Hei te pariutuneet! Olitteko nyt sitten täysin tyytyväisiä jokaiseen elämän osa-alueeseen ja itseenne, sekä itsenäisiä, jatkuvasti aktiivisia ihmisiä ennen kuin löysitte kumppanin?

Katkera much?

Vierailija kirjoitti:

Katkera much?

En ole - enää. Koska itse en enää edes halua parisuhdetta.

Mutta miksi olisi jotenkin kummallista ja halveksuttavaa, että ilman parisuhdetta vastentahtoisesti jäänyt olisi katkera?

Kuka tollasta on sanonut? No ekaan lauseeseen vastaus on kyllä, mutta toki ihminen kehittyy ja muuttuu niin kauan kuin elää, ja on aina kokemustensa summa. Miten se nyt niin paskaa on?

Vierailija kirjoitti:

Kuka tollasta on sanonut? No ekaan lauseeseen vastaus on kyllä, mutta toki ihminen kehittyy ja muuttuu niin kauan kuin elää, ja on aina kokemustensa summa. Miten se nyt niin paskaa on?

Suurin osa tuntemistani pariutuneista ihmisistä kuitenkaan ei ole ollut välttämättä edes henkisesti millään tapaa kypsä silloin, kun on suhteen aloittanut. Kuitenkin pariutuneet aina mussuttavat, että sinkkujen pitäisi jatkuvasti kehittää itseään ja olla tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä ennen kuin voi edes parisuhteesta haaveilla. Itse tunnen paljon myös esimerkiksi masentuneita tai muuten mielenterveydeltään epävakaita ihmisiä, jotka kuitenkin elävät hyvässä parisuhteessa.

Ap

Kuulostat katkeralta, masentuneelta ja ilkeältä. Miksi haluat käyttää epäkohteliasta kieltä ja vinoilla? Saako se sinut tuntemaan olosi voimakkaammaksi ja ylemmäksi muita?

Ja kyllä, minä olin itsenäinen, vahva, ja täysin tyytyväinen elämäni kaikkiin osa-alueisiin ennen kuin sattumalta törmäsin sielunveljeeni. Olisin jatkanut elämääni aivan tyytyväisenä ja onnellisena sinkkuna, eikä minulla ollut parisuhdetta etsinnässä. Jos mieheni jostain syystä lakkaisi rakastamasta minua, se tekisi minut hyvin surulliseksi, masentaisikin, mutta tuskin elämänhaluni siihen kokonaan loppuisi. Varmasti löytäisin onnellisuuden jossain vaiheessa takaisin elämääni ilman häntäkin.

Ei rakastumiseen tarvitse olla täydellinen.

Jos ei parisuhdetta tunnu löytyvän, niin voi olla yksinkertaisesti vaan todella huono tuuri. Tunnen monia ikisinkkuja, jotka on todella mukavia/aikaansaavia ihmisiä, mutta sopivaa kumppania ei tunnu löytyvän millään. Ehkä yksi syy heidän tapauksissaan voi olla, että ovat tottuneet niin paljon yksin elämiseen, että siihen on vaikea kenenkään tavallaan tulla enää. Kelpaa vain paras ja oikeastaan niihn se pitääkin olla.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat katkeralta, masentuneelta ja ilkeältä. Miksi haluat käyttää epäkohteliasta kieltä ja vinoilla? Saako se sinut tuntemaan olosi voimakkaammaksi ja ylemmäksi muita?

Ja kyllä, minä olin itsenäinen, vahva, ja täysin tyytyväinen elämäni kaikkiin osa-alueisiin ennen kuin sattumalta törmäsin sielunveljeeni. Olisin jatkanut elämääni aivan tyytyväisenä ja onnellisena sinkkuna, eikä minulla ollut parisuhdetta etsinnässä. Jos mieheni jostain syystä lakkaisi rakastamasta minua, se tekisi minut hyvin surulliseksi, masentaisikin, mutta tuskin elämänhaluni siihen kokonaan loppuisi. Varmasti löytäisin onnellisuuden jossain vaiheessa takaisin elämääni ilman häntäkin.

En ole mitään näistä, mutta joskus vituttaa. Sinkkua ei kuitenkaan saa vituttaa, koska silloin hän on automaattisesti katkera, masentunut ja ilkeä.

Tajuathan kuitenkin, että kaikki pariutuneet eivät ole kaltaisiasi? Silti aina laukovat sinkuille tuota samaa paskaa, että pitää olla kaikki tip top kondiksessa ennen kuin voi kumppania kuvitellakaan saavansa.

Ap

En ollut ennen pariutumista tyytyväinen, tasapainoinen, kokonainen ihminen, vaan pelkäsin että olen lopun ikäni yksin, minua masensi, joskus suututti, elämä tuntui yksinäiseltä. En voi edes väittää, että pariutuminen olisi myöskään tehnyt minusta onnellista.

