"Vahingossa" alkanut uusperhekuvio

Eipä tässä muuta neuvoa ole, kuin että kissa pöydälle ja keskustelemaan kumppanin kanssa.

Minusta olisi tosi huono idea muuttaa yhteen tuollaisista lähtökohdista käsin. Poikasi on ansainnut sen, että keskityt häneen 100% silloin, kun hän on luonasi. Oletko tullut ajatelleeksi asiaa yhtään hänen näkökulmastaan? Haluaako hän tulla vieraan naisen kotiin, tuntemaan siellä olevansa ulkopuolinen ja kakkosluokan kansalainen? Ei varmasti halua. 

Näissä uusperhekuvioissa riepotellaan lapsia sinne sun tänne, yhtäkkiä lapset saavat muuttaa kerrossänkyihin kun iskän tai äiskän uuden kumppanin lapset tunkevat samaan huoneeseen. Tosiasiassa ne uudet puolistot ja hänen lapsensa ovat aina tunkeilijoita sen lapsen näkökulmasta. On ihan turhaa lässytystä ja kaunistelua selittää, että lapsilla on vaan kivaa, kun saavat uusia kavereita. Ei se kuule ihan niin mene.

Anteeksi että puhun suoraan, mutta toi on pelkkää vanhempien itsekkyyttä ja kyvyttömyyttä keskittyä niihin lapsiin. Halutaan vain se uusi kumppani siihen, hinnalla millä hyvänsä. 

Asukaa hyvät ihmiset erillänne ja olkaa ennen kaikkea vanhempia niille lapsillenne, he ovat syyttömiä teidän eroihin ja suhdesotkuihin. Seurustelukumppania voi tapailla erillään asuessakin.

Hätäily tuskin kannattaa. Nuo ajat erillään voi olla hyvinkin tärkeitä molemmin puolin - he saavat olla oma pikkuperhe, sinä isä pojallesi. Kuinka luulet poikasi ottavan vastaan uudet perheenjäsenet?  Ei välttämättä ihan kivutonta vaikka kaikki ihmisinä toisistaan pitäisivätkin. Itse olen eronnut ja nyt uudessa etäsuhteessa, kotona vielä avioliitosta teinilapset jotka puoliksi isällään puoliksi minulla. Vaikka uusi mies on oikein OK tyyppi lapsista silti nauttivat omasta ajasta minun kanssa viikolla - sitten viikonloput menevät yhdessä ihan hyvin, ja nuo isäviikonloput ovat taas meidän uuden parisuhteen ihan keskinäistä aikaa. Toimii meillä hyvin noin, mieti nyt muitakin vaihtoehtoja kuin nopea yhteenmuuttaminen.

Ei kai tuossa auta kuin jutella. Mutta kun menet asumaan naisen luo niin menetkö sinne kuin hotelliin eli tuot kaikki vaatteesi hammasharjasi jne. mukanasi ja lähtiessäsi pakkaat mukaasi? Vai onko sulla esim. omia vaatteita, tavaroita jne. siellä valmiina?

Jos molemmilla on lapsia niin ei tosiaankaan ole tarpeen muuttaa yhteen.

Tapailette ja vietätte aikaa yhdessä ihan niinkuin tähänkin asti ja välillä olette omissa kodeissanne ihan rauhassa keskittyen lapsiin. Mihinkään ei ole kiire.

Ei kaikkea tarvitse aina analysoida puhki ja koko ajan suorittaa sitä suhdetta niin että nyt pitää tulla tämä vaihe ja sitten tuleekin jo seuraava vaihe...nauttikaa elämästä ja toisistanne mutta myös omasta rauhasta ja lapsista.

Nainen siis eronnut reilu vuosi sitten ja te olleet yhdessä noin 9 kk - aloitte seurustelemaan suurinpiirtein heti eron jälkeen? Älä pidä kiirettä, anna nyt naisen hieman rauhemmassa käydä läpi eronsa ennenkuin painostat yhteen muuttamiseen, muuten jaatte lusikoita parin vuoden päästä.

geddexxi kirjoitti:

Nyt on ahdistava ongelma käsillä. Olemme naisystäväni kanssa olleet yhdessä nyt 9kk verran ja kaikki on vain ns. lokdahtanut paikoilleen itsestään, jouhevasti ja kivuttomasti (ja varsin nopeasti) - ensin tapailun muuttuminen seurusteluksi, sitten seurustelun syveneminen ja sittemmin nykyisen tilanteen muodostuminen.

