Juttelen miehille netissä mielestäni fiksusti ja asiallisesti, mutta ei miehet kiinnostu minusta, päinvastoin
Olen nätti naapurintyttö, en mielestäni tyhmimmästä päästä, en laita itsestäni hirveää määrää kuvia nettiin, en myöskään paljastele niissä. Otan ja julkaisen vain sellaisia kuvia jotka voisin näyttää myös työnantajalleni.
Olen kuullut miesten sanovan että naisessa täytyy olla persoonaa eivätkä pidä bimboista. Minulla on omalaatuinen persoona (onkohan sitten liian omalaatuinen) enkä ole bimbo. Silti ei miehet minusta kiinnostu ja jos jonkun saan kiinnostumaan, hän alkaa esittää vaikeasti tavoiteltavaa jolloin minulla lopahtaa kiinnostus ja ottavat yhteyttä kun kiinnostukseni on jo kiven tasolla.
Miten ihmeessä minä löydän seuraa? En etsi isäehdokasta (en halua lapsia) enkä myöskään riivinrautasuhdetta jossa määräilisin mitä mies saa tehdä ja mitä ei. Olen hyvin avarakatseinen ja minusta olisi ihan ok että mies olisi myös muiden kanssa jos niin haluaisi. Itse toivoisin miehestä aina silloin tällöin seuraa esim. leffaan, uimaan, syömään ja seksiin. En ainakaan näihin päiviin saakka ole pystynyt sitoutumaan yhteenkään miehistäni siten että asuisin heidän kanssaan. Haluan omaa rauhaa ja vapauden olla ja tehdä asiat omalla tavallani. En jaksaisi miestä jatkuvasti vierelläni. Eräskin tapaamistani miehistä ihmetteli, että halusin seksin jälkeen lähteä kotiin nukkumaan enkä jäädä miehen kainaloon aamuun asti.
Viimeisin suhteeni päättyi siksi että mies olisi halunnut enemmän hellyyttä ja läheisyyttä sekä asua kanssani. Minä en halunnut enkä tiedä tulenko koskaan sellaista haluaamaankaan. En ymmärrä käsitettä "rakkaus". Minulle mies on vähän niin kuin kaveri jonka kanssa voisin harrastaa seksiä. En välitä haleista, pussailusta tai toisen vieressä nukkumisesta.
Mistä minunlaiseni nainen voi löytää seuraa? Ja kiinnostaako miehiä tällaisen naisen seura? Mitä miehet YLEENSÄ toivovat naiselta?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Etsi vaan ihan suoraan panokaveria äläkä parisuhdetta, niin voi käydä parempi miesonni kun olet oikeilla markkinoilla. Kyllä panokaveritkin käyvät ulkona yhdessä (ja sen jälkeen toki sekstaamassa) eli voit saada sellaisesta suhteesta muutakin kuin seksiä. Ja tuntuisi kuvastavan enemmän sitä mitä itsekin haluat.
En etsikään parisuhdetta mutten myöskään pelkkää panokaveria. Haluaisin miehen sekä kaveriksi että seksiin.
Sitten jos jossain vaiheessa kyllästymme seksii toistemme kanssa, pysyisimme kuitenkin kavereina.
Ap
Miksi alapeukutitte? Ja miksi ette kommentoi mitään, jotka alapeukutitte?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ootko humanisti tai amispölö?
Mulla ei ole mitään koulutusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen nätti naapurintyttö, en mielestäni tyhmimmästä päästä, en laita itsestäni hirveää määrää kuvia nettiin, en myöskään paljastele niissä. Otan ja julkaisen vain sellaisia kuvia jotka voisin näyttää myös työnantajalleni.
Olen kuullut miesten sanovan että naisessa täytyy olla persoonaa eivätkä pidä bimboista. Minulla on omalaatuinen persoona (onkohan sitten liian omalaatuinen) enkä ole bimbo. Silti ei miehet minusta kiinnostu ja jos jonkun saan kiinnostumaan, hän alkaa esittää vaikeasti tavoiteltavaa jolloin minulla lopahtaa kiinnostus ja ottavat yhteyttä kun kiinnostukseni on jo kiven tasolla.
Miten ihmeessä minä löydän seuraa? En etsi isäehdokasta (en halua lapsia) enkä myöskään riivinrautasuhdetta jossa määräilisin mitä mies saa tehdä ja mitä ei. Olen hyvin avarakatseinen ja minusta olisi ihan ok että mies olisi myös muiden kanssa jos niin haluaisi. Itse toivoisin miehestä aina silloin tällöin seuraa esim. leffaan, uimaan, syömään ja seksiin. En ainakaan näihin päiviin saakka ole pystynyt sitoutumaan yhteenkään miehistäni siten että asuisin heidän kanssaan. Haluan omaa rauhaa ja vapauden olla ja tehdä asiat omalla tavallani. En jaksaisi miestä jatkuvasti vierelläni. Eräskin tapaamistani miehistä ihmetteli, että halusin seksin jälkeen lähteä kotiin nukkumaan enkä jäädä miehen kainaloon aamuun asti.
