Lue keskustelun säännöt.
Olen elämässä vain auttaakseni. Oma elämä ja hyvinvointi on toisella sijalla. Lukekaa ja auttakaa.
11.06.2016 |
Olen hyvin nuori, 20-vuotias nainen. Olen kokenut todella rankan lapsuuden ja nuoruuden. En ole edes älykäs, en edes perus sivistynyt ja sosiaalisesti olen melko lahjaton. Tosin siinä osaan hienosti ns. näytellä ja sopeutua siihen muottiin miten näen muiden ihmisten minulta haluavan. Yritän sopeutua jokaiseen tapaamiseeni ihmiseen jollain syvällisellä tasolla ja olen kohtelias.
Kun tutustun ihmisiin ja he avautuvat esimerkiksi töissä väsymyksestä niin koen sen niin, että minun on pakko auttaa. Mietin päässäni kauan toisen hyvinvointia ja kuinka voisin saada ratkaisun siihen. En jokaisen ihmisen kohdalla mutta sellaisten joiden kohdalla tunnen lämpöä ja hyvyyttä.
Olen itse melko etäinen kuitenkin ja kyselen pinnallisesti kuulumisia ja alan heti vaistomaisesti tulkitsemaan toisen tunteita ja eleitä. En ole vaivaksi kenellekkään ja pyrin olemaan vain läsnä ja auttamaan jos pystyn. Minuun on tosi vaikea saada yhteyttä syvällisemmin mutta minulle on helppo avautua ja saada lämpöä ja ymmärrystä.
Kaikki kuvittelevat, etttä olen onnellinen, tyhmä ja tylsä ihminen.
Olenkin oikeasti tyhmä tai vähintään sivistymätön (en tiedä maaimankuuluja nimiä, taidetta tms, en tiedä politiikasta enkä paljon mistään.) mutta tunteellisesti luulen olevani ylikehittynyt.
En vain kestä jos jollain on paha olla. Alan vain miettimään sitä ja suremaan ja toivon mielessäni että toinen jaksaa. Olen myös esim ottanut itselleni työtunteja paljon enemmän yms jotta voisin vain jotenkin auttaa vaikka itse olisin puhki. Minä en pysty kertomaan ja puhumaan tunteistani, näytän sen teoin. Ikävät tunteet taas kätken ja olen normaalimpaa väsyneempi mutta silloin tunnen huonoo omatuntoa kun en suoriudu tarpeeksi hyvin väsyneenä esim niistä töistä ja alkaa ahdistamaan. Mun pitäis olla parempi koko ajan. Koskaan en riitä itselleni mutta pakko saada auttaa muita, olen tavannut viime aikoina niin hienoja ja fiksuja ihmisiä.
Ahdistaa etten ole samanlainen eli käy harrastuksissa, huolehdi itsestäni, Shoppaile yms. Muut ovat etusijalla ja yksin olen enkä tahdo lähteä mihinkään saatika kiinnostua juuri mistään. Paitsi siitä, että minusta on hyötyä jollekin. Oman arvon tunnetta ei ole juurikaan ja toisinaan mietin itsemurhaa mutta pakko jaksaa etten loukkaa ystäviä ja perhettä.
Olen ulkopäin ihan perus nätti siisti tyttö mutta luoja jos joku oikeasti näkisi minut, siis ihan luonne, elämänkulku ja koti.
Minulla ei oikeasti ole sitä omaa elämää ja fiksummaksi tahtoisin tulla jotta ihmisten kanssa pärjäisin paremmin.
En tiedä miten jaksaisin kiinnostua itsestäni. Tai mistään. Tunteet ja ihmisyys vain kiinnostaa.
Kommentit (47)
Oletko käynyt ikinä juttelemassa psykologin tai psyk.sh:n kanssa? Jos et, suosittelen. Voit saada uutta näkökulmaa ja ratkaisuehdotuksia tilanteellesi. Tekisi hyvää jokaiselle rankan lapsuuden ja nuoruuden kokeneelle, sellainen menneisyys vääristää aina ajattelua ja altistaa mielenterveysongelmille.
Myös joku harrastus, joka tuo lisää itseluottamusta, voisi olla hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko sinulle apua terapiasta?
Sinä olet hyvä ihminen eikä sinun tarvitse yrittää "ansaita" huomiota toisilta tekemmällä pitkää päivää tai miettimällä heidän ongelmiaan.
Jokaisella on oma elämänsä ja omat murheensa. Ei sinun tarvitse ratkaista niitä.
Keskity sinun omaan elämääsi ja tee asioita, joista sinä nautit. Tapaa ystäviäsi, lue, käy kävelyllä, kuuntele musiikkia jne. Tee normaalin mittaisia työpäiviä ja sinulle jää enemmän energiaa vapaa-aikaan.
