Miksihän opettajat nolaavat kilttejä ja hyviä oppilaita tunnilla? Voiko opettajat vastata tähän anonyymisti;

Ehkä yritys karaista heitä elämää varten. Ei elämä ketään kohtele silkkihansikkain.

Opettajan luonteesta se on varmaan kiinni.

Lasten edessä on niin hyvä päteä.

Nämä nolaajat on varmaan v..mäisiä koulun ulkopuolellakin.

Kaikki eivät onneksi ole tuollaisia.

T."sivusta" seurannut

http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=1085

Minkähänlaisesta "latistamisesta" mahtaa olla kyse? Mulla on itselläni lapsi, joka vetää ihan järkyttävän herneen nokkaan, jos hänelle erehtyy sanomaan, että "huomaatko, sulla on tuossa laskussa virhe". Kaksi muuta ottaa tämän kaltaista palautetta ihan tyynesti vastaan. Tämän herkkiksen kanssa on sitten opeteltu jo 8v sitä, että ihan kaikkea ei tarvitse ottaa itseensä mitä joku sanoo. Ja tässä voin ihan sanoa, että kyse on luonteenpiirteestä, josta ko lapsen on vaan opeteltava ulos, mikään muu ei vaan auta. 

Katsokaa dokumentti valkoinen raivo.siinä selvästi kerrotaan miksi.

Miksi oletat että kaikki koulussa hyvät ovat hiljaisia ja kilttejä? Minä oli jälki-istunnossa joka viikko, utelias kersa kun olin, mutta KA on aina ollut 9-9.8

Kämppikseni suoritti aineenopettajan pedagogisia opintoja viitisen vuotta sitten. Puhuivat paljon siellä myös omista tuntemuksistaan opetustilanteessa. Yksi juttu, joka oli nostettu esiin jossain tekstissä, jota kämppikseni luki kotona mullekin, oli se, että (lähes) kaikilla opettajilla on joku oppilastyyppi, josta eivät tykkää. Opettajan on hyvä tiedostaa, mikä tämä tyyppi on ja ehkä sekin, mistä negatiiviset tuntemukset johtuvat. Silloin he voivat tietoisesti käyttäytyä tasapuolisemmin oppilaita kohtaan.

Tekstissä esimerkkinä kirjoittaja, joka itse toimi luokanopettaja, mainitsi, että häntä itseään ärsyttävät kiltit tyttöoppilaat, jotka tulevat kantelemaan opelle havaitsemistaan toisten oppilaiden tekemisistä.

Tällaista koulutusta ei ole aina osattu järjestää opettajille.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä yritys karaista heitä elämää varten. Ei elämä ketään kohtele silkkihansikkain.

Eli jonkun kiltteys ja ujous oikeuttaa kiusaamisen? Lopeta se paskanjauhanta, vaikutat aivan äärimmäisen katkeralta ihmiseltä, ehkäpä se on elämä sinua itseäsi karaissut pahemman kerran..

Vierailija kirjoitti:

Ehkä yritys karaista heitä elämää varten. Ei elämä ketään kohtele silkkihansikkain.

Mutta paremmin selviävät elämässä ne ihmiset, joita ei ole jyrätty ja haukuttu jo lapsena. Jos siis haluat tehdä ihmisestä kestävämmän, ole hänelle kiltti!

Äidin "kiltiksi ja hyväksi oppilaaksi" kuvaama oppilas ei useinkaan ole ujo ja hiljainen, vaan päinvastoin sellainen aina valittava jokapaikan besserwisseri, jolta tulee "näin tämänkin asian pitäisi olla"- kommentti mihin vain ja milloin vain, mutta jonka sopeutumiskyky on pieni ja sopeutumishalu vielä sitä pienempi ja aina hän siksi myös kokee, että häntä sorretaan ja että hänet nolataan kun hänelle huomautetaan toisista näkökulmista samaan asiaan.

Oikeasti ujoja ja hiljaisiakin lapsia on. Heille ei tarvitse huomauttaa muista näkökulmista asiaan, koska he yleensä katselevat tilanteita nimenomaan niistä muista näkökulmista ja se heidät niin epävarmoiksi tekeekin.

Pidän itseäni kilttinä ja hyvänä. Äitini on samaa mieltä mutta miksi elämä potkii päähän? En saanut hyvää työpaikkaa tämän pitää olla syrjintää.

