, mutta olen kyllä selittänyt, miksi olen toiminut niin.

Minulla oli hyvin määräävät vanhemmat. Äiti ei ota vastaan minkäänlaista kritiikkiä eikä häneltä voi edes kysyä, jos haluan selvittää jotain. Vaikka sen, miksi kivun itkemisestä sai piiskaa.

Äiti on sota-ajan lapsi. Siitä huolimatta äiti jaksaa kertoa, miten ihana lapsuus hänellä on ollut. Kerran häneltä lipsahti, että äitinsä arvosti vain poikia, tytöt eivät olleet mitään.

Raivoavan äidin lapsena pyydän, hakekaa apua tai koittakaa hillitä itsenne. Raivoaminen todellakin vaurioittaa lasta, itse siitä hyvä esimerkki. Sen vuoksi en uskalla hankkia omia lapsia, etten toistaisi äitiäni. 

Minulla oli hyvin tiukka joskin rakastava äiti. En saanut tehdä juuri mitään. Koulusta piti tulla suoraan kotiin. Kavereille en saanut mennä. Kirjastossa sain sentään käydä, joten täydellisessä typeryydessä ja pimeydessä en kasvanut.

Omalle lapselleni annan paljon vapauksia ja kannustan häntä itsenäisyyteen ja omatoimisuuteen. Hänestä onkin kasvamassa varma ja rohkea ihminen, joka mm. puolustaa heikompia.

Olen niin iloinen, ettei hänestä tule samanlainen nysvääjä mitä itse olen. Vasta viime vuosina olen rohjennut tuoda omia ajatuksiani esiin ja tehdä mitä minua huvittaa. Ja ne huvittamiset ovat edelleenkin tosi pientä ja vaatimatonta sorttia. Minulta on henkisesti leikattu siivet nuorena enkä enää pysty näillä siiventyngillä muuhun kuin ihan pieneen revittelyyn. Mutta näillä pikkusiivilläni lentelen sen verran kuin voin!

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli hyvin tiukka joskin rakastava äiti. En saanut tehdä juuri mitään. Koulusta piti tulla suoraan kotiin. Kavereille en saanut mennä. Kirjastossa sain sentään käydä, joten täydellisessä typeryydessä ja pimeydessä en kasvanut.

Omalle lapselleni annan paljon vapauksia ja kannustan häntä itsenäisyyteen ja omatoimisuuteen. Hänestä onkin kasvamassa varma ja rohkea ihminen, joka mm. puolustaa heikompia.

Olen niin iloinen, ettei hänestä tule samanlainen nysvääjä mitä itse olen. Vasta viime vuosina olen rohjennut tuoda omia ajatuksiani esiin ja tehdä mitä minua huvittaa. Ja ne huvittamiset ovat edelleenkin tosi pientä ja vaatimatonta sorttia. Minulta on henkisesti leikattu siivet nuorena enkä enää pysty näillä siiventyngillä muuhun kuin ihan pieneen revittelyyn. Mutta näillä pikkusiivilläni lentelen sen verran kuin voin!

Anna palaa! Elä ja anna muidenkin elää. Tee sitä mitä haluat!

Oma äitini oli epäjohdonmukainen, purki kiukkunsa lapsiin ja mieheensä. Kotona kontrolloitiin kaikkea syömistä myöten (pakkosyöttöä).

Itse olen ollut hyvin toisenlainen äiti. Jo rauhallisemman perusluonteeni takia olen kärsivällisempi, keskustelevampi. En ole koskaan lyönyt lapsiani, minua lyötiin, syystä ja syyttä. Ilman muuta olen hermostunut lapsilleni, mutta nuo on käyty läpi jälkikäteen ja olen pyytänyt anteeksi jos olen yliregoinut. Lapset ovat jo täysi-ikäisiä, ja minulla on vieläkin läheiset, hyvät välit heihin. Toisin kuin itsellä äitiini jonka kanssa pidän aina hieman välimatkaa. Mutta äiti käy sääliksi, ei ole jotenkin kasvanut aikuiseksi vieläkään.

Mun äiti kontrolloi kaikkea ja oli autoritäärinen kasvattaja. Ruoka oli pakko syödä, silti kommentoitiin painoa ja ilkuttiin jos söi herkkuja. Huusi ja antoi tukkapöllyä milloin mistäkin.

Valitettavasti joskus huudan samantyylisesti lapsillenikin mutta sen eron olen ottanut käytäntöön että pyydän ylilyöntejä anteeksi lapsilta, en pakota koskaan syömään mitään enkä puhu heidän ruumiistaan tai olemuksestaan kuin positiivisia asioita. Enkä kurita fyysisesti.