Ystävä raskaana ja minun keskenmenot tabu

No eipä se varmaan puhumatta asia miksikään muutu, kai voit joskus ottaa puheeksi nuo kipeät asiat. En tiedä onko oikea aika nyt, kun ystävä on raskaana, hän saattaa hyvin ottaa asiasta ikäänkuin itseensä, ajatella että pelottelet tms. Olisiko ketään muuta ystävää, kenen kanssa voisit jutella tästä tilanteesta?

Olisihan se kyllä kummallista toitottaa keskrnmenoisya koko ajan kun toinen odottaa parasta ja sinä pahinta

Ymmärrän, että harmittaa, mutta en ihan usko ikä väitteeseen. Korkea ikä ei yksistään aiheuta noin montaa pettymystä. Tutkimusten mukaan keskenmenoja tulee kaikkiin ikäryhmiin raskaana olevista. Äläkä vertaa itseäsi ystävääsi. Jos pilaat teidän välit niin saatat katua sitä myöhemmin. Ei ystäväsi voi myöskään jättää omaa elämää elämättä sinun tunteiden vuoksi.

Voit ihan hyvin pitää vähän taukoa ystävästäsi nyt raskauden aikana, oman mielenterveytesi takia. Olisi kohteliasta hieman kontrolloida intoa kun tietää että ystävä haluaa samaa mutta ei ole onnistunut. Itse olisin ehkä jopa täysin hiljaa asiasta.

Tai jos olisi tarpeeksi läheinen ystävä ottaisin puheeksi ja varmistaisin mikä on ok.

Ymmärrän sua, mutta tilanne on sinänsä hankala. Sinä haluat avautua asiasta, jota ystäväsi todennäköisesti pelkää, koska on itse raskaana. Minusta on ihan luonnollista molempien tuntemukset. Oisko sulla ap joku toinen, jolle voisit avautua tuntemuksistasi? Itse en lähtisi toisen onnea ns. "latistamaan", vaikka itsellä ei hyvin menekään.

Enemmän tämä kertoo nyt sinun prosessistasi kuin ystävästäsi. Voit hyvin kertoa tunteistasi ystävällesi ja on täydellisen ymmärrettävää, ettet pysty iloitsemaan hänen raskaudestaan. Toivottavasti toistuvia keskenmenojasi tutkitaan ja saisit avun. Lapsettomuuden traumaan on myös mahdollista hakea ja saada ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se kyllä kummallista toitottaa keskrnmenoisya koko ajan kun toinen odottaa parasta ja sinä pahinta

Keskenmenoista ei ole mainittu sanallakaan ystäväni raskauden aikana. Ja ennen raskautta kerran jokaisen keskenmenon kohdalla yhdellä lauseella, mikä ei herättänyt lisäkysymyksiä.

Nyt ystäväni puhuu raskaudestaan koko ajan. Analysoi oloaan, ruokavaliotaan, tarpeitaan. Kun tulee kylään, niin tarjottavaksi ei käy esim. salaatti vaan tarvitsee kunnon aterian, koska on raskaana. Ja hedelmävälipaloja säännöllisesti. Tulevan lapsen kasvatus on käyty läpi teini-ikään saakka, kaikki mahdollinen.

Koen tämän epähienotunteisena. Minulle riittäisi, jos ystävä edes yhdellä lauseella joskus kysyisi jotain minun olostani, en todellakaan kaipaa keskenmenoista toitottamista. Tai sekin riittäisi, jos ystävä edes jossain sivulauseessa toteaisi, että toivoisi, että mekin vielä saisimme sen vauvan. Näin ei ole käynyt kertaakaan :( 

Toinen (myös raskaana oleva) ystävä kysyi muutaman kerran viimeisimmän keskenmenoni jälkeen, kuinka voin ja voiko hän tehdä jotakin (tämä ystävä ei tiennyt aiemmista keskenmenoista). Tästä tuli sellainen olo, että minua ja suruani ei sivuutettu vaan niistä välitettiin. Myöhemmin ei tämänkään ystävän kanssa ole keskenmenoista puhuttu eikä ole mitään tarvettakaan siihen.

