Äidin vinoilu ylipainosta

On, valitettavasti... Nyt vanhemmuuttaan on lihonut kyllä aikalailla. Koko lapsuuden olen kuullut sitä ihrojen ällöttävyyttä ja kuinka on ylimääräistä siellä ja täällä ja ällöttää ja...... eikä silloin ollut minkäänlaista ylipainoa hänellä. Sehän jäi päälle itsellekkin, mutta onneksi mieheni on saanut minut sen lopettamaan ja säästän tuon omilta lapsiltani. Olen itse saman kokoinen kuin sinä, mutta ei onneksi minun painoa kommentoi (enää), mutta kun ollaan tekemisissä niin omia lihomisiaan ja painoaa voivottelee koko ajan, mutta ei ole valmis tekemään niiden eteen mitään. Samoin kaikkien tuttujen lihomiset kyllä selittää. Niin rasittavaa.

Jep. Äidit siirtää näitä tyttärilleen. Katkaise tämä jatkumo omalta osaltasi ja siirrä sen sijaan jotain fiksumpaa omalle tyttärellesi.

Ex-anoppi ja mummoni olivat samanlaisia, mutta mikä mielenkiintoisinta olivat mollemmat myös ylipainoisia. Ei ollut yhtäkään sellaista tapaamista, jossa painoani ei olisi jotenkin kommentoitu. Milloin taputeltiin mahaa ja kyseltiin onko vauva tulossa (ei ollut) sekä toisinaan ihmeteltiin, että mikä se niin lihottaa. Ja mielellään vielä ison porukan kuullen. En ole edes ollut merkittävästi lihava (enkä ole nytkään) ja jos olisin lihonut joka kerran kun sitä päiviteltiin, niin painaisin ainakin sen 120 kiloa. Vaikka yritinkin antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei se ollut mukavaa olla arvosteltavana jatkuvasti. Toisten ulkonäön kommentointi on yleensäkin todella moukkamaista.

Mun äiti ei huomauttele mulle, mutta tiedän kyllä hänen pitävän mua epäonnistuneena. Oon tosin ollut lihava 4-vuotiaasta saakka, että eiköhän se ongelman ydin ole ihan hänestä ja isästä lähtöisin. Itseään ja omaa ulkonäköään voivottelee, mutta ei tee asialle mitään. On siis jonkinverrankin ylipainoinen, karkeesti samaa kokoa kuin minä, mutta eri mallinen.

Muiden ihmisten painoa arvostelee, tuttavien, sukulaisten. Kun alle 1,5 kiloisena syntynyt keskoslapseni oli 3kk ikäisenä saanut vähän lihaa luiden ympärille, äitini kommentoi, että ompas se lihonut. Onneksi veljen vaimo antoi tiukkaa palautetta tilanteessa, itse olen jo niin tottunut tuollaiseen, että en yleensä tajua kuin vasta jälkikäteen kuinka sekopäisiä juttuja äitini suusta välillä tulee.  Lapseni on edelleen todella hoikka, alipainokäyrillä menee ja jatkuvassa painokontrollissa ja äitiäni hämmentää kun se syö niin paljon. Pitäisi kuulemma katsoa, ettei syö liikaa. Kuitenkin itse olisi koko ajan antamassa keksejä, kakkua ja jäätelöä. Itse kun ei syö oikeastaan mitään oikeaa ruokaa, mutta koko ajan napostelee keksejä, suklaata ja muuta pientä.

Muuten ihan jees äitinä, mutta tää ulkonäkö/syömishomma saa mut kyllä ihan raivon partaalle.

Voithan sanoa nätistikin ettei hänen kannata huolehtia sinun painostasi, olet onnellinen ihan sellaisena kuin olet.

Mulla on myös lähipiirissä näitä läskikammoisia, lähinnä naurattaa yhdenkin henkilön oman lattavatsan taputtelu, että kuinka on tullut painoa lisää ja merkitsevä katse mun suuntaani :D  ylimenevää kehua kun vastaan puhelimeen lenkiltä (on se hyvä että lenkkeilet, iso peukku jne.) ja suuria ohjeistuksia siitä miten rasva on niin pahasta.. ei vaan tajua mua huvittavan, luulee joko piikittelevänsä  tai auttavansa.

Minun rankasti ylipainoinen äitini taas on kehunut minua hyvännäköiseksi ainoastaan kun olin lievästi ylipainoinen. Näin normaalipainon rajoissa (ja silloinkin siellä yläpäässä ollessa) kommentoi ilkeästi kaikkea. Siellä silloin tällöin kutsuttaessa syömässä käydessä kommentoi annoskokoa sekä lähes suuttuu jos erehdyn kysymään mitä ruoka sisältää, koska "kyllä kunnon ruokaan kuuluu kerma ja voi" ja olen kuulemma pinnallinen ja pikkumainen kun haluan tarkkailla syömistäni, etten taas päädy ylipainon puolelle. Normaalipainoisia ihmisiä haukkuu usein anorektikoiksi, vaikei ole mitään käsitystä mtä anoreksia oikeastaan tarkoittaa.