Miten auttaa paniikkihäiriöistä eteenpäin? Vai pystyykö?

Onko ongelma siis motivaation puute vai paniikkihäiriö? Oli miten oli, hän kokee varmasti loukkaavana sen että joku yrittää päsmäröidä hänen elämäänsä.

Ulkopuolinen ei voi tehdä mitään, jos ihmidtä itseään ei kiinnosta. Jos taas kiinnostaisi voisi tukea missä vaan, mikä tätä kiinnostaisi.

Kun oma lapseni alkoi koulukiusauksen takia saada paniikkikohtauksia, psykologin neuvo oli, että niihin ei pidä kiinnittää liikaa huomiota, koska itse kohtauksista on vähemmän haittaa kun siitä, että alkaa odottaa ja pelätä niitä jatkuvasti. Ts ne pelkät kohtaukset eivät oikeastaan vielä ole edes ongelma, niistä huolimatta voi tehdä mitä vaan. Ongelma tulee siitä, jos kohtausten ennakointi ja välttely alkaa rajoittaa elämää - ja tämä on se paniikkihäiriö, ei ne varsinaiset kohtaukset. Eli jos tilaisuus tukea tuoee, älä puhu tai huolehdi kohtauksista, ole vain läsnä ja auta huomaamaan, miten miellyttävää ja palkitsevaa asioiden tekeminen voi olla - kohtauksista huolimatta. (Koska niitähän tulee kyllä myös silloin kun kaikki on hyvin ja kivaa. Ei niitä voi välttää, mutta niitä voi hallita, jos ei pelkää).