Ainaisen valituksen sijaan: kerro hyvä terveyskeskuskokemus!
Minulla murtui ranne, ja se kipsattiin sairaalassa, koska terveyskeskus oli sitä mieltä, että se tulisi tarkistaa leikkaustarpeen vuoksi siellä. No, ei tarvinnut leikata. Menin käymään muutaman viikon päästä terveyskeskuksessa, jossa ulkomaalainen ortopedi ilmeisesti suoritti jotain pakollista terveyskeskusjaksoaan. Otti yllättäen uudet röntgenkuvat, totesi että kipsaus oli tehty aivan päin honkia ja kipsautti käden uudestaan. Määräsi fysioterapiaa ja kertoili pitkät litaniat siitä, miten kuntoutan rannetta. Olin tosi tyytyväinen, eipä tuollaista olisi itse tajunnut mitenkään, ihan normaalilta kipsi tuntui.
Kommentit (27)
Paikallisessa terveyskeskuksessa oli kesätuuraajana aivan uskomaton nuori brunetti kireillä farkuilla ja avonaisella kaluksella varustettuna. Aivan mahtava perse ja tissit. En muista hoitotapahtumasta mitään, mutta oli kyllä positiivinen kokemus. Nam!
Epäilin poskiontelotulehdusta ja sain hyvää asiantuntavaa hoitoa sairaanhoitajalta.
Olen kärsinyt vuosia migreenistä joka tulee harvakseltaan, kestää muutaman viikon jakson ja menee taas pariksi vuodeksi. Viimeksi kun jakso taas alkoi ajattelin kokeilla onneani terveyskeskuksen kanssa. Sain ajan jopa samalle aamulle kun soitin ja lääkärille ei tarvinnut kuin hieman selittää oireita niin diagnoosi tuli kuin apteekin hyllyltä ja resepti kohtauslääkkeeseen. Lääke jopa toimi.
Soitto n. 14:25, sh:lle aika 14:45 ja lääkäriin päästiin 15:00. Reseptin kanssa kotona 15:20 ja illalla lapsi oli jo paljon paremmassa kunnossa.
Asiallisesti ja kannustavasti suhtauduttiin, itsellä oli jo soittaessa olo että onkohan tarpeen, mutta sen verran pieni lapsi ja laaja-alueinen oire että en arvannut jättää kotiseurantaan.
Soitin ajanvaraukseen virtsatietulehdusepäilyn vuoksi, aavistin että saan kohtuullisen kipakkaa palautetta siitä, että ei kyllä onnistu mikään lääkkeen määrääminen ilman kokeita, mene siellä senhetkisessä oleskelupaikassasi (en siis ollut kotipaikkakunnallani, vaan ihan asiallisen syyn vuoksi viikon muualla) vaikka yksityiselle, ei kuulu mulle. Sain kun sainkin lääkkeen ihan vain sen puhelinsoiton perusteella selvien oireiden vuoksi ja kiva sh vielä soitti minulle perään, että nyt on e-resepti tallennettu ja hyvää juhannusta sinulle :)
Oman kunnan tk:ssa en ole koskaan joutunut lapsen kanssa odottelemaan yli puolta tuntia. Yksinkin vain kerran...ja silloin jouduin jäämään osastohoitoon.
Omalääkärille pääsee tarvittaessa nopeastikin ja aina saanut asiantuntevaa, hyvää hoitoa ja tarvittaessa lähetettä erikoissairaanhoidon.
Kävin sairaanhoitajan vastaanotolla yhden aika pienen jutun vuoksi. Kysyi sitten lopuksi, että "olisiko sulla vielä jotain muuta mielessä" eikä tehnyt elettäkään, että äkkiä pois siitä ja seuraavaa tilalle. Jotenkin sain avauduttua ja lähti kunnon vyyhti purkautumaan. En tiedä näkikö hän minun lävitseni jotenkin ja ymmärsi, että se tyyliin silmätulehdus ei ole kipein ongelmani vai oliko vain kohtelias ja hyvä hoitaja, mutta joka tapauksessa olen hänelle kiitollinen.
