Parisuhteeseen päässeet ihmiset eivät ole laadukkaampia
Vaikka osa heistä ehkä haluaa ajatella niin ja on sitten mukava virnistellä vahingoniloisesti yöelämässä sinkuille puristaen samalla mustasukkaisesti omaa pikkupuolisoaan, joka löytyi silloin monta vuotta sitten onnekkaan sattuman ja tuttavapiirin kautta. Senpä jälkeen ei ole tainnutkaan laittaa itseään likoon ja se vähäkin rohkeus on valunut kengänpohjiin.
Kommentit (9)
PÄÄSSEET?
En mä ainakaan mihinkään ole PÄÄSSYT, mä olen parisuhteessa, koska tapasin miehen joka pitää musta ja mä siitä. Sitä ennen meni 10 vuotta, kun tällaista tilannetta ei ollut. Mutta siis PÄÄSSYT? Kuinka säälittävä voi ihminen olla?
On todellakin joitakin, onneksi hyvin harvoja jotka oikeasti luulevat olevansa jotakin parempaa kuin kaikki maailman sinkut yhteensä, vain koska ovat kelvanneet jollekin rumilukselle kynnysmatoksi.
On noloa kuunnella sellaisen ylimielisen hölmön kateus ja katkeruussyytöksiä.
Itselläni ei koskaan jos olen parisuhteessa ollut, ole läikähtänyt mieleenkään että kaikki muut vain kadehtisivat minua, ja jokainen sinkku on epätoivoinen ja kärsii suunnattomasti yksinäisyydestä.
Koskaan en ole myöskään alentuvalla tyylillä mennyt ketään parittamaan jollekin mille lie peräkammarinpojalle tai finninaamaiselle pyllerölle. En ole myöskään mennyt kaikille sinkuille sanomaan että vielä se sinullekin JOKU löytyy, ja kyllä se mieli muuttuu kun se oikea kävelee vastaan.
Olen aina tiennyt että on monia ihmisiä jotka haluavat oikeasti elää yksin tai eivät aktiivisesti kaipaa itselleen JOTAKIN.
Parisuhde ei ole sellainen saavutus, joka tekee paremmaksi ihmiseksi kuin muut. Mutta parisuhde voi olla henkilökohtainen saavutus,kun on oikeasti löytänyt ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla. Asia erikseen jos ihminen roikkuu vain toisessa ihmisessä, sama minkälainen paskaläjä oli kyseessä, siitä syystä että ei tarvi olla yksin.
Hyvässä suhteessa ollaan enemmän kuin osiensa summa. Että kyllä kannattaa tavoitella hyvää parisuhdetta
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei ole sellainen saavutus, joka tekee paremmaksi ihmiseksi kuin muut. Mutta parisuhde voi olla henkilökohtainen saavutus,kun on oikeasti löytänyt ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla. Asia erikseen jos ihminen roikkuu vain toisessa ihmisessä, sama minkälainen paskaläjä oli kyseessä, siitä syystä että ei tarvi olla yksin.
Näin juuri. Onko se jonkun onni muilta pois - oli se onni tasapainoista yksinelämistä tai tasapainoista parisuhdetta? Liian usein ihmiset ajattelevat vain omasta näkökulmastaan. Parisuhteessa olevat ajattelevat kaikkien sinkkujen olevan onnettomia, lapsiperheelliset lasujen elämästä puuttuvan jotakin, lasut pikkulapsiperheellisten kärsivän ja menettävän elämästään jotakin. Josko jokainen saisi itse määrittää itselleen hyvän elämän kriteerit ja pyrkisi kohti niitä?
Kertaahan nopsasti ihmisen laatukriteerit.