Aika kauheaa, jos jotkut opettajat noin toimivat. Kielteisten tunteiden työstäminen muualla kuin oppitunnilla on tärkeä osa opettajan ammattitaitoa, ja siitä puhutaan ainakin meidän koulussa aika usein koulutuksissa.

On ihan selvää, että kun kyse on ihmisten välisestä kanssakäymisestä, joskus joku oppilas tai vanhempi käy opettajaa hermoon. Niin me opettajatkin käymme oppilaiden ja vanhempien hermoon. Mutta se siis on sitten ammattitaitoa, ettei hermoon käymisen anna vaikuttaa oppilaan kohteluun tai arviointiin.

Huonoja päiviä kumminkin on joskus. Tulee sanottua turhan tiukasti tai kivahdettua mölyäville oppilaille. Ketään en myönnä ikinä tahallani nolanneeni, mutta kuten tuossa jo fiksusti joku sanoi, se on myös oppilaam tulkinnasta kiinni, mitä hän pitää nolaamisena ja minkä kokee normaaliksi ohjaavaksi kritiikiksi.

Jos lapsi kertoo konkreettisia esimerkkejä, jotka sinusta vanhempana tuntuvat nolaamiselta, kysy opettajalta, miten hän kokee tilanteiden menneen. Todennäköisesti hän kokee tilanteiden menneen täysin toisin, mutta asiallinen palaute uppoaa kyllä. Jos asia ei oikene, vaan toistuu, anna palautetta opettajalle ja rehtorille.

Meissä opettajissakin on - milläpä alalla ei olisi? - enemmän ja vähemmän ammattitaitoisia ja enemmän ja vähemmän alalle sopivia ihmisiä.

Minulla on jokunen oppilas, joita varmaan mamma luonnehtisi ujoiksi ja hiljaisiksi. Minun mielestäni he ovat omavaltaisia ja ylimielisiä, he inhoavat kouluaan ja luokkaansa ja opettajaa ja ajattelevat, ettei heidän tarvitse osallistua yhteisiin juttuihin. Heille kyllä mielestään kuuluu hyvät arvosanat koemenestyksen perusteella, vaikka he eivät osallistu tai tee kaikkia tehtäviään. He ovat naama norsunv*tulla, jos pitäisi vastata, kysyä, osallistua keskusteluun tai ryhmätyöhön. Heitä voisi luonnehtia introverteiksi narsisteiksi, jotka näkevät vikaa vain ympäristössään. He loukkaantuvat, jos heiltä vaaditaan mitään. Monella on kotona mamma, joka sitten ryhtyy puolustamaan: vika on aina oppilaan ulkopuolella. Mutta kun ope on vääränlainen ja luokka on ikävä ja plaaplaa. He pitävät kiusaamisena, jos heitä yrittää osallistaa mitenkään. He eivät periaatteesta halua ottaa askeltakaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja saavat siihen tukea kotoa.

Tämä edellä kuvattu oppilastyyppi on aivan eri asia kuin ujo ja hiljainen mutta kuitenkin periaatteessa positiivinen ja omalla tavallaan osallistumista yrittävä oppilastyyppi. Nämä on erittäin helppo erottaa toisistaan. Arvostan suuresti aina, kun huomaan ujon oppilaan kerrankin viittaavan tai rohkaistuvan jossain asiassa, koska tiedän, että se vaatii häneltä enemmän. Tavallisen ujo ja mukava oppilas ei syytä omasta ujoudestaan ympäristöä.

Jos oppilas on negatiivinen, hän helposti saa negatiivista palautetta. Joskus negatiivisuus pukeutuu ujouden ja hiljaisuuden kaapuun.

Miksi Aihe vapaan keskustelijat moittivat kilttejä ja kunnollisia opettajia? Voisiko joku vastata anonyymisti? ;)

En ole kyllä tuollaiseen törmännyt oppilaana enkä opettajana. Anna jokin esimerkki.

Voi olla, että joku nolaa tällaisia. Voi olla, että joku nolaa toisenlaisia. Varmasti suurin osa ei nolaa tahallaan ketään. Kilttien ja hyvien oppilaiden nolaaminen on minulle ihan uusi syytös.

Ikävä kyllä on myös opettajia, jotka lähtevät ryhmän dynamiikkaan mukaan ja nolaavat kiusattua. Moni päätyy opettajaksi, koska on aikanaan viihtynyt koulussa, ja sitten samaistuu niihin cooleihin.