Tuttua juttua. Olen ihan fiksu kyllä, mutta tuo tunnepuoli on aika samanlainen ja onhan tämä aika tuskaa. Välillä vetäydyn kaikesta kun en vain jaksa olla huolissani ja olen itsekin aika hajalla.
Aloittaja, tee lukeminen helpommaksi ja jaa tekstisi reilusti kappaleisiin painamalla enteriä kaksi kertaa kappalejaon yhteydessä niin, että kappaleiden väliin jää tyhjä tila. Tee kappaleista pieniä, vaikka 3-4 rivin mittaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, ettet koe olevasi arvokas ihminen. Mutta sinä olet aivan yhtä tärkeä ihminen kuin kuka tahansa ympärilläsi oleva ihminen. Ansaitset rakkautta, ystävällisyyttä sekä apua, ja suosittelen opettelemaan kuinka voit tarjota näitä itsellesi. Elämäsi tärkein suhde tulee olemaan suhde itseesi, älä pilaa sitä. Itsesi kanssa sinä tulet viettämään loppuelämäsi. Kukaan muu ei ole läsnä elämässäsi samalla tavalla kuin sinä itse, joten itselle on tärkeä olla hyvä. Kannattaa myös muistaa, että sellainen ihminen joka ei itseensä panosta, ei myöskään pysty auttamaan muita niin hyvin kuin itseensä panostava ja itseään arvostava ihminen. On tärkeää että pidät huolta itsestäsi.
Huh. En oikein tiedä mitä sanoa. Tuo kertomasi on niin kaukana siitä, miten itse koen. Mielenkiintoinen näkökulma kylläkin. Tämä selittää hyvin joidenkin tuntemieni ihmisten käyttäytymistä.
Miksi ajattelet, että olet vastuussa muiden ihmisten tunteista? Eikö sinua häiritse se, etet kohtele muita aikuisina, jotka vastaavat omista asioistaan? Ei kauhean reilua muita kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh. En oikein tiedä mitä sanoa. Tuo kertomasi on niin kaukana siitä, miten itse koen. Mielenkiintoinen näkökulma kylläkin. Tämä selittää hyvin joidenkin tuntemieni ihmisten käyttäytymistä.
Miksi ajattelet, että olet vastuussa muiden ihmisten tunteista? Eikö sinua häiritse se, etet kohtele muita aikuisina, jotka vastaavat omista asioistaan? Ei kauhean reilua muita kohtaan.
Jos ihminen puhuu ääneen jatkuvasta väsymyksestä ja silminnähden on ärtynyt ja jollain tavalla poissaoleva niin koen asian niin, että voin häntä auttaa vaikka moni ihminen ehkä sulkisi silmänsä ja antaisi asian olla. En vain pysty katsomaan vierestä. Olen koko ikäni katsonut alkoholiriippuvaisia väsyneitä ja ahdistuneita ihmisiä ja loppupeleissä vanhempani suuttuivat minulle usein väsyneinä liiallisesta elämän innokkuudesta lapsena kun halusin tehdä ja mennä mutta loppupeleissä minua vähäteltiin ja minua kohtaan käyttäydyttiin väkivaltaisesti sekä fyysisesti että henkisesti aina siihen saakka kunnes alaikäisenä pääsin pois siitä paskan myllerryksestä. Että jospa minua ei häiritse se, että koen olevani aikuisen ihmisen elämästä vastuussa kun sitä olen katsonut koko pienen ikäni pystymättä tekemään asialle mitään. Mutta nyt voin auttaa muita, edes vähän jaksamisen kannalta.
Eli kuuntelemalla ja tekemällä töitä muiden puolesta mutta vaivaksi en aio olla jos eivät apua mielestään tarvitse. Enkä tuputa. Otan vain lämpimän vastaanoton ja kerron että minuun voi tukeutua jos tuntuu siltä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
.
Sano reilusti "Up!" vaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan kuin minä olisin kirjoittanut tuon tekstin.
Kuulostat minulta nuorempana. Nyt yli kolmelymppisenä olen alkanut tuntea surua ja vihaa, kun omaa minuutta ei ole ollut.
Olen oppimassa laittamaan terveitä rajoja. Tukemalla muita oikeastaan ESTIN heitä kehittymästä ihmisinä.
Siksi en usko, että voin sinuakaan auttaa sen enempää kuin mihin olet itse valmis tässä vaiheessa. En itsekään olisi uskonut, jos joku ulkoapäin olisi tuputtanut neuvoja. Itsetunto alkoi kummuta sisältäni.
Kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Sano reilusti "Up!" vaan!
Up!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja itseasiassa kyllä autan niitäkin jotka ovat ilkeitä, tunnen ehkä jopa suurempaa avuntarvetta heitä kohtaan vaikka olisinkin vihainen. Toisaalta teennäisiä ihmisiä en kestä. Ne jotka esittävät mukavia mutta silmistä paistaa metrien päähän kuinka ääliöinä minua oikeasti pitävät.
