Sinä, jota lasten saaminen kadutti pikkulapsiaikana: helpottiko tunne myöhemmin?

En usko että saat (rehellisiä) vastauksia. Se paskamyrsky mikä nousee on käsittämätön :(

Täällä eräs väsynyt vanhempi olisi myös innokas näkemään vastauksia...

Mun lapsi on kohta 2 v ja ensimmäiset sanotaanko 10 kuukautta kaduin ja itkin. Riideltiin myös koko ajan miehen kanssa, se oli pettynyt siihen millainen äiti minusta tuli. En kyllä ihmettele :( Nyt rakastan äitiyttä ja koko hommaa. Tuo pieni ihminen on siisteintä ja rakkainta mitä kuvitella saattaa. Harmittaa ja itkettääkin, että pilasin ensimmäiset kuukaudet meiltä perheenä, enää en voisi kuvitella toisenlaista elämää ilman mun pikkupoikaa.

Kyllä helpotti. Minä erosin alkoholistimiehestä lapsen ollessa 1v. Nyt ajatellen siitä noin vuosi eteenpäin meni tosi huonosti, olin väsynyt ja masentunut. En jaksanut keskittyä lapseen ja odotin vain että pääsisin kodin ulkopuolelle töihin tms. Odotin iltoja, että lapsi nukahtaisi ja saisin olla itsekseni. Oli tosi vaikeaa iloita mistään, mietin, miten elämästäni oli tullut sellaista. Varsinaisesti en koe katuneeni lasta, mutta kaukana onnesta ja ilosta se oli. Lapsi myös valvotti paljon ja pitkään, sekin vaikutti asiaan.

Nyt lapsi on reilu 3v ja olen ollut yli vuoden takaisin työelämässä. Pikkuhiljaa olen päässyt jaloilleni ja elämä on paljon nautinnollisempaa kuin ennen. Lapsen kanssa voi tehdä kaikenlaista, vauvan ja taaperon kanssa oli jotenkin tosi tylsää mutta 3v jo keskustelee ja tekee asioita eri tavalla. Olen oikein tyytyväinen elämääni, ja olemme edelleen lapsen kanssa kaksin. En edes kaipaa tähän miestä.

Olen ajatellut, että pikkulapsiaika ei ole minua varten. Onhan 3v myös vielä pieni, mutta jotenkin jo niin paljon isompi ja fiksumpi.