Paljonhan puhutaan opettajanhuoneidenkin kiusaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jokunen oppilas, joita varmaan mamma luonnehtisi ujoiksi ja hiljaisiksi. Minun mielestäni he ovat omavaltaisia ja ylimielisiä, he inhoavat kouluaan ja luokkaansa ja opettajaa ja ajattelevat, ettei heidän tarvitse osallistua yhteisiin juttuihin. Heille kyllä mielestään kuuluu hyvät arvosanat koemenestyksen perusteella, vaikka he eivät osallistu tai tee kaikkia tehtäviään. He ovat naama norsunv*tulla, jos pitäisi vastata, kysyä, osallistua keskusteluun tai ryhmätyöhön. Heitä voisi luonnehtia introverteiksi narsisteiksi, jotka näkevät vikaa vain ympäristössään. He loukkaantuvat, jos heiltä vaaditaan mitään. Monella on kotona mamma, joka sitten ryhtyy puolustamaan: vika on aina oppilaan ulkopuolella. Mutta kun ope on vääränlainen ja luokka on ikävä ja plaaplaa. He pitävät kiusaamisena, jos heitä yrittää osallistaa mitenkään. He eivät periaatteesta halua ottaa askeltakaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja saavat siihen tukea kotoa.

Tämä edellä kuvattu oppilastyyppi on aivan eri asia kuin ujo ja hiljainen mutta kuitenkin periaatteessa positiivinen ja omalla tavallaan osallistumista yrittävä oppilastyyppi. Nämä on erittäin helppo erottaa toisistaan. Arvostan suuresti aina, kun huomaan ujon oppilaan kerrankin viittaavan tai rohkaistuvan jossain asiassa, koska tiedän, että se vaatii häneltä enemmän. Tavallisen ujo ja mukava oppilas ei syytä omasta ujoudestaan ympäristöä.

Jos oppilas on negatiivinen, hän helposti saa negatiivista palautetta. Joskus negatiivisuus pukeutuu ujouden ja hiljaisuuden kaapuun.

Jatkanpa vielä noiden alapeukkujen innoittamana:) Eikö teillä ole koskaan ollut vaikkapa työtoverina kuvatun kaltaista ihmistä ei tyyppiä, joka kyräilee, vetäytyy, henkäisee herneen nenuun aina kun mahdollista jne. Hän on työpaikan kalja- tai kahviringin yläpuolella, ja salaisesti tai vähemmän salaisesti yksinään sitä mieltä, että hänhän tässä se ainoa fiksu on. Hän on naama nutturulla ja sitten syyttää, että muut eivät iloisesti tervehdi ja ota mukaan. Nyt jos tulee tämä tyyppi mieleen, niin kuvittelepa hänen lapsena luokkahuoneeseen. Luuletko, että hän oli silloin ihan erilainen?

Kaikki lapset eivät ole ihania, eivät kaikki hiljaisetkaan lapset. Mistä te kuvittelette, että ne persoonallisuushäiriöiset tai muuten ikävät aikuiset oikein pullahtavat? Voin kertoa, että ne ovat täällä meidän luokkahuoneissa tekeytymässä parhaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jokunen oppilas, joita varmaan mamma luonnehtisi ujoiksi ja hiljaisiksi. Minun mielestäni he ovat omavaltaisia ja ylimielisiä, he inhoavat kouluaan ja luokkaansa ja opettajaa ja ajattelevat, ettei heidän tarvitse osallistua yhteisiin juttuihin. Heille kyllä mielestään kuuluu hyvät arvosanat koemenestyksen perusteella, vaikka he eivät osallistu tai tee kaikkia tehtäviään. He ovat naama norsunv*tulla, jos pitäisi vastata, kysyä, osallistua keskusteluun tai ryhmätyöhön. Heitä voisi luonnehtia introverteiksi narsisteiksi, jotka näkevät vikaa vain ympäristössään. He loukkaantuvat, jos heiltä vaaditaan mitään. Monella on kotona mamma, joka sitten ryhtyy puolustamaan: vika on aina oppilaan ulkopuolella. Mutta kun ope on vääränlainen ja luokka on ikävä ja plaaplaa. He pitävät kiusaamisena, jos heitä yrittää osallistaa mitenkään. He eivät periaatteesta halua ottaa askeltakaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja saavat siihen tukea kotoa.