Kävin terveyskeskuksessa alapään epäspesifin tulehduksen takia. Jossain sivulauseessa vihjasin, että epäilen myös tuhdimpia sukupuolitauteja. Lääkärin silmät vain hienoisesti välähtivät oivalluksen merkiksi ja hän laittoi minut perusteellisiin sukupuolitautitesteihin.
Just soitin, kun kaaduin ja polvi on turvoksissa. 13.45 aika omalle th:lle, ja siitä lääkärille, jos on tarve.
Mulla on ollut yli kymmenen (10) vuotta sama omalääkäri terveysasemalla. Huippuhyvä lääkäri on, ja todella asiallinen ja ystävällinen. Mulla on vakavia sairauksia jokunen, somaattisenja psykiatrisen puolen. Ja olen raitistunut narkomaani. Tässä on vuosien varrella sattunut kaikenlaista, mutta tämä lääkäri on aina kohdellut minua ihmisenä. Ja hoito on ollut erityisen hyvää.
Eikä minua haittaa joskys vähän jonottaa, vakavassa tilanteessa olen aina saanut hoitoa heti!
Ei mitään valitettavaa, mutta meillä onkin täällä Suomen top 10 kuuluva terveyskeskus. Ajan, hoidon ja mahdolliset jatkotutkimukset on aina saanut nopeasti.
Googleta sarjoittainen päänsärky, migreenisi kuulostaa siltä
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt vuosia migreenistä joka tulee harvakseltaan, kestää muutaman viikon jakson ja menee taas pariksi vuodeksi. Viimeksi kun jakso taas alkoi ajattelin kokeilla onneani terveyskeskuksen kanssa. Sain ajan jopa samalle aamulle kun soitin ja lääkärille ei tarvinnut kuin hieman selittää oireita niin diagnoosi tuli kuin apteekin hyllyltä ja resepti kohtauslääkkeeseen. Lääke jopa toimi.
Kävin pari kuukautta sitten sokerirasituskokeessa ja kohdalle sattui kyllä aivan mahtava hoitaja! Vaikka olikin rutiinikoe missä ei mitään poikkeavaa niin jäi tosi hyvä kokemus hänen asenteestaan ja varmuudestaan. Vaikea selittää, mutta hän vain oli mukava ihminen ja muutenkin huomasi, että hän oli oikeanlainen ihminen alalle. Harmittaa kun en jostain syystä sanonut hänelle.
Lapsen kanssa on parhaimmillaan palvelu ollut sellaista, että aikaa on mennyt 30min, kun on lähdetty kotoa, käyty lääkärissä ja apteekissa ja tultu takaisin kotiin. Parin minuutin matka päivystykseen. On ollut siis ihan selvää silmätulehdusta, liimatipan vaatinutta haavaa tmv.
No itselläni on hyviä kokemuksia tk työstä ja muutenkin julkisen puolen terveydenhoidosta sekä työn tekijänä, potilaan vanhempana ja omaisena. Olin vuoden tk-jaksolla keskellä erikoistumista ja kollegat olivat todella kokeneita, päteviä ja taitavia, hoitajat mukavia ja potilaat kivoja. Ihan yksittäinen hankalampi persoona osui kohdalle, mutta sekin kuuluu työn kuvaan. Aikoja potilaiden oli välillä, etenkin ennen lomasulkua, vaikea saada se ehkä isoin miinus mielestäni.
Itse en kuitenkaan kestä negatiivista julkista keskustelua terveyskeskuksista ja työntekijöistä. Vaikka olen kokoajan ihan samanlainen henkilö ja lääkäri niin siirtyessäni erikoissairaanhoidon puolelta terveyskeskukseen "arvo" laskee huomattavasti ja joutuu kuuntelemaan ja lukemaan hirveän negatiivista keskustelua. Tk työ on raskasta ja kiireistä ja palkkana on kuitenkin haukut. Tuntuu, että lähipiirissä ainakin eniten mollaa ne, jotka eivät tk-palveluita juurikaan käytä. Haukkuvat vain ja varaavat ajan muualle "kun ei siellä arvauskeskuksessa kuitenkaan saa hyvää hoitoa". Oman kokemukseni mukaan varsinaiset potilaat ovat pääosin tyytyväisiä saamaansa hoitoon.
