Olen ihastunut maailman suloisimpaan nuoreen naiseen. Hän laittoi facebookissa viestiä ja nyt olen kauhuissani.
Emme seurustele, mutta tunteita on selvästi molemmilla. Olemme tunteneet toisemme jo hyvän tovin ja tulemme hyvin toimeen. Tästä huolimatta kumpikaan ei ole uskaltanut tehdä aloitetta johtuen 13 vuoden ikäerostamme sekä naisen puolelta syynä on myös entinen poikaystävä, josta hän erosi vajaa vuosi sitten. Syynä oli miehen väkivaltaisuus ja narsistisuus, hän mursi naisen itsetunnon täysin. Suhteessa oli siis sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.
Mutta, itse asiaan. Nainen laittoi yhtäkkiä minulle facebookissa viestiä, että se hänen entinen poikaystävänsä on soitellut hänelle koko illan ja uhkaillut. Sitten mies oli kuulemma ilmestynyt hänen kotiovensa taakse. Nainen asuu rivitalossa ja exä istuu nyt siinä portailla. Välillä rämpyttää ovikelloa. Naisen mukaan naapureista ei ole apua, koska mies ei ole ainakaan vielä pitänyt sellaista meteliä mikä herättäisi heidän huomionsa eikä hän tietenkään uskalla tai pääse hakemaan apua. Nyt nainen on kotonaan ihan paniikissa ja kysyy minulta mitä hänen pitäisi tehdä. Sanoin tietenkin että soittaa heti poliisit, mutta nainen ei suostunut. Välitän hänestä paljon enkä kestä jos jotain sattuu.
Mitä helvettiä teen? Soitanko itse poliisit vaikka hän nimenomaan kielsi?
Minkä maalainen nainen on kyseessä?