Mitä persoonallisuushäiriöisen äitin pitäisi tehdä?
Mulla on neljä vaihtoehtoa:
1) Jään kotiin ja jatkan olemista persoonallisuushäiriöisenä äitinä.
2) Yritän päästä jonnekin laitokseen tai jonnekin hoitoon.
3) Hylkään perheeni ja eristäydyn maailmasta.
4) Jään "vahingossa" auton alle
En vaan kestä enää ajatusta siitä, että minun pitäisi elää sairaan pääni kanssa vuosikymmeniä. Etenkään en kestä sitä, että olen nämä sairaat geenini jo siirtänyt eteenpäin. Enkä varsinkaan kestä sitä, että olen pipin pääni takia huono äiti lapsilleni.
Psykologi on sitä mieltä, että tietenkin olen paras äiti lapsilleni jne. Mutta tänäänkin menin viiden maissa sängylle itkemään ja nousin äsken ylös. Tuntuu kamalalta sabotoida minulle niin rakkaiden lapsien elämää olemalla tällainen, olemalla olemassa.
Kommentit (17)
Haet hoitoa, apua, ehdottomasti! Alku on hyvä, kun ymmärrät itse tilanteen. Geeneissä häiriö ei siirry, vaan siinä kun lapset traumatisoivat lapsuuden kokemuksistaan. Ja niihin sinä voit vaikuttaa.
Voit olla äiti, joka hakee apua persoonallisuushäiriöönsä. Geenejä enemmän lapsiin vaikuttaa ympäristö, sinä olet osa sitä, mutta myös monet muut henkilöt ja tekijät lapsien elämässä. Esimerkiksi päiväkoti toimii kuntouttavana elementtinä. Persoonallisuushäiriö on yksi haavoittava tekijä lasten elämässä, mutta meillä kaikilla on omamme, ja toisaalta lastesi elämässä on varmasti myös monia vahvuustekijöitä. osa niistä liittyy sinuun ja huolenpitoosi ja rakkauteesi. Uskon että sitäkin on runsaasti, eikä lapset tarvitse täydellistä äitiä, kukaan ei ole sellainen. On hyvä hakea apua ja tukea, ja on hyvä ymmärtää olevansa riittävä, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Tsemppiä!
Ööh, etkö ole psykologisi kanssa käsitellyt asiaa avoimesti?
1. vahingoitat perhettä ja itseäsi
2. autat itseäsi ja perheesi saa happea.
3. vahingoitat varsinkin lapsiasi, myös puolisoasi
4. vahingoitat perhettäsi, myös muita läheisiäsi
Eli päädy vaihtoehto kakkoseen, jookos.
Vai onko tämä taas erään sairaan ihmisen aivopesu yritystä? ;)
Mitä teetkin (hoitoa suosittelen) älä ainakaan hyppää kenenkään syyttömän auton alle. Pilaisit sillä vieraan ihmisen elämän lopullisesti!
Suosittelen hoitoon hakeutumista itsesi ja perheesi tähden. Persoonallisuushäiriöstä ei koskaan pääse kokonaan eroon, mutta hyvän hoidon avulla sen kanssa voi oppia elämään onnellista ja tasapainoista elämää. T: Kognitiivisesta psykoterapiasta epävakaaseen persoonallisuushäiriöön huomattavan avun saanut tuleva äiti :)
Vierailija kirjoitti:
Vai onko tämä taas erään sairaan ihmisen aivopesu yritystä? ;)
Ai kolmatta päivää palstailleen ja päätyy aina samaan jankutukseen? Joka on alkanut piereskelemään?
On minulla puoliso, mutta parisuhde ei voi kovin hyvin. Hän tietenkin huolehtii lapsista minua enemmän aina kun lamaannun niin kuin tänään. Eli lapset saivat iltapalaa ja pääsivät nukkumaan, vaikka minä olen ollut henkisesti poissa.
Olen kamppaillut näiden ongelmieni kanssa osin jo lapsuudesta lähtien. Olen käynyt psykoterapiassa aiemmin ja olen syönyt lääkkeitäkin. Minulla on vähän sellainen olo, että haluaisin luovuttaa. Mieleeni on oskostunut viime aikoina, että minulla on mielen sairaus, joka ei koskaan lähde pois. Tuntuu musertavalta ajatukselta joutua kamppailemaan itsensä kanssa päivä toisensa jälkeen.
Kiitos teille kommenteista. En edes tiedä, miksi tänne kirjoitin. On vaan niin hukassa oleva olo.
ap
"Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Useimmilla psyykkisesti terveillä ihmisillä ilmenee etenkin stressitilanteissa eri persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea tai käyttäytyä."
Minulla on diagnosoitu vaativa persoonallisuus, mutten ihan täysin tunnista itseäni siitä. Epävakaan persoonallisuuden kuvauksessa on paljon minua, mutten tiedä olisiko diagnoosiksi asti.
Kirjoitin joskus pari kuukautta sitten tänne viimeksi juuri siitä, että pelkään olevani jotenkin haitaksi lapsilleni, että heidän olisi parempi kasvaa ilman minun läsnäoloani. (Rn löytänyt enää ketjua.)Minä tiedostan ajatusteni älyttömyyden, mutta silti ne lamaannuttavat minut välillä aivan täysin. Tajuan myös sen, että oikeastk lapsille olisi enemmän hyväksi normaali virheitä kasvatuksessaan tekevä äiti, kuin sellainen, joka tekee virheitä ja niiden lisäksi lamaantuu välillä poissaolevaksi. En siedä itseäni ja tiedän, että minun on mahdotonta kasvattaa lapsiani hyväitsetuntoisiksi. Olen omien ajatusteni vanki.
Vanhin lapsi on koululainen, nuorin päiväkoti-ikäinen.
ap
(Juuri ehti kello tulla 23, kun yritin tätä lähettää.)
Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella lasten kasvatusta ja hyvää vanhemmuutta. Kun teet virheitä, korjaa niitä. Pyydä anteeksi lapselta, selitä käytöksesi, lasta arvostaen.
Mitäs jos lähtisit vaihtoehdon numero kaksi suuntaan? Olet jo ilmeisesti avohoidossa, koska puhut psykologista. Siitä se lähtee, olet jo tehnyt avauksen tilanteen parantamiseksi! Se ei ole ihmelääke, ja vie aikaa ja voimia, mutta olet hakenut apua. Onko sinulla lääkitystä tai hyötyisitkö mahdollisesti lääkityksestä? Jos nykyinen hoito ei ole riittävää, sinun pitäisi ilmaista asiasta hoitavalle taholle, jotta sinua voitaisiin auttaa paremmin. Onko sinulla puolisoa tai ystävää tukena?