Lue keskustelun säännöt.
Kuvittele, että joku läheisesi olisi kuollut.
12.07.2016 |
Siitä olisi jo vähän aikaa, mutta olisit kuitenkin aivan romuna..
Kuinka hyvin sä pystyisit empatiseeraamaan ihmistä, joka tulee valittamaan sulle, että sen autosta on mennyt akku?
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun Ei tarvi kuvitella. Minulta on kuollut lapsi. Elämä jatkuu siitä huolimatta ja ihmisillä on myös edelleen pienet murheet.
Aika hyvin. Asiat eivät ole yhteismitallisia.
Sen sijaan aikanaan oli aika vaikea kuunnella äitejä, jotka valitti oman ajan puutetta ja sitä, miten hankalaa lasten kanssa on, kun ne ei ole kesällä päivähoidossa. Teki mieli sanoa, että haudan haravoiminen lapsenhoidon jälkeen voimaannuttaa ihmeesti.
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvin. Asiat eivät ole yhteismitallisia.
Sen sijaan aikanaan oli aika vaikea kuunnella äitejä, jotka valitti oman ajan puutetta ja sitä, miten hankalaa lasten kanssa on, kun ne ei ole kesällä päivähoidossa. Teki mieli sanoa, että haudan haravoiminen lapsenhoidon jälkeen voimaannuttaa ihmeesti.
Niin eli reagoit tismalleen samalla tavalla kuin a.p.
Miksipä ei voi jutella vaikka auton akusta. Äiti kuoli mutta oli vain pakko mennä samana iltana kouluun hoitamaan koulutehtävää töiden jälkeen. Olinko seuraavan päivän poissa hoitamassa asioita ja viikonlopun jälkeen takaisin töissä. En jaksa enää muistaa kun aikaa on kohta kai? 18 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksipä ei voi jutella vaikka auton akusta. Äiti kuoli mutta oli vain pakko mennä samana iltana kouluun hoitamaan koulutehtävää töiden jälkeen. Olinko seuraavan päivän poissa hoitamassa asioita ja viikonlopun jälkeen takaisin töissä. En jaksa enää muistaa kun aikaa on kohta kai? 18 vuotta.
Jos ei jaksa jutella mistään, varsinkaan vähäpätöisistä.
Suruaika tiedäthän..
Ei tarvitse kuvitella, isä ja äiti ovat molemmat kuolleet. Äidin jopa löysin kuolleena asuntonsa saunasta. Osaan silti sympatiseerata ystävääni, joka tuskailee asuntotilanteensa kanssa tai sitä, että jonkun auton akku on tyhjä, koska omia kokemuksia on asiasta aivan tarpeeksi. Vanhempieni kuolema ei millään lailla vaikuta empatia/sympatiatasooni, Minusta aloitus on kaikin puolin outo ja kummallinen eikä olisi tullut minulle mieleenikään. Ei omaisen kuolema omaa elämää lopeta eikä maailmanmenoa yleensäkään. Vanha klisee aika parantaa haavat on aivan totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä arvostin niitä ihmisiä, jotka puhuivat minulle normaalisti ja tavallisista asioista. Vaikka sitten auton akusta. Kyllä mä tiesin läheiseni kuolleen, enkä olisi kaivannut mitään terapiaa keneltäkään tuttavaltani. Puhuin kun halusin ja niille joille halusin. Muille olin lähinnä kiitollinen normaalien asioiden ylläpidosta.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse kuvitella, isä ja äiti ovat molemmat kuolleet. Äidin jopa löysin kuolleena asuntonsa saunasta. Osaan silti sympatiseerata ystävääni, joka tuskailee asuntotilanteensa kanssa tai sitä, että jonkun auton akku on tyhjä, koska omia kokemuksia on asiasta aivan tarpeeksi. Vanhempieni kuolema ei millään lailla vaikuta empatia/sympatiatasooni, Minusta aloitus on kaikin puolin outo ja kummallinen eikä olisi tullut minulle mieleenikään. Ei omaisen kuolema omaa elämää lopeta eikä maailmanmenoa yleensäkään. Vanha klisee aika parantaa haavat on aivan totta.
Vittu sä olet tyhmä!
Aloituksessahan nimenomaan tarkoitettiin, että silloin kun sä olet itse siinä surussa.
Ei silloin kun aika on jo parantanut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu ihan siitä, paljonko kupin pohjalla jo oli?