Viimeisin suhteeni päättyi siksi että mies olisi halunnut enemmän hellyyttä ja läheisyyttä sekä asua kanssani. Minä en halunnut enkä tiedä tulenko koskaan sellaista haluaamaankaan. En ymmärrä käsitettä "rakkaus". Minulle mies on vähän niin kuin kaveri jonka kanssa voisin harrastaa seksiä. En välitä haleista, pussailusta tai toisen vieressä nukkumisesta.Mistä minunlaiseni nainen voi löytää seuraa? Ja kiinnostaako miehiä tällaisen naisen seura? Mitä miehet YLEENSÄ toivovat naiselta?
Muuten ihan ok, mutta tuo ei ole ok. Sitä joko ollaan yhdessä tai ei olla. Silloin ei muita tapailla, jos ollaan yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko humanisti tai amispölö?
Mulla ei ole mitään koulutusta.
Ap
Ehkä se on tästä kiinni. Ei mua ainakaan kiinnosta tämmöset naiset :/
"En ymmärrä käsitettä "rakkaus". Minulle mies on vähän niin kuin kaveri jonka kanssa voisin harrastaa seksiä. En välitä haleista, pussailusta tai toisen vieressä nukkumisesta."
Tuossa mättää. Sama sitten kun kävis huorissa, paitsi että vissiin et veloita mitään.
Oletko kertonut ilmoituksissa, että haluat kaverin sänkyyn? Et tehnyt kirjoituksellasi hyvää vaikutusta ainakaan minuun, joten ymmärrän jos miehet eivät sinusta myöskään juuri minkäänlaista otetta saa ja ole kiinnostuneita sen enempää. Olet haihattelija ja ei sellaista tuuliviiriä kukaan jaksa, päinvastoin sellaisia kartetaan kuin ruttoa, koska voit olla yhtäkkiä hyvinkin hankala ämmä. Onnea matkaan kuitenkin.
Suosittelen laittamaan ilmoituksen vaikkapa Iskuriin. Kerro että haet seksiä ja seuraa leffaan tms. Tuollaista järjestelyä hakee monet miehetkin.
Jotain sussa on vialla kun et voi rakastua ja olla oikeessa parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
"En ymmärrä käsitettä "rakkaus". Minulle mies on vähän niin kuin kaveri jonka kanssa voisin harrastaa seksiä. En välitä haleista, pussailusta tai toisen vieressä nukkumisesta."
Tuossa mättää. Sama sitten kun kävis huorissa, paitsi että vissiin et veloita mitään.
Olipa kauniisti sanottu :D
Ap
niin?ei mustakaan kukaan suomalainen kiinnostu,suorastaan vihaa,pelkää mun suorasanaista ja ylpeää luonnetta.suomalainen mies haluaa hiirulaisen jota alistaa ja joka on ruma eikä näyttävä.jos et ole sellainen, niin et löydä seuraa muualta paitsi pk-seudulta.
Minulle tuollainen suhde sopisi, mutta taidan olla liian vanha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko humanisti tai amispölö?
Mulla ei ole mitään koulutusta.
Ap
Ehkä se on tästä kiinni. Ei mua ainakaan kiinnosta tämmöset naiset :/
Miksei? Ap:n tekstissä on sellaista normifiksun pohdintaa, että yliopistoon olisi hyvät mahikset. Minulle ainakin merkkaa paljon enemmän pään sisäinen liike kuin paperit.
Vierailija kirjoitti:
Jotain sussa on vialla kun et voi rakastua ja olla oikeessa parisuhteessa.
Ja mikä tämän vian syynä voisi olla?
Ap
Vierailija kirjoitti:
niin?ei mustakaan kukaan suomalainen kiinnostu,suorastaan vihaa,pelkää mun suorasanaista ja ylpeää luonnetta.suomalainen mies haluaa hiirulaisen jota alistaa ja joka on ruma eikä näyttävä.jos et ole sellainen, niin et löydä seuraa muualta paitsi pk-seudulta.
En ole näyttävän näköinen. Helsinkiläiseksi taidan olla jopa liian resuinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko humanisti tai amispölö?
Mulla ei ole mitään koulutusta.
Ap
Ehkä se on tästä kiinni. Ei mua ainakaan kiinnosta tämmöset naiset :/
Miksei? Ap:n tekstissä on sellaista normifiksun pohdintaa, että yliopistoon olisi hyvät mahikset. Minulle ainakin merkkaa paljon enemmän pään sisäinen liike kuin paperit.
Olipa kauniisti sanottu mutta hädin tuskin pääsin peruskoulusta läpi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
niin?ei mustakaan kukaan suomalainen kiinnostu,suorastaan vihaa,pelkää mun suorasanaista ja ylpeää luonnetta.suomalainen mies haluaa hiirulaisen jota alistaa ja joka on ruma eikä näyttävä.jos et ole sellainen, niin et löydä seuraa muualta paitsi pk-seudulta.
Tehtävä: kuinka monta kirjoitusvirhettä tekstistä löytyy? XD