Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako vanhoja asioida kaivella?
22.06.2016 |
Olen elänyt rankan lapsuuden (väkivaltaa, alkoholismia, jatkuvaa tapetuksi tulemisen pelkoa) ja käynyt terapian noin 10 v sitten, 3 v, mielestäni tullut ihan suht sinuiksi asian kanssa. Nyt elämäntilanteeni on hiukan sellainen että näitä asioita voisi ottaa esille muille ihmisille... mutta mutta mietin että onkohan tuossa kuitenkaan sitten mitään järkeä, 1) oman psyykeen vuoksi ja 2) uskovatko ihmiset kuitenkaan että 'olen tullut sinuiksi'. Useimmitenhan näitä tapauksia säälitään, eikä uskota että on selvitty.
Kaipa minä suunnilleen olen tullut sinuiksi vaikka en välttämättä halua tuoda niitä pintaan. Ja eikös ikäviä asioita voi aina uudelleen ja uudellen käsitellä, eli siis jos joku karsea muisto tulee mieleeni, niin ainahan se ikävältä tuntuu... mutta siihen on jotain ajatuksen välineitä käsitellä niitä. Mutta mitä tarkoittaa se että olen selvinnyt, meinaa siis sitä etten vello ja elä siinä menneessä, vaan nykypäivässä.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Haluatko kertoa vähän lisää? Kenelle haluaisit kertoa menneisyydestäsi? Uudessa suhteessako?
Kyse ei ole siitä että haluaisin (vaikka tosin tuosta viestistäni voi niin ymmärtää, koska kirjoitin 'voisi ottaa esille') vaan näen että sitä paljon tehdään tässä kontekstissa. Olen siis sosiaalialalle kouluttautumassa ja täällä on tapamana kertoa taustoja miksi on kouluttautunut alalle ja ylipäätään reflektoida omaa menneisyyttään suhteessa nykyisyyteen ja omaan asiantuntijuuteen.
Yhtenä esimerkkinä voisi sanoa että alalla on entisiä lastensuojeluasiakkaita, jotka ovat kertoneet avoimesti menneisyydestään. Itse olen noihin verrattuna eri asia, minut olisi pitänyt ehdottomasti ottaa huostaan, mutta eipä ole yhteiskunnan turvajärjestelmä meihin asti ylettänyt..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata. Olet kyllä oikeassa siinä, että asioita joutuu käsittelemään uudelleen ja uudelleen ja ne nousevat esiin vaikka olisikin "selvinnyt". Mutta sun oman psyyken ja turvallisuuden kannalta tämä kannattaa tehdä SUN hallitsemissa ympyröissä ja sun valitsemissa tilanteissa, sun valitseman ammattilaisen (terapeutin) kanssa. Et oikeasti halua avata tätä koulussa koulukavereille tai työkavereille, joiden reaktiot voi olla mitä hyvänsä, tulla esiin täysin sopimattomissa tilanteissa, kestää ties miten kauan ja joiden joukossa voi olla vaikka hulluja kiusaajia myös.
Jos on pakko, sano jotain ympäripyöreää, älä mitään henkilökohtaista tai yksityikohtaista.
Jos haluat pohtia omaa suhtautumistasi menneisyyteen ja saada siihen ulkopuolisen näkemyksen, minusta siitä kannattaa puhua. Toki kannattaa mielestäni silti harkita missä yhteydessä ja kenelle/keille kaikille asiasta kertoo.
Jos kertominen edelleen horjuttaisi psyykettä, mielestäni se tosiaan kertoo enemmän siitä että asiaa ei ole käsitelty vielä loppuun niin että asian kanssa olisi sinut.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Olet kyllä oikeassa siinä, että asioita joutuu käsittelemään uudelleen ja uudelleen ja ne nousevat esiin vaikka olisikin "selvinnyt". Mutta sun oman psyyken ja turvallisuuden kannalta tämä kannattaa tehdä SUN hallitsemissa ympyröissä ja sun valitsemissa tilanteissa, sun valitseman ammattilaisen (terapeutin) kanssa. Et oikeasti halua avata tätä koulussa koulukavereille tai työkavereille, joiden reaktiot voi olla mitä hyvänsä, tulla esiin täysin sopimattomissa tilanteissa, kestää ties miten kauan ja joiden joukossa voi olla vaikka hulluja kiusaajia myös.
Jos on pakko, sano jotain ympäripyöreää, älä mitään henkilökohtaista tai yksityikohtaista.
Joo kyllähän se näin varmaan(kin) on, esim. nuo lastensuojeluasiakas-sosiaalialalla olevat on vähän eri asia, koska niistä jo valmiiksi tiedetään menneisyys, onhan ne lastensuojeluasiakas-statuksella jo valmiiksi.
Ja kun itse ajattelen että en halua noita asioita uudelleen nostaa/velloa niissä.
ap
Haluatko kertoa vähän lisää? Kenelle haluaisit kertoa menneisyydestäsi? Uudessa suhteessako?