Meillä molemmilla on takana pitkät (yli 10v) edelliset liitot, joista hänellä ala-asteikäisiä lapsia 2kpl, itselläni yläasteikäinen poika. Omasta erostani on jo kolmisen vuotta aikaa, naisystävälläni vain reilun vuoden.

Hän on kahdelle lapselleen ns. täysin yksinhuoltaja, lasten isä näkee lapsia kerran kuukaudessa, jos sitäkään. Itselläni poika on pidennettyä viikonloppua (4 yötä) joka toinen viikko.

Olemme pikkuhiljaa lipsuneet siihen, että käytännössä asun hänen kotonaan kaikki ne ajat, jolloin poikani ei ole luonani, eli valtaosan kuukaudesta.

Nyt kun tuo tilanne on alkanut vakiintumaan, on sekä itselleni että ilmeisesti kumppanillenikin alkanut tulla pelkoja siitä, mitä seuraavaksi. Tänään pohdin asiaa pitkään ja viimeisen kuukauden on sisälläni ollut epämääräinen ikävä olo ja uskoisin, että se tiivistyy tähän:

Elämme käytännössä uusperheenä valtaosan kuukautta, mutta koska osoitteita on kaksi ja poikani ollessa luonani, elämme hänen kanssa kaksistaan, elän *hänen* kodissaan, hänen lastensa kanssa, hänen säännöillään - koska emmehän ole muuttaneet yhteen, emmekä käyneet sen vuoksi koskaan "okei, nyt asumme yhdessä ja sovitaanpa säännöt"-keskustelua. Tuosta on alkanut tulemaan epämääräinen ulkopuolisuuden tunne - tai tunne, että olen "salaa ja luvatta" jonkun toisen perheessä mukana. Hänen lapsensa pitävät minusta ja minä heistä ja jonkinlaista auktoriteettiakin on jo syntynyt.

Naisystäväni taas epävarmailee ajatuksesta, että oikeasti muuttaisimme yhteen - ja itsestänikin se tuntui vielä viikko takaperin kaukaiselta ajatukselta, kunnes tajusin tosiaan, että mehän - hassusti - teemme jo niin. Lisäksi en ole lainkaan varma, onko hän lopulta, täysin, varma suhteestamme ja sen kestävyydestä ja onko esim. tunteet entistä puolisoa kohtaan vielä täysin kuolleita vai onko hän edelleen kesken eroprosessinsa, kun "hyppäsin" niin pian hänen elämäänsä sen jälkeen kun hän erosi pitkästä liitostaan. Itse olen varma siitä, että oikea askel olisi päättää päivämäärä, milloin lyömme ns. hynttyyt yhteen ja etsimme kodin, joka ei ole hänen, eikä minun vaan meidän. Mutta, mutta... Niin. En tiedä, miten elää nyt ja tässä, koska tuo tunne ulkopuolisuudesta ja toisaalta epäilystä hänen sitoutumisestaan tähän juttuun on nyt, kun kaikesta on "tullut totta", vaikuttaa arkeemme ja elämäämme tästä eteenpäin.

Neuvoja, ideoita..?

Onko poikasi tavannut tätä uutta "perhettäsi"? Mitä hän asiasta ajattelee? Voi äänestää jaloillaan (jää kokonaan äidilleen), kannattaa ottaa hänetkin huomioon kun miettii yhteenmuuttoa.

ap tässä. Kiitoksia kommenteista.. Vastaillaas vähän..

Kaffepulla kirjoitti:

Oletko tullut ajatelleeksi asiaa yhtään hänen näkökulmastaan? Haluaako hän tulla vieraan naisen kotiin, tuntemaan siellä olevansa ulkopuolinen ja kakkosluokan kansalainen? Ei varmasti halua.

Vastauksesta ehkä "aavistuksen" paistaa läpi viha uusperheitä kohtaan. Ei siinä mitään. Mutta niin, olen siis poikani kanssa kaksistaan asustellut nyt kolme vuotta, joten hieman hymyilyttää "kiirehtimisestä" metelin nostaminen. Eli pojan kanssa eletään ihan rauhassa edelleenkin kaksistaan yhdessäoloajat ja itselläni ei sinänsä ole "kiire" virallisesti pistää hynttyitä yhteen, mutta jonkinlainen selkeä tavoite asialle olisi kiva asettaa kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Onko poikasi tavannut tätä uutta "perhettäsi"? Mitä hän asiasta ajattelee? Voi äänestää jaloillaan (jää kokonaan äidilleen), kannattaa ottaa hänetkin huomioon kun miettii yhteenmuuttoa.

