Juttelen miehille netissä mielestäni fiksusti ja asiallisesti, mutta ei miehet kiinnostu minusta, päinvastoin
Olen nätti naapurintyttö, en mielestäni tyhmimmästä päästä, en laita itsestäni hirveää määrää kuvia nettiin, en myöskään paljastele niissä. Otan ja julkaisen vain sellaisia kuvia jotka voisin näyttää myös työnantajalleni.
Olen kuullut miesten sanovan että naisessa täytyy olla persoonaa eivätkä pidä bimboista. Minulla on omalaatuinen persoona (onkohan sitten liian omalaatuinen) enkä ole bimbo. Silti ei miehet minusta kiinnostu ja jos jonkun saan kiinnostumaan, hän alkaa esittää vaikeasti tavoiteltavaa jolloin minulla lopahtaa kiinnostus ja ottavat yhteyttä kun kiinnostukseni on jo kiven tasolla.
Miten ihmeessä minä löydän seuraa? En etsi isäehdokasta (en halua lapsia) enkä myöskään riivinrautasuhdetta jossa määräilisin mitä mies saa tehdä ja mitä ei. Olen hyvin avarakatseinen ja minusta olisi ihan ok että mies olisi myös muiden kanssa jos niin haluaisi. Itse toivoisin miehestä aina silloin tällöin seuraa esim. leffaan, uimaan, syömään ja seksiin. En ainakaan näihin päiviin saakka ole pystynyt sitoutumaan yhteenkään miehistäni siten että asuisin heidän kanssaan. Haluan omaa rauhaa ja vapauden olla ja tehdä asiat omalla tavallani. En jaksaisi miestä jatkuvasti vierelläni. Eräskin tapaamistani miehistä ihmetteli, että halusin seksin jälkeen lähteä kotiin nukkumaan enkä jäädä miehen kainaloon aamuun asti.
Viimeisin suhteeni päättyi siksi että mies olisi halunnut enemmän hellyyttä ja läheisyyttä sekä asua kanssani. Minä en halunnut enkä tiedä tulenko koskaan sellaista haluaamaankaan. En ymmärrä käsitettä "rakkaus". Minulle mies on vähän niin kuin kaveri jonka kanssa voisin harrastaa seksiä. En välitä haleista, pussailusta tai toisen vieressä nukkumisesta.
Mistä minunlaiseni nainen voi löytää seuraa? Ja kiinnostaako miehiä tällaisen naisen seura? Mitä miehet YLEENSÄ toivovat naiselta?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ap, mutta mielestäni vaikutat vain tosi kylmältä, kyyniseltä ja ilmeisesti sosiaaliset taitosi eivät ole sieltä parhaimmasta päästä. Ehkä voit yrittää korjata puolia näitä itsessäsi?
En koskaan opi ymmärtämään ihmisiä, jotka pyytävät anteeksi ennen kuin solvaavat.
Anteeksi jos et ymmärrä, niin sitä kutsutaan sarkasmiksi.
Ei, vaan pelkuruudeksi ja selkään puukottamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä haukutaan aloittajaa niin paljon?
Ajatellaanko että ketju on vain provo? Niin kai se on.
Ketju on 7 vuotta vanha, lisäksi ap peeloilee itse. Mieti sitten siitä, onko provo.
Mikä ketju on 7 vuotta vanha?

Anteeksi, mutten ymmärrä miten edestäpäin hyökkääminen voi olla selkään puukottamista?
Aah.. siis autisteilta täytyy oikeasti pyytää anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä haukutaan aloittajaa niin paljon?
Ajatellaanko että ketju on vain provo? Niin kai se on.
Ketju on 7 vuotta vanha, lisäksi ap peeloilee itse. Mieti sitten siitä, onko provo.
Mikä ketju on 7 vuotta vanha?
Tämä ja moni muu ketju. Toimittajat painavat hommia niskalimassa.

Uskon hyvin että et ymmärrä. Miten tuollainen typerä jankuttaja edes eksyy keskustelupalstalle? Nyt riittää vääntäminen sinun kanssasi.

