Onko 10 vuotta liian pitkä aika odottaa avioeroa, että lapset muuttaisivat kotoa? Meneekö elämä hukkaan? Oikeastaan ei ole mitään oikeaa syytä eroon.

Erosin tuollaisesta miehestä ja voin nykyään huomattavasti paremmin.

Kaikkein tärkeintä on että saa olla rauhassa omassa kodissaan. En ikinä hyväksyisi, että mies käskyttää minua tai lapsia.

Syy eroon on!

Voisit vaikka näyttää ton alotusviestin sun miehellesi. Ehkä se ei vaan oo tajunnut että miten paljon te muut kärsitte sen käytöksestä. Jos työ on kerran niin vaativaa että kotona "pitää" purkaa paineita kiukuttelemalla niin työpaikan vaihtaminen voisi olla hyvä ratkaisu tilanteeseen.

Tuota tuota... jos kertomasi on totta, niin todellisuustajusi ei ole ihan skarpeimmassa kunnossa. Ehdotan, että menisit puhumaan näistä asioista jonkun ammattiauttajan kanssa, niin saisit vähän perspektiiviä asioihin.

Vaimo oli vähän samanlainen ja ajattelin myös lähteväni pois suhteesta kun lapset ovat uuttaneet pois, mutta ennen kuin lapset kerkesivät muuttaa vaimo sairastui vakavasti enkä ole lähtenyt, eli olen liitossa sairaan ihmisen kanssa johon ei juuri tunteita enää ole, miksi, en tiedä, tiedän vain että olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin. Jos vakavasti tuntuu ettet voi olla liitossa, niin älä jää lasten takia.

Kyse on siitä, että onko sinulla -ja mahdollisesti lapsilla hyvä ja turvallinen olla- voitteko kokea olevanne omia itsejänne kodissanne? - Ja sen verran ryhtiä, että älä mene avioero päätöksessä lasten taakse piiloon. - Kyllä aikuisen ja vastuuntuntoisen ihmisen täytyy uskaltaa luottaa omiin vaistoihinsa ja tunteisiinsa siinä, että milloin on mitta täynnä, eikä jatkaa loputonta teeskentelyä ja näyttelemistä, kuinka kaikki on hyvin. Myönnän, että tämä onhelpommin sanottu kuin tehty. 

Tuleeko itsestäsi katkera, purat ehkä sitten se lapsiisi tai odotat että lapsesi täyttävät toiveesi, kun heidän takiaan jäit suhteeseen? Entä jos miehesi löytää vaikka muutaman vuoden jälkeen uuden naisen ja mietit sitten, kannattiko sietää kiukuttelua kaikki nämä vuodet vai olisiko sittenkin pitänyt lähteä eri teille ihan omasta aloitteesta silloin vuonna 2016?

Eroa.

Onko mies tottunut että on vapaa-aikaa, eikä koko ajan tarvitse tehdä jotain? Tai, ymmärtääkö että muutkin tekee hommia, mutta ei aina samaan aikaan kuin hän. Osaako rentoutua? Työ taitaa olla tärkeämpää kuin te perheenjäsenet jos teihin stressin purkaa. Tietääkö mies mitä tuollaisesta käytöksestä ajattelet? Oletko antanut palautetta?

Meillä vähän samantyylinen tilanne. Minäkin olen miettinyt eroa jo kauan. Miehellä monta projektia yhtä aikaa meneillään ja kotona saa sitten melkoisia raivareita siis kiihtyy nollasta sataan ihan järjettömistä syistä. Ymmärrän, että hänellä on stressiä, mutta silti joskus mietin millaista olisi olla omassa kodissa ihan rauhassa. Meillä kävi niin että minä sairastuin mieleltäni muutama vuosi sitten ja suhde senkin myötä on hiipunut. Lapsien kasvamista olen odotellut, meillä menisi vielä muutama vuosi ennen kuin lapset ovat täysi-ikäisiä. Meillä on kuitenkin se tilanne vielä muun lisäksi, että luulen miehelläni olevan toisen. Tämä on jotenkin ollut minulle se kovempi paikka kuin tuo raivoaminen, vaikka ymmärrän tätä palstaakin lukeneena, että sairastuneen rinnalla eläminen ei ole helppoa. En osaa neuvoa antaa, mutta toivotan jaksamista!

Parisuhdeterapiaan.

Oletko varautunut siihen, että lapset voivat vielä joskus syyttää sinua siitä, ettet eronnut?

Vierailija kirjoitti:

Vaimo oli vähän samanlainen ja ajattelin myös lähteväni pois suhteesta kun lapset ovat uuttaneet pois, mutta ennen kuin lapset kerkesivät muuttaa vaimo sairastui vakavasti enkä ole lähtenyt, eli olen liitossa sairaan ihmisen kanssa johon ei juuri tunteita enää ole, miksi, en tiedä, tiedän vain että olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin. Jos vakavasti tuntuu ettet voi olla liitossa, niin älä jää lasten takia.

Tuo on kyllä uskomatonta :O Itsellä huono liitto enkä todellakaan voisi ajatella jääväni hoitamaan sairasta miestä, jota kohtaan ei ole sellaisia tunteita! Miten ihmeessä jaksat? Onko sairaus paranemassa vai pahenemassa?