Poika on tavannut sekä naisystäväni että hänen lapsensa, useammankin kerran nyt ja tykkää heistä ja toisinpäin sama homma. Eli ideana on juurikin katsella ajan kanssa miten lapset tulevat toimeen keskenään - jos tulevat - ja pohtia vähän siitä lähtökohdasta myös asioita.

Mutta toki, tuo on riski ja se on mulle toki se tärkein, että jos poika päättää, että idea on ns. p..ka, sitten se on sillä siisti ja pysytään erillään.

Vierailija kirjoitti:

Nainen siis eronnut reilu vuosi sitten ja te olleet yhdessä noin 9 kk - aloitte seurustelemaan suurinpiirtein heti eron jälkeen? Älä pidä kiirettä, anna nyt naisen hieman rauhemmassa käydä läpi eronsa ennenkuin painostat yhteen muuttamiseen, muuten jaatte lusikoita parin vuoden päästä.

Tähän lopputulokseen olen itsekin alkanut taipumaan. Enkä todellakaan ole siis "muutetaan yhteen heinäkuussa"-ehdotuksia heittämässäkään, vaan tyyliin "muutettaisko yhteen heinäkuussa 2 vuoden päästä", siten että kuitenkin tavoite ja tahtotila olisi selvillä molemmilla, mitä tästä halutaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tuossa auta kuin jutella. Mutta kun menet asumaan naisen luo niin menetkö sinne kuin hotelliin eli tuot kaikki vaatteesi hammasharjasi jne. mukanasi ja lähtiessäsi pakkaat mukaasi? Vai onko sulla esim. omia vaatteita, tavaroita jne. siellä valmiina?

Pitkälti sinne on alkanut kertymään toinen vaatekaappi itselleni, eli ei, en asu siellä kuin hotellissa.

Virailija kirjoitti:

Jos molemmilla on lapsia niin ei tosiaankaan ole tarpeen muuttaa yhteen.

Tapailette ja vietätte aikaa yhdessä ihan niinkuin tähänkin asti ja välillä olette omissa kodeissanne ihan rauhassa keskittyen lapsiin. Mihinkään ei ole kiire.

Joo, tosin järjetöntähän se on esim. 14 vuotta asua kahdessa eri osoitteessa, jos nyt oikeasti pitkän kaavan kautta mietitään, ja odotella että viimeisetkin lapset muuttavat pois.. 

Mutta kuten tuossa sanoinkin, kiire ei ole, mutta toki haluaisin, että selkeä "pitkän tähtäimen suunnitelma" olisi molemmilla about samankaltainen.

Poikasi on asiaa vaikea ihan realistisesti arvioida ennen kuin on ns. liian myöhäistä.

 Mutta luulen, että tunnetasolla voisi olla aika kova pala se, että sinä vietät paljon enemmän aikaasi näiden uuden puolisosi lasten kanssa, olet oikeasti läsnä heidän arjessaan. Nyt asiaa tasapainottaa se, että silloin kuin poikasi on luonasi, teillä on se teidän hänelle tuttu kaksikko. Ja voitte halutessanne viettää aikaa koko porukallakin uuden puolisosi ja lastesi kanssa, mutta tavallaan kuitenkin pojallasi on se oma selkeä tila ja teidän kahden suhde.

On eri asia, jos uusperheen lapset on tasa-arvoisemmassa asemassa lähtökohtaisesti sen oman biologisen vanhemman ajan suhteen. Mutta kun teillä noin epätasapainoiset nuo tapaamisjärjestelyt, niin kova pala se voisi olla pojallesi sitten seurata siinä ulkopuolisena pari kertaa kuussa, kun sinulla on sen perheen kanssa, jonka kanssa asut 100% ajasta inside jutut

ja rutiinit.

Jos poikasi on jo teini-ikäinen, niin eihän sulla enää montaa vuotta olekaan noita säännöllisiä tapaamisia. Etkö sen aikaa voisi mennä noilla järjestelyillä?

Plus ehkä uutta puolisoasi ei oikeasti kiinnostaa pitää poikaasi luonaan? Aika monelle naiselle ottaa koville miehen lapset. Paljon kovemmalle kuin miehille ottaa sopeutua toisen lapsiin. Ja en tiedä yhtään naista, joka olisi suostunut tuollaiseen uusperhekuvioon, johon sinä olet hinkuamassa eli että viettäisi 100% ajasta miehen lasten kanssa ja oma lapsi kävisi vaan joka toinen viikonloppu.

Mietipäs itse - tuleeko mieleen yhtään naista, jolla olisi omat lapset, joka viettäisi enemmän arkea uuden miehensä lasten kanssa kuin omiensa?