Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hankin itselleni pyykkilautavatsan, seuraukset

Vierailija
25.07.2016 |

Eli tässä työttömänä ollessani minulla on ollut vapaa-aikaa enemmän, kuin tarpeeksi, ja osan siitä olenkin käyttänyt vatsan kehittämiseen ja syömisen tarkkailuun. Olin n. 4kk sitten sellainen perus 160cm/58kg ja maha löllykkä. No, sitten aloin tekemään n. 500 erilaista vatsalihasliikettä päivässä (lepopäiviä 1-2 viikossa), ja nyt minulla on hieno kaunis litteä vatsa, joka ei mene möykyille, kun istun. 6-pack on havaittavissa.

Mikä on muuttunut? No ei yhtikäs mikään. Käytän edelleen samoja vaatteita, ajattelin että voin sitten vihdoinkin crop topeissa pyöriä baarissa. Mutta se olut saa vatsan turpoamaan kuin pallo, joten ei kiitos. Seksiä en saa mieheltäni enempää, enkä myöskään kehuja muilta ihmisiltä. En koe itseäni yhtään sen kauniimmaksi, kuin aikaisemminkaan. Siis kaikki on täysin samaa, kuin aikaisemmin. Pyykkilautavatsa ei ole tie onneen, vaikka todella moni sitä tuntuu tavoittelevan.

No, ehkä nyt sitten kokeilen, tuoko isompi perse jotai uutta tähän elämään.

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuskin käytät samoja vaatteita kuin aiemmin. Jos olet saanut sixpackin esiin, olet laihduttanut huomattavasti rasvaa pois, ja silloin sitä on palanut myös muualta kehosta. Olet kauttaaltaan hoikempi.

Vierailija
2/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuskin käytät samoja vaatteita kuin aiemmin. Jos olet saanut sixpackin esiin, olet laihduttanut huomattavasti rasvaa pois, ja silloin sitä on palanut myös muualta kehosta. Olet kauttaaltaan hoikempi.

S-koon paidat menivät päälle aiemmin ja menevät nytkin. Ei vain ole sellaista kumpua, kun istun. Housuissa en käyttänyt aiemmin vyötä. Ehkä tämä onkin se muutos, jouduin ostamaan vyön!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet treenannut myös syviä vatsalihaksia, pitäisi olla nyt hyvä ryhti, kun jaksat kannatella keskivartaloasi hyvin. Sääli toisaalta, että syyt tuohon olivat vain ulkonäköseikoissa.

Vierailija
4/17 |

Hyvästä ryhdistä ei ole kauheasti iloa, kun istun tietokoneen äärellä epäergonomisessa asennossa palstailemassa sen ajan, kun en ole pokemoneja jahtaamassa/lihaksia treenaamassa/baarissa käymässä. Selän kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Ehkä voisin ajatella tätä investointina myöhempiä aikoja varten..

Vierailija
5/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huomasin saman muutama vuosi sitten, kun innostuin kuntosalilla käymisestä. Elämäni ei muuttunut millään tavalla, tai ainakaan sillä tavalla kuin olisin haaveillut. Minusta ei tullut kauniimpi, eikä kukaan pitänyt litteää vatsaani sen kummempana kuin pientä pömppövatsaani. Jouduin ottamaan vyöt käyttöön ja kavensin joitain vaatteita, mutta kukaan ei edes huomannut mitään. Tai yksi kaverini kysyi, että "Ootko laihtunut pikkasen?" Satojen tuntien työ ihan hukkaan.

Vierailija
6/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka on väittänyt, että litteä vatsa olisi tie onneen. Minulla on aina ollut sellainen, mutta en ole koskaan ajatellut, että se toisi jotain hyvää minulle ulkoapäin. Kuitenkin se on esteettinen, vaatteet näyttävät kivoilta, se on myös terveellinen vatsa. Suosittelen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |

Jotain ihmeellistä sen täytyy olla, koska esimerkiksi mainos-tv ja naistenlehdet kannustavat tavoittelemaan sellaista! 

Ehkä perustan instagram -tilin, jossa esittelen litteää vatsaani paljastavissa vaatteissa. 

Vierailija
8/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oho, 500 on aika hyvin. Mutta tosiaan treeni pitäisi olla kokonaisvaltaista, ja naisena painottaa peppua ja reisiä, ohuen keskivartalon lisäksi.

Ja eihän sillä sitten paljon vaikutusta voi olla jos et esittele tuloksia. Joogahousuja ja tiukkaa toppia päälle. Vähemmän olutta :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |

Onhan niitä muitakin kehonosia treenattu, mutta pääpaino ollut vatsassa. Ja joo, kai sitä täytyy alkaa kulkemaan treenivaatteissa, treenaan nimittäin kotona pikkuhousuissa.

Vierailija
10/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienosti treenattu! Kiva, kun vaatteet istuvat paremmin.