Tein tämän aloituksen tänään.
Ap

Olen pahoillani puolestasi. Olet saanut vähäisen älykkyyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä haukutaan aloittajaa niin paljon?
Ajatellaanko että ketju on vain provo? Niin kai se on.
Ketju on 7 vuotta vanha, lisäksi ap peeloilee itse. Mieti sitten siitä, onko provo.
Mikä ketju on 7 vuotta vanha?
Tämä ja moni muu ketju. Toimittajat painavat hommia niskalimassa.
Tein tämän aloituksen tänään.
Ap
Niin, tänään ja 7 vuotta sitten.
Olisiko sulla jotain neurologista ongelmaa? Lievä asperger, add, tms? Siksi otan tuon esille että sen tiedostaminen saattaisi helpottaa sitä oman erilaisuuden ymmärtämistä ja tuoda sen johonkin kontekstiin. Ettei ole vain jotenkin selittämättömästi erilainen vaan sille on syy ja jotkut saattaa sen erilaisuuden takia sitten ottaa kierrosta niinkun täällä, kun ei kykene ihan ymmärtämään että jotkut vaan on erilaisia.
Miehien tapailusta olen samaa mieltä kuin täällä jotkut on jo sanonutkin, eli sinun pitäisi varmaan hieman avata miehille mitä etsit. Kohdallasi on varmaan joillain miehillä käynyt niin että etsivät keskivertonaista ja hetken luulevat että olet sellainen mutta homma menee sitten solmuun kun et olekaan sellainen mitä ovat etsineet. Miehet varmaan siinä missä naisetkin kuitenkin lopulta etsii sitä kumppania jonka kanssa halailla, nukkua sylikkäin, mennä naimisiin ja perustaa perhe ja odottavat myös että nainen käyttäytyy tuon kaavan mukaan jos ei ole muuta kertonut. Ihan siitä päätellen että useimmat niin tekevät ihan itsestään.
En usko että se toimii että tuollaisen miehen "jallittaa" suhteeseen ja sitten häipyilee kotiin nukkumaan, ennemmin tai myöhemmin se mies sitten etsii jonkun joka jää viereen nukkumaankin.
Jos taas jostain löytäisit rehellisesti miehen jolle nuo kaikki asiat olisi ok niin siitähän saattaisi tulla ihan hyväkin juttu. Tosin varmasti siinä vaiheessa kun mies löytäisi vakavamman suhteen niin tyttöystävä ei varmaankaan katsoisi hyvällä mitään elokuvahetkiä vanhan seksikaverin kanssa, se odotus on ehkä hieman todellisuudesta kaukana.
Tosin uskon että jotkut lapsensa jo hankkineet miehet tms voisi olla ihan ok järjestelyn kanssa pidemmänkin aikaa. Miksi et suoraan etsisi "friends with benefits" kun sellainen käsitekin kerran on juuri tuota tarvetta varten?
Hei hyvä ap. Ei sussa ole mitään vikaa, ei edes mitään sairautta. Seksuaalisuutta ja tapoja olla on todella monia. Tänäänkin kuuntelin taas bbc:n dokkaria ihmisistä, jotka ovat sukupuoleltaan binäärijaottelun ulkopuolella. Ja omalla tavallaanhan sullakin on hieman omanlaisesi rooli, vaikka ihan nainen olet sukupuoleltasi. Jos nyt jotain kehottaisin, niin avoimuuteen siinä "parin" etsinnässä. Niinkuin moni jo sanoikin. Moni ei halua sitä mitä sinä haluat, mutta varmasti joku haluaa. Näistä kaikista seksuaalisuuden ja seurustelun muodoista on nykyään onneksi vaikka mitä tekstiä, tutkimusta ja ryhmää, että ehkä kannattaisi hieman tutustua. Suosittelen esim. Suomalaista sukupuolentutkimus-lehteä.
Minusta ei ole ATM mitään itse laittamiani kuvia netissä, ei facessa eikä missään muuallakaan. No whatsapissa on, tosin sitäkin kuvaa välillä vaihtelen tai otan kokonaan pois. Mitä ihmeen virkaa silläkin on, kai kontaktini tietävät miltä näytän. Mutta ai että, kun tätä jaksetaankin sitten ihmetellä ja puida: mitä minä salailen, miksi en ole netissä kuvieni kera, olenko minä edes se, joka väitän olevani XD Yhdenkään miehen ei kannata yrittää saada jännitysmomentteja tätä asiaa pohtimalla, koska totuus on se, että minä en vain näe enää pointtia olla naamani kanssa pitkin nettiä. Tai no "pitkin ja pitkin", Facebookissa. Ja silloinkin kun olen, on minulla max. viisi naamakuvaa, rinnoista ei näy merkkiäkään (vaikka rinnatkin omistan, keskikokoiset vieläpä.) Minä vain olen tällainen. Miksi esittäisin netissä huomionhakuista, jos en ole sitä livenäkään.
Viestini pointti oli se, että oli niitä kuvia tai ei, aina jostain löytyy ongelma. Ja edelleen minun on ikävä kyllä pakko palata live-elämään: kyllä minut päivittäin huomataan ja miehet katsovat (en edelleenkään kyttää itse.)
Netissä en ole niin suuressa suosiossa, koska minusta ei saa urkittua oikein mitään. Harvat ja valitut saavat tietää enemmän.
En mä voi olla kovin kylmä ihminen kun liikutun tosi helposti kuulemma ihan hassuista asioista. Viimeksi olen liikuttunut ukkosesta (kun luonto näyttää mahtinsa, ihminen jää kakkoseksi, vaikka me kuvittelemme olevamme maailman valtiaita), sateisena päivänä näkemilleni etanoille, joita siirsin tien sivuun ettei ihmiset kävelisi tai ajaisi niiden päälle, Tuurin kyläkauppa -ohjelmalle ja kissalleni joka juuri tuli kylkeäni vasten kerälle nukkumaan.
Ap