Ex tk-lääkäri
Menin vastaanotolle sormien ihottuman takia. Lääkäri otti kuvia, käänsi ja väänsi ja ilmoitti konsultoivansa kolleegaa ja soitavansa sitten mulle. Soitti parin tunnin päästä ja sain kunnon voidetta sekä kontrollikäynnin parin viikon päähän.
Koin, että lääkäri paneutui kunnolla hiukan huonosta suomenkielestä huolimatta.
Sain hoitoa (=oikeat lääkkeet) yhdellä ainoalla viidentoista minuutin käynnillä sosiaalisten tilanteiden pelkooni ja paniikkihäiriööni terveyskeskuksen yleispätevältä lääkäriltä. Ennen tuota käyntiä terveyskeskuksen lääkärillä olin ravannut jo neljättä vuotta psykiatrian poliklinikalla saamatta pätevää hoitoa ongelmiini, lähinnä neuroleptejä määräiltiin, niillä kuulemma paranee katkennut jalkakin :D
Olen sekakäyttäjä. Tällä tarkoitan sitä, että työterveyshuolto on yksityisellä, mutta lähin terveysasema tuossa oman kodin vieressä. Käytän molempia, ja suosittelen kaikille samaa. Veronmaksajana haluan käyttää julkista puolta, lisäksi saa sopivaa perspektiiviä asiaan. Minulla on muutama todella huono kokemus yksityiseltä, oikeastaan kaikkein huonoimmat kokemukset. Töykeimmät lääkärit ja 1yksi hoitovirhe, lisäksi niin vihainen silmälääkäri, että en ole uskaltanut takaisin mennä ja lasit tuntuu huonoilta, en käytä, vaan sinnittelen. Terveyskeskuksessa on ollut semmoinen tekemisen meininki, ajan on saanut nopeasti ja lääkärit on paneutuneita työhönsä ja konsultoivat herkästi kolleegojaan. Varsinkin yliopistosairaaloiden läheisyydessä lähete eteenpäin tulee nopeasti, jos sitä tarvitsee. Jostain syystä tulee tunne, että jos olisi lapsia, niin veisin ne kyllä mielummin julkiselle puolelle, kun sieltä sitten pääsisi paremmin sairaalaan ja erikoislaitteistojen (heh, no ehkä ymmärrätte) piiriin , jos on tarve..
Vierailija kirjoitti:
Soitin ajanvaraukseen virtsatietulehdusepäilyn vuoksi, aavistin että saan kohtuullisen kipakkaa palautetta siitä, että ei kyllä onnistu mikään lääkkeen määrääminen ilman kokeita, mene siellä senhetkisessä oleskelupaikassasi (en siis ollut kotipaikkakunnallani, vaan ihan asiallisen syyn vuoksi viikon muualla) vaikka yksityiselle, ei kuulu mulle. Sain kun sainkin lääkkeen ihan vain sen puhelinsoiton perusteella selvien oireiden vuoksi ja kiva sh vielä soitti minulle perään, että nyt on e-resepti tallennettu ja hyvää juhannusta sinulle :)
Meillä kanssa saa vti-lääkityksen ilman lääkäriä, jos on aikaisemmin merkattu sairastetun, että tietää varmasti itse, mistä on kyse ja silloinkin kehoittavat tulemaan päivystykseen, jos oireet eivät mene pian ohitse.
Muutenkin olen saanut aian hyvää ja nopeaa palvelua, en voi valittaa.
Enkä kerro paikkaa, sillä nyt voi valita, minne menee lääkäriin, niin palvelu ei parane, jos jonot pidentyvät.
Minua on pistelty erään sairauden vuoksi koko elämäni, enkä voi väittää, etteikö se aina tuntuisi vähän nihkeältä. Muutin uudelle paikkakunnalle, ja terveyskeskuksessa on näytteenottaja jota olisin voinut pussata, melkein niin teinkin! Piikki ei tuntunut MILTÄÄN. Kaveri oli selkeästi tosi ujo ja hiljainen, ja meni hieman hämilleen ylitsevuotavista kehuista :) tyyppi on testattu nyt moneen kertaan, ja aina sama kokemus. Taitaa olla aika vakaa käsi?