Vuosiko malja yli..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksipä ei voi jutella vaikka auton akusta. Äiti kuoli mutta oli vain pakko mennä samana iltana kouluun hoitamaan koulutehtävää töiden jälkeen. Olinko seuraavan päivän poissa hoitamassa asioita ja viikonlopun jälkeen takaisin töissä. En jaksa enää muistaa kun aikaa on kohta kai? 18 vuotta.
Jos ei jaksa jutella mistään, varsinkaan vähäpätöisistä.
Suruaika tiedäthän..
Kukin suree tavallaan ja niin kauan kuin on tarvis. Kukaan ei näe toisen naamasta, milloin se toinen suree. Enää ei käytetä suruhuntua eikä surupukua osoittamassa suremisen kestoa eikä ole tarviskaan, koska se sureminen ei välttämättä ole kaiken nielevää, ja järkytykseltäänkin pitää ihmisen toimia eikä monellakaan ole varaa tai kanttia tai edes halua jäädä sinne sängynpohjaan rypemään surussaan.
Jos jotain on, mitä ihmettelen, niin se on se, että joku menee toisiin naimisiin alle vuoden päästä edellisen puolison kuolemasta. Mutta se on vain minun skitsoni; ehkä tällaiselle ihmiselle sitten tekee hyvää pitää huolta uudesta puolisosta, ettei jäisi liiaksi kiinni menneeseen ja saisi itselleen uuden alun.
8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvin. Asiat eivät ole yhteismitallisia.
Sen sijaan aikanaan oli aika vaikea kuunnella äitejä, jotka valitti oman ajan puutetta ja sitä, miten hankalaa lasten kanssa on, kun ne ei ole kesällä päivähoidossa. Teki mieli sanoa, että haudan haravoiminen lapsenhoidon jälkeen voimaannuttaa ihmeesti.
Niin eli reagoit tismalleen samalla tavalla kuin a.p.
Sitä rupatteli ihan mielellään akusta ja särkyneestä tuulilasista ja tomaatintaimista, jotka paleltuivat. Ne olivat arkisia pieniä ongelmia, joista selvisi. Mutta oli vaikea kuunnella äitejä, jotka eivät arvostaneet yhteistä aikaa lastensa kanssa, siis sitä, minkä minä olin loppuelämäkseni menettänyt. Kyllä, olin katkera niille, jotka sanoivat, että hyvähän sinun on, kun ei ole lapsia riesana. Joskus he olisivat voineet hetken miettiä omien murheittensa kokoa.
Ei tarvi kuvitella, mieheni kuoli viime vuonna. Voin ihan hyvin jutella auton akuista mutta sitä en jaksa jos joku haukkuu oman miehensä. Se tuntuu pahalta kun itse en omaani saanut pitää. Toiset puhuu välillä tosi rumastikin miehistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksipä ei voi jutella vaikka auton akusta. Äiti kuoli mutta oli vain pakko mennä samana iltana kouluun hoitamaan koulutehtävää töiden jälkeen. Olinko seuraavan päivän poissa hoitamassa asioita ja viikonlopun jälkeen takaisin töissä. En jaksa enää muistaa kun aikaa on kohta kai? 18 vuotta.
Lähiomaisen kuoleman takia saa töistä lakisääteistä vapaata surutyöhön ja hautajaisten järjestämiseen.
Vierailija kirjoitti:
No mä arvostin niitä ihmisiä, jotka puhuivat minulle normaalisti ja tavallisista asioista. Vaikka sitten auton akusta. Kyllä mä tiesin läheiseni kuolleen, enkä olisi kaivannut mitään terapiaa keneltäkään tuttavaltani. Puhuin kun halusin ja niille joille halusin. Muille olin lähinnä kiitollinen normaalien asioiden ylläpidosta.
Juuri näin. Enkä usko että epatiakykyyni olisi esim. äitini kuolema vaikuttanut. Kyllähän se tyhjä auton akku ON ongelma riippumatta siitä onko joku kuollut.
No tässä kun on oikeasti surua ja murhetta omassa elämässä vituttaa kaikki jotka itkee todella vähäpätöisiä asioita.
Oma isä kun tekee kuolemaa niin ei paljo naurata 30-vee miehen vanhuus ja kuolema puheet ja kuinka hänellä on niin raskasta.