Ap
Kuulostaa että sinä olet yrittänyt ratkoa koko lapsuutesi ja nuoruutesi perheesi ongelmia ja kantanut vastuuta toisten pahasta mielestä. Arvaan, että yritit aina rakentaa sopua, kaipasit oikeudenmukaisuutta ja sait niskaasi paskaa toisilta perheenjäseniltä jotka olivat joko rajattomia tunneriippuvaisia kiukuttelijoita tai kylmiä, ilkeitä ja etäisiä. Vanhempasi varmaankin käyttivät päihteitä liikaa. Kehitit mielikuvitusmaailman jossa perheesi toimi reilusti ja järkevästi ja lopulta muuttui onnelliseksi, etkä voinut koskaan ymmärtää miksei se ollut käytännössä mahdollista, kun sinun oli niin helppoa olla kiltti.
Älä koskaan uhraa omaa hyvinvointiasi muiden vuoksi. Sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Jos sinä et katso itsesi perään, ei sitä tee kukaan muukaan. Pahimmillaan joku käyttää apuasi hyväkseen muttei vastineeksi huolehdi sinusta. Kuihdut tyhjäksi itsetunnottomaksi raadoksi, joka ei enää näe muuta tarkoitusta kuin olla jonkun toisen varjossa arvottomana ja tallottavana. Silloin ei enää pysty auttamaan itseään eikä muita muuten kuin hyväksikäyttäjän painostamana.
Vaikka olisitkin tyhmä (vaikket kovin tyhmältä kuulostakaan), niin ansaitset olla onnellinen. Olet hyvä ihminen muita kohtaan, mutta entä itseäsi kohtaan? Katso itseäsi samalla armeliaisuudella ja välittämisellä kuin muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja itseasiassa kyllä autan niitäkin jotka ovat ilkeitä, tunnen ehkä jopa suurempaa avuntarvetta heitä kohtaan vaikka olisinkin vihainen. Toisaalta teennäisiä ihmisiä en kestä. Ne jotka esittävät mukavia mutta silmistä paistaa metrien päähän kuinka ääliöinä minua oikeasti pitävät.
ApKuulostaa että sinä olet yrittänyt ratkoa koko lapsuutesi ja nuoruutesi perheesi ongelmia ja kantanut vastuuta toisten pahasta mielestä. Arvaan, että yritit aina rakentaa sopua, kaipasit oikeudenmukaisuutta ja sait niskaasi paskaa toisilta perheenjäseniltä jotka olivat joko rajattomia tunneriippuvaisia kiukuttelijoita tai kylmiä, ilkeitä ja etäisiä. Vanhempasi varmaankin käyttivät päihteitä liikaa. Kehitit mielikuvitusmaailman jossa perheesi toimi reilusti ja järkevästi ja lopulta muuttui onnelliseksi, etkä voinut koskaan ymmärtää miksei se ollut käytännössä mahdollista, kun sinun oli niin helppoa olla kiltti.
Helvetin hyvin päätelty. Aikalailla näin. Jos kertoisin koko tarinan niin siitä saisi kirjan kaikenlaisien veren lentenlyn, skitsofrenian sairastaneen perheenjäsenen, alkoholisoituneiden vanhempien, raivokohtaisten, äitini huoraamisen muiden miesten kanssa kun yritin nukkua ja ne kaikki "isäpuolet" joista viimesin tukisti, hakkasi minua ja äitiä ja oli todella todella kauhea suustaan ja hakkasi ystäväni rautatangolla. No meni vähän pitkäksi mutta tässä oli jotain murto-osaa koko sotkusta.. ei todellakaan ollut tasapainoinen perhe-elämä. Nyt olen muuttanut koko kaupungista pois ja alkanut luomaan uraa todella hyvässä firmassa mutta kun mikään minussa ja minun menestymisessä ei itselleni vain riiitä. Samantien kuin joku muu tuntee olonsa huonoksi ja siitä puhuu niin lupaudun pyyntöihin ja kerron auttavani jos he sitä tahtovat. Mutta itse en salli valittamista, en halua valittaa. Tai jos valitan niin muistutan itselleni heti hyviä puolia. Tosin ymmärrän valittajia mutta mä en salli itseni valittaa, täytyy jaksaa ja yksin ollessani itken ja rukoilen suunnilleen.
Ap
Ja itseasiassa kyllä autan niitäkin jotka ovat ilkeitä, tunnen ehkä jopa suurempaa avuntarvetta heitä kohtaan vaikka olisinkin vihainen. Toisaalta teennäisiä ihmisiä en kestä. Ne jotka esittävät mukavia mutta silmistä paistaa metrien päähän kuinka ääliöinä minua oikeasti pitävät.
Ap