Olin juuri tuollainen. Hyvä työpaikka, kivat työkaverit, oma (velkainen) nätti koti, auto. Kavereita, harrastuksia, aktiivinene elämä. Juuri siksi koin olleeni kovin valmis parisuhteeseen koska olin sinut itseni kanssa. En ajatellut että tarvitsen miehen tekemään minut onnelliseksi vaan olin valmiiksi onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Parisuhde oli mahtavaa extraa siihen. Mieheni kuoli liian lyhyen yhdessäolon jälkeen enkä todella ole pystynyt palaamaan tuohon ns. alkutilanteeseen ja onnelliseen oloon koska kaikki on peruuttamatta muuttunut vaikka elämän palaset on samat kuin ennen mieheni tapaamista.

Hyvä aloitus! Oon niin kyllästynyt kuuntelemaan tuota jauhantaa. Ikinä ei saa olla katkera tai tyytymätön tilanteeseensa, aina pitäisi vaan jaksaa uusia pettymyksiä ja torjuntoja ja silti vaan olla iloinen ja pärjäävä. Hieman vaikeaa välillä.

Mä olen ainakin onnellinen nykyisessä parisuhteessani, vaikka joutunutkin sen vuoksi tekemään kompromisseja mm. sen suhteen, missä asun. (Hyi, jouduin muuttamaan takaisin pk-seudulle miehen töiden perässä. D:)

Minulla ei sen sijaan ole mitään sitä vastaan, jos joku haluaa elää sinkkuna. Ihan vapaasti. Ei se ole minulta pois. Heitä on ystäväpiirissäkin ja samalla tapaa ovat mukavia ystäviä kuin seurustelevatkin. Ei ihmisen ole mikään pakko pariutua, jos viettää mieluummin omaa elämäänsä ilman kompromisseja. Saahan sitä halutessaan baarista panoseuraakin niin ei ole selibaatissakaan pakko elää. Tosin ainakin omalla kohdallani seksi on poikkeuksetta ollut parisuhteessa parempaa. Mutta kukin tyylillään.

En ihan ymmärrä ap:n syytöksiä parisuhteessa eläviä kohtaan. Ilmeisesti tullut ymmärtämättömiä parisuhteessa eläviä vastaan tai kyse molemminpuoleisesta väärinymmärtämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat katkeralta, masentuneelta ja ilkeältä. Miksi haluat käyttää epäkohteliasta kieltä ja vinoilla? Saako se sinut tuntemaan olosi voimakkaammaksi ja ylemmäksi muita?

Ja kyllä, minä olin itsenäinen, vahva, ja täysin tyytyväinen elämäni kaikkiin osa-alueisiin ennen kuin sattumalta törmäsin sielunveljeeni. Olisin jatkanut elämääni aivan tyytyväisenä ja onnellisena sinkkuna, eikä minulla ollut parisuhdetta etsinnässä. Jos mieheni jostain syystä lakkaisi rakastamasta minua, se tekisi minut hyvin surulliseksi, masentaisikin, mutta tuskin elämänhaluni siihen kokonaan loppuisi. Varmasti löytäisin onnellisuuden jossain vaiheessa takaisin elämääni ilman häntäkin.

En ole mitään näistä, mutta joskus vituttaa. Sinkkua ei kuitenkaan saa vituttaa, koska silloin hän on automaattisesti katkera, masentunut ja ilkeä.

Tajuathan kuitenkin, että kaikki pariutuneet eivät ole kaltaisiasi? Silti aina laukovat sinkuille tuota samaa paskaa, että pitää olla kaikki tip top kondiksessa ennen kuin voi kumppania kuvitellakaan saavansa.

Ap

No minä en ainakaan haluaisi aloittaa suhdetta vittumaisen ja katkeran ihmisen kanssa, jolla omakin elämä ja onnellisuus on hakusessa. En kaipaa mitään eheyttäjän roolia, haluan sellaisen kumppanin, joka on tyytyväinen itseensä, eikä odota että se puoliso tuo sen onnen.

Tulevien sukupolvien kannalta voi olla hyväkin, etteivät ihan kaikki pariudu. Esimerkiksi hyvin itsekkäät taipumukset omaavien tai perinnöllisiä vikoja omaavien olisi hyvä pidättäytyä ainakin lisääntymisestä, vaikka ottaisikin jonkun elämäänsä.

Ennen kuin tapasin nykyisen miesystäväni, olin eronnut ja elin lasten kanssa.