Tilanne on hankala, mutta kukaan raskaana oleva ei halua kuunnella juttuja keskenmenoista. 

Ehkä hän on myös odottanut että sinä puhut hänelle keskenmenoista kun haluat, ei ole halunnut tunkeutua.

Mutta ihan oikeasti kun nainen on raskaana niin hän ei missään nimessä tarvi listaa siitä mitä kaikkea voi sattua. Se on jännä miten jotkut naiset ovat sellaisia että kun saavat tietää että joku nainen on raskaana niin kerrotaan kaikki kauheat keskenmenot, synnytysvauriot, muut lapsikuolemat jne. Kyllä siitä jokainen raskaana oleva varmasti jo lukee riskeistä ja muista niin ei sinne tarvi pahanilmanlintuja korisemaan mitä kaikkea voikaan sattua.

Kun ei kukaan tiedä keneltä saa ja mitä kysyä jos ei itse ota puheeksi. Jotkut loukkaantuvat jos heille sanoo että kyllä teillekkin vielä lapsi tulee. Toiset eivät vain osaa puhua hankalista asioista. Käy puhumassa ammattilaiselle, sieltä saat apuja miten käsitellä asiaa.

Vähän saman kokeneena uskon,että parasta on jos tapaat häntä vain välttämättömimmän ja hymyilet kohteliaasti ne kerrat ja muuten pidät etäisyyttä niin paljon kuin suinkin on mahdollista.

Keskustelu  nyt ei takuulla onnistu. Ystäväsi kokee että yrität kateuttasi pilata hänen onnensa, yritit sitten keskustella asiasta miten henkevästi tahansa. Ja toisaalta on väärin jos joudut jatkuvasti kuuntelemaan hänen hehkutustaan. Sinulla on oikeus olla surullinen ja harmissasi. Sinulla ei kuitenkaan ole oikeutta saada häntä kokemaan samaa. Hän elää onnellisinta aikaansa ja toivottavasti myös sinä pääset sen kokemaan.

Olemme erilaisia ajatusmaailmaltamme. Minä olen kokenut kaksi keskenmenoa ja ensimmäisen jälkeen päätin, etten sitä surua ja pelkoa halua kokea enää yksin. Samalla tavalla koin että keskenmenoni olivat ystäväpiirissäni tabu, kukaan ei oikeastaan halunnut niistä edes kuulla enkä minä osannut kertoa ja niinpä sitten tarvitsin ihan ammattiapua, että sain niinkin yksinkertaisen asian kuntoon kuin vain tapahtumasta puhumisen. Muistan vieläkin sen valtavan helpotuksen tunteen kun lähdin lääkäristä itkettyäni keskenmenoa tunnin verran hänelle. Oli vain tärkeää saada joku kuuntelija (muu kuin mies) ja saada se tunne että minulla oli oikeus surra.

Tämän jälkeen olen kertonut raskauksistani heti alkuun lähimmilleni, niille joiden haluan jakavan suruani. Ihmisten on helpompi ymmärtää se suru kun ovat ensin päässeet osallistumaan iloon. Sain toisen keskenmenon jälkeen aivan toisenlaista tukea kun läheiset saivat alusta asti osallistua sekä iloon että suruun.

Minun mielestäni ei siis ole yhtä oikeaa tapaa suhtautua vauvauutiseen vanhemmallakaan iällä. Osa ei halua kertoa, osa haluaa ja molemmat tavat ovat ihan ok. 

Kerro nyt hyvä ap yksikin syy, miksi keskenmenoistasi pitäisi jutella raskaana olevan ystävän tai kenenkään muunkaan kanssa? Miksi yleensä pidät yhteyttä ns. ystävääsi, jos hänen raskautensa tai koko tyyppi sinua noin ärsyttää? Todennäköisesti sieltä syntyy terve vauva ja sen jälkeen ystävän jutut alkaa pyöriä lapsen ympärillä. Joten ala katsella itsellesi muuta seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se kyllä kummallista toitottaa keskrnmenoisya koko ajan kun toinen odottaa parasta ja sinä pahinta

Keskenmenoista ei ole mainittu sanallakaan ystäväni raskauden aikana. Ja ennen raskautta kerran jokaisen keskenmenon kohdalla yhdellä lauseella, mikä ei herättänyt lisäkysymyksiä.