Tämä edellä kuvattu oppilastyyppi on aivan eri asia kuin ujo ja hiljainen mutta kuitenkin periaatteessa positiivinen ja omalla tavallaan osallistumista yrittävä oppilastyyppi. Nämä on erittäin helppo erottaa toisistaan. Arvostan suuresti aina, kun huomaan ujon oppilaan kerrankin viittaavan tai rohkaistuvan jossain asiassa, koska tiedän, että se vaatii häneltä enemmän. Tavallisen ujo ja mukava oppilas ei syytä omasta ujoudestaan ympäristöä.

Jos oppilas on negatiivinen, hän helposti saa negatiivista palautetta. Joskus negatiivisuus pukeutuu ujouden ja hiljaisuuden kaapuun.

Jatkanpa vielä noiden alapeukkujen innoittamana:) Eikö teillä ole koskaan ollut vaikkapa työtoverina kuvatun kaltaista ihmistä ei tyyppiä, joka kyräilee, vetäytyy, henkäisee herneen nenuun aina kun mahdollista jne. Hän on työpaikan kalja- tai kahviringin yläpuolella, ja salaisesti tai vähemmän salaisesti yksinään sitä mieltä, että hänhän tässä se ainoa fiksu on. Hän on naama nutturulla ja sitten syyttää, että muut eivät iloisesti tervehdi ja ota mukaan. Nyt jos tulee tämä tyyppi mieleen, niin kuvittelepa hänen lapsena luokkahuoneeseen. Luuletko, että hän oli silloin ihan erilainen?

Kaikki lapset eivät ole ihania, eivät kaikki hiljaisetkaan lapset. Mistä te kuvittelette, että ne persoonallisuushäiriöiset tai muuten ikävät aikuiset oikein pullahtavat? Voin kertoa, että ne ovat täällä meidän luokkahuoneissa tekeytymässä parhaillaan.

Oletko opettajan oikeasti sitä mieltä, että näiden oppilaiden nolaaminen muun luokan edessä on sallittua, kuulostaa siltä että mielestäsi jopa toivottavaa? En minäkään pidä kaikista oppilaistani mutta yksi tärkeimmistä asioista omassa opettajuudessani on se että kaikkien kanssa on tultava asiallisesti toimeen. Niin opettajan ja oppilaiden kuin oppilaiden toistensa kanssa. Vaihtelen istumajärjestystäkin usein ihan vain siitä syystä että kaikkien kanssa on yksinkertaisesti pystyttävä asiallisesti työskentelemään, vaikka ei kaikista tyyppeinä tykkäisikään.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä on myös opettajia, jotka lähtevät ryhmän dynamiikkaan mukaan ja nolaavat kiusattua. Moni päätyy opettajaksi, koska on aikanaan viihtynyt koulussa, ja sitten samaistuu niihin cooleihin.

Paljonhan puhutaan opettajanhuoneidenkin kiusaamisesta.

Olipas elämälle vieras kommentti. Muistelepas nyt, millaiset oppilaat olivat niitä cooleja vaikka yläkoulussa. Tuliko heistä opettajia? Tuskin. Tyypillinen opettaja on juuri se hiljainen, rauhallinen ja tunnollinen oppilas, joka ei todellakaan mellastanut porukan päällimmäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jokunen oppilas, joita varmaan mamma luonnehtisi ujoiksi ja hiljaisiksi. Minun mielestäni he ovat omavaltaisia ja ylimielisiä, he inhoavat kouluaan ja luokkaansa ja opettajaa ja ajattelevat, ettei heidän tarvitse osallistua yhteisiin juttuihin. Heille kyllä mielestään kuuluu hyvät arvosanat koemenestyksen perusteella, vaikka he eivät osallistu tai tee kaikkia tehtäviään. He ovat naama norsunv*tulla, jos pitäisi vastata, kysyä, osallistua keskusteluun tai ryhmätyöhön. Heitä voisi luonnehtia introverteiksi narsisteiksi, jotka näkevät vikaa vain ympäristössään. He loukkaantuvat, jos heiltä vaaditaan mitään. Monella on kotona mamma, joka sitten ryhtyy puolustamaan: vika on aina oppilaan ulkopuolella. Mutta kun ope on vääränlainen ja luokka on ikävä ja plaaplaa. He pitävät kiusaamisena, jos heitä yrittää osallistaa mitenkään. He eivät periaatteesta halua ottaa askeltakaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja saavat siihen tukea kotoa.

