Vanhemmistani tuli eron jälkeen täysin meistä lapsista vieraantuneita

Olen 19 vuotias nuori joka on maannut 75% ajastaan sairaalassa elämästään ja pääsin vasta 17 vuotiaana elämään normaalia elämää jolloin vanhempani erosivat. Eron jälkeen kummallekkin vanhemmalleni on ollut tärkeämpää olla uusien seurustelukumppanien kanssa, kyllä ne sanovat että mekin olemme tärkeitä mutta se että aina kun sanon että voisi viettää meidän kanssa enemmän aikaa niin vastauksena on "minullakin on oikeus omaan elämään" tuntuu siltä että emme edes heidän elämäänsä kuulu. Minulle olisi tärkeää saada normaaleja kokemuksia elämästä mutta jos edes ei voi vanhemmat olla läsnä edes omilla syntymäpäivillä niin tuntuu että heitä ei edes kiinnosta. Olen kyllä täysikäinen ja sitä rataa mutta en todellakaan omasta mielestäni ole tarpeeksi kokenut elämästä kun ei ole voinut luoda oikeasti kestäviä ystävyyssuhteita tai käydä koulua normi olosuhteissa. Kaikki tuntuu pelottavalta ilman kunnon tukea. Kuvittelin että vanhempani voisivat edes vähän miettiä miltä se tuntuu mutta näköjään kiinnostaa vaan oma onni. Ennen eroa vanhempani olivat todella empatiakykyisiä ja jaksoivat olla kanssani.