Nyt ystäväni puhuu raskaudestaan koko ajan. Analysoi oloaan, ruokavaliotaan, tarpeitaan. Kun tulee kylään, niin tarjottavaksi ei käy esim. salaatti vaan tarvitsee kunnon aterian, koska on raskaana. Ja hedelmävälipaloja säännöllisesti. Tulevan lapsen kasvatus on käyty läpi teini-ikään saakka, kaikki mahdollinen.

Koen tämän epähienotunteisena. Minulle riittäisi, jos ystävä edes yhdellä lauseella joskus kysyisi jotain minun olostani, en todellakaan kaipaa keskenmenoista toitottamista. Tai sekin riittäisi, jos ystävä edes jossain sivulauseessa toteaisi, että toivoisi, että mekin vielä saisimme sen vauvan. Näin ei ole käynyt kertaakaan :( 

Toinen (myös raskaana oleva) ystävä kysyi muutaman kerran viimeisimmän keskenmenoni jälkeen, kuinka voin ja voiko hän tehdä jotakin (tämä ystävä ei tiennyt aiemmista keskenmenoista). Tästä tuli sellainen olo, että minua ja suruani ei sivuutettu vaan niistä välitettiin. Myöhemmin ei tämänkään ystävän kanssa ole keskenmenoista puhuttu eikä ole mitään tarvettakaan siihen.

Jos tilanne on tuollainen sanoisin ystävälle, että olen onnellinen hänen puolestaan, mutta koska tämä lapsiasia on sinulle todella kipeä, et mielelläsi haluaisi keskustelun kääntyvän jatkuvasti raskauteen.

Ilmeisesti et ole käsitellyt menetyksiä loppuun asti. Tarvitsisit jonkun, jonka kanssa peilata tuntemuksia ja puhua, puhua ja puhua. Mutta kaverisi ei ole oikea henkilö. On epäreilua häntä kohtaan, että hän joutuisi toimimaan terapeuttinasi. Hänellä ei ole valmiuksia tähän. Kokemuksesta suosittelen puhumista ammattihenkilön kanssa. Ei tarvitse olla kallis terapeutti, vaan esim jo kirkon diakoniatyönyekijä on koulutettu kuuntelija ja tukija. Jopa _asiallisista_ nettifoorumeista voi olla apua.

N40, 2 varhaista keskenmenoa, 1 kohtukuolema, vauva 11 viikkoa

Jep, taisin nyt ilmaista itseäni niin, että menee useimmilta ohi. En erityisesti halua jutella keskenmenoista (vaikka jutteleminenkin olisi ok), en halua pelotella ystävääni, en halua rypeä surussani, enkä mitään muutakaan sellaista. Haluaisin vain, että ystäväni osoittaisi jollain puolella sanalla, eleellä tai muulla edes hiukkasen myötätuntoa ja/tai ymmärrystä minua kohtaan.

Miksi olen ystäväni seurassa? Koska hän on minulle tärkeä. Olemme olleet ystäviä pitkään, olen aikaisemmin viihtynyt erittäin hyvin hänen seurassaan, meillä on paljon myös yhteisiä menoja/kaveripiiriä/harrastusta ja ystävää olisi vaikea vältelläkin.

Minulla on paljon lapsiperheitä ystävinä ja heidän kanssaan oleminen ei tuota mitään tuskaa, päinvastoin. Uskon siis, että tulevaisuudessa nautin myös ystäväni ja hänen lapsensa kanssa olemisesta, eikä ystävyytemme pitäisi tähän loppua. Etäisyyden ottaminen tuntuisi silti hyvältä ajatukselta nyt raskauden aikana, mutta sitä ei ole helppo toteuttaa.