Tämä edellä kuvattu oppilastyyppi on aivan eri asia kuin ujo ja hiljainen mutta kuitenkin periaatteessa positiivinen ja omalla tavallaan osallistumista yrittävä oppilastyyppi. Nämä on erittäin helppo erottaa toisistaan. Arvostan suuresti aina, kun huomaan ujon oppilaan kerrankin viittaavan tai rohkaistuvan jossain asiassa, koska tiedän, että se vaatii häneltä enemmän. Tavallisen ujo ja mukava oppilas ei syytä omasta ujoudestaan ympäristöä.

Jos oppilas on negatiivinen, hän helposti saa negatiivista palautetta. Joskus negatiivisuus pukeutuu ujouden ja hiljaisuuden kaapuun.

Jatkanpa vielä noiden alapeukkujen innoittamana:) Eikö teillä ole koskaan ollut vaikkapa työtoverina kuvatun kaltaista ihmistä ei tyyppiä, joka kyräilee, vetäytyy, henkäisee herneen nenuun aina kun mahdollista jne. Hän on työpaikan kalja- tai kahviringin yläpuolella, ja salaisesti tai vähemmän salaisesti yksinään sitä mieltä, että hänhän tässä se ainoa fiksu on. Hän on naama nutturulla ja sitten syyttää, että muut eivät iloisesti tervehdi ja ota mukaan. Nyt jos tulee tämä tyyppi mieleen, niin kuvittelepa hänen lapsena luokkahuoneeseen. Luuletko, että hän oli silloin ihan erilainen?

Kaikki lapset eivät ole ihania, eivät kaikki hiljaisetkaan lapset. Mistä te kuvittelette, että ne persoonallisuushäiriöiset tai muuten ikävät aikuiset oikein pullahtavat? Voin kertoa, että ne ovat täällä meidän luokkahuoneissa tekeytymässä parhaillaan.

Oletko opettajan oikeasti sitä mieltä, että näiden oppilaiden nolaaminen muun luokan edessä on sallittua, kuulostaa siltä että mielestäsi jopa toivottavaa? En minäkään pidä kaikista oppilaistani mutta yksi tärkeimmistä asioista omassa opettajuudessani on se että kaikkien kanssa on tultava asiallisesti toimeen. Niin opettajan ja oppilaiden kuin oppilaiden toistensa kanssa. Vaihtelen istumajärjestystäkin usein ihan vain siitä syystä että kaikkien kanssa on yksinkertaisesti pystyttävä asiallisesti työskentelemään, vaikka ei kaikista tyyppeinä tykkäisikään.

Minä en tahallani nolaa yhtään ketään. Eri asia on, mitä kukakin pitää nolaamisena. Kauheaa nolaamista voi olla jonkun mielestä se, että saa palautetta esim. tehtävistä kieltäytymisestä. Joku nolaantuu ihan siitäkin, jos häneltä kehtaa jotain kysyä. Väärässä kohdassa hymyileminenkin voidaan kotona esittää niin, että opettaja on suunnilleen piehtaroinut naurusta luokan edessä ja lällättänyt. Kotona sopisi ottaa huomioon se, että oppilas tyypillisesti värittää koulussa tapahtunutta aika rajusti, jos arvelee siitä hyötyvänsä, joskus ehkä ihan huomionkipeyttäänkin. Joskus on myös ihan oikeasti yliherkkä ja suorastaan vainoharhainen.

Itseäni ärsyttää nenäkkäät lapset. Lähes poikkeuksetta kyse on tytöistä ja harvoin kauhean fiksuista tytöistä. Älykkäät lapset, myös tytöt, osaavat suodattaa sanomisiaan. Tiedän, että selän takana voi olla toinen, mutta haluavat aina pelata pelinsä omaksi edukseen. Sen sijaan nenäkkäitä on usein juuri semmoiset keskitason oppilaat, joilla on kauheat paineet kotoa tai liian suuret luulot itsestään.

Nuorena mua harmitti nynnyt oppilaat, kun itse on niin ekstrovertti. Sitten sain lapsen, joka on nynnyistä nynnyin tapetti. Yllättäin se käänsi omaa ajattelua ja nykyään pyrin tsemppaamaan ja tukemaan näitä hiljaisia maanmatosia ihan toisella tavalla. :) Täytyykö mainita, että toinen lapseni on hirveän villi poika? Kas kummaa, villit pojatkin saa minulta nykyään entistä enemmän ymmärrystä.