Työkaveri ja jatkuvat panemisjutut
Naispuolisesta työkaverista kyse, viimeksi tänään lounaalla taas innostui kertomaan, kuinka monta kertaa oli saanut ja missä asennoissa. Olen kuunnellut tätä ihmistä jo muutaman vuoden ja jotenkin oppinut sulkemaan korvani, mutta kun työyhteisöön tulee uusia ihmisiä, niin aina hetkittäin havahdun huomaamaan ihmisten ilmerepertuaarit, hämmästystä, myötähäpeää, inhoa, eikä tämä panokone tunnu huomaavan mitään poikkeuksellista ilmapiirissä.
Ymmärrän, että joku selvittää seksielämäänsä pienessä ystäväpiirissä ja hillitymmin, mutta ei tämä aidoksi ihmiseksi julistautuva henkilö.
Mikä tämän ihmisen ongelma on?
Kommentit (11)
Ällöä. Sille kannattais kertoa, että ei kiinnosta.
Työkaverisi ongelma lienee juuri se, että hän pitää itseään "aitona ihmisenä" (lue: kokee siis, että voi aitouden nimessä möläytellä aivan mitä tahansa missä tahansa.) Voi myös olla, että edustaa naistyyppiä, jonka mielestä on modernia ja rohkeaa jauhaa panemisesta mahdollisimman yksityiskohtaisesti aina ja kaikkialla. Minulla oli opiskeluaikana pari jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvaa kaveria, joihin lopulta katkaisin välit kokonaan, kun en jaksanut kuulla olevani mm. "v**un frigidi" (kun väsyin pelkkiin panemisjuttuihin ja siihen, että minun olisi myös pitänyt levitellä seksielämääni kaikkien tietoon).
Luulee kai, että se on hauskaa viihdettä.
Eikö teillä ole ketään, joka laittaisi paremmaksi? Monestihan seurassa käy niin, että kun joku kertoo jostain aiheesta ihmeellisiä juttuja, niin toinen heti perään kertoo kokeneensa vielä uskomattomampaa.
Kaveripiireissä ymmärrän, mut hei...
Minun pomo on vähän samanlainen. Minua kymmenisen vuotta vanhempi, molemmat olemme siis naisia. Ei nyt suoranaisesti kertoile seksistä, mutta seksiin vihjailevia juttuja puhuu, yrittää "iskeä" työpaikan nuorempia miehiä jne.
Itsestäni tämä on hieman vaivaannuttavaa.
En tosiaan ymmärrä tuota ihmistyyppiä, jonka pitää kaikki naimiset pakolla levitellä kaikkien tietoon. Saavatko he jotain fiksaatioita ihmisten reaktioista? Onko tuo jokin omituinen -lalia? Seksolalia? Pakonomainen seksuaalisuudestaan avautuminen?
Ilmoita esimiehelle.Toivottavasti antaa näpäytyksen sopimattomasta käytöksestä.
Tyyoillä on varmaan itsetunto-ongelma.Täytyy kertoa, että kelpaa.Säälittävä moukka.
Pikkutuhma huumori sopii työpaikalle kyllä, mutta ei kukaan halua kuulla jonkun seksielämästä ihan oikeasti.
Up.