Pienirintainen, missä iässä hyväksyit oman vartalosi?

Siinä vaiheessa kun kaikki muutkin sen hyväksyivät, eli joskus yläasteen jälkeen kun ei tarvinnut enää kuunnella sitä "vitun lauta" -lätinää.

No pienirintaisuus ei ole ikinä minua haitannut vaan lihavuus. Nuorena pelkäsin kauhuissani, että rinnoistani kasvaa isot, koska olin lihava. Onneksi jäivät "kitukasvuisiksi". Ei yhtään houkuttele isot rinnat, kun kuuntelee, minkälaista harmia niistä oikeasti on. Saa jatkuvasti epämiellyttäviä katseita, urheilu on hankalaa ja niskakivut pahenee iän myötä. En oikeasti ymmärrä, miksi naisilla on niin kauhea himo niihin isoihin rintoihin. Täysin lautanakin kun saa niitä kympin miehiä, jos vaan muuten on kaunis ja miellyttävä luonne. Muutenkin rinnoissa tärkeämpää on enemmänkin se muoto eikä koko. Tokihan pienet tyhjiksi imetyt läpyskät on rumat, mutta jos sulla on ihan normaalit nuoren naisen pienet tissit, niin kauniit ne on.

Ihan alusta asti, mulla on kaksi vanhempaa siskoa ja kaikki ollaan pienirintaisia, joten en odottanut omienikaan kasvavan kovin isoiksi. Ensimmäinen poikaystäväni kyllä yritti latistaa itsetuntoani kommentoimalla että olisi kiva jos olisivat isommat. Nykyiseni taas kehuu yhtenään kuinka ihanat ja kiihottavat rintani ovat.

Olisikohan ollut siinä 24-25. Jälkikäteen olen erittäin tyytyväinen ettei silloin 18-20 vuotiaana ollut varaa silikoneihin. Nyt kaduttaisi aivan järkyttävästi, niitähän ei voi enää "perua", kun poistaminen jättäisi vain tyhjät pussit.

Ja kun pojilta jää teinivuodet taakse niin sieltä löytyy porukkaa jotka kehtaa myöntää tykkäävänsä myös pienistä rinnoista. Itse asiassa iso osa järkevistä miehistä kiertää silikonitytsyt kaukaa kun etsivät kumppania.

Mä olen aina tykännyt rinnoistani, mutta etenkin nyt kolmekymppisenä olen erityisen tyytyväinen vartalooni. Pienissä rinnoissa on sekin etu, että niissä ei näy niin selvästi raskauden tai imettämisen, tai ikääntymisen jäljet, joten kun vertaan omaa vartaloani ystäviini kenellä oli isot ja kiinteät rinnat silloin teiniaikoina, niin omani ovat kauniimmat(ja käytännöllisemmät) tänä päivänä.

Olen aina hyväksynyt. En koskaan ole pitänyt liiasta rasvakudoksesta, ja toivoin aina, ettei mulle tulisi B-kuppia isompia rintoja. Eikä onneksi tullut. Olen urheilullinen ja siro, ja isot rinnat olisivat mulle kauhistus. Nyt olen 45-vuotias, ja entistä tyytyväisempi vartalooni. Mikään ei roiku eikä lerpsu eikä hölsky juostessa.

Siinä vaiheessa kun laihdutin kunnolla eli ehkä 21vuotiaana.... Olen siis eriparia; kaikki rasva menee helposti vatsaan ja siitä tulee löllö pallo ja tissit on pienet. Pienet tissit sopii mun mielestä jos on pieni, litteä mahakin :') Noh nyt oon lihonut vähän takaisin ja taas on operaatio käynnissä... Tuloksia odotellessa tissit haittaavat minua taas. :<

Olen aina ollut tyytyväinen ja sitä mieltä että rintani ovat yksi kroppani kauneimmista ominaisuuksista. Nyt 32v ja iloinen siitä, että ovat vielä vähän pienentyneet kun olen hoikistunut. :) Kaikki poika/miesystävät ovat olleet ihan hulluna niihin, kuin myös nykyinen mies.

Voi luoja sentään, mitä kaikkea turhaa naiset joutuvatkin miettimään. Rintojesi koolla ei oikeasti ole sitten niin yhtään mitään merkitystä, ellet nyt välttämättä halua kusipäistä, henkisesti keskenkasvuista, naisia esineellistävää miestä, jolle tärkeintä on alunperin jälkeläisten ruokintaan tarkoitetun ruumiinosan koko. 

Hyvin harvoilla terveenpainoisilla naisilla muuten on luonnostaan suuret rinnat. Itselläni on ollut D-kuppi, mutta ylipainoa olikin 30 kg. Nyt on C-kuppi ja normaalipainoinen olen, mutta rinnat eivät kahden lapsen imetyksen ja 30 kg laihdutuksen jälkeen mitkään kauniit ole. Voin sanoa, ettei enää ole kauheasti aikaa tai intressiä edes miettiä mitään rintojen ulkonäköä.