Ymmärrän ap,ei ole isoja murheita auton akut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse kuvitella, isä ja äiti ovat molemmat kuolleet. Äidin jopa löysin kuolleena asuntonsa saunasta. Osaan silti sympatiseerata ystävääni, joka tuskailee asuntotilanteensa kanssa tai sitä, että jonkun auton akku on tyhjä, koska omia kokemuksia on asiasta aivan tarpeeksi. Vanhempieni kuolema ei millään lailla vaikuta empatia/sympatiatasooni, Minusta aloitus on kaikin puolin outo ja kummallinen eikä olisi tullut minulle mieleenikään. Ei omaisen kuolema omaa elämää lopeta eikä maailmanmenoa yleensäkään. Vanha klisee aika parantaa haavat on aivan totta.
Vittu sä olet tyhmä!
Aloituksessahan nimenomaan tarkoitettiin, että silloin kun sä olet itse siinä surussa.
Ei silloin kun aika on jo parantanut!
Osaatko kirjoittaa tekstisi ilman kirosanoja? Otapa uudestaan, kiitos.
Ap:n sanoja lainatakseni siitä olisi jo vähän aikaa. Otaksuin, että siitä olisi jo vähän aikaa. Mutta jos tiedät paremmin, niin siitä vain.
En osaa sanoa juuri muuta. Vanhempieni kuoleman jälkeen minun oli pakko toimia. Oli soiteltava eläkelaitokset läpi ja kerrottava kuolemasta, oli otettava yhteyttä niin hautaustomistoon kuin lakimieheenkin, viime mainittu tietysti perunkirjoitusta varten. Isän kuoleman jälkeen minun oli oltava vanhalle äidilleni tukipilari, joka järjestää kaiken, äidin kuoleman jälkeen itselleni tukipilari, koska veljeni jätti kaikki järjestelyt minun niskaani. Äidin kuoleman jälkeen oli vielä lisäksi asunnon purkaminen, koska vuokra-asunto piti saada kuukaudessa tyhjäksi, ja siinä olikin sitten miettiminen, minne kaikki huonekalut, astiat, verhot ja matot menisivät, siivoamisesta puhumattakaan. Hautajaisjärjestelyjä minulla ei sentään ollut, koska kummankin toiveiden mukaisesti hautajaisia ei järjestetty. Isän kuoleman jälkeen tuli verotoimistossa hyppäämistä, koska kesämökin maanomistusasiossa oli epäselvyyksiä. Äidin jälkeinen perinnönjako viivästyi Sampo Pankin sekoilujen takia ja sitäkin asiaa minun piti selvittää. Eli sure siinä sitten - ei ehdi, kun on sata rautaa tulessa ja täytyy yksin ne yrittää selvittää. Ja kuitenkin olisin takuuvarmasti osannut sympatiseerata jonkun toisen auton akun tyhjenemistä, jos se olisi tullut hankalaan paikkaan. En ole lainkaan niin itsekeskeinen, itseeni käpertynyt ihminen, ettenkö tajuaisi, että oman suuren suruni ja murheeni keskellä jollakulla toisella on omiani pienempiä murheita, jotka ovat heidän elämässään suuria. Oletko sinä sitten?
Ei tarvi edes kuvitella... Isäni kuoli hiljattain. Mutta hänelle jolla se auton akku on hajonnut, ongelma on todellinen. Tottakai kuuntelen hänen ongelmiaan. Ei se, että teen surutyötä saa estää minua kiinnittämästä huomiota muiden ihmisten ongelmiin. Itse asiassa joskus on helpompaakin keskittyä muiden ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
No tässä kun on oikeasti surua ja murhetta omassa elämässä vituttaa kaikki jotka itkee todella vähäpätöisiä asioita.
Oma isä kun tekee kuolemaa niin ei paljo naurata 30-vee miehen vanhuus ja kuolema puheet ja kuinka hänellä on niin raskasta.
Ymmärrän ap,ei ole isoja murheita auton akut.
Minä en ole kokenut asian olevan lainkaan näin, vaikka surua, sairautta ja murhetta on paljon ollutkin. Sitä paitsi läheisen kuolema/sairastuminen on ainakin minut saanut ajattelemaan omaa kuolemaani. Eli varmasti puhuin paljon puolisolleni omasta kuolemasta kun äitini teki kuolemaa/kuoli. Nyt on sovittu hautaustyylit ja toiveet omia hautajaisia kohtaan. Aloin myös kuntoilla ja muutenkin huolehtia terveydestäni paremmin, että en nyt ainakaan sydänkohtaukseen kuolisi kovin nuorena.
16
Jeesus!