Lievästi narsistiselta vaikuttava isäni teki arvaamattoman tempun...

Pyysi anteeksi kaikkea mitän on lapsuuteni aikana aiheuttanut. Ei juonnut, mutta jonkin asteista väkivaltaa oli. Ei pahimmasta päästä, mutta oli aggressiivista kohti juoksemista, pöytien kaatamisia, tavaroiden rikkomista, välillä kävi käsiksi äitiin, mutta ei meidän nähden lyönnyt.

Olihan tuo aika pelottavaa katseltavaa, mutta hän kertoi omasta lapsuudestaan, joka oli monia kertoja pahempi.

Hänen isänsä oli alkoholisti, joka sai välillä ihme raivokohtauksia. Kenenkään ei aina tarvinnut edes mitään tehdä. Isäni näki useita kertoja viikossa väkivaltaa. Meillä taas oli ehkä 1-2 kertaa vuodessa.

Hän kertoi kuinka isänsä vetelin kunnolla turpaa niin äitiään, kuin häntä itseään. Myöskin kirveen kanssa jahtaamista ja tavaroiden palasiksi pistämistä oli. Lisäksi isäni joutui kuuntelemaan lukuisia tappouhkauksia siitä jos lähtevät äitinsä kanssa pois.

Isäni myös kertoi varhaisen muisti kuvan siitä, kuinka hänen isänsä oli suutunut siitä, kun hän oli vahingossa kaatanut limparipullon lattialle niin tämän isä tuli eteisestä ja heitti kengällä päähän ja juoksi kimppuun. Samalla hänen äitinsä oli tullut väliin ja ottanut syliin ja lohduttanut niin hänen isänsä oli sanonut, että mitä sinä sitä puolustelet ja sanonnut, että sinä olen minun kanssa samaa mieltä ja, kun isäni äiti oli alkanut sanomaan vastaan niin äiti oli saanut turpaan, kun isäni oli ollut siinä samaan aikaan sylissä.

Nuo olivat vasta lievimpää arkea jota oli jatkuvasti.

Mutta oli paljon pahempaa. Isä kertoi, kuinka hän joutui viettämään pakkasessa jossain metikössä alusvaatteisillaan, kun ei uskaltanut mennä kotiin. Eli voi miettiä, että millaista sielä on ollut jos mielummin viettää pakkasessa yöpuvussa, kun menee kotiin.

Myöskin tavaroita lensi ikkunan läpi ja ihan oikeaa pillistä kuristamistakin oli.

Myös kerran isäni kertoi tulleensa koulusta ihan normaalisti niin hän näki kuinka eteisen matot oli kurtussa takit heitelty ympäri lattiaa, lipasto kaatuvaltaan lattialla, keittiöstä kaapit roikku puoliksi irti ja tavarat viskottu kaapeista, olkkarin sohvat kaadettu ja joka puolella jälkiä, että on juostu karkuun ja rikottu paikkoja. Hän sanoi, että muistaa vielä, kun eilisen, kun seuraavaksi oli mentävä yläkertaan katsomaan mitä sielä odottaa. No ei ollut onneksi ruumita, mutta samassa kunnossa paikat.

Hänen lapsuutensa alle 15 vuotiiaana oli tuollaista.

Hän myös kertoi, kuinka öitä jouduttiin viettämään roskiksissa pakkasessa, kun ei uskaltanut mennä kotiin.

Lisäksi hän ei saanut viettää normaalia lapsuutta vaan isä määräsi kaiken ja pakotti tekemään töitä ja sellaisia hommi joita itse ei uskaltanut.

Taisi myös olla jonkilaista ahdisteluja jne . ...

Tai ei isä suoraan sanonut, mutta sinne päin, että kaikkein pimeimpiä ja pahimpia juttuja ei voi edes ääneen sanoa.

Nyt minusta omaa lapsuuteni ei tunnu enää miltään tuohon verrattuna ja olen jopa tyytyväinen, että sain olla niinkin rauhassa.

Myöskin isäni sanoi, että hän ei käyttänyt alkoholia, koska tiesi hänellä olevan samoja taipumuksia ja ajatteli meitä, ettei halua meille samaa.

15 täyttäessä joutui lastenkotiin ja samalla hänen äitinsä pääsi eroon tuosta miehestä.

Nuorempana oli isänsä kanssa väleissä, mutta nyt eivät ole nähneet 30 vuoteen.

Antaisitteko tässä tapauksessa anteeksi ne "pienet" teot. Tosiaankaan ei ollut lähelläkään tuollaista meillä. Ehkä parikertaa vuodessa pientä väkivaltaa. Loppuaikoina ei ollut juuri ollenkaan.