Ohis

Omien vanhempien elämää 'sivusta' seuranneena niin ei todellakaan kannata odotaa, että lapset ovat muuttaneet. Siinä kohtaa voikin käydä niin, että on jo niin tottunut elämään yhdessä, että eroaminen ja yksin eläminen ei ole vaihtoehto. Näkisin että vaihtoehtona on keskustelu miehen kanssa, kenties miehen muutto muualle hetkeksi niin, että hän tajuaa että olet tosissaan ja, jos hän pystyy muuttumaan niin jatkatte eloa. Jos hän ei nää mitään vikaa omassa käytöksessään ja on kykenemätön muuttumaan niin eroaisin. Kyllä lapset sen kireän ilmapiirin aistii.

Kokeile ensin lähteä vastustamaan miehen käytöstä. Päätä itsesi kanssa ensin, että vaikka rumaa puhetta sataa niskaan, sinä valloitat takaisin omaa elintilaasi.Teet sen rauhallisesta, selkeästi, rohkeasti ja tavoitteellisesti tekemällä omia asioitasi ja juttujasi.

Jos vastustus on ylivoimainen, mieti sitten eroa. Olet mahdollisesti konfliktien pelossa antanut miehen levittää omaa epätervettä itsekkyytään kotiinne. Siitä on tullut hänelle tapa olla kotonanne. Ole nyt itse terveesti itsekäs. Muuten kutistut.

Niin ja lisäyksenä vielä viestiin 14 niin se voi myös katkeroittaa. Kymmenen vuoden päästä tajuat, että elämäsi on valunut hukkaan huonossa liitossa.

Myös huonon kohtelun sietäminen voi periytyä lapsille. Olen itse aikuisiällä seurustellut pitkään miehen kanssa, joka oli todella välinpitämätön ja 'huono.' Myös ystävyysuhteitani on varjostanut hyväksikäyttö, olen vasta nyt 3-kymppisenä tajunnut että en ole osannut ehkä arvostaa itseäni, koska äitinikään ei arvostanut itseään.

Kiitos ihanista vastauksista! Pahimmilla hetkillä, kun painostavaa tunnelmaa on jatkunut pitkään, olen asian ottanut puheeksi ja tilanne on helpottanut. Vähitellen tilanne kuitenkin aina lipuu samaan. Elämän paineet käyvät ylivoimaiseksi ja miehen pahaolo kumuloituu ja kiukuttelu lisääntyy. Miehen paha olo surettaa, kun hän oikeasti on niin ahdistunut eikä osaa suhtautua arjen haasteisiin. Jos tässä olisi vain minä ja mies niin en kestäisi pahaa oloa mutta kun mukana on lapsetkin, joille haluan turvata ydinperheen ( kuulostaa kirjoitettuna järjettömältä itseisarvolta). En voi kovin vapaasti asiasta puhua miehelle, koska vastaus yleensä on " on paras erota, koska sitten elämä on niin paljon helpompaa". En haluaisi erota vaan vain, että mies oppisi jotenkin hallitsemaan tunteitaan eikä olisi vihainen. Ja tiedän, toista ei voi muuttaa, joten vaikea tilanne.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo oli vähän samanlainen ja ajattelin myös lähteväni pois suhteesta kun lapset ovat uuttaneet pois, mutta ennen kuin lapset kerkesivät muuttaa vaimo sairastui vakavasti enkä ole lähtenyt, eli olen liitossa sairaan ihmisen kanssa johon ei juuri tunteita enää ole, miksi, en tiedä, tiedän vain että olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin. Jos vakavasti tuntuu ettet voi olla liitossa, niin älä jää lasten takia.

Tuo on kyllä uskomatonta :O Itsellä huono liitto enkä todellakaan voisi ajatella jääväni hoitamaan sairasta miestä, jota kohtaan ei ole sellaisia tunteita! Miten ihmeessä jaksat? Onko sairaus paranemassa vai pahenemassa?

Ohis

Pahenemassa.

"Parempaa miestä en voisi toivoa." Ei jumalauta. Mene terapiaan jos tuo on sinusta hyvä mies tai kymmenen samanlaisen vuoden arvoinen. Lähtisin välittömästi. Luuletko että lapsistasi kasvaa tasapainoisia ihmisiä tuollaisessa ympäristössä? Ei takuulla.

Miehesi tarvitsee vain "haaremin" johon purkaa paskoja fiiliksiään, ihan sama mitä teet niin väärin teet. Ja lapsille sama. Älä sitten ihmettele jos alkavat vetää aineita tai käyvät pitkäaikaisessa terapiassa.

Mulla vähä samoja fiiliksiä. Mies tosin vuoden ollut tosi kiltti ja yrittää olla mukava. Jäi viime kesänä kiinni pettämisestä, mut vakuuttaa et on muuttunut ihminen. Vaikka mies tuntuu muuttuneen, silti mua vaivaa meidän suhde. Olen jotenki katkera että jouduin hoitamaan lapset yksin ja sain osakseni aiheettomia vihanpurkauksia huutamista. Menojani rajoitettiin. Lapsetkin joskus pienenä sanoi"isä aina huutaa" joustin ja yritin ymmärtää työstressiä. Hyvin usein muutuin jotenkin jännittyneeksi, kun mies tuli kotiin. Joskus suun asennosta arvioin millä tuulella ollaan ja sitten yritin olla hissukseen. Huoh, ja pettänyt aikaisemminkin kuulemma, tunnusti kerran kun riideltiin. Olisi varmasti kannattanu erota. Nyt katkeroitunut keski-ikäinen. Olen ollut liian kiltti.