Onnea uuden takapuolen kehittämiseen. :) 

Jos haluat lisää ja/tai parempaa seksiä, niin vaihda miestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman muutama vuosi sitten, kun innostuin kuntosalilla käymisestä. Elämäni ei muuttunut millään tavalla, tai ainakaan sillä tavalla kuin olisin haaveillut. Minusta ei tullut kauniimpi, eikä kukaan pitänyt litteää vatsaani sen kummempana kuin pientä pömppövatsaani. Jouduin ottamaan vyöt käyttöön ja kavensin joitain vaatteita, mutta kukaan ei edes huomannut mitään. Tai yksi kaverini kysyi, että "Ootko laihtunut pikkasen?" Satojen tuntien työ ihan hukkaan.

Mulla sama juttu paitsi voidaan puhua yli tuhannesta tunnista. Ainoa ero on se, että saan _miehiltä_ kehuja kropasta ja kyselevät treenivinkkejä, mutta naiset eivät kiinnostu vieläkään. Sosiaalinen elämä ei ole muuttunut sen paremmaksi. Oikeastaan tunnen oloni paljon surkeammaksi nyt

M30

Vierailija
12/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parempi tietysti niin päin, että kunto kohenee kuin heikkenee elämänmuutoksen takia, mutta väitän, että suurempia muutoksia elämäänsä saa henkistä puolta kehittämällä.

Voin kertoa esimerkin siskostani, joka jäi työttömäksi puoli vuotta sitten. Hänella on käytöstapoja halutessaan, mutta useimmiten hän vetää nokkavaa ja ylimielistä roolia viihteellä ollessamme ja miehet katoavat nopeasti aloitettuaan jutustelun. Siskoni alkoi kuntoilla tosissaan työttömäksi jäätyään ja uskoi kevyemmän kropan tuovan muutoksen miesjahtiin. Hyvin hän on saanutkin painoa alaspäin, mutta samalla asenteella vetää baareissa eikä miesonni ole kasvanut siksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka on väittänyt, että litteä vatsa olisi tie onneen. Minulla on aina ollut sellainen, mutta en ole koskaan ajatellut, että se toisi jotain hyvää minulle ulkoapäin. Kuitenkin se on esteettinen, vaatteet näyttävät kivoilta, se on myös terveellinen vatsa. Suosittelen. 

Jotain ihmeellistä sen täytyy olla, koska esimerkiksi mainos-tv ja naistenlehdet kannustavat tavoittelemaan sellaista! 

Ehkä perustan instagram -tilin, jossa esittelen litteää vatsaani paljastavissa vaatteissa. 

Joo, sellainen tili, jossa on kuvia pelkästä vatsasta. Ei siis kokovartaloakuvia tms :D

Vierailija
14/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paskaa puhettaaa.... siihen että sixpack kunnolla näkyy tarvitaan jo oikeasti aika matala rasva% eli sun olisi pitänyt laihduttaa joku vähintään 10kg. Ja se ei muka näy missään muualla? Se että veivaat 500 vatsaa päivässä tms ei vaikuta vittuakaan siihen sixpackin erottuvuuteen jos on noissa sun alkuperäisissä 30% rasvoissa tms.

Älä yritä sumuttaa ihmisiä. Täällä on esimerkiksi miehiä jotka nämäkin hommat tietävät, ei pelkästään pullanhajuisia mameja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun elämäni ainakin paheni ja olo huononi kun huomasin lihoneeni. Odotan päinvastaista vaikutusta laihdutettuani. Pyykkilautavatsa on unelmani, vaikka en toki perusta onnellisuuttani sen varaan. :D

Vierailija
16/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on oikeasti ylipainoinen niin laihdutus auttaa miesonneen. Veikkaan että ap on normaalin sutjakka ollut ennenkin mutta vain hieman kiinteyttänyt paikkoja. Ei se paljoa miesonneen vaikuta.

Itse olen ollut välillä 53 kg ja lihavimmillani melkein 80 kg. Ei ole paljoa vaikuttanut mihinkään. Olen itse vain paremmassa kunnossa eikä selkää jomota koko ajan

Vierailija
17/17 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman muutama vuosi sitten, kun innostuin kuntosalilla käymisestä. Elämäni ei muuttunut millään tavalla, tai ainakaan sillä tavalla kuin olisin haaveillut. Minusta ei tullut kauniimpi, eikä kukaan pitänyt litteää vatsaani sen kummempana kuin pientä pömppövatsaani. Jouduin ottamaan vyöt käyttöön ja kavensin joitain vaatteita, mutta kukaan ei edes huomannut mitään. Tai yksi kaverini kysyi, että "Ootko laihtunut pikkasen?" Satojen tuntien työ ihan hukkaan.

Mulla sama juttu paitsi voidaan puhua yli tuhannesta tunnista. Ainoa ero on se, että saan _miehiltä_ kehuja kropasta ja kyselevät treenivinkkejä, mutta naiset eivät kiinnostu vieläkään. Sosiaalinen elämä ei ole muuttunut sen paremmaksi. Oikeastaan tunnen oloni paljon surkeammaksi nyt

M30

Ei muuta ku paidatonta vessan peiliselfietä tinderiin ja dialogi sen mukaisesksi!

Muutoinhan juuri naisien kannattaa treenata itsensä kuntoon. Miesten hankkia varallisuutta ja käyttää muodikkaita vaatteita. Koulutusta jos ei ole. Onhan se kunto miehillekin plussaa, mutta ei mitenkään saman luokan efekti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kolme