En minä parisuhdetta etsinyt, mutta eron jälkeen alkoi jo tuntua siltä että olisi ihan kiva harrastaa seksiä jonkun vakikumppanin kanssa. Elämäni oli ns. ihan hyvää, joku spessu olisi ollut vain kiva lisä.

Sittemmin kävi tosiaan niin, että tapasin jonkun joka oikeasti sai rakastumaan. Ja minä en ole koskaan ollut mikään sarjarakastuja, joten aika yllätyksenä tuli!

Ja kuten vastaaja 5 kuvaili, niin jos nyt jostain syystä tulisi ero tai kuolema, niin olisin surullinen. Varmasti pitkään. Mutta tällä elämänkokemuksella osaisin ottaa surun suruna, ilman että sitä tarvitsisi piilottaa minkään korvikkeen taakse. Ja uskon, että se suru lopulta muuttuisi kauniiksi muistoiksi.

Myös epäonnistunut avioliittoni (jossa tosin hankittiin lapset) on alkanut vihdoin viimein jalostua niin, että muistan ensisijaisesti sen mikä siinä oli hyvää. Se lopun kamaluus ei ole enää ensimmäisenä mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat katkeralta, masentuneelta ja ilkeältä. Miksi haluat käyttää epäkohteliasta kieltä ja vinoilla? Saako se sinut tuntemaan olosi voimakkaammaksi ja ylemmäksi muita?

Ja kyllä, minä olin itsenäinen, vahva, ja täysin tyytyväinen elämäni kaikkiin osa-alueisiin ennen kuin sattumalta törmäsin sielunveljeeni. Olisin jatkanut elämääni aivan tyytyväisenä ja onnellisena sinkkuna, eikä minulla ollut parisuhdetta etsinnässä. Jos mieheni jostain syystä lakkaisi rakastamasta minua, se tekisi minut hyvin surulliseksi, masentaisikin, mutta tuskin elämänhaluni siihen kokonaan loppuisi. Varmasti löytäisin onnellisuuden jossain vaiheessa takaisin elämääni ilman häntäkin.

En ole mitään näistä, mutta joskus vituttaa. Sinkkua ei kuitenkaan saa vituttaa, koska silloin hän on automaattisesti katkera, masentunut ja ilkeä.

Tajuathan kuitenkin, että kaikki pariutuneet eivät ole kaltaisiasi? Silti aina laukovat sinkuille tuota samaa paskaa, että pitää olla kaikki tip top kondiksessa ennen kuin voi kumppania kuvitellakaan saavansa.

Ap

Kannattaa lukea Tampereen yliopiston väitöskirja aiheesta. Muistaakseni nimi on jotain "oikeesti aikuiset" tai vastaava. Löytyy googlettamalla helposti. Se on aika silmiä avaavaa ja jotenkin on sen lukemisen jälkeen helpompi hahmottaa itsensä yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä ja samalla muiden silmissä jonkinlaisena ikuisena teinityttönä. Siinä tarkastellaan yksin elävien naisten asemaa työelämässä, perhe- ja sukulaissuhteissa, ystävyyssuhteissa ja seksuaalisina ihmisinä. Minulle tuon lukeminen oli hyvä kokemus ja esimerkiksi työelämässä olen päässyt eroon siitä jatkuvasta joustajan ja muiden tarpeet edelle laittavan roolista. En myöskään enää kuuntele sitä kannustavaa lässytystä, että kyllä sinä jonkun löydät. Sanon suoraa, että minulla on pari erinomaista rakastajaa, joita tapaan säännöllisesti ja he tyydyttävät sukupuoliset tarpeeni.

Vierailija kirjoitti:

Teillähän oli suunnitelmissa vaikkapa elellä sitä omaa ihanaa elämäänne vaikka maailman loppuun asti, mutta sitten kas kummaa vain putkahti toinen ihminen jakamaan arjen kanssanne?

Suhteessa ei ole tarvinnut kehittyä ihmisenä enää lainkaan, koska olitte täydellisen itsenäisiä, eheitä, kaikin puolin hyviä ihmisiä jo ennen kuin pariuduitte?

Jos nyt yllättäen jäisitte sinkuksi, niin särkynyt sydän ei jättäisi mitään säröä sieluunne, vaan muutaman kuukauden päästä olisitte taas täysin valmiita uuteen suhteeseen, ilman mitään edellisen elämän painolastia?

Oikeasti. Miettikää vähän, mitä paskaa sinkuille jauhatte. Huh.

Kertakäyttöelämän huipentuma. Jopa ihmissuhteet ovat kertakäyttöisiä, jotka voidaan viskata nurkkaan. Ikäviä aikoja elämme.