Et ehkä ole tuonut ystävällesi esiin tuota keskenmenojen kipeyttä. Ei silloin voi odottaa ymmärrystäkään.

Hankalalta tuntuu :( Osa on sitä mieltä, että en ole tuonut keskenmenojen kipeyttä esiin ystävälle tai että ystävä on ehkä odottanut, että itse otan asian puheeksi. Suurempi osa tuntuu olevan sitä mieltä, että raskaana olevalle ei kuitenkaan keskenmenosta pitäisi puhua, tämän ymmärrän myös hyvin. 

Muille ystäville olen kyllä puhunut asiasta ja samoin äidilleni. Lisäksi olen purkanut asiaa mieheni kanssa ja kirjoittamalla. Ammattilaisen luona en ole käynyt, ehkä pitäisi.

Ystävän kanssa taidan nyt vain koittaa sinnitellä. Jos tuntuu liian pahalta, niin kokeilen nro 12 ehdotuksen mukaisesti eli kertoa olevani onnellinen hänen puolestaan, mutta että olisi kiva, jos kaikki keskustelut eivät kääntyisi odotukseen, koska keskenmenojeni vuoksi se tekee pahaa.

Kiitos neuvoista ja kannanotoista.

Mä en oo uskaltanut puolella sanalla lysyä niiltä, joilla ollut keskenmeno, mitään asiasta. Etten vain loukkaisi.

Nämä asiat on joskus niin kovin vaikeita. Omalla kohdalla kävi niin, että me oltiin yritetty miehen kanssa jo yli kuusi vuotta vauvaa tuloksetta, mutta sitten mun sisko tuli "laakista" raskaaksi eli ei ehtinyt edes yrittää raskautumista kun vauva ilmoitti tulostaan. Iloitsin raskaudesta ihan siinä, missä ystävienkin raskauksista ja olin iloinen kun sisko jakoi raskausasioitaan kanssani, en jäänyt ulkopuolelle lapsettomuuden takia. Sitten saimme miehen kanssa diagnoosin, ja vaikutti siltä, että emme ehkä ikinä saa lasta, siskoni synnytti siitä seuraavana päivänä. Oli se vaikea tilanne, yrittää iloita ja surra yhtä aikaa, ja se oli esim. Äidillemme vaikea paikka, tiedän että hän olisi ehkä enemmän toivonut meidän saavan lapsen, kun sisar ei ollut ikinä millään tapaa ollut lapsirakas eikä kiinnostunut lapsista, ja minä taas olin ihan pikkutytöstä asti ilmoittanut että haluan aikuisena paljon lapsia. Mutta niin siitä selvittiin, toinen tuki toistaan, sisko minua ja minä siskoa uudessa elämäntilanteessa. 1,5 vuotta myöhemmin me saimme hoitojen kautta oman lapsen, ja silloin ystävieni ja siskon sekä vanhempieni ilo oli niin suurta ja vilpitöntä, tuntui hyvältä, että olin jaksanut omasta surusta huolimatta olla iloinen toisten lapsista, nyt oli minun vuoro saada osa siitä ilosta ja onnesta.

Se mitä haluan sanoa, niin älä jää yksin, juttele jollekin asioista. Mieti, miten voisit jutella tälle ystävällesi korostamatta niinkään keskenmenoja tai keskenmenonriskiä, vaan juttelisit siitä surusta, mitä olet kohdannut, ja tuo esiin, että olet kaikista tunteistasi huolimatta iloinen hänen raskaudestaan. Kyllä surustakin pitää voida mainita, vaikka toisella on iloa, ei ystävyys ole vaan yksisuuntainen tie. Kyllä oikea ystävyys kestää vaikeatkin tilanteet, ja ystävä voi näin saada tilaisuuden osallistua suruusi, ehkä hänen on ollut todella vaikea ottaa asiaa puheeksi vaikka olisi ehkä halunnutkin. Mikäli saatte edes jotenkin sivuttua asiaa hyvässä hengessä, niin varmastikin helpottaa jatkossa tuota että voit olla osana ystävän ja lapsensa elämässä vilpittömästi.