En ole nainen, mutta sallittakoon yksi miehinenkin mielipide. Rintojen kokoa tärkeämpi asia ainakin itselläni on että nainen itse on sinut vartalonsa kanssa. On rinnat sitten isot tai pienet niin ole niistä ylpeä. Ja vaikka pienet rinnat ovat omasta mielestäni seksikkäämmät, niin kumppania en ole ikinä rintojen koon perusteella valinnut.

http://www.evankelioi.net/?document=62840563

Aiheemme kolme tärkeää sanaa — usko, Jeesus ja pelastus — sisältävät kaiken, mikä evankelioimistyössä on olennaista. Pelastus on ihmisen aseman ja kohtalon todellinen muutos. Usko yhdistää meidät Kristukseen. Meidän Pelastajamme on kuitenkin Kristus, ei usko. (Joh. 3:16–17)

Jeesus tuli maailmaan ja pelasti ihmiset. Meidän syntimme sovitettiin ristillä. Jeesus otti päälleen koko ihmiskunnan syntitaakan, joka erotti meidät Jumalasta. Kun hän sovitti meidät Jumalan kanssa, Jumalan ja syntisen ihmisen välille avattiin tie. Jeesuksen Kristuksen kautta meillä on vapaa pääsy Jumalan yhteyteen. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa iso osa järkevistä miehistä kiertää silikonitytsyt kaukaa kun etsivät kumppania.

Ensinnäkin kukaan ei voi nähdä vaatteiden päältä kenellä on silikonit. Ja minusta sellainen mies ei ole järkevä, joka sitten ensi kertaa ne rinnat nähtyään ja silikoniksi luultuaan (eihän kaikista rinnoista edes huomaa, onko niissä silikonia jos rinnan iho ei ole aivan venytetty), jättää naisen vain ja ainoastaan siksi, että voi kauhistus kun se on joskus nuorempana ollut epävarma ja hankkinut isommat rinnat...

No nää on näitä asioita joita en oo ikinä tajunnut/tiennyt, pitää olla isot rinnat, pitää olla posliini, pitää olla tiukka.. aina on kelvannut tällaisenä..

Mulla on melko isot, enkä silti ole miestä löytänyt. Pienirintaiset ystäväni taas ovat. Ei se tissien koko oikeasti vaikuta yhtään mihinkään muuhun kuin ehkä jonkin tietyllä tavalla leikatun vaatekappaleen sopivuuteen. Olet vain oma itsesi; ei näistä isoista ole ollut mitään hyötyä elämässä, vaikka olen kyllä sinut itseni kanssa :).

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina tykännyt rinnoistani, mutta etenkin nyt kolmekymppisenä olen erityisen tyytyväinen vartalooni. Pienissä rinnoissa on sekin etu, että niissä ei näy niin selvästi raskauden tai imettämisen, tai ikääntymisen jäljet, joten kun vertaan omaa vartaloani ystäviini kenellä oli isot ja kiinteät rinnat silloin teiniaikoina, niin omani ovat kauniimmat(ja käytännöllisemmät) tänä päivänä.

Tämä. Ne kuuluisat "ajokoiran korvat" tulee (ex-)isorintaisille. Omat ovat a-kuppia, mutta raskauksien ja imetysten jälkeen edelleen pystyt ja terhakat.

Olen tänä vuonna 28 v täyttävä enkä ole vieläkään hyväksynyt. Olen IHAN lauta. Hädin tuskin AA.

Hyväksyin noin 19-vuotiaana. Siihen saakka elättelin toivoa, että kasvaisivat vielä. Mutta nykyään 25-vuotiaana pidän vartalostani paljon muutenkin, ja pienet rinnat ovat osa sitä ja vain etu esim. urheillessa. Lisäksi voi käyttää avonaisia paitoja herättämättä liikaa huomiota ja näyttää muutenkin sirommalta kuin isorintaiset. Ajattelen pienet rintani (jotka ovat todella muuhun vartalooni nähden epäsopusuhtaisen pienet) vain pienenä miinuksena ulkonäössäni, ja onneksi vaatteilla saa feikattua ne sen verran suuremmiksi, ettei niiden pienuus ole ensimmäinen asia, joka ulkonäössäni kiinnittää huomion. En ole ikinä saanut niistä ikävää kommenttia keneltäkään, miehet harvoin niitä kommentoivat mitenkään, ja jos kommentoivat niin positiivisesti, naisilta taas olen saanut paljon kehuja.

Pointtini siis on, että rinnat ovat vain pieni osa vartaloa, ja niiden pienuus ei estä ketään olemasta upea. Pienissä rinnoissa on paljon etuja, joita oppii arvostamaan koko ajan enemmän.

16-vuotiaana kun anoreksia hellitti. Rinnat hyväksyin jo heti kun sain A-kupin (14-vuotiaana kai). Sitä ennen AA tai lättärinta ei ollut kovin kiva. Olen tyytyväinen pieniin rintoihini. Ne ovat kauniit, sopusuhtaiset hoikkaan vartalooni, sirot, symmetriset, eivät lörpähdä varhaisessa iässä, eivät tarvitse kuminauhapannulappuviritelmää (jota rintaliiveiksi kutsutaan), eivät satu juostessa ja pomppiessä, eivät saa minua näyttämään isokokoiselta, eivät hallitse koko torsoa, sopivat kaikkiin paitoihin, eivät aiheuta selkävaivoja jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Nimimerkillä masentunut teini..

Älkää nyt ju******lauta mieltäkö itseänne vajavaiseksi jos on pienet rinnat. Ne pienet rinnat ovat IHAN HYVÄT *nimimerkki on mies*. 

Suuret rinnat ovat saaneet suhteettoman mediakohun.

Hyväksyin ne 24-vuotiaana. Toki edelleen kelpuuttaisin vähän isommat (nyt A - pieni B), mutta enää en haaveile silikoneista tai arastele rintojeni näyttämistä. Ihan kivat nämä on näinkin :)