Sinkkumies

En ole täydellisen tyytyväinen elämääni tai parisuhteeseeni mutta tunnen usein itseni hyvin onnekkaaksi ja onnelliseksikin. Kun tapasin nykyisen kumppanini, olin vasta eronnut ja erilleen exästä muuttanut sekä aloittanut uudessa työpaikassa. Tein kahta työtä ja opiskelin enkä todellakaan uhrannut ajatustakaan uuden parisuhteen löytämiseen. Voimani menivät pääasiassa arjesta selviämiseen ja eron käytännön asioiden hoitamiseen. Näin jälkeenpäin ihmettelen, miten selvisin järjissäni tuosta ajasta.

Ymmärrän, mitä koet, koska minäkin olin parikymppisenä käytännössä koko ajan sinkku. (Siis jonnekin 3-kymppiseksi asti.) Kavereita oli vähän, ja lähes kaikki heistä seurustelivat. Minä kävin nettitreffeillä ja yksin baarissa, matkustinkin usein yksin. Olen tehnyt hienoja reissuja ja surkutellut monesti sitä, kuinka kiva olisi ollut jakaa niitä kokemuksia jonkun kanssa. Kun löysin netistä uusia sinkkukavereita, se vähän helpotti. Ainakin he tajusivat elämääni.

En osaa neuvoa sinua tilanteessasi etkä taida neuvoja kaivatakaan. Itse löysin miehen, kun lähdin töihin toiselle paikkakunnalle, josta en alun perin tuntenut ketään. Se suhde päättyi, mutta seuraava suhdekin alkoi taas eräänlaisesta elämän taitekohdasta. Jos jonkin neuvon kelpuutat, niin omien kokemusteni pohjalta sanoisin, että yritä täyttää elämäsi jollain muulla kuin parisuhteen etsinnällä. Ota palkatonta vapaata ja lähde pitkälle ulkomaanmatkalle, aloita uusia harrastuksia, reissaa kotimaassa, mene mukaan erilaisiin järjestöihin. Itse uskon, että se kumppani tulee vastaan, kun vähiten odottaa. Kliseistä ehkä, mutta omalla kohdallani on ollut näin. Tärkeää on myös, että tapaa paljon ihmisiä ja on heidän kanssaan jollain tavalla tekemisissä. Ei siis pelkästään niitä potentiaalisia seurustelukumppaneita vaan ihmisiä ylipäätään. Koskaan ei voi tietää, kuka tuntee kenet ja mikä ovi minkäkin ihmisen kautta avautuu.

Taisin olla juuri kuvailemasi kaltainen. Kiva työ, ihania ystäviä, oma koti jne... Olin itseasiassa todella tyytyväinen elämääni. Sit tapasin exän. Hän oli ihana mies, sain ihanat lapset... Sitten kulissit kaatuivat ja tuli ero. Eron jälkeen meni pari vuotta surussa. Toki arki pyöri jne. Olo oli haikea. Nyt olen päässyt taas tuohon lähtötilanteeseen. Ihana työ, kaunis koti, maailman parhaat lapset (omasta mielestäni), ihania ystäviä ja sujuvat välit exään. Olen taas onnellinen :)

Tosin, nyt on sitten päästy siihen pisteeseen, että ne ihanat ystävät katselevat mulle miestä. Olen toistaiseksi onnistunut väistämään luodit, mutta katsotaan, miten etenee... En tahdo nyt miestä. Tahdon elää näin.

Jep, sinulla on oikeus haaveilla parisuhteesta vain, jos elämänhallintasi ja itsetuntosi on täydellistä. Seurustelu on vain täydellisille ihmisille. Vika on aina sinussa, muista se. Kehitä itseäsi niin ehkä joskus voit olla suhteen arvoinen.

Mulla oli oma elama kondiksessa kun tapasin nykyisen mieheni ja elamani rakkauden. Olen 28, on ura, paakoppa suht kondiksessa ja kasitys siita kuka olen. Olin sinkku 3.5 vuotta ja olen onnellinen etta en tavannut miestani yhtaan aikaisemmin, koska en usko etta olisimme kumpikaan pystyneet niin mielettoman hyvaan suhteeseen kuin mika meilla nyt on. 

Elamani oli ennen miesta aika yksinaista ja valilla viikonloppuisin tylsaa (asun ulkomailla ja kavereita ei kauheasti ole), mutta en odottanut ketaan 'pelastamaan' minua tai tekemaan minua onnelliseksi. 

Mielestani on optimaalista tavata kumppani kun nuoruuden kasvukivut alkavat olla ohi ja takana on muutama pitempi parisuhde. 

Itseanikin vitutti ihmisten lassytys silloin sinkkuna. Erityisesti 'kun lakkaat etsimasta loydat miehen' - mika ei edes pitanyt paikkaansa vaan kavin aika aktiivisesti nettitreffeilla noin puolen vuoden ajan ja mista